Cherrie, eipä tuo geeli ole vaikuttanut mitään. Liekkö hain sen liian myöhään. Ku oon nyt tällä viikolla käynyt 2 päivänä peräkkäin hammaslääkärissä eli keskiviikkona ja torstaina (lisäks keskiviikkona tuli hammaslääkärissä itku), ja edelleen on hammassärkyä ja puruarkuutta oikealla puolella hanpaissa. Pitää kuitenki nyt viikonloppu yrittää pärjätä särkylääkkeillä.

Mut tulipa muuten työnhausta mieleen, että multa viimeks kysyttiin verkostossa jotain ett koenko olevani 100% työkunnossa ja rehellisesti vastasin etten ainakaan tällä hetkellä.

Koska ei mun selkä välttis kestä 6-8 tunnin päiviä.. enkä välttis muutenkaan jaksaisi.

Kaupassa käynti nimittäin meinaa nykyisin välillä olla vähä vaikeaa, mut toisaalta ajattelen ett jospa näkisin erään henkilön siellä..

Tänää kuitenkin ku kävin kaupassa, nii meinas vähä huipata ja lisäks yhden pikku ipanan huuto alkoi ärsyttämään todella todella paljon. Meinasin jopa tehä tuon huutavan ipanan takia nii että lähden kaupasta pois ilman ostoksia, mut sain kuitenkin ne pari ostosta tehtyä mitä oli tarkoituskin ostaa.

Heippa!

Ei ole montaakaan yhteisöä jossa olisi hyvä olla. Se tekee elämän aika vaikeaksi. Täytyisi olla koulussa tai töissä.
Miten te olette selvinneet kinkkisessä paikassa jossa on ollut pakko olla?
Mulla on jännitystä ja välillä vitsit vähissä.
En meinaan tunne ketään muuta ihmistä jolla tällaiset "normaalit toiminnot" ois niin vaikeita. Kurjaa!

Hyvää yötä!

Itselläni harmittaa kun sos. tilanteiden jännitys menee ja tulee. Tarkoittaa sitä että joskus tekee aikaisin mietittyjä suunnitteluja esim. jossain käymisestä, ja sitten ei kuitenkaan voi. Tietenkin parempi kuin että aina olis ylitsepääsemätöntä ja pienetkin asiat, mutta tämä on siitä hankala että niitä suunnitelmia tulee tehtyä ja sitten niitä ei voi toteuttaa.

Nyt olisi ollut vanhalla kotipaikkakunnalla eräs uskonnollinen tapahtuma, johon olin suunnitellut osallistuvani pienesti. Olen täällä siis käymässä joka tapauksessa. Sisareni asuu tässä kaupungissa ja on nyt käymässä minun omassa kotikaupungissani, joten olen hoitanut hänen ylläpitohevosta. Tallilta tuli sitten kiire kotiin enenn tätä tapahtumaa, ja tuollaiseen ihmismassaan en voi mennä valmiiksi ylivireänä. (minulla on ylivireyden kanssa ongelmia.) uskon, että jos olisin ollut kotona (tai siis vanhassa kodissa) rauhassa valmistautumassa olisin ehkä pystynyt lähtemään muiden perheenjäsenten kanssa. joten typerältä tuntui kun olin jo monta viikkoa suunnitelut, juuri ja juuri ehdin kotiin tallilta ennen muiden lähtöä ja sitten en kuitenkaan voinut lähteä mukaan..

pitkä ja turhantarkka sepustus, sori siitä. sosiaalisten tilanteitten jännitys ei ole ensimmäinen mielenterveyden ongelmistani joten sen kohtauksittainen esiintyminen tekee jotenkin todella masentuneeksi.

Pelästynyt, minulla on myös ongelmia oman ulkonäön hyväksymisessä.. lähinnä painon. sitähän sanotaan että tiukat dieetit eivät ole kestäviä ratkaisuja, vain pysyvät elämänmuutokset.. joka tapauksessa, toivottavasti olet pian taas sinut ulkonäkösi kanssa, se on sinun ainoa kehosi silloinkin kun mieli ei siiitä tykkää.. eli älä ole liian ankara.

Toivottavasti Delffin suukivut jo antavat periksi.

Mailis - pystyn tosiaan aika hyvin ennakoimaan tilanteita, jotka aiheuttavat pelkoa, ja yksi asia on se etten tee asioita yksin. onhan se aika vaikeaa aina koittaa lyöttäytyä jonkun seuraan mutta niin olen onniistunut tekemään. opiskelen, joten kopioin kaiken sosiaalisen toiminnan tarkasti läheisimmiltä opiskelukavereilta ja monia asioita koitan hoitaa ystäväni kanssa (on kämppäkaverini, alivuokralaisena). varsinkaan mitään uutta en tee yksin, vaan koitan painaa muistiin kaiken (esim. kirpputorilla käyminen, kelassa asioiminen tms) mitä "tapahtuu" jotta sitten kun yksin on pakko käydä, voin tehdä sen "autopilotilla". tätä "autopilottia" käyttäessäni en tunne olevani oikeen missään suhteessa sosiaaliseen maailmaan joten ei myöskään ala ahdistaa muut ihmiset. mutta se tosiaan edellyttää sen että voin ennakoida miten asiat tapahtuu.

Moi, täällä ei mitään ihmeellistä. Olen ollut taas väsynyt ja alamaissa. Kaikki tekeminen tuntuu vaativan ponnisteluja. ☹️ Tänään jo alkoi ensimmäistä kertaa ahdistamaan sitten tuleva syksy ja pimeä talvi😭 Miten sitä sitten selviää taas kerran.. Mihin tämä elämä on menossa. yritän kuitenkin vielä nauttia tästä kesästä<3 suosikki vuodenaikana ehdottomasti. liian lyhyt vain.

Mulla on tuota samaa, eli uudet asiat ja uusissa paikoissa käyminen jännittää ja ahdistaa jopa päiviä valmiiksi. Joskus ei vain oo mahdollista tehdä joitain asioita niin että olisi ollut ensin kaverina joku matkassa, että voisi vain "syöksyä" asiat autopilotilla lävitse.☹️

Moi,

Täällä taas kirjoittelen. Vaikka hyvin välillä menee niin välillä olen jostain syystä synkkääkin synkempi. Tuntuu että ei pääse pinnalle. Silloin olen rasittava. Ei ole kiva olla rasittava. Mutta jotkut muutkin on varmaan rasittavia ja synkkiä välillä.

Olen käyttänyt monia, monia keinoja montusta ylös nousemiseksi. Mutta kun välillä mikään ei auta! No se on vaan kai sit kestettävä, että päivä se on huomennakin. Tulee mieleen ahdistuslääke, mutta vielä en ole pyytänyt.

Muuten vuosien karttuminen on auttanut. Kriittisyys on vähentynyt ja itsensä hyväksyminen lisääntynyt. Vaikka ei tässä vielä ihan ikäloppuja olla 😉

Hyvää iltaa!

Heippa,

täällä tuntuu olo tosi yksinäiseksi. Vaikka "joitain" kavereita onkin, niin heitä näkee todella harvoin.. Yhteydessä ollaan joskus, mutta välillä se tuntuu turhalta, kun se on enemmänkin pintapuolista.. Ei heillä ole oikeasti käsitystä, miten minulla menee.. Vaikka tekisi mieli avautua, niin en pysty. Mukavaa kuitenkin on, että hekin silti muistavat olemassaoloni silloin tällöin.. Mieshän minulla nyt onkin, mutta kaipaisin jotain muutakin välilllä..

Minulla olisi elokuun aikana eräisiin juhliin meno. Välillä tuntuu mukavalta mennä.. Mutta joinain päivinä, kuten tänään, tuntuu ihan hirvittävältä, eikä kiinnostaisi yhtään, enkä jaksaisi. Tiedättehän kun vain sattuu sellainen päivä, että tekisi vain mieli kaivautua jonnekin syvälle piiloon kaikelta.. JOS perun menoni, niin pelottaa, miten suhtaudutaan.. Pelkään että siellä mietitään millä varjolla jäin pois tai muuta vastaavaa. Tiedän että jos he vain olisivat tietoisia tilastani, niiin heillä olisi varmasti ehkä enemmän ymmärrystä, miksi en välttämättä jaksakkaan osallistua. Pelkään eniten että ihmiset luulevat että jään ilkeyttäni pois, tai ettei minulla kiinnosta, vaikka asiat eivät ole ollenkaan niin..
😭

Jotain positiivistakin, kaupoissa ei ole ahdistanut muutamana kertana kovinkaan paljon.. Kaupungillakin kävin yksi päivä

🙂

cherrie kirjoitti 22.7.2017 17:13
Minulla olisi elokuun aikana eräisiin juhliin meno. Välillä tuntuu mukavalta mennä.. Mutta joinain päivinä, kuten tänään, tuntuu ihan hirvittävältä, eikä kiinnostaisi yhtään, enkä jaksaisi. Tiedättehän kun vain sattuu sellainen päivä, että tekisi vain mieli kaivautua jonnekin syvälle piiloon kaikelta.. JOS perun menoni, niin pelottaa, miten suhtaudutaan.. Pelkään että siellä mietitään millä varjolla jäin pois tai muuta vastaavaa. Tiedän että jos he vain olisivat tietoisia tilastani, niiin heillä olisi varmasti ehkä enemmän ymmärrystä, miksi en välttämättä jaksakkaan osallistua. Pelkään eniten että ihmiset luulevat että jään ilkeyttäni pois, tai ettei minulla kiinnosta, vaikka asiat eivät ole ollenkaan niin..
😭

Mäkin kammoan juhlia. Oon odottanu peloissani yhtä hääkutsua ja tulihan se. En yhtään haluais mennä, mutta eihän tuommosesta oikein passaa poiskaan jäädä. Onneksi se on vasta 2kk päästä, kun luulin, että olis ollu jo elokuussa. En oo jaksanu ajatella asiaa vielä. 😯🗯️

Voimia cherrie sulle. ☺️❤️ Oli kiva lukee aikaisemmin, että saatoit nauttia lomareissusta oli vähän vapaampi olo. Voisko sitä lomareissutunnelmaa siirtää jotenki arkeen, vaikka tekemällä retkiä kotikaupungin sisällä tai johonki lähipaikkakunnalle? 🙂 Toivoisin niin, että saisit apua ja ymmärrystä pelkoihisi - on niin raskasta yksin pelätä ja murehtia asioita. ☹️

Cherrie: Hienoa, positiiviset asiat nostaa kummasti mielialaa olipahan ne ihan miten pieniä asioita tahansa!

Mä olen kanssa tosi yksinäinen, on mullakin kavereita muttei he tiedä mitä mulle oikeasti kuuluu, he näkevät vain kuoren vaan ei kuoren sisällä vellovaa epävarmuutta ja ahdistusta.

Sairasloma asiakaan ei ole edistynyt, koen jotenkin häpeälliseksi hakea sitä vaikka tiedän että se olisi minulle tarpeen ja se ei tulisi ollenkaan turhaan.

Elmä solmussa muttei avaajaa tunnu löytyvän, itsehän minä sen suurimman solmun olen rakentanut kun en uskalla hakea apua. Väsymys on todella kova aina työpäivän jälkeen. Tuntuu ettei ole enää mitään annettavaa kenellekkään sen jälkeen.

cherrie, mullakin on olo todella yksinäinen.
Itselläni on vain muutama kaveri, joista kaksi kaveria asuu noin 300 km päässä eli niitä näen todella todella harvoin, ja yks kaveri asuu noin 25 km päässä, mutta häntä näen pääasiassa vain tallilla.

Ja hieno homma cherrie, ettei kaupassa ole ahdistanut.

Itseäni välillä ahdistaa kaupassa käynti, mutta silti yritän käydä siellä. Olen myös huomannut semmoisen asian, että silloin kun näen erään henkilön kaupassa, niin jos mua on hetkeä aiemmin ahdistanut kaupassa, mutta sitten kun näen tämän erään tietyn henkilön, niin se ahdistus saattaa poistua.

Lisäksi olen huomannut sen, että kun käyn koirien kanssa lenkillä koirapuiston suunnalla, niin jos koirapuistossa on tuntemattomia ihmisiä koiran kanssa tai ihmisiä istuskelemassa ilman koiria, niin jätän menemättä puistoon. Ennen tuo ei ollut mulle ongelma, mutta nykyään on todella vaikeaa mennä puistoon, jos siellä ei ole semmoisia tuttuja ihmisiä, joitten kanssa mielellään juttelee.

Ainiin, ja vielä tuosta tallista puheenollen, niin tänään oliskin tallille meno, mutta on vähän semmonen fiilis ettei oikein huvittais. Mutta pakko mennä, kun en eilen perunut tuntia ja jos nyt peruisin tunnin, niin menis kuitenkin tyhjästä tuntimaksu.

Mutta joo.. vielä olisi tämä viikko ja ensviikolla alkaisi taas kuntouttava työtoiminta ja sitten saa vähän rytmiä ja lisäohjelmaa viikkoon, ja toivon mukaan näkisin myös yksilövalmentajan ensviikolla ja saisin juteltua hänen kanssaan kunnolla (siitä on todella pitkä aika kun viimeksi olen hänen kanssa kasvotusten jutellut).

mindless2 kirjoitti 11.7.2016 18:57

Hei,

Olen uusi täällä. Onko täällä muita sosiaalisen fobian kanssa kamppailevia ihmisiä?

Minulta se on vienyt kyvyn työelämään enkä ole pystynyt opiskelemaan itselleni ammattia. Taustalla koulukiusaaminen ja vaikea lapsuus.

Hei!

Mulla on ihan tismalleen tuo sama ongelma. Olen jo 43-vuotias, olisi silti vieläkin halu opiskella ja muitakin unelmia, mutta pelko estää. Olen työtön ja rahaton ja elän avioliitossa, joka ei todellakaan ole kunnossa eikä tasapainoinen eikä edes ensimmäinen. Olen käyttänyt monenlaisia lääkkeitä ja ne auttoivat jonkun verran silloin joskus, mutta opintoni jäi kesken, vaikka sain todella hyviä arvosanoja ja olin kiinnostunut alasta. Nyt tulevaisuudessa ei ole näkyvissä yhtään mitään. Minulla on vain uskoni, mutta seurakunnassakaan en ole löytänyt tai saanut löydetyksi yhtään ystävää. Kun minua lähestytään, hälytyskellot soivat aivoissani. Haluaisin tutustua ihmisiin, mutten vain pysty.

En ehtinyt lukea muita jonossa olevia kirjoituksia. Käyn todella harvoin näissä chateissa, en juuri koskaan, mutta tänään tuli taas niin synkeä olo, että päätin yrittää, jos löytäisin täältä jonkinlaista apua. Mieheni ei ymmärrä minua lainkaan - tosi kliseisesti sanottu, mutta niin se vain on, me olemme kasvaneet niin erillemme kuin vain voi. Nukumme eri huoneissa, ja koska hän ei suostu poistumaan sängystä, minä nukun patjalla kaksiomme toisessa huoneessa, josta on tullut minun pesäni. Meillä molemmilla on omat telkkarit ja asiat huoneissa..

Tuntuu todella toivottomalta. En tuputa enkä julista, jokaisella on oma pelastusrenkaansa, minulla se on usko, joka pelasti minut itsemurhan partaalta ja monista muistakin tuhoavista asioista.

Luen nyt ketjun muita kirjoituksia.. voimaa jokaiselle, joka lukee tätä ja kärsii samasta ongelmasta. Ja ongelman aiheuttamista ongelmista..!
🙂🌻

Joie kirjoitti 24.7.2017 10:4

cherrie kirjoitti 22.7.2017 17:13
Minulla olisi elokuun aikana eräisiin juhliin meno. Välillä tuntuu mukavalta mennä.. Mutta joinain päivinä, kuten tänään, tuntuu ihan hirvittävältä, eikä kiinnostaisi yhtään, enkä jaksaisi. Tiedättehän kun vain sattuu sellainen päivä, että tekisi vain mieli kaivautua jonnekin syvälle piiloon kaikelta.. JOS perun menoni, niin pelottaa, miten suhtaudutaan.. Pelkään että siellä mietitään millä varjolla jäin pois tai muuta vastaavaa. Tiedän että jos he vain olisivat tietoisia tilastani, niiin heillä olisi varmasti ehkä enemmän ymmärrystä, miksi en välttämättä jaksakkaan osallistua. Pelkään eniten että ihmiset luulevat että jään ilkeyttäni pois, tai ettei minulla kiinnosta, vaikka asiat eivät ole ollenkaan niin..
😭

Mäkin kammoan juhlia. Oon odottanu peloissani yhtä hääkutsua ja tulihan se. En yhtään haluais mennä, mutta eihän tuommosesta oikein passaa poiskaan jäädä. Onneksi se on vasta 2kk päästä, kun luulin, että olis ollu jo elokuussa. En oo jaksanu ajatella asiaa vielä. 😯🗯️

Voimia cherrie sulle. ☺️❤️ Oli kiva lukee aikaisemmin, että saatoit nauttia lomareissusta oli vähän vapaampi olo. Voisko sitä lomareissutunnelmaa siirtää jotenki arkeen, vaikka tekemällä retkiä kotikaupungin sisällä tai johonki lähipaikkakunnalle? 🙂 Toivoisin niin, että saisit apua ja ymmärrystä pelkoihisi - on niin raskasta yksin pelätä ja murehtia asioita. ☹️

Mä en ole ikinä tykännyt juhlista.. no kuitenkin. nää juhlat on myös aika isomman puoleiset, en tunne sieltä kuin muutaman henkilön.. mua on ahdistanu joka päivä siitä asti kun kirjoitin tänne näistä.. en oo pystynyt oikein keskittymään mihinkään
😭 itselläkin olo, ettei tohtisi jäädä pois, mutta miten jos tämä ahdistus vain kasvaa.. on tämä kamppailu itsensä kanssa kuluttavaa ..

Tuollaiset pienetkin retket olisi varmasti ihan mukavia ja hyviä vaihtoehtoja. Useimmiten ne vain kohdistuu miehen puolen sukulaisiin... jotka asuvat lähipaikkakunnilla.. Ei niin "rentouttavaa"..

Mulla oli eilen niin raskas olo että olin jo lähellä itkien kertoa miehelleni kaikki ja teki mieli nakata lääkkeet sen kouraan, ja kertoa että näitä mä joudun syömään että selviydyn niinkin normaalista asiasta kuin jostain hemmetin kauppareissusta jne 😭

Halauksia kaikille<3 Luen ja vastailen uudelleen paremmalla ajalla

Hei kaikille pitkästä aikaa 🙂

Olen silloin tällöin lueskellut juttujanne vaikka hiljaiseloa olenkin pitänyt. Läppärini on rikki ja puhelimella kirjoittaminen on työlästä niin se on sitten jäänyt. Mutta olen kyllä myötäelänyt ajatuksianne koska olen myös kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta. Mukava huomata että ainakin Cherrie pohdiskeli mitä minulle kuuluu 🙂

Minulle kuuluu ihan hyvää. Samassa työssä olen edelleen ja osa-aikaisena. Töitä olisi enemmänkin tarjolla (toisin sanoen niin paljon kuin jaksaisi tehdä) mutta oman jaksamisen kannalta olen pitäytynyt ns keikkalaisena. Töissä on ihan mukavaa, rutinoitunutta ja hetkittäin stressaavaa mutta pidän siitä että voin tehdä jotain ja olla osana jotain. En haluaisi palata siihen työttömyyden kuoppaan johon niin helposti hautautuu ja sieltä on vaikea päästä pois.

Ehkä juuri siksi haluan kannustaa teitä tekemään töitä sen eteen että se kuoppa ei syvenisi entisestään ja olisi sitä uskallusta ottaa seuraava askel 🙂👍 Cherrie mietit sitä entä jos et osaakaan/tiedä asioita mitä pitäisi ja tunnet epäonnistuvasi. Ainakin meillä töissä ohjeita ja neuvoa kysytään päivittäin ihan yksinkertaisiinkin asioihin, jopa vuosia talossa olleet saattavat kysyä ohjeistusta kun eivät ole varmoja. Eikä kukaan katso kieroon tietämättömyyttä vaan juuri kysymisen tärkeyttä korostetaan virheiden minimoimiseksi. Mutta silti jokainen on tehnyt virheitä tai on sattunut unohduksia, ihmisiä me vain ollaan. En minäkään tiennyt osastotyöstä ja kaikki on pitänyt opetella. Mutta juuri se antaa sitä itseluottamusta 🙂👍

Itseluottamuksen lisääntymisen myötä sosiaalisten tilanteiden pelko on hieman vähentynyt. Ei parantunut todellakaan mutta en en niin paljoa tarkkaile itseäni ja jokaista reaktiota. Se että elämässä on edes jotain sisältöä on saanut aikaan sen että olen pystynyt liikkumaan kaupoissa ja hoitamaan asioita "rutiinilla". Oli aikoja jolloin kassajonossa oleminen oli tuskaa, mutta ne kohtaukset ovat onneksi jääneet.

Kirjoittelen mieluusti teidän kanssa jatkossakin, esim yksinäisyys on edelleen asia josta en ole päässyt mihinkään. 😞 Sen olen yrittänyt hyväksyä mutta kyllä se vain mielessä pyörii miksi olen niin epäkiinnostava ihminen.

Täällä päin sataa, joten lasten kanssa vietetään sisäpäivä😎

Hei, Viveeka. Kiva kuulla sinusta! Mukavaa, kun vaikuttaa siltä, että sinulla menee aika hyvin. 🙂👍

Minä pelkään tällä hetkellä mennä useimpiin kauppoihin. Ahdistusta ja paniikkeja.

viveeka kirjoitti 25.7.2017 11:6

Hei kaikille pitkästä aikaa 🙂

Olen silloin tällöin lueskellut juttujanne vaikka hiljaiseloa olenkin pitänyt. Läppärini on rikki ja puhelimella kirjoittaminen on työlästä niin se on sitten jäänyt. Mutta olen kyllä myötäelänyt ajatuksianne koska olen myös kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta. Mukava huomata että ainakin Cherrie pohdiskeli mitä minulle kuuluu 🙂

Minulle kuuluu ihan hyvää. Samassa työssä olen edelleen ja osa-aikaisena. Töitä olisi enemmänkin tarjolla (toisin sanoen niin paljon kuin jaksaisi tehdä) mutta oman jaksamisen kannalta olen pitäytynyt ns keikkalaisena. Töissä on ihan mukavaa, rutinoitunutta ja hetkittäin stressaavaa mutta pidän siitä että voin tehdä jotain ja olla osana jotain. En haluaisi palata siihen työttömyyden kuoppaan johon niin helposti hautautuu ja sieltä on vaikea päästä pois.

Ehkä juuri siksi haluan kannustaa teitä tekemään töitä sen eteen että se kuoppa ei syvenisi entisestään ja olisi sitä uskallusta ottaa seuraava askel 🙂👍 Cherrie mietit sitä entä jos et osaakaan/tiedä asioita mitä pitäisi ja tunnet epäonnistuvasi. Ainakin meillä töissä ohjeita ja neuvoa kysytään päivittäin ihan yksinkertaisiinkin asioihin, jopa vuosia talossa olleet saattavat kysyä ohjeistusta kun eivät ole varmoja. Eikä kukaan katso kieroon tietämättömyyttä vaan juuri kysymisen tärkeyttä korostetaan virheiden minimoimiseksi. Mutta silti jokainen on tehnyt virheitä tai on sattunut unohduksia, ihmisiä me vain ollaan. En minäkään tiennyt osastotyöstä ja kaikki on pitänyt opetella. Mutta juuri se antaa sitä itseluottamusta 🙂👍

Itseluottamuksen lisääntymisen myötä sosiaalisten tilanteiden pelko on hieman vähentynyt. Ei parantunut todellakaan mutta en en niin paljoa tarkkaile itseäni ja jokaista reaktiota. Se että elämässä on edes jotain sisältöä on saanut aikaan sen että olen pystynyt liikkumaan kaupoissa ja hoitamaan asioita "rutiinilla". Oli aikoja jolloin kassajonossa oleminen oli tuskaa, mutta ne kohtaukset ovat onneksi jääneet.

Kirjoittelen mieluusti teidän kanssa jatkossakin, esim yksinäisyys on edelleen asia josta en ole päässyt mihinkään. 😞 Sen olen yrittänyt hyväksyä mutta kyllä se vain mielessä pyörii miksi olen niin epäkiinnostava ihminen.

Täällä päin sataa, joten lasten kanssa vietetään sisäpäivä😎

Kiva kuulla että siellä menee paremmin 🙂
Mukava kun kirjoittelet tänne kuulumisia.

Se on totta, kun tekee jotain , niin saa lisää itsevarmuutta. Ei se minullakaan ennen poistanut tätä fobiaa , mutta asioiden tekeminen tuntui helpommalta.

Kynnys on vaan nyt aloittaa jostain ja se kynnys on suuri . Iso epävarmuuden pelko, ehkä pelko myös siitä jos joudun kiusatuksi tai en vain kelpaa. Koulu aikainen kiusaaminen säilyy aina mielessä ☹️

Sainpa käytyä tänään yhdessä vaatekaupassa pitkästä aikaa, mutta turha käynti kyllä oli. En löytänyt sieltä mitään.

Mutta joo.. ensviikko vähän jännittää, ku alkaa taas kuntouttava työtoiminta Pesulalla.
Yksilövalmentajan näkeminen vähän jännittää (jos hän siis tulee ensviikolla Pesulalla käymään).. Annoin nimittäin hänelle tänään kun näin hänet ohimennen, niin yhdenlaisen kortin, joten vähän myös jännittää mitä hän sanoo siitä, kun on lukenut sen.

Olen nimittäin huomannut, että joittenkin asioitten sanominen kasvotusten on mulle todella vaikeaa eli joskus sanojen kirjoittaminen on helpompaa, kuin sanominen. Toisaalta joskus myös sitten kun on aluksi kirjallisesti kertonut asian, niin sitten pystyy jotenkin puhumaan siitä myös kasvotustenkin.

Ai niin, ja huomenna olisi liikuntaneuvojalle meno aamusta.
Saa nähä onko siellä vielä se harjoittelija vai olenko liikuntaneuvojan kanssa kahden kesken.