Ihanat kesäiset kelit olleet, lämmintä riittänyt.. Vaan ei ole paljon valaissut tätä mieltä silti ☹️

Eilen itkin, tuntui pahalta kun mietin, miten olen tuottanut kerta toisensa jälkeen läheisilleni pettymyksiä. ☹️ Pohjimmiltani olen kiltti, ja huomaavainen, mutta tän sairauden kanssa tarvin vain joskus sitä omaa rauhaa, olen kuin toinen ihminen silloin kun mikään ei vain kiinnosta eikä ole motivaatiota.. Tiedättekö sellaiset kerrat, kun on jotain sovittua, mutta peruttekin viime hetkillä, koska ei vain pysty ☹️ Ja jotkut ihmiset saattavat spukoloida, että eikö minua kiinnosta, olenko tosiaan näin ylimielinen...

Olen kerran kuullut että joku ihminen piti minua ylimielisenä, hän ei edes tuntenut minua. Päin vastoin olen kaikkea muuta kuin ylimielinen ☹️ Olen vain hiljainen ja hitaasti "lämpenevä" vai miten sitä sanotaankin, ainakin jos on uusia ihmisiä läsnä.

Miten muut jakselette?

Pelästynyt, toivottavasti saat kerättyä rohkeutta mennä lääkärille! <3 Älä väsytä itseäsi liiikaa töissä!

cherrie, tsemppiä.
Itsekkin olen hiljainen uusien ihmisten kanssa.. Välillä kyllä myös tuttujen ihmistenkin kanssa.

Täälläkin ollut lämpimiä kelejä, mutta eipä se ole kyllä itelläkään hirveesti piristänyt mieltä.
Ainoa mikä vähän eilen huvitti, niin oli se, kun nuorempi koira lähti sorsan perään koirapuistossa ihan veteen asti.

Mutta muuten on kyllä koko viikon ollut jotenkin alakuloinen ja itkuinen fiilis.
Lisäksi ensviikko jännittää, ehkä jopa vähän pelottaa, kun alkaa se kuntouttava työtoimnta.
Juu.. paikka on tuttu, mut en tiiä onko siellä samat ihmiset vai ihan uusia ihmisiä, ja lisäksi mahdollinen yksilövalmentajan näkeminen ehkä vähän pelottaa..

Tuon ensviikon jännittämisen takia on tullut myös vähän huonosti nyt nukuttua.

Mutta joo.. saa nähä mitä sitä tänään vielä keksis.
Tälle päivälle oon käynyt jo aamupäivällä koirien kans lenkillä, lisäksi kävin vanhempien kans vähän shoppailemassa ja löytyi uudet farkut.

Nyt mietin että lähtiskö käymään koirien kanssa lenkillä, vaikka onkin vähän kyllä tylsähkö keli, ku on pilvinen ja sateinen keli..joten toisaalta ei oikein huvittais.
Mutta toisaalta taas, ei viittis koko loppupäivääkään koneella istua.

Tulihan sitä eilen käytyä lenkillä ja tarkoitus oli etten kävelisi koirapuistoon, mutta koirat väkisin halusi sinne, vaikka siitä tuli vähän turha reissu. Ei nimittäin viittinyt mennä koirapuiston, kun siellä istui joitakin ihan ihme tyyppejä (joko maahanmuuttajia tai juoppoja) ilman koiraa. Enkä tosiaan oikein viitti mennä koirapuistoon silloin kun siellä on ns. ulkopuolisia ilman koiraa.

Hieman nuorempaa koiraa keljutti kun ei päässyt illasta koirapuistoon.

Onneksi tänään pääsivät koirapuistoon, kun aamusta harvemmin on ketään siellä istuskelemassa. Jos tänään tulee käytyä iltalenkki koirien kanssa (aika varmasti käyn), niin silloin en mene koirapuistoon. Silloin käyn jonkun muunlaisen lenkin.

Saas muuten nähä miten ensviikon viikonlopun festarit vaikuttaa koirapuistossa käymiseen.
Toivottavasti ne ei vaikuttais tänä vuonna mitenkään.

Mutta joo.. tulipa tässä semmoinen mieleen, että mitä mieltä täällä on porukka siitä, että aikuisella on unilelu?

Itse voin rehellisesti tunnustaa, että itse joskus saatan nukkua unilelu kainalossa (osaan kyllä siis nukkua ilmankin), varsinkin silloin kun on todella huono fiilis ja joku asia pelottaa/jännittää. Viimeksi vimeyönä oli pakko ottaa pehmonalle kainaloon..

Unilelusta olen sitä mieltä, että mielipidettä ei oikeastaan ole. Jos sellaisen haluaa pitää, niin pitäköön, en näe siinä mitään negatiivista. Ja jos nyt vaikka joku olisi enemmänkin "riippuvainen" siitä, niin olkoon; se ei ole mikään huono tapa 'hoitaa itseä'. Mitä sillä loppujen lopuksi on väliä, jos aikuinenkin käyttää siirtymäobjektia?
itse asiassa olen asiaa välillä miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että aikuiset käyttävät myös enemmänkin "symbolisia" siirtymäobjekteja, mutta käyttävät silti. itselläni sellaista tutttua ja turvallista, turvaa, edustaa vaaleanpunainen väri, jota löytyy sisustuksesta luvattoman paljon. ostan melkein mitä tahansa jos se on vaaleanpunaista.

Heippa cherrie, mikäs sun mieli nyt on pelkäämiesi juhlien suhteen? Eihän ne viel oo ollu? Mä oon tässä mökillä ollessa vähän miettiny tulevia juhlia ja omia pelkojani... juhliin on on vielä 1,5 kk, joten on aikaa vielä miettiä. Jotenki on ollu ihan toiveikaskin olo, että eiköhän tämä asia jotenkin järjesty, vaikka en vielä tiedä, miten. Ne häät on jossain hevon kuusessa eikä mulla oo omaa autoa, joten oon kyytien/yhteiskuljetuksen varassa. En pääse lähteen pois millon haluan ja se eniten mietityttää. Mä en kykene olemaan siellä yöhön asti, se olis ihan kamalaa, ja eka yhteiskuljetus lähtee vasta puolen yön maissa. 😟

Mut toisaalta on noussu semmonen toivo, että ehkä voin löytää itselleni sopivan ratkaisun tässä asiassa. Tai ennen muuta, että mulla on lupa etsiä itselleni sopivaa tapaa osallistua! Mua hävettää hirveästi se, että juhlat pelottaa ja semmosissa on niin epämukava olla. Mut eihän omaa itseä pitäis hävetä eikä sitä millanen on. Se jotenki ilahduttaa ja rauhoittaa, että se häpeä ei oo aiheellista. 🙂 Sithän siitä voi vapautua...

Asiaan liittymättä, mutta sosiaalisiin pelkoihin liittyen, niin kyllä on sit kiva, että nykyään voi asioida pankin kanssa suojatussa chat-keskustelussa! Ei oo pakko soittaa! Se on niin paljon helpompaa. 🙂

Hei Joei!! Tulevat juhlat pyörivät myös minunkin mielessäni edelleen taukoamatta. ☹️ En yhtään tiedä, mitä teen niiden suhteen. En ymmärrä miten jonkun ihmisen kanssa kahden kesken, tai hyvin pienessä porukassa saatan olla hyvinkin sulava ja sosiaalinen, mutta isommat ryhmät ja tilaisuudet ovat vaikeita ja ylitsepääsemättömiä. 😞 Onko sinulla Joie menossa tuttavia häihin paljon? Eihän siellä varmasti kukaan minuun tai sinuunkaan keskity, mutta sitä vain kuvittelee niin ☹️

Minulla ollut miehen kanssa riitaa viimeaikoina, ja mistä muustakaan kun sukulaisissa käymisestä.. ☹️ Osalle hänen sukulaisistaan lähden jopa mielelläni joskus.. mutta sitten on taas niitä, joiden luokse en haluaisi millään lähteä.. Katkeruutta ja hieman kateellisuutta aiheuttaa vielä se, miten toinen kälyistäni tuntuu tulevan toimeen niin hyvin heidän kaikkien kanssa...Ja minä olen vain .. no, minä.. kuin roskaa.. tuskinpa asiat näin ovat.. Kunpa pääsisinkin joskus itsekin siihen tilaan, että voisin olla miehenikin sukulaisten seurassa normaali oma itseni.. Mutta olen edelleen ehkä liian varautunut, ja "sivusta katsoja".. En oikein uskalla tuoda omaa itseäni esiin kunnolla, ja varon aina omia puheitakin (turhaan..) Eihän niille varmasti kukaan naura..

Tätä entisestään huonontunutta itsetuntoakaan ei oikein auta se, että mieskin välillä on huomautellut minun lihoneen ( ei kylläkään suoranaisesti)... ja olenhan minä, se on kyllä totta. Tiedä myös, että leikillään hän vain sanoo, ei ilkeyttään.. Mutta takavuosien kiusaamisten takia otan kaiken liikaa itseeni edelleen, vaikka sitä en hänelle sanokaan. ☹️ En ole ikinä edes kertonut hänelle että olen ollut joskus kiusattu.. En edes tiedä miksi en ole viitsinyt ikinä sanoa. 😟 Ehkä en vain halua hänen näkevän minun haavoittuvaisuuttani.. Ehkä olen vain tottunut esittämään vahvempaa ihmistä kuin oikeasti edes olenkaan..

Tänään tämä ihana sosiaalisten tilanteitten pelko potki päähän lujaa. Olin kesäkurssin isohkolla luennolla yliopistossa, ja yhtäkkiä opettaja esittikin luentotehtävän, että satunnaisryhmissä jokainen lukee jonkun osan tekstiä ja tekee oman osansa käsitekartasta joka sitten esitetään muille ryhmille. Joo, niin varmaankin! Heti kun ryhmät oli jaettu ja ihmiset alko kokoontua, otin ritolat takaovesta.

Ei kai siinä sinänsä mitään ihmeellistä, mutta kun minulla tämä pelko sosiaalisissa tilanteissa on ollut semmosta, että just ja just pystyn esittäÄ (omalle vuosikurssille..) tiettyjä projekteja, ja ryhmätöitä, pystyn käydä koulussa normaalisti vaikkakin pienellä jännityksellä jne. Viime keväästä lähtien on kuitenkin tämän suhteen pahentunut ja nyt on ikävä huomata, että ollaan näköjään siinä tilanteessa, että tällainen 'oireilu' rajoittaa oikeasti elämää (no kyllähän se tähnkin asti mutta niin että se ei ole "haitannut". ei mun ole pakko käydä leffassa tms. mutta luennolla on pakko olla ja valmistua olis pakko). objektiivisestihan pitäisi huolestua sillon kun mikä tahansa oire alkaa vaikuttaa enemmänkin.

nyt on hirvittävä olo vähän sen takia että enhän minä pysty käydä koko koulua loppuun jos en pysty esittämään omia juttuja, mutta enimmäkseen siksi että tajusin, että tällä kurssilla olikin läsnäolopakko ja luentotehtävien tekeminen kuuluu kurssisuoritukseen 😮 😞 että en tiedä mitä ihmettä tekisin nyt. en varmasti ole ainoa joka ei ollut tekemässä sitä, mutta eipä se minua paljoa taida auttaa..

nyt kaivataan tsemppiä ja paljon. sanokaa, ettei tällaiset yksittäiset tilanteet määritele tulevaisuutta tai "ongelman kulkua", ja sanokaaa, että tuo kurssiasia selvenee 😭

en tiedä mitä tehdä 😐

Mariele, tuommosia tilanteita on varmasti meillä kaikilla, että hätäännys iskee ja lähdetään lipettiin. Sitä sattuu. Älä soimaa itseäsi siitä. Kyl mäki hätääntyisin, jos ihan puskista tulis tuommonen tilanne, että täytyy esiintyä. Millon sulla on seuraava luento? Onks sulla aikaa tässä nyt rauhoittua ja toipua tapahtuneesta?

Olisko mahdollista, että pystyisit tuommoseen esiintymiseen myöhemmin, nyt, kun tiedät, että sellainen saattaa tulla eteen? Jos se tuntuu ihan mahdottomalta, niin voisitko olla yhteydessä opettajaan vaikka sähköpostitse? Tai jos se on liikaa, niin entä opiskelijaterveydenhuoltoon? Jos voisi jonkun kanssa keskustella siitä, millaisin järjestelyin voisit opiskella tutkinnon loppuun. Samalla lailla erityisjärjestelyjä tehdään, jos ihmisellä on vaikka lukihäiriö tai näkövamma. Ei nämä oo sen kummosempia asioita. Helppo tietenkin täältä sivusta on neuvoa; en tiedä mitä itsekään uskaltaisin tehdä vastaavassa tilanteessa jos mitään. Mut uskon kyllä, että vaihtoehtoja on, kunhan et tuomitse itseäsi ja jää yksin pelkojesi kanssa.

Cherrie, mä oon kyl kallistumassa sille kannalle, että osallistun tuleviin juhliin, mutta jotenkin omalla tavallani. Mulla ei oo siellä tuttuja ketään, tunnen ainoastaan morsiamen työn kautta. Oli ystävällisesti tehty häneltä kutsua minut häihinsä. Eihän hän voinut tietää, että kammoan juhlia. Siksi haluan mennä, mutta en mitenkään kestä olla siellä puoliyöhön asti. Mun täytyy vaan lähtee aikasemmin, tilata vaikka taksi sitten jos en muuten pääse. En oo vielä katsonut sitä, kuinka kaukana hornan tuutissa se paikka on. Kai tämä asia nyt jotenkin järjestyy. Pitääkö sitä, että lähtee aikaisemmin selittää jotenkin? Voiko vaan sanoa, että mun täytyy nyt lähteä?

Kaikille tsemppiä ja jaksamisa tämän sosiaalisten tilanteiden pelon kanssa.

Itsellä alkoi tänään nyt taas kuntouttava työtoiminta ja ihan ok meni. Aika hiljaista oli tänään Pesulalla, meitä oli enimmillään vain 4 + työnohjaaja.
Tänään ei pahemmin tullut juteltua kenenkään kanssa, ei edes ruokalassa vaikka istuinkin samassa pöydässä parin muun kanssa.
Nyt kuitenkin jostain syystä on normaalia väsyneempi, kuin yleensä. En tiedä sitten johtuuko se siitä, että on sen 4 tuntia ihmisten ilmoilla putkeen, vaikka ei puhuiskaan mitään.

Tekis mieli ottaa päikkärit, mut sit nukkumaanmeno venyis..

Mut joo.. huomenna oliskin toinen ns. työpäivä, saa nähä miten huominen menee ja miten väsynyt sitä on huomenna.

Seuraava luento on tänä iltana. Eli ihan kohta. En usko, että heti perään toisella luennolla on luentotehtävä, tai korkeintaan jokin oma pohdinta, mutta mistä sitä tietää. Eli tavallaan ei ole aikaa toipua.. onneksi en tänään mene luennolle yksin, vaan kaverin kanssa, joka on käynyt jo 2 vuotta samaa tutkintoa yhdessä. Jos nyt tulisi eteen tionen vastaava tilanne, selviäisin siitä todennäköisesti jos olisi tämä kaveri samassa ryhmässä. Mutta tämä opettaja harrastaa näitä satunnaisryhmiä.

Ihan hyvä idea tuo, että olisi opettajaan yhteydessä sähköpostitse, mutta tavallaan en halua koska välillä kun opettaja on aukassut sähköpostista tiedoston, hänen saapuneet -kansionsa on näkynyt isoilla skriineillä kauan, ja muiden postit näkyy 🤔 Ja tavallaan esittäminen näissä on "pienessä" osassa, joten en tiedä tuntuisiko tyhmältä ottaa esille juuri että miten niiiltä välttysii.. äh, kylläpä te tieätte, että ei ole helppoa puhua aina auktoriteeteille. Tähän mennessä jos jotain olen halunnut kysyä opettajalta yleisesti tai muuten, olen taivutellut tuon yhden kaverin : S

YTHS:sta ei ole nyt apua, he ovat mt-ongelmistani jo sanoneet, että tällaisessa tilanteessa (siis ei vain tässä sos. tilanteitten pelon kanssa, vaan koko tilanne) ohjaisivat kaupungin erikoissairaanhoitoon, ja siellähän minä olen nytkin. Nyt vain on ollut pitkä tauko terapiassa, joka on jotain terapian ja arvioinnin väliltä.. no, se on pitkä tarina. Hyödyllisempää olisi tosiaan jos olisi joku "tukihenkilö" koulun puolesta, jonka kanssa voisi räätälöidä näitä kurssisuorituksia..

Toisaalta tuntuu, etten ole oikeutettu siihen, koska olen tähän astikin pärjännyt. Välillä tuntuu, että ihmiset ajattelevat että feikkaan oireitani, koska nitä on niin monta. Masennusta, ahdistusta, pakko-oireista häiriötä, persoonallisuushäiriötä, elimelisoireista häiriötä.. niin tuntuu, että en ole oikeutettu tuntemaan näitä oireita tähän esiintymiseen ja esiläoloon liittyen.

Kuulostaa hyvältä, että aiot osallistua juhliin. Mielestäni on täysin okei osallistua omalla tavalla, kerta yksinkin olet menossa. Se on jo rohkeasti tehty. Kun häävieraat eivät ole niin kovin tuttuja, ja morsiamen huomio on varmasti jakautunut hyvin laajalle ja hän ei ehdi 'viihdyttää', niin uskon, että on täysin ymmärrettävää kaikkien mielestä, että lähdet aiemmin. Ainahan joku lähtee aiemmin kuin joku toinen. Voithan sanoa että sinun tulee lähteä, mutta toisaalta en usko että morsian odottaa mitään erityistä syytä. Kuten sanoin, mielestäni on yleinen käytäntö että lähipiiri juhlii pidempään. Kukaan ei varmasti katso kieroon sitä, etä lähtee aiemmin.

Delffi, minusta on ymmärrettävää, että kun on nykyiseen rutiiniisi nähden poikkeuksellinen päivä, että se väsyttää. Voithan ottaa 15 minuutin tehopäikkärit ja pitää huolen, että heräät sitten. Ehkä silloin nukkumaanmeno ei siirry?

Hieno homma Delffi, et työtoiminta on lähteny hyvin taas käyntiin. Varmaan väsymys helpottaa sitten, kun taas totut siihen työssäoloon ja arkirytmiin. Montako päivää työtä teet viikossa?

Hei taas

Täällä on paljon tullut tekstiä, täytyy ottaa aikaa ja lukea kaikki tarkasti läpi.

Aloitin tänään viikon pituisen sairasloman, mutten jotenkin uskaltautunut kuitenkaan hakemaan MT ongelmien takia vaan hain toisen sairauden takia. Hirveän vaikealta tuntuin ilmottaa töihin että olen sairaslomalla koska lähdin töistä "terveenä" kotia ja illalla menin lääkäriin. Ahdisti niin paljon työymäristö, jatkuvaa pientä napsailua ja sitä rataa...No oli miten oli nyt viikon lepäilen ja kokoan ajatuksiani. Toivottavasti saisin nukuttua univelkaakin pois, sitä on stressin seurauksena kertynyt enemmän kuin paljon.. Tulen pian uudestaan ja luen kaikki jutut tarkasti mutta nyt pitää lähteä jatkamaan kotityö projektia kun kaikki on tässä levinnyt ihan käsiin tän väsymyksen ja pakkoajatuksien ja kaikkien inhottaavien asioiden keskellä.

Pelästynyt kirjoitti 3.8.2017 13:26

Hei taas

Täällä on paljon tullut tekstiä, täytyy ottaa aikaa ja lukea kaikki tarkasti läpi.

Aloitin tänään viikon pituisen sairasloman, mutten jotenkin uskaltautunut kuitenkaan hakemaan MT ongelmien takia vaan hain toisen sairauden takia. Hirveän vaikealta tuntuin ilmottaa töihin että olen sairaslomalla koska lähdin töistä "terveenä" kotia ja illalla menin lääkäriin. Ahdisti niin paljon työymäristö, jatkuvaa pientä napsailua ja sitä rataa...No oli miten oli nyt viikon lepäilen ja kokoan ajatuksiani. Toivottavasti saisin nukuttua univelkaakin pois, sitä on stressin seurauksena kertynyt enemmän kuin paljon.. Tulen pian uudestaan ja luen kaikki jutut tarkasti mutta nyt pitää lähteä jatkamaan kotityö projektia kun kaikki on tässä levinnyt ihan käsiin tän väsymyksen ja pakkoajatuksien ja kaikkien inhottaavien asioiden keskellä.

Hyvä että hait sairaslomaa pelästynyt <3 yritä nyt levätä. älä välitä yhtään siitä mitä töissä ajatellaan, ei se heille kuulu. eikä syitä heille tarvi kertoa.

mulla on ollu taas ihan suoraan sanoen p*aska olo. en yhtään tiedä miten mä pääsen tässä elämässä eteenpäin.. vaikka välillä ajatukset onkin tosi positiivisia ja jaksan uskoa että kyllä tästä vielä noustaan.... mutta milloin.. ☹️ suurimmaksi osaksi ajatukset kuitenkin aina valtaa se pelko ja jaksamattomuus ☹️ harmittaa etten uskalla miehelleni puhua, ja lääkäriin menokin tuntuu liian isolta kynnykseltä, vaikka sieltä sen avun nopeiten saisin ja elämän kuntoon..

nyt olen mm. hakenut eri koulutuksiinkin.. haluaisin kokeilla jotain uutta.. mutta jos paikan saisin, niin tuntuu jo tällä hetkellä etten uskaltaisi kuitenkaan aloittaa. ☹️ suoraan sanottuna en edes tällä hetkellä muista milloin olisin ollut näin pahasti "jumissa" tälläisessä tilanteessa, että kaikki tuntuu hirveän vaikealta ja kaikki asiat vain pelottavat ja ahdistavat liikaa.. halu olisi tehdä asioita muttei pysty.. tuntuu välillä että menee viemäristä vain alas koko elämä.

mariele, en ottanut keskiviikkona päikkäreitä.
Mutta vaikka en ottanut päikkäreitä, niin jostain syystä se nukkumaanmeno sitten kuitenkin vähän venähti johonkin klo 24.00 asti, vaikka päivällä väsytti.

Liekkö sit jännittin torstain työpäivää ja yksilövalmentajan tapaamista.

Torstai kuitenkin meni myös ihan ok ja tosiaan juteltiin vähän aikaa yksilövalmentajan kanssa, kun hän kävi Pesulalla.
Saa nähä miten ensviikko menee, kun työohjaaja jää lomalle ja sille tulee sijainen.

Joie, olen kaksi kertaa viikossa kuntouttavassa työtoiminnassa. Kyllähän olen miettinyt, että jos sitä kokeilis semmoista, että lisäis yhen päivän vielä eli oliskin 3 päivää kuntouttavassa työtoiminnassa.
Itseasiassa laitoin yksilövalmentajalle mm. tuosta asiasta tänään sähköpostia.. Saa nähä vastaako hän tänään vaiko vasta ensviikolla (välillä hän vastaa nopeasti, mut toisinaan kestää).

Mutta joo.. nyt sitä onkin taas viikonloppu ja tänä viikonloppuna täällä olis 2 päivän festarit, mut ei kiinnosta mennä niihin, koska k-18 (vaikka kyl iän puolesta pääsisinkin).

Saa nähä mitä sitä nyt taas keksii tekemistä viikonlopuksi ja ensviikon alkuun..
Varmaan se on taas sitä lenkkeilyä ja pyöräilyä eli pääasiassa ulkoilua.

Huoh..
Ensviikko ahdistaa todella paljon.
Kuulin nimittäin eilen, ett veli olis tulossa ensviikonloppuna saunomaan muutaman kaverinsa kanssa.
En todellakaa haluais olla silloin kotona, mut minne sitä muka silloin edes menis.. kun eipä mulla niitä kavereita oikein ole.

Miksi elämän pitää olla epäreilua..