Aivan kuin lukisin omista kokemuksistani SSRI Fevarin masennuslääkkeen pitkäaikaisesta käytöstä. Kovin samanlaisia tuntemuksia ja vielä pahempiakin pitkä, vuosia jatkunut lääkkeen napsiminen, minuun jätti mutta yleinen turtumus lopulta johti siihen että luovuin lääkkeen otosta omatoimisesti. Minulla oli diak. vakava masennus.

Psykiatri ei olisi halunnut lopettaa lääkitystä, joten en kertonut aikeistani hänelle. En lopettanut lääkitystä kerta rysäyksellä vaan annosta pienentämällä, ensin puolittamalla tabletin ja sillä annoksella pariviikkoa ja sitten pyysin miedompana samaa lääkettä, jota myös aloin puolittaa parin viikon käytön jälkeen. En huomannut annoksen pienentämisen aiheuttavan merkittäviä muutoksia. Vain jonkinasteista palautumista omaksi itsekseni, herkästi tuntevaksi mieheksi, alkaen pikkuhiljaa tuntea myös iloa joka oli lääkityksen aikana lähes tyystin kadonnut. Ihmettelinkin miksi SSRI lääkkeitä sanotaan onnellisuuspillereiksi koska onnea se ei minulle tuonut. Ei tosin suruakaan, vain turtumuksen. Seksuaalisuuteni alkoi myös osoittaa tarpeitaan noin parin viikon päästä lääkityksen loppumisesta.

Noin kuukausi lääkkeettä aloin tuntea yhä voimakkaammin ja reakoida erilaisiin ärsykkeisiin. Isäni oli kuollut vanhuuteen lääkitykseni aikana ja silloin se ei merkinnyt minulle mitään mutta kun kävin haudalla lääkityksestä luovuttuani, tunsin surun musertavan minut. Minulla oli nyt isää ikävä ja se tuntui kumman hyvältä, nurinkurisesti mutta aidosti.

En silti suosittele ketään luopumaan lääkityksestään omatoimisesti. Itse tein niin koska halusin muuttua taas vahvasti tuntevaksi vaikka se toisi ongelmat ehkä takaisin. Otin riskin ja en tiedä olenko siinä onnistunut vai en? Aika näyttää pärjäänkö itseni kanssa.

Kiitos vastauksestasi! Toivon että pääset lopullisesti eroon SSRI lääkkeistä!

Olen itsekin kokeillut lopettaa lääkettä useaan kertaan tuloksetta. Se agression määrä mikä siitä seuraa olisi aivan liian tuhoisaa omalta kannaltani.
Nyt menossa lääkevaihto Valdoxan nimiseen lääkkeeseen, tämän lääkkeen ei pitäisi lässäyttää tunnetiloja taikka seksuaalikäyttäytymistä.
Maanantaina menenkin psykiatrin juttusille ja katsotaan miten aloitus on mennyt.
Nyt viikko kulunut ilman SSRI lääkettä, en osaa sanoa vielä suuntaan enkä toiseen koska nyt on päällekkäin aloitusoireet uudesta lääkkeestä sekä lopetusoireet SSRI:stä.
Toivon että saisin lääkkeen jossa ei tarvitsisi luopua omasta itsestään, eikä myöskään kokea hirveitä raivopuuskia.
Jaksamista kaikille samojen ongelmien kanssa painiville ja parempaa vuotta 2015 toivotan!

zombietar kirjoitti 25.12.2014 13:7

Olen itsekin kokeillut lopettaa lääkettä useaan kertaan tuloksetta. Se agression määrä mikä siitä seuraa olisi aivan liian tuhoisaa omalta kannaltani.
Toivon että saisin lääkkeen jossa ei tarvitsisi luopua omasta itsestään, eikä myöskään kokea hirveitä raivopuuskia.

Mielialalääkkeen lopettaminen voi tuoda vaikka millaisia tuntemuksia hyvänsä ja siksi lääkärit suosittelevat lopettamisesta kertomista. Minä kerroin kyllä psykiatrilleni lopetushaluista mutta hän oli eri mieltä. SSRI lääkkeiden tuoteselosteessa mainitaan että lääkettä otetaan puolivuotta kerrallaan mutta minullakin se jatkui vuosia ja kun kysyin useamman kerran miten kauan lääkitystä jatketaan, hän antoi joka kerta samanlaisen vastauksen, että hän päättää lääkityksen tarpeen.

Onko raivokohtauksien syytä tai taustoja koskaan selvitetty? Vaikea uskoa että ei olisi mitään syitä. Ne voivat juontaa vaikka lapsuudesta asti kuten itsellänikin. Kannattaisi harkita terapiaa.

Tänään juuri kävin psykiatrilla. Olen terapiassa käynyt vuosia sitten pitkänkin aikaa. Agression ja hermostuneisuus johtuvat ilmeisimmin "hylkäämisen pelosta" lapsuuden ja nuoruuden traumat kummittelevat. On vaikea luottaa keneenkään tai mihinkään ja ilman lääkitystä ahdistus nostaa päätään ja laukaisee tunteet pintaan. Psykiatri tämän päiväisen perusteella oli sitä mieltä että saan varautua elin ikäiseen lääkitykseen. Hänen mielestään diagnoosina voisi parhaiten olla ahdistuneisuus häiriö joka pysyy lääkityksellä kurissa mutta taantuu ilman lääkkeitä. Nyt vuosia SSRI lääkkeiden jälkeen kokeillaan Aurorixia. Kerroin että SSRI lääkkeitä en suostu enää syömään, lääkkeiden turruttama kadonnut tunne elämä ei ole ihmisen elämää. Toivon että tästä lääkkeestä löytyisi ratkaisu.

Et ilmeisesti ilman lääkitystä pysty elämään niin ettet koko ajan ajattelisi vastoinkäymisiäsi. Aika tuttu tilanne itsellenikin nuorempana ja siksi kai jouduin masennushoitoon ja pitkäaikaiseen lääkitykseen, josta nyttemmin olen päässyt irti. Lääkityksen lopettaminen tehostaa aluksi ahdistumista pienistäkin vastoinkäymisistä. Ainoa keino ilman lääkitystä alentaa ahdistunutta oloa on rentoutusharjoitukset. Yksin sellainen ei ole helppoa eli jos osallistuisit johonkin liikunta tai joogaryhmään, saisit tukea muilta osallistujilta. Itse olen viimeaikoina saanut apua kirjallisuudesta jotta pystyn paremmin hallitsemaan ajatuksiani.

Voisi olla hyväksi tehdä kilpirauhastesti jos sitä ei ole jo tehty. Kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa mm. masennusta ja alentaa stressin sieto kynnystä, niin ikään vaikeuttaa keskittymistä ja rentoutumista. Tietenkin myös monenlaisia muitakin vaivoja ja muutoksia. Kannattaa lukea Kilpirauhasyhdistyksen sivuilta niin tiedät enemmän ja voit kysyä asiaa myös lääkäriltäsi.

Ei elinikäinen lääkitys sinänsä ole huonoa juttu jos lääkitys on kohdallaan eli sivuvaikutukset vähäisiä. Minullakin on elinikäinen astmalääkitys joka alkoi nuorena ja sitä on jatkuvasti vahvennettu. Ilman tätä lääkitystä en selviäisi. Alussa melkein kaikki lääkkeet tuovat ei-toivuttuja vaikutuksia mutta pidempi käyttö tasaa ne lieviksi ja siedettäviksi.

Kilpirauhaskokeet minulta otettiin n 6 kk sitten ja negaa näytti.
Olen nyt saanut SSRI lääkkeet pois kropastani ja Aurorix lääkityksellä on 2 viikkoa jatkunut.
Huomattava ero on se että agressiota ja riidan haastamista ei ole mutta tunteet ja oma persoona alkaa palata. Monen monen monen vuoden jälkeen. Vielä on aikaista sanoa miten Aurorix vaikuttaa mutta ainakaan agressiokohtauksia ei ole tullut vielä, mutta persoonaton zombie on saanut lähtöpassit.
Terapiassakin aikoinaan kävin enkä kokenut saavani siitä mitään irti. Aika näyttää mihin tämä kääntyy.

Hei, luin kirjoituksesi ja haluaisin avata omaa elämäntilannetta ja
näkökulmaa tähän.
En ole juuri lääkkeitä käyttänyt vaan "selvin päin" käsitellyt
asioita. Olen saanut kiinni mistä ahdistukset johtuvat.
Se on siis helpottanut osin.
Terapiassa voi kestää ennen kuin löytää ne syyt oireiluun.
Mutta se on palkitsevaa kun pääsee eteenpäin.
Ja minä olen jukuripää enkä ota lääkereseptejä vastaan jos niitä
tarjotaan.
Olen kerran taistellut yhden psykiatrin kanssa joka jankutti vain
masennuslääkkeestä.
Kehoittaisin siis jatkamaan terapiaa jossakin.
Niiden oireiden kautta voi päästä niihin syihin käsiksi
ja oireet voivat hellittää.
Kokemusta on.