Moi kaikille ja tervetuloa Joie! 🙂🌻

Cherrie taisit kysellä työhaastatteluista, millaisia ne ovat nykyään. Minulle on sattunut ihan mukavia ja rentoja kertoja (olen käynyt MONISSA haastatteluissa vuoden aikana) ja niissä olen pystynyt ihme kumma olemaan rento. Silloin pystyy hyvin kertomaan ja jäsentämään asioita mitä haluaa sanoa eikä niinkään ajattele koko ajan tuleeko paniikki/miltä näytän. Mutta, vaikka omasta mielestäni haastattelut ovat menneet hyvin ja olen ollut kiinnostunut juuri siitä työpaikasta niin ei ole tärpännyt. Ajattelen helposti että vika on minussa, olen jotenkin huono tai naama on vääränlainen 😞 Sitä vain alkaa uskomaan että en ole hyvä kun aina valitaan joku toinen...blaah.

Tuleva työhaastattelu on huomenna. En jännitä sitä oikeastaan lainkaan koska en suoranaisesti halua koko paikkaa enkä varsinkaan halua alkaa työkkärin kanssa siitä vääntämään. Ainoastaan tuo rassaa että mitä työkkäri tähän vastaa vaikka olen ilmoittanut että en voi tehdä vuorotyötä perhesyistä. Sen sijaan, laitoin taas viikonloppuna kaksi uutta työhakemusta menemään. Nyt odottelen vastausta siis kolmesta eri paikasta.

Viikonloppuna en käynyt lenkillä lainkaan! 🙄 Minäkin tein pitsaa, ja pitihän sitä vähän herkutellakin sipseillä ja irtokarkeilla...olen NIIN hikilenkin tarpeessa mutta mikähän se on kun ei huvita yhtään lähteä ulos. 😑❓

Mukava kuulla että Pelästynyt olet myös paranemaan päin 🙂

Onnea Viveka sinne haastatteluun, vaikka nyt et paikkaa haluakkaan, toivotaan salassa että ehkä et saa sitä jos se on epämieluinen ja ei nyt sovi kuvioihin.? 😀 Äläkä lannistu vaikka aikaisemmin sinua ei olekkaan valittu haluamiisi paikkoihin, olet minun mielestäni rohkea ja sinnikäs kun olet sentään hakenut töitä ja uskaltautunut haastatteluihin! 🙂 Toiset, kuten minä välillä vain lamaannnun koko työnhaku prosessista. ☹️ Mutta, laitoitko hakemuksia nyt henkkarin paikkoihin viikonloppuna? ovatko osa-aikaisia? Toisaalta nytten kun itsekin aloin noita haastatteluja pohtimaan niin mietin että mikksi niitä ylipäätään murehtii etukäteen, ainakin minä teen niin.. kun vaikka kuinka mokais ja sanat takeltelis niin ei ainakaan tarvitse nähdä koko haastattelijaa enään ikinä ja ihmisiä hekin ovat. 😀 Pystyisipä aina ajattelemaan näin.

Niin ja miten yleensä Viveka sinä valmistaudut noihin haastetteluihin? Tai te muut? 🙂 Mulla aina ahdistaa ja yritän miettiä kauheana etukäteen kysymyksiä mitä toinen mahdollisesti kysyy ja miten voisin fiksusti vastata, mutta tommonen etukäteen miettiminen ja jännittäminen tuntuu saavan vain enemmän pään sekaisin. 😞

Cherrie: Minä yritän mahdollisimman vähän miettiä valmiiksi mitään tai yritän olla ajattelematta koko haastattelua, muuten menen ihan jäähän, aivan paniikkiin. Suht hyvin olen niistä selvinnyt ja useimmiten olen paikan saanutkin.

Eilen taas oli pakko käydä eräässä virastossa ja siellä oli aivan kaameen pitkät odotusajat, odotteassa jo sydän pamppaili paniikin omaisesti ja hermostutti mutta sitten kun pääsin vihdoin siihen "kassalle" olin varmaan aivan punainen, sydän hakkasi ja suoraan sanottuna en kyllä edes hirveästi muista koko tapahtumasta mutta asiapaperit sain sinne toimitettua. Pois lähtiessä oli olo kuin olisi ollut toisissa mailmoissa. Eli kunnon paniikkikohtaus iski ja kun pääsin kotia niin iski päälle pakkoajatukset kun tuntu etten oikeasti paljoa muista koko asioinnista, hirvee tunne. Se kauhean pitkä jonottaminen ihmis paljoudessa varmaan laukasi sen päälle.

Tänään aion pysytellä kotona, en lähde mihinkään 😀

Ulkona sataa vähän lunta <3 <3 Voisin mielen nostattamiseksi vaikka tehdä muutaman joulupaketin kun luntakin sataa..ostetut lahjat laittelisi sieviin paketteihin.

cherrie kirjoitti 30.10.2016 19:34
Tuo on totta että jollakin tavalla pelkään ihmisiä, varsinkin uusia ihmisiä ja tällaisia vahvoja, karismaattisia jotka omaavat vahvan luonteen. Itselläni jäänyt sellainen "itsesuojelu" vaisto etten kovin helpolla päästä ihmisiä lähelleni, tai ala avautumaan itsestäni ja elämästäni. Uumoilen että nämä juurtuvat kiusaamisesta jota koin lapsena, niinkuin olen aikaisemminkin kertonut täällä. Tulin myös todella pahasti petetyksi aikuisuuden kynnyksellä, ja tämä tapahtui vieläpä ystäväni osalta.
Hän on pyytänyt anteeksi mutta minuun hän jätti kyllä siitä todella pahat henkiset arvet. Olen hänelle antanut anteeksi, en halua alkaa katkeraksi ja vihaajaksi, se syö vain omia voimia. Ystäviä meistä ei kuitenkaan enään tule. En tiedä miksi olen aikoinaan joutunut silmätikuksi ja kiusatuksi. Olen aina ollut kiltti ja rauhallinen, ehkä sellainen on juuri helppo kohde? Kyllä minä yritän ajatella etteivät kaikki ihmiset ole pahoja, eivät todellakaan, ja tuskin haluavat mulle mitään pahaa, mutta se on takaraivoon jäänyt semmonen varautuminen ihmisiä kohtaan, ehkä siitä jotenkin uskaltaa päästää joskus irti. 🙂

Ja pitsasta muuten tuli aivan perfect 😉

Mulle onkin ollut todella suuri apu että olen voinut jakaa ajatuksia tänne, ja kun huomaa että enhän mä ole yksin, täällähän on muita saman ongelman kanssa kamppailevia!

Joo, kyllähän noin kipeät kokemukset jättää jälkensä. 🙁 Mä tulin myös ihan hiljan petetyksi yhden ystävän taholta, johon olin oppinut luottamaan ja se oli kyllä tosi suuri pettymys! Tuommoisesta menee varmasti aikaa päästä yli, kun on muutenkin niin hidasta opetella luottamaan ihmisiin. Oon kuitenki ajatellu, että vaikka ihmissuhteissa tulee pettymyksiä niin tulee myös positiivisia yllätyksiä. 🙂 Mäkään en halua jäädä tähän pettymykseen ja sen takia ajatella, ettei kannata enää yrittääkään rakentaa luottamuksellisia ihmissuhteita.

Kai voi vaan antaa itselleen aikaa ja pikku hiljaa tutustua ihmisiin ja opetella luottamaan. Sitten kun saa hyviä kokemuksia, on helpompi ottaa varovasti uusia askelia luottamusta kohden.

Mäkin pelkään eniten sellasia määrätietoisia ja "voimakkaita" ihmisiä. Tosin oon huomannut, että sellanen määräävä käyttäytyminen voikin peittää alleen tosi epävarman ihmisen! Ei semmosilla voimakkaan oloisilla ihmisillä välttämättä oo hyvä itseluottamus, voi olla, että peittää omaa epävarmuuttaan sillä vahvanoloisella käytöksellä.

Toinen mitä pelkään kauheesti on auktoriteettiasemassa olevat ihmiset! Opiskeluaikana oli aina kamalaa, jos piti jostain syystä mennä käymään professorin vastaanottoajalla. Ensin joutui jonottamaan ahtaassa käytävässä, kun siellä tavallisesti oli muitakin vastaanotolle pyrkijöitä... sitten ei voinut tietää, kuinka pitkään menee ennenku pääsee/joutuu 😉 itse sisään - kestääkö sen edellisen asia viisi minuuttia vai puoli tuntia... ja kyllä tuntui pelottavalta esittää jotain omia ajatuksiaan tai saada palautetta esseistä tai gradun kappaleista, kun aina mieleen luikerteli ajatus, että ehkä nämä mun jutut on aivan typeriä ja hölmöjä! Ei ne kyllä olleet, mutta siinä tilanteessa vaan tunsi itsensä niin pieneksi ja tyhmäksi. Tätä asiaa en ainakaan jää opiskeluajasta kaipaamaan!

viveeka kirjoitti 31.10.2016 10:58
Viikonloppuna en käynyt lenkillä lainkaan! 🙄 Minäkin tein pitsaa, ja pitihän sitä vähän herkutellakin sipseillä ja irtokarkeilla...olen NIIN hikilenkin tarpeessa mutta mikähän se on kun ei huvita yhtään lähteä ulos. 😑❓

No se on tää valon vähäisyys... pimeys ja harmaus. Kunpa tännekin sataisi jo lunta!

No niin, työhaastattelussa käyty, omasta mielestäni se meni vallan hyvin. Ehkä siksi etten jännittänyt oikeastaan lainkaan koska odotukseni ei olleet korkealla.

Cherrie: Yritän valmistautua haastatteluihin mahdollisimman vähän enkä mieti etukäteen mitä sanoisi, se vain hermostuttaa. Noissa kun on tullut käytyä niin useasti että tietää kaavan mistä jutellaan: hieman omaa taustaa, perhesuhteet, lapset, oma työkokemus ja sitten yleistä jonniinjoutavaa höpinää joko ennen tai jälkeen itse haastattelun. Monesti on ollut niin että haastattelija löpisee oman historiikkinsa ja "johtaa" keskustelua niin että itse saa olla kuuntelijana paljonkin (hyvä niin!) 😀

Ei tuolta nyt töitä suoraan irronnut ainakaan tälle vuodelle koska selitin tilannettani. Mietin vain mitähän sinne työkkäriin rustailisi tämän tiimoilta 😝 Eikä niistä toisista paikoistakaan mitään ole kuulunut joten ei tainnut tärpätä. Nyt tänään on taas ollut sellainen olo että ei väliäkään, tahtoisin vain olla tekemättä mitään ja olla ajattelematta tätä omaa junnaavaa ns. elämääni 😞 Minä niin haluaisin muuttaa täältä korvesta jonnekin missä olisi kaikkea sitä mistä olen jäänyt paitsi puolen vuoden aikana. En näe tulevaisuuttani tällä paikkakunnalla. Blaah.

Pelästynyt: Minuakin tuskastuttaa (ahdistaa) odottaminen virastoissa, kassajonossa tai esim. istuminen ruuhkabussissa/täydessä leffateatterissa. Noissa tilanteissa iskee paniikki noin 85% varmuudella. Pahimmat ovat juuri ne paikat joista tiedät ettet pääse pois (opiskeluaikana jopa luokkahuoneet ahdistivat, inhotti kun opettaja laittoi oven aina kiinni, lukkoon). 😳

Mukava että kaikki meni hyvin Viveka! 🙂 Kaunko meni haastattelussa? Heh mulla taas toi, kun pyydetään kertomaan omia taustoja niin on vähän silleen "Ööö", kun ei oikein tiedä mistä olisi hyvä kertoa, mitä siellä tarkalleen ottaen pitäis sanoa, tuskinpa siinä on oikeaa ja väärää vastausta olemassakaan mutta kuitenkin.. 😀 Ellei kysytä jotain tarkennusta. En tiedä, jotenkin vaan vihaan niitä haastatteluja liikaa ja menen päästäni pyörälle. Vieläkö siellä kysellään hyvistä ja huonoista luonteenpiirteistä ja miksi haluaa kyseiseeen paikkaan? 😀 Nuo on parhaita missä itse haastattelija ottaa sen johtavan roolin, tietenkin, ja parasta jos ei tule mitään kiusallisia hetkiä ja pystyy rentoutumaan kunnolla. 🙂
Älä mene vielä sanomaan niistä muista paikoista, ehkä tällä viikolla vielä kuuluu! 🙂

Mulla taas on päinvastainen fiilis, että haluaisin muuttaa jonnekin pienemmälle paikkakunnalle, tai toiselle paikkakunnalle ylipäätänsä. Tuskin mun ongelmat mihinkään katoaisivat mutta maisemanvaihdos voisi olla hyvästä.

Mullakin samanlainen paniikki iskee aina kun pitäisi jossain asioida. Kassalla on pahinta silloin jos on hirveä jono vielä takana! 😀 Tuntuu että kaikki vain tuijottavat ja minä helotan aivan punaisena ja hyvä että sormet osuvat oikeisiin nappuloihin kun pitää syöttää se koodi 😀

Huomasin tässä muuten vasta, että yksi vanha kaverini, oli poistanut minut facebook-kavereista. Tai no, ei me varsinaisesti oltu yhteyksissä mitenkään, olen meinannut monta kertaa itsekin hänet poistaa, mutta en ole viitsinut kun on ihan mukava joskus tietää mitä vanhoille tutuille kuuluu. Jotenkin tuntui silti pahalta kun huomasin, lähinnä enemmän sen takia, kun hänellä näytti olevan siellä kuitenkin kavereissaan vielä muita meidän "yhteisiä" kavereita, ja tiedän että nämä muutamat muut eivät varmasti ole hänen kanssaan sen kummemmin tekemisissä kuin minäkään🙄

En varmaan olisi tästä sen kummemmin alkanut itkeskelemään, mutta ollut jokseenkin alakuloinen päivä muutenkin, ja tää sai entistä enemmän taas pohtimaan omaa yksinäisyyttä ja miksei kukaan ikinä välitä tai kysele mitä minulle kuuluu. ☹️ Suoraan sanottuna tämänkin vuoden aikana se olen ollut suurimmaksi osaksi minä, joka on järjestänyt muutamia illanistujaisia kavereideni kesken, niiden harvojen ketä minulla vielä on, kun tuntuu että välillä tulee kuluneeksi liian pitkä aika ettei kenestäkään kuulu mitään. Mutta joskus kun kuluu liian pitkä aika, pakko tehdä itse jotain asian eteen, mutta tulee mieleen et oonko mä joku riippakivi joskus, kun tuntuu että muuten ei saa mitään vastakaikua?

anteeksi avautuminen , kyllä tämä varmasti tästä
😟

Viveeka: Ihana kuulla että haastettelutilanne meni mielestäsi hyvin 🙂

Mitäs tänään? Tänään taidan vaihtaa verhoja ja muita tekstiilejä vähän talviaikaan. Laitetaan kesä kaappiin odottamaan seuraavaa kesää. Ulkona täytyy kanssa käydä paistaa niin kauniisti aurinko.

Hei taas. Kävinpä tänään aamupäivästä kauppareissulla ja unohdin ostaa kahvin joka loppui aamulla 😝 Onneksi on kaapissa pikakahvia niin ei tarvinnut enää lähteä uudestaan kauppaan (matkaa on kuitenkin "vain" se 20km). Muuta erikoista ei ollutkaan tälle päivälle, sitä samaa vain el pyykkäystä ja ruoanlaittoa. Same old, same old...

Olen asunut koko ikäni samalla isolla paikkakunnalla ja jotenkin se oli ehkä minun idea muuttaa jonnekin muualle "tuulettumaan". En ehkä nähnyt metsää puilta, eli sitä mitä kaikkea siellä omassa kotikaupungissani oli, siis kaikkeahan siellä oli mitä tarvitsi (töitä, hyvät opiskelumahdollisuudet, kaikki mahdolliset palvelut, harrastusmahdollisuudet jne) mutta jostain halusin vain pois. Karkuun yksinäisyyttäni, liian tuttuja maisemia, hypermarketteja, kauppakeskuksia, sitä samaa. Mutta eipä täällä ole mitään. Ei töitä varsinkaan mikä tuli minulle hieman yllätyksenä (ainahan sitä jotain on -mentaliteetilla) ☹️
Ei se kaupunkilaisuus lähde minusta pois enkä usko että totun ikinä asumaan näin pienellä paikkakunnalla vaikka aluksi luulin niin. Ja jos ei töitä löydy niin suotta tänne enää jää homehtumaankaan. Lapsilla olisi tosin taas koulunvaihto edessä ☹️

Minulle ei ole onneksi tainnut sattua kertaakaan sellaista työhaastattelua jossa olisi kysytty "miksi juuri minä olisin sopiva?" 😀 En tiedä mitä edes vastaisin tuohon, varmaan juuri tuon "ööö...." 😀 Eilinen haastattelu kesti noin 30min kun siinä oli sitä kaikenlaista turhaa pälinää lisäksi, mutta minusta ihan sopiva aika.

Onhan noita sattunut minullekin että joku poistaa facebookissa kavereista. Pahin kolaus taisi olla se kun lapseni kummi poisti itsensä kavereistani 😮 Ei oltu läheisiä mutta ei minulla olisi ollut tarvetta tehdä noin näkyvää liikettä...pidin meitä kuitenkin kavereina eikä mitään ollut sattunut välillämme.

Opiskelukavereistani kukaan ei ole kysellyt miten menee, mitä kuuluu. Olen tullut siihen päätökseen, että heitä ei vain yksinkertaisesti kiinnosta elämäni. Alkuun minä laittelin viestiä ja kyselin kuulumisia, mutta jotenkin alkoi tuntua että tyrkytän itseäni ja niin lopetin yhteydenpidon. Arvata saattaa, onko kukaan kysellyt perään 🙂👍

Toinen asia on esimerkiksi joulukortit. Olen perinteisten korttien kannalla, nehän ovat todella piristäviä kun sellaisen saa. Olen lähetellyt niitä ahkerasti joka vuosi (jopa tälle minut kavereistaan heivanneelle kummille, lapsen nimissä tosin) ja joka vuosi saan takaisin pari korttia: vanhemmiltani ja isomummoltani. Lupasin itselleni että tänä vuonna en siihen savottaan enää jaksa rueta. 😞 Olkoon.

Minä jo ihan kuumeisesti ootan joko sais alkaa laittelemaan joulua??! Edes vähän 😀 Jos vähän aikaa vielä maltan odottaa.

Minä aloitin tänään siivouspuhat, mennyt jo tovi eikä ihan vielä ole valmista, pieni kahvitauko tällä hetkellä. 😀

Tuo on ärsyttävää kun menet kauppaan ja sitten joku oleellinen jää.. Tosin itsellä on lyhyt matka kauppohin mutta ärsyttävää se on silti, sitten ei kehtaisi mennä samaan kauppaan ees uudestaan. 😀

Oletteko puhuneet että muuttaisitte takaisin isommalle paikkakunnalle? Onhan siinä muuttamisessakin aina omat hommansa.. 😟

Niin, jos sitä aina vain itse yrittää ja yrittää pitää toisiin yhteyttä niin eiköhän se kannata antaa pallo vuorostaan toiselle... Siinähän sen oikeastaan sitten näkee onko toisella mitään kiinnostusta. Joskus olen miettinyt että ovatko jotkut vain niin ylpeitä ottaakseen itse yhteyttä tai jotain? 😀 En tiedä.

Minäkin pidän enemmän joulukorttien lähettämisestä toisille kuin että lähettäisi puhelimella viestin.. Kyllä joulukortti ainakin minusta enemmän lämmittää. Minullekin vain kävi viimejouluna niin että sain ehkä muutaman kortin takaisin... Puhumattakaan että olisi muuten muistettu. 😀 Mutta, ajattelin silti varmaan tänäkin vuonna laittaa joulukortteja menemään, ainakin muutaman.

Minulle muuten tuli työkkäristä yhteydenotto, täytyy ensin vastata yhteen sähköpostiin tulleeseen kyselyyn, onko töitä, onko kiinnostusta työkokeiluun, kuntouttavaan työtoimintaan, jos työttömyys pitkittyy, onko suunnitelmia jatko-opintoihin yms, ja sitten siihen piti ainakin laittaa vähintään 3 työpaikkaa mihin meinaa seuraavaksi hakea ja kaikenlaista. 😀 ja sen pohjalta ilmeisesti sitten soittavat päivittääkseen mun työllistymissuunnitelmani. Ahdistaa jo valmiiksi. 😟 muutenkin puhelimessa asiointi on jotenkin todella inhottavaa, ja sitten sekin vielä, kun ei ikinä tiedä mihin aikaan he soittavat... eihän sitä itsellä juuri silloin voi olla välttämättä sopiva hetki jutella. Ei kai tallaisesta muuten paukahda karenssia jos et satu olemaan langan päässä silloin?🙄

Cherrie: En usko että sellaisesta voivat karenssia lykätä, eihän sitä aina yksinkertaisesti pysty vastaamaan puhelimeen. On tilanteita jolloin puhelin täytyy sulkea yms.. Minä kanssa odotan että milloin kehtaan rueta laittelemaan joulukoristeita mutta taitaa viellä pitää odottaa ainakin kuukausia tai sitten ei....pöytäliina täytyy ostaa mulla on tälllainen tosi kesäinen liina käytössä tällä hetkellä ja sitten on ihan valkoinen kangasliina mutta se ei kyllä ole lasten kanssa hyvä keksintö.

Tänä aamuna olen ollut varsinainen pölypoliisi 🙂 Olen huiskanut siivota pölyjä vähän jokapaikasta. Kunhan mies tulee kotiin niin täytyy lähteä ostamaan lapsille talvivehkeitä. Siinäpä se ilta vierähtääkin aikalailla.

Mulla on vähän huono olo, toivottavasti ei ala särkemään päätä...

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille 🙂

Viikonloppu meni sukulaisissa käydessä. Ihan mukavaa oli.

Kaupoissa käynti on kyllä jotenkin ollut taas vaikeampaa, tuntuu että kohtausksen saamisen prosentti alkaa hipoa 100%, huh, eilen menin niin väsyneeksi että ihan tuntui koko kroppa painavan 1000 kiloa, kahdessa kaupassa piti käydä kun en saanutkaan ensimmäisestä kaikkea mitä olin vailla...Meni ilta ihan levätessä.

Tänä aamuna onneksi alkaa taas olemaan virtaa, uunissa on tulossa marjapiirakka ja varmaan on vähän ruettava siivoilemaan, jos jaksan en kehtaa pakolla rueata jos ei ole voimia...ei meillä mitenkään erityisen sotkuista edes ole mutta olen vähän ylitarkka siisteyden suhteen.

Voimia kaikille uuteen viikkoon😍