Heippa!

Täällä yksi sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivä ilmoittautuu. Niin kamalaa kuin onkin lueskella teidän kokemuksianne (sympatiat ihan täysillä!) on samalla hirveän lohdullista tietää, ettei ole ihan yksin tällaisten ongelmien kanssa.

Tsempit kaikille! 🌻🙂🌻

cherrie, itseasiassa se aikuisbaletti on jo täynnä eli vaikka oliskin joku kaveri, nii ei hän edes mahtuisi kurssille.. mut ei mul edes ole tääl kavereita.

Eilen kyl yksilövalmentajan kans juteltii tuosta baletista. Ja hän sanoi mm. sitä, että olis hyvä puntaroida hyviä ja huonoja puolia.

Vielä täs on keskiviikkoon aikaa miettiä ett perunko vai yrittääkö edes kokeilla, ku mulla olis mahdollisuus saada etuseteli tuolle kurssille.

Mietityttää ja vähä kyl vaa ahdistaa se iso ryhmä koko..

Mut joo.. mulle sit iski nyt räkätauti..ei kiva :/
Toivottavasti menis tämä päivässä ohi..en tykkää yhtää ja enkä koko viikonloppua haluais olla sisällä. No, onneks keli on nyt huono eli sataa vettä.

Cherrie: Toivottavasti saat kerättyä rohkeutesi ja kertoisit miehellesi missä mennään ja pyytäisit hänet tueksesi lääkäriin, niin sydämmestäni toivon sinulle hyvää. Mutta tiedän miten vaikeaa se on kun itse olen ihan samassa tilanteessa kanssasi.

Tervetuloa kaikki mukaan.

Delffi: Toivottavasti uskallaudut mukaan, loppujen lopuski saattaisit nauttia harrastuksestasi.

Omanapa: EI muutosksia. Eikä täällä menolla taida tullakkaan. Pakkoajatuksia menee ja tulee ja ne ahdistaa. Sosiaaliset tilanteen ahdistaa ja....

Kiitos tsempistä kaikki!
Pelottaa jos saan sen ajan varattua, mitä jos lääkäri ei otakaan minua tosissaan tai vähättelee vaivaani.. ☹️ kaksin kun osaan olla ihan normaali, puhelias tai ettei näkyisi vaiva edes päällepäin..
Toiseksi , en haluaisi saada mitään virallista diagnoosia sairaudesta tietoihini, ettei esimerkiksi vaikeuta työnsaantia myöhemmin. Vaikka käsittääkseni niitäkin voi "piilottaa" ettei edes näkyisi, mutta silti ☹️ ja eikö diagnoosin saamiseen tarvittaisi laajemmat "tutkimuksetkin"..? Niihin en halua. Ja varmaahan tämä jo on että sos.fobiasta kyse, sen verran osaa laskea yksi plus yksi. Haluaisin vain saada avun tähän että pääsisi eteenpäin ☹️

Tarkoitin vielä sitä että jäisiköhän käynnistä jotain sellaisia merkintöjä, mistä olisi myöhemmin elämässäni jotain haittaa..? Esimerkiksi tulevaisuudessa mahdollinen työhöntulotarkastus.. pitääkö heille kertoa että on sairastanut tai jos on edelleen vaikka mahdollisesti lääkitys? Voiko jättää mainitsematta että tälläistä on/on ollut taustalla...Vai saavatko tiedot käsiinsä että on niin sanotusti "mielentervesongelmainen" ☹️ Aloin nyt hieman tälläistä asiaa pelkäämään... ☹️

Hei cherrie,
Mä en kyllä usko että ne mt-puolen asiat mitenkään automaattisesti välittyy työterveyshoitajalta työnantajalle. Eiköhän niitä työterveydenhoitajia koskee ihan samat vaitiolovelvollisuudet kuin muitakin terveydenhuollon parissa työskenteleviä, eli arkaluontoista tietoa ei levitellä. Eikös työhönottotarkastus sitä paitsi yleensä tehdä sen jälkeen kun työsopimus on allekirjoitettu? Olen ymmärtänyt sen enemmän niin päin, että sen tarkoituksena on tukea töitään aloittavan työkykyä, kuin että siinä yritettäisiin kontrolloida millaisia tyyppejä otetaan töihin. 🙂

cherrie kirjoitti 2.9.2017 17:58

Tarkoitin vielä sitä että jäisiköhän käynnistä jotain sellaisia merkintöjä, mistä olisi myöhemmin elämässäni jotain haittaa..? Esimerkiksi tulevaisuudessa mahdollinen työhöntulotarkastus.. pitääkö heille kertoa että on sairastanut tai jos on edelleen vaikka mahdollisesti lääkitys? Voiko jättää mainitsematta että tälläistä on/on ollut taustalla...Vai saavatko tiedot käsiinsä että on niin sanotusti "mielentervesongelmainen" ☹️ Aloin nyt hieman tälläistä asiaa pelkäämään... ☹️

Kaikilla terveydenhuollossa on vaitiolovelvollisuus. Eihän mitään oo pakko kertoa, jos ei halua, mutta miksi jättäisi kertomatta, kun työterveyshuolto on olemassa nimenomaan sitä varten, että tukee hyvinvointia ja työssä jaksamista? Ja sosiaaliset pelot kuitenki on semmonen taakka, joka vaikeuttaa työssä jaksamista. Älä tuommosta murehdi, että onks jostain merkinnöistä haittaa - ei ole. Ajattele kuinka paljon enemmän haittaa hoitamattomasta sosiaalisten tilanteiden pelosta on! Eikä pelkästään työssä tai työnhaussa vaan kaikessa elämässä.

Tiedän, että vaitiolovelvollisia tottakai ovat. Netistä vain luin "kauhukertomuksia" miten mielenterveys leima voi seurata loppuelämän mukana ☹️ Esimerkiksi vakuutusten saannissa voi vaikeuttaa(?), neuvolassa jos on odottava äiti, voidaan laittaa tarkempaan seurantaan(?), lääkärikäynneille, jos menee muiden vaivojen takia, voidaankin laittaa helposti sen piikkiin, kun onkin mielenterveysongelmaa jo takana, ettei tolla nyt oikeasti mitään ole.. Tietysti oma kanta tiedoista voi säädellä kenelle tiedot näkyvär ja kenelle ei. Eihän kenellekään tarvitse kertoa, jos ei itse halua. Alkoi vain kovin ahdistamaan nämä joidenkin henkilöiden kertomukset.😟

Tietysti itsekin olen sitä mieltä että ennemmin hoidattamaan vaiva pois, kuin murehtia tälläisiä typeryyksiä.

cherrie,
netissä on se jännä juttu, että siellä ihmisten jutut voi olla ihan mitä tahansa. Eivät välttämättä pidä paikkansa, ja toisaalta vaikka pitäisikin, niin negatiivisilla jutuilla on tapana levitä paljon laajemmalle kuin hyvillä jutuilla. On ehkä parempi jättää nettikirjoittelut omaan arvoonsa, ellei niissä ole jotain rakentavaa taustalla.

Minä kyllä hoidan itseni silläkin uhalla, että yhteiskunta leimaa minut hulluksi. Tasoissa kuitenkin ollaan.

Mulle sanottiin päiväosastolla, että psykiatrian puolella tehdyt merkinnät ei lähtökohtaisesti näy muualla terveydenhuollossa. En tiedä pitääkö paikkaansa. 😐 Mulle sillä ei kyl oo merkitystä. Työterveystarkastuksessa kerroin kaikki asiat ja mitä hoitokontakteja on. Helpompi sitten, jos joku notkahdus voinnissa tulee mennä sinne, kun heillä on tieto asiasta kirjattuna. Ei tartte sit huonoimmalla hetkellä kaikkea selvittää.

Kirjoitit cherrie, että neuvolassa seurataan tarkkaan odottavaa äitiä, jolla on taustalla mielenterveysongelmia. Yks kaveri sai tämän kokea positiivisella tavalla, kun alkoi odottaa ensimmäistä lastaan. Hänellä on masennusta ollu, lääkkeet kumminki jo lopettanu ja terapiassa käyny vuosia sitten. Kertoi neuvolassa taustastaan ja lapsuudenkodin ongelmista. Hän sanoi, että siinä vaiheessa apua tarjottiin kyllä todella auliisti. Aikaisemmin hänen oli ollut vaikea saada sellaista tukea mitä työllistymiseen ym olis tarvinnu. Raskauden ja lapsen syntymän myötä sitten kaikki mahdolliset psykologit, terapiaryhmät, yksilöterapia ym ym järjestyi heti paikalla. Ymmärtääkseni niistä oli myös paljon apua. 🙂

Huh, aivan jäätävä kauppareissu takana, en taida enää koskaan ikinä lähteä kauppaan. Hirveä paniikki kohtaus, kauheat ☹️ ei jaksa ei. Autoon kun pääsin niin kroppa tärisi ja päähän koski. Miksi tämän pitää olla tällaista? ☹️

Huomenna alkais se aikuisbaletti, ahdistaa todella paljon.
Mietin vaan että ois pitänyt sittenkin perua koko kurssi eli nyt kaduttaa, kun en perunut kurssia.

Alunperin oli tarkoitus yhen ns. kaverin kans mennä kurssille, mut hän perui sen töittensä takia.

Nyt todella paljon ahdistaa ja pelottaa, kun joutuu meneen kurssille yksin ja ryhmäkoko on sen 20 oppilasta eli siellä on mun lisäksi 19 muuta.

En oikeesti tiedä pystynkö mä edes huomenna meneen kurssille.. Pakko kait se on edes käydä kerran katsomas, miltä vaikuttaa ja jos ei innosta tai saan paniikkikohtauksen kurssilla, niin ainahan sen voi sitten keskeyttää..

On todella tervettä,että hakeudut uuden harrastuksen pariin. Kuka tietää,voit saada uusia kavereita. Ystävyys vaatii aina enemmän ja se tulee ajan kanssa. Hyvä,että et aseta kaikkea yksilövalmentajan olemassa oloon. Se ei ole mahdollista muuten kuin ammatillisessa mielessä ja olet varmaan sen jo tajunnutkin. Harrastukset on hyvä tapa solmia uusia kaveruusssuhteita. Jostakinhan se on aloitettava.

Täältä ilmoittautuu lisää yksi sosiaalistentilanteiden kanssa painiskeleva.

Muiden kirjoitukset ovat kyllä niin tuttuja. Kun monella menee nyt aika huonosti niin melkein jätin kirjoittamatta koska vähän jopa hävettää todeta, että itselläni on nyt ollut monta vuotta parempi jakso menossa.

Jälkikäteen ajateltuna ja asioita pohdinneena luulen jännittämisen alkaneen murrosiässä mutta selkeää syytä en ole sille löytänyt. Vuosien mittaan onglema paheni, elin- ja ystäväpiiri kutistuivat aivan kuin huomaamatta. Minulla on ollut samanlaisia vaikeuksia kuin monella muullakin, esimerkiksi puhelimella soittaminen oli jossain vaiheessa melkein mahdotonta ja joutui tsemppaamaan itseään joskus jopa monta tuntia ja monta kertaa soittaminen jäi seuraavaan tai sitä seuraavaan päivään. Kaupassa käynti oli tuskaa, etukäteen oli mietittävä mitä aion ostaa ja missä hyllyssä mikäkin tavara on jotta kaupassa käynti sujuisi mahdolllisimman nopeasti. Kadulla tuntui, että kaikki tuijottavat minua ja että minussa täytyy olla jokin vika, olen ruma tai muuten negatiivisella mielellä erilainen. Suuret ja vähän pienemmätkin väkijoukot olivat myös kauhea kokemus. Koulunkäynti ei sujunut enkä ammattiakaan pystynyt opiskelemaan kuin vasta aikuisiällä.

Sitten sain otettua itseäni niskasta kiinni hyvän ystävän ansiosta ja sain varattua ajan lääkärille joka sanoi, että sosiaalistentilanteiden pelosta on kyse. Kävin terapiakäynneillä ja sain lääkkeitä joista oli apua. Pystyin menemään kauppaan ilman kauheaa oloa siitä, että minua tuijotetaan. Siedätin itseäni menemällä isojen väkijoukkojen keskelle ja kaupassa liikuin siellä täällä pitkiäkin aikoja, että tottuisin uudenlaiseen elämään. Ystävän kannustus ja ymmärrys olivat myös ensiarvoisen tärkeitä. Lopetin lääkkeet muutaman vuoden jälkeen eikä pelot enää tulleet takaisin. Välillä oli hankalia tilanteita mutta pystyin elämään aika normaalia elämää vaikka ystäviä ei ollut ja jännitin sosiaalisia tilanteita, mutta jännitys pysyi hallinnassa.

Nyt ehkä ennaltaehkäiynä aloin kirjoittaa tänne, koska noin vuoden ajan vanhat kaiut ovat alkaneet taas hiipiä mieleen ja olen yrittänyt pitää jännitystä aisoissa parhaani mukaan. En halua siihen samaan vanhaan tilanteeseen joka vaikeutti elämää.

Sunnuntain aikuisbaletti tunti meni iha ok. Mut en tiiä tulenko sitä jatkamaan, kun oli aika nopea tempoista tuo baletti.

Mut joo..
Lisäks olen huomannut ett nykyään ei oikein enää innosta käydä tallilla, ku nykyisin siel on alkanut tuntumaan jotenkin ulkopuoliselta eli en oikein tunne enää kuuluvani joukkoon 😞

En tiiä pitäiskö lopettaa tallilla käynti kokonaan tai jättää toinen tunti viikolta pois.. tai ehkä piettää taukoa tunneista.

Tänää kuitenkin tunti meni hyvin ja poni jolla menin oli ihan super.

Joten toisaalta tallilla käymisessä on puolensa eli hevoset, niinpä saattais tulla ikävä joitakin hevosia jos lopettaisin tallil käymisen. Toisaalta kuitenki itteäni häiritsee tämä ulkopuolinen tunne tallilla.

Lisäksi myös välillä meinaa nykyisin tulla tallilla itku. Tätä kirjoittaessakin meinasi tulla itku.