Pahoitin mieleni yhden ihmisen toimesta. Tuli aivan puskista se loukkaus. Sitä seliteltiin ensin, mutta kyllähän mä sen nyt tajusin.

Itse yritän hillitä itseni kiperissä tilanteissa.

Elämä on monesti aika surkeaa jos totta puhun.

Kaikista rankinta on nyt tietysti eilisen väkivallan teon uhreilla ja heidän omaisillaan. Voimia heille!

Mailis, missä tilanteessaa sinua loukattiin? Parempi kun päästää toisesta korvasta ulos tuollaiset.

Kyllä, perjantain taphtumat olivat hirveitä.. Ei ole suomi mikään lintukoto. Välillä kieltämättä yksin liikkuminen varsinknin pimeällä on aika pelottavaa..

Mulla työttömyys jatkuu.. tää on kyllä varsinainen sudenkuoppa. Työnhaku on entistä vaikeampaa. Vaikeammalta tuntuu kohdata uusia ihmisiä jne. Kaikki on miljoona kerroin pahempaa.. Vaikka aikaisemminkin työelämässä oli jaksamista mutta oli joku punainen lanka, säännöllistä tekemistä.. Ei tuntunut asioimiset tai sellaisetkaan niin pahalta kun ne vain suoritti rutiinilla, tai siinä samassa "vauhdissa".. Nyt kaikki on niin hankalaa, hävettää ihan että musta tuli vieläkin pahempi luuseri. ☹️

Tahtoisin niin kovasti mennä lääkäriin jotta saisin mielialalääkkeen tähän tueksi, mutta en vain uskalla. Se siitä minun avautumisestani..

Jaksamista kaikille uuteen viikkoon <3

Cherrie, läheinen loukkasi. Sanoin kyllä sanaseni kanssa. Sitten se oli unohdettava.
Oleksä mielenterveys yhdistyksessä käynyt? Se vois olla kiva paikka kokeilla. Musta kannattaa mennä lääkäriin. Jos se ei ole asiallinen niin se on dorka.
Ehkä jonkun lyhyen kurssin kautta työelämään?
Koitetaan me pysyä liikkeessä vaikka meillä hidasteita onkin.
Kyllä erilaisia apuja on ja tukia.
Voi olla mustakin juttu kulkee että olen kuntoutuja. On helppo mollata. Mutta minkä mä sille voin? Mulla on oikeus olla.
Ehkä vielä joskus tulee vastaan hyviä paikkoja. 🙂

Koitko cherrie et mielialalääkkeistä oli aikaisemmin apua? Etkö ollu jotain käyttäny aiemmin? Toivoisin et saisit myös myötätuntoa ja tukea, et ne vaikeudet vois alkaa selvitä. 😍 Mut hyvähän se olis, jos lääkkeistä saisi apua niin että pääsis pahimman yli.

En oo käyny koko sivustola pitkään aikaan, ainakaan kirjottamassa. Masennus on pahentunu rajusti eikä mitään oikein jaksa. Piti yksi homma hoitaa mikä vaati älyttömiä ponnisteluja ja uuden lukuvuoden alotus parin viikon päästä tietenkin hirvittää, mtuta on tässä nykytilanteesakin kestämistä.
Ja alkuviikkoisesta hoitajalla käynnistä tulikin (mulle etukäteen ilmottamatta!) hoitoneuvottelu, josta tuli tahtojen taisto, riitely ja valtataistelu. Taas. En muissa merkeissä tätä lääkäriä olekaan nähnyt. Mulla on masennuslääke matalimmalla annostuksella ollut 14 kuukautta eikä yhtään konrollia ole pidetty siitä ja nyt sen pyysin suuremaksi nii ei, ei kuulemma. En sitä viitsi täällä ruotia mutta kyllä ihmettelen että erikoissairaanhoidossa olevan moniongelmaisen masennusta ei uskota?! Ja paikala vielä hoitaja joka kuitenkin näkee viikoittain tilanteen. Sellaiseksi se meni että aion toki tuohon palata hoitajan kanssa mutta mahdollisesti tehdä myös jonknlaisen muistutuksen. En varmaan jaksa mutta läheinen oli sitä mieltä.Onneksi minulla on tukijoukot, samalla kun hoitohenkilökunta koittaa tehdä mitätöimällä ja vääristämällä puheitani taikaiskusta terveeksi. Toiseen suuntaanhan se sillon menee!

Rutiinien alkaminen hirvittää siinäkin mielessä, että sosiaalisissa tlanteissa oleminen on ollut vähän vaikeampaa. Tuntuu kuin kaikki kiinnittäis huomionsa just muhun. Yksi päivä olin kaupasa (joka yleensä on ok) ja mietin, onko mulla unohtunu vaatteet tai jotain naamassa kun monet pysähtyi oikein katsomaan, pari lasta kääntyikin katsomaan. Hulluna pidin itseäni kunnes kassajonossa pieni poika osotteli isälleen mua. En tiedä, mistä siinä sitten oli kyse.

Mariele,

Toi sun hoitokokoukseksi yhtäkkiä muuttunut hoitopalaveri kuullosti pahalta. Valtataistelu ja mitä sä sanoit.
Voin kokemusta sanoa että se on yksi mun pahimmista peloista tulevaisuudessa.
Kyllä se pitää olla kaikilla hyvissä ajoin tiedossa miksi ja millä kokoonpanolla kokoonnutaan.
Jos tarkoituksena on nujertaa asiakas niin kummallakin puolella pitää olla yhtä paljon väkeä eikä viranomaisilla yliote.

Tee ihmeessä huomautus tai valitus tukijouikojen avulla jos ei muuten.

Oikeesti, kuka tietää mitä psykiatrisessa hoidossakin ovien takia tapahtuu? Kuka henkilökunnan jokaisen liikkeen vahtii?
Koska välillä tuntuu että syytä olisi.

Tsemppiä!

Vielä Mariele,

Se on kanssa kyllä ihan vitsi kun hoidossa puhutaan että pidetään palaveri ja "yhdessä jutellaan, mietitään ja päätetään".
Ja katin kontit! Usein se on tuollaista sanelua ja just valtataistelua.

Tosi tyylitöntä! Näen punaista!

Kiitos tuesta. Nämä kokoukset sun muut on aina vähän vaikeita, mutta tämmönen on ihan kaiken huippu. prioriteetti ja se päätavoite joka on potilaan paras hävinnyt jo aikapäiviä sitten. välillä nuissa on alettu mulle puhua yhteiskunnan resursseista sun muista, ihan ku ne jotenkin kuuluis mulle potilaana. hehän sen päättää miten ja millä resursseilla hoitaa.

Tuo on totta ettei kukaan oikein vahdi. Sitä varten on ensisijaisesti potilasasiamies ja kantelut, mutta se jujuhan siinä on, että harva potilas niihin jaksaa lähteä.

Mitä nyt omaan tilatneeseen tulee niin jos hoitaja ei perjantaina ota mitään kantaa tuohon alkuviikkoiseen, niin sanon hei hei koko yliopistolliselle sairaalalle.
yksi oikein hyvä hoitokontakti mulla tuolla oli, mutta ironista kyllä, hänet siirrettiin polilta pois. oli varmaan liian potilasmyönteinen persoona.

Joie kirjoitti 23.8.2017 10:33

Koitko cherrie et mielialalääkkeistä oli aikaisemmin apua? Etkö ollu jotain käyttäny aiemmin? Toivoisin et saisit myös myötätuntoa ja tukea, et ne vaikeudet vois alkaa selvitä. 😍 Mut hyvähän se olis, jos lääkkeistä saisi apua niin että pääsis pahimman yli.

Joei, kyllä.. Olen joskus vuosia sitten syönyt mielialalääkettä jotai sain. Jälkeenpäin mietittynä sillä oli todella hyvä vaste, vaikka sitä ei sillä hetkellä ymmärtänyt edes ajatella kun asiat ykskaks lähtivät vain rullaamaan. uskalsi tarttua paremmin toimeen erilaisissa asioissa ja mieli oli selkeästi kirkkaampi. Käytin niitä silloiseen masennukseen ja alakuloisuuteen. Mutta ne ovat kyllä tarkoitettu sekä masennuksen ja fobian hoitoon. En edes syönyt niitä kauan, ehkä maksimissaan vuoden, jos sitäkään.

Tällä hetkellä siis olen miettinyt että jos saisi jotain mielialalääkettä ( ehkäpä samaa reseptiä) että pääsisi tämän pahimman yli tosiaan. Jos nyt vain joskus vain pääsisi lääkärille asti ☹️ Tässäkin on kierre kohta valmis, kun tuntee epäonnistuvansa kokoajan tän fobian takia, kun jättää/ei pysty asioita hoitamaan josta sitten seuraa alakuloisuutta ja masennusta. Lääkkeitä kyllä muutoin välttelen, enkä haluaisi syödä mutta silloin kun muut keinot on vähissä niin.... en näe muuta vaihtoehtoa..

Mariele,

Niin psykan henkilökunnalla on kauhea kiire että tärkeäkään tieto ei kulje, mutta potilaan kiusaamiseen on aina aikaa. Tarkoitan kanssa että tärkeimpään ei ole aikaa, jonninjoutavaan on.

Ai sulle on puhuttu jo resursseistakin. Kappas vaan. Entä jos hoitsu sairastuu syöpään niin luulen että ei hittojakaan kiinnosta resurssit tai niiden niukkuus. Tai lekurin väsymys/kiire. Ainut asia mielessä on lopettaa kärsimys ja pysyä elävänä. Muut potilaatkaan ei vois vähempää kiinnostaa.

Tee hyvä ihminen se valitus/huomautus.

Sanon vaan että terveydenhuolto on todella kovaa peliä, etenkin psykiatriassa.

Me ollaan hoitohenkilöstön palkanmaksajia kun maksetaan veroja. Niiden kuuluu. PALVELLA asiakkaita. Ei tää voi olla niin vaikeeta!

Surullista lukea että meillä monella menee huonosti. En tee siinä poikkeusta itsekkään. Pakkoajatukset vaivaa ja sosiaalisten tilanteiden pelko meinaa ottaa vallan. Keho on tosi väsynyt tämän kaiken keskellä. Musta tuntuu ettei musta ole mihinkään☹

En tiedä selviänkö näistä pakkoajatuksista ikinä. Tänään taas olin töissä erään ihmisen kanssa kahdestaan niin nyt koko illan olen miettinyt olenko tehnyt jotain sopimatonta älyämätyättäni...uusin pelko onettä olenko niin tyhmä että en muista tehneeni jotain pahaa, ällöttävää..

Eli ei hyvin mene täälläkään. Alan olla aika loppu

Tsemppiä ja voimia kaikille!

Kuten jo Pelästynyt tuossa sanoikin, niin surullista lukea, että monella menee huonosti.

Mutta eipä se itelläkään sen paremmin mene.
Tai no, mieliala on hyvin vaihteleva ollut.
Viimeksi eilen tuli itku kun olin "töissä", menin ruokailun jälkeen vessaan ja siellä tuli hetken itkettyä.

Tallilla kuitenkin fiilis oli illasta sitten iha ok.
Yks mikä vaan vähän alkoi tympäseen kyllä, niin oli se, että jouduin odottaan kyytiä pitempään, mitä olin iskän kans sopinut.

Juu, olis kyllä ajokortti, mutta autolla ajo pelotaa..Pitäis saada joku kaveri kyytiin, että vois alkaa treenata taas autolla ajoa, mutta ei oikein ole kavereita.

Mutta tosiaan, vielä tästä sosiaalisten tilanteiden pelosta, niin olen huomannut, että nykyään kun käyn kaupassa, niin jos mun edessä kassalla on 1-2 ihmistä (tai enemmän) ja sitten taakse tulee porukkaa, niin silloin monesti vähän alkaa ahdistaan siinä kassajonossa oleminen.

Jotenkin ihmetyttää, ettei tuo kassajonossa oleminen ennen ole ollut mulle mitenkään iso asia, mut nyt siitä on tullu vähän semmoinen inhottava asia. Olen kuitenkin yleensä selvinyt kassajonosta maksamalla ostokset.

Muistaakseni vain kerran olen lähtenyt pois kassajonosta kierteleen kauppaa ja kerran olen vaihtanut kassajonoa, kun tuntui etenevän niin hitaasti se kassa missä olin aluksi (ja siihenhän heti jotku samassa ja viereisessä jonossa olijat vähän reagoi jotain sanomalla, mut en enään muista mitä).

Tänään pitäiskin käydä kaupassa, mutta saa nähä missä välissä sitä jaksaisi lähteä kaupassa käymään ja samoiten pitäisi koiratkin käyttää lenkillä, mutta jotenkin on niin tylsän harmaa keli tuolla ulkona, ettei oikein huvittais, eikä kyl hirveesti jaksaiskaan lähteä ulos. Mutta pakko nuo koirat on käytettävä jossain välissä lenkillä.

Huoh.. Kaveri tänään ilmoitti että hän joutuukin aikuisbaletin peruun töittensä takia.

Itselläni alkoi kans nyt todella paljon mietityttään tuo, että pitäisikö itsekkin perua. Jotenkin nimittäin vähän ahdistaa/pelottaa lähteä yksin kurssille missä on yhteensä 20 osallistujaa ja tuskin yhtään tuttua.
Kaiken lisäksi paikka missä tämä aikuisbaletti järjestetään, niin ei ole kovin tuttu paikka mulle.

No, vielä on 7 päivää aikaa perua tuo kurssi. Aikuisbaletti alkaisi siis 10.9 ja se pitäis perua viimeistään 5 päivää ennen.

Toisaalta taas kiinnostais aikuisbaletti, mutta toisaalta pelottaa tuo osallistuminen, kun ryhmäkoko on 20. Vähän pelottaa myös se, että mitä jos tulisin saamaan siellä paniikkikohtauksen.

Olisi ollut paljon helpompaa osallistua kurssille kaverin kanssa, kuin yksin.

Delffi, Eikö olisi ketään muuta, jolla kiinnostaisi `? Mieti kuitenkin vielä. En usko että siellä joutuu kuitenkaan olemaan mitenkään vasten tahtoaan esillä.

Kertokaahan, jos varaan ajan lääkärille, miten aloittaisin puhumaan siellä vastaanotolla että kärsin sosiaalisesta jännittämisestä ja ehdottaisin että voisiko kokeilla lääkehoitoa? Mua on niin alkanut riivaamaan tämä. Mua pelottaa etten selviä tästä enään muuten :'( Pitkitän vaan koko tätä asiaa enkä saa elämässäkään mitään aikaiseksi pelkojen takia. ☹️

Saisin ehkä varattua hyvällä tuurilla ajan lääkäriin, jos mies lähtisi mukaani sinne tueksi, ei tietenkään vastaanotolle asti mutta paikan päälle kuitenkin... En yksin tuskin pystyisi menemään.
En pysty hänelle varmaan kertomaan edes oikeaa syytä miksi lääkäriin haluaisin, mutta pitää kai jotain sepittää hänelle... vaikka hän osittain tietoinen onkin että mulla ei kaikki kunnossa olekaan...

Tuntuu luuserimaiselta lykätä tuota lääkäri asiaa, vaikka se veisi elämästä vain sen 20 minuuttia jos edes sitäkään ja saisi kuitenkin sen avun elämään... auttakaa
😭

cherrie kirjoitti 29.8.2017 17:48
Kertokaahan, jos varaan ajan lääkärille, miten aloittaisin puhumaan siellä vastaanotolla että kärsin sosiaalisesta jännittämisestä ja ehdottaisin että voisiko kokeilla lääkehoitoa? Mua on niin alkanut riivaamaan tämä. Mua pelottaa etten selviä tästä enään muuten :'( Pitkitän vaan koko tätä asiaa enkä saa elämässäkään mitään aikaiseksi pelkojen takia. ☹️

Saisin ehkä varattua hyvällä tuurilla ajan lääkäriin, jos mies lähtisi mukaani sinne tueksi, ei tietenkään vastaanotolle asti mutta paikan päälle kuitenkin... En yksin tuskin pystyisi menemään.
En pysty hänelle varmaan kertomaan edes oikeaa syytä miksi lääkäriin haluaisin, mutta pitää kai jotain sepittää hänelle... vaikka hän osittain tietoinen onkin että mulla ei kaikki kunnossa olekaan...

Tuntuu luuserimaiselta lykätä tuota lääkäri asiaa, vaikka se veisi elämästä vain sen 20 minuuttia jos edes sitäkään ja saisi kuitenkin sen avun elämään... auttakaa
😭

Jos meet lääkäriin sosiaalisten pelkojen tähden, on ihan ok olla ahdistunut ja pelokas... sitä vartenhan apua etsitkin. Jos koitat kovasti olla reipas ja esiintyä itsevarmasti, lääkäri ei välttämättä näe sitä, kuinka kipeästi tarvitset apua. Eikä sun kummempaa tarvii sanoa ku että ahdistaa ja et jaksa enää tms. Kyl hän sitte esittää kysymyksiä.

Tuossa ei oo mitään hävettävää, että lääkäriin meneminen pelottaa kovin ja että olet lykännyt asiaa. Sama tilanne on varmaan suurimmalla osalla ihmisistä, joilla on sosiaalisten tilanteiden pelko... ihmiset pelottaa, joten avun hakeminen ihmisiltä tuntuu hirveän pelottavalta ja sitä ei tehdä ennen kuin on ihan pakko. Et sä oo siinä mitenkään muita huonompi. Tsemppiä! 🙂👍