Pelästynyt kirjoitti 26.5.2017 13:55

Heips ja tervetuloa uudet kirjoittajat 🙂

Cherrie: Vähän paremmin on mennyt, yhden kanssa vähän enemmän ongelmia mutta paremmin. Miten sinulla menee?

Jotain positiivista on tässä tapahtunut, en ole kahteen viikkoon ottanut lääkkeitä ollenkaan. Välillä tulee paniikki olo ja ne pakkoajatuksethan on seurana kokoajan mutta eipä ne lääkkeet siihen autakkaan.

Palaan illalla lukemaan juttujanne, vähän aikaa viellä teen töitä.

Kiva että sulla menee jo paremmin 🙂 Ja siis vautsi, että olet pystynyt olemaan ilman lääkitystä jo kahden viikon ajan! Jospa minäkin pääsen joskus sellaiseen pisteeseen, ettei tarvis ottaa.. Ja kun välillä niitä tuee otettua "ihan varmuuden vuoksi"... ☹️

Minä en oikein osaa sanoa mitä mulle kuuluu... jotenkin vaan tuntuu et leijailen vaan jossain usvassa, en oikein tiedä mitä haluan ja mitä pitäis tehdä..

Mun pitäisi ehkä piakkoin lähteä yksin junalla ja bussilla käymään reissussa.. ja mua jännittää ihan äärettömästi jo.. siis voitteko kuvitella.. En oo edes junassa ollut pitkään aikaan.. Mä voisin myös jättää välistä, mutta sitten tiedän että mua jälkeenpäin harmittais viel enemmän.. äh en tiiä..

😞

Luin kiusaamisesta. Eihän se mukavaa ole edes lukea mutta helpottaa tietää että vika ei ole kiusatussa vaan kiusaajalla on päässä vikaa. Ei ole ainutkertainen asia että yhteisö ei halua sitä selvittää. Jotenkin asiat menee niin että koko syy nähdään uhrissa. Mutta silti se on väärin. On myös oikeudentajuisia ihmisiä.
Kiusaamisen haavat paranee hitaasti. Mutta varmasti.

Aina kun kuulee sota-ajoista niin rupee tuntemaan että ei itsellä ole kuitenkaan niin vaikeaa ollut. Ei ole ollut henki vaarassa eikä nälkä. Sama on kun käy vuodeosastolla.
Mitä olette mieltä?

Ehkä hyvä elämä ei ole ongelmatonta. Jos ei ole akuutissa kriisissä niin vois olla tyytyväinen siitä vähästäkin hyvästä mitä on. Kun on ollut vaikeaa niin voi arvostaa pieniä hyviä asioita.

Välillä tulee fundeerattua tämmösiä asioita 🙂

Cherrie: Mä tiedän tuon tunteen kun toisaalta hirveästi haluaisi tehdä jotain mutta pelko tulee vastaan. Sitä se munkin elämä suureksi osaksi on . Esim tahtoisin lähteä ystävien kanssa viettämään iltaa mutten uskalla. Pelkään että saan pakkoajatuksia, pelkään että iskee paniikki. Haluasin tehdä monia asioita mutta pelko estää niin paljon. Kaupassa käyntikin vaatii välillä hirvetä ponnistelua vaikka toisaalta minusta on mukava kierrellä mutta pelottaa, pelkään että saan hirveitä ajatuksia, pelkään kaikkea.

Tänään sain kaupassa ihan hirveän paniikin siinä kassalla, sain hirväitä pakkoajatuksia ja ne laukaisi hirvän paniikin, hyvä kun kotia selvisin. Olin niin paniikissa että pelotti lähteä ajamaan autoa. Kerron teille tämän ajatukse, koska jossain luki että saattaa helpottaa jos asian purkaa jonnekkin. Sain järkyttävän ajatuksen, että kosketinko kassan yli sitä myyjää sopimattomasti 😭 siitä iskikin niin kova paniikki että ihan tärisin kun pakkasin tavaroita. ja tärisen vielläkin kun pelko pyyhältää päälle 😭 Välillä ajattelen että olen hullu! Välillä pelkään että olen hullu ja olenkin tehnyt vaikken muista ☹️

Työstressi, jatkuva kiirre, hieman kireä fiilis kotona (miehen kanssa ongelmia) tuntuu että oma jaksamainen on kovilla. ja tuntuu, että ajatukset pahenee. Välillä pelkään autolla ajamistakin aivan hirveästi. Mutta silti koen välillä pieniä valon pilkahduksia tulevaisuuteen katsellessa vaikkakin pieniä mutta edes jotain.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille 🙂 Olette päivittäin mielessäni vaikka kiireiltäni en ole niin aktiivisesti kirjoitellut.

On tosi ärsyttävää kun ois niin paljon asioita mitä haluis tehä.. Välillä jopa käy hyvät fiilikset että tosi kivaa, mähän pystyn kyllä.. mut sitte toisena päivänä voi olla aivan päinvastaiset tunnelmat ☹️

Mulla on ihan hirvee luuseri olo, kun oon työttämänä ☹️ Kuka mua kohta mihinkään palkkaa ja miten selitän työttömyyttä.. että en vaan oo saanut töitä vai?.. Niin mä aijon joskus varmaan sanoo kun semmonen päivä sattuu.. ja uskoivat tai eivät
😟

Mitä teille muille kuuluu? Toivottavasti parempaa!

Pelästynyt, joko voit paremmin!? Vrmasti tuo ainainen kiire töissä ja kotona saa valloilleen enemmän inhottavia pakkoajatuksia ☹️ Jos saisit välillä sellaiset hetken, että voisit vain levähtää kunnolla😍

Työnantajakin on loppujen lopuksi vain ihminen, jolla on omatkin vaikeudet ollut elämässään. Saattaahan sillä olla vaikka vaikeasti sairas läheinen, lapsi, puoliso tai voi se itekin olla joskus ollut työtön pitkän aikaa. Elämä ei oo täydellistä eikä se aina mee niinkuin sen oli suunnitellut Jos olisit vapaaehtoisesti tai omasta päätöksestäs työtön niin ethän sä sillon hakis töitä. Vai?

satoshi kirjoitti 2.6.2017 21:14

Työnantajakin on loppujen lopuksi vain ihminen, jolla on omatkin vaikeudet ollut elämässään. Saattaahan sillä olla vaikka vaikeasti sairas läheinen, lapsi, puoliso tai voi se itekin olla joskus ollut työtön pitkän aikaa. Elämä ei oo täydellistä eikä se aina mee niinkuin sen oli suunnitellut Jos olisit vapaaehtoisesti tai omasta päätöksestäs työtön niin ethän sä sillon hakis töitä. Vai?

Olenhan mä joitain paikkoja hakenut tietenkin, pakostakin, mutta en ole saanut paikkaa. Mutta, tarkoitin sitä, että moneen moneen paikkaan on jäänyt hakematta vain sen takia kun iskeny sitten pelko vastaan.. ☹️ Tiedän että jos olisin rohkeempi niin todennäköisesti joku paikka ois jo mun.. Mut ei mun auta itseeni syyllistää, ei se ainakaan auta mitään.. Mutta se pelko vain iski jos joskus haastattelussa kysytään aukkojen syytä, niin en mä nyt kehtaa sanoa että "no mua pelotti hakee työpaikkoja........", että mieluummin vain että en vaan oo saanut paikkaa...... En tiedä, ymmärsikö joku tätä, selitin ehkä huonosti.. Mut mä toivon että jos mä pääsisin pikkuhiljaa elämäs eteenpäin.. Eikä tulis mitään pelkoja työnhakemisen kaa ☹️

Cherrie: Sä et ole luuseri 🙂 Sä olet hyvä ihminen juuri tuollaisena kuin olet.

Voi luoja et tää kiirre tappaa mut, oon poikki ja voitte arvata mitä se tekee tällaiselle kenellä on ongelmia. Pakkoajatukset vain pahenee taas..mut joku tuli pakko mennä

Miten täällä menee kaikilla?

Mä tuossa yksi päivä matkustin yksin junalla, oli kuulkaa aluksi ihan hirvee jännitys päällä. Mut ihan hyvin se meni. Mulla oli vähän asioita mitä piti hoitaa. Olen huomannut kyllä että asiat mitkä ei ennen jännittäneet niin paljon, niin nyt jännittää ☹️ Varmaankin juuri ton takia kun on vähän "pudonnnut" näistä sosiaalisista ympyröistä.. Niin semmoset asiat mitkä aikaisemmin tuntui ihan ok, niin nykyään ahdistaakin. ☹️

Muuten menee ihan ok, mitä nyt ahdistaa tää aikaansaamattomuus.. Välillä syyllistän itseeni liikaa, mut minkä mä oikeastaan voin tälle "sairaudelle".. Muuta kuin että menisin lääkäriin mutta sinne menokin tuntuu oikeasti niin vaikealta. Tiedän että joku lääkitys varmasti auttais pahimman yli.. tiiän sen kokemuksesta, kun joskus vuosia sitten söin myös yhtä mielialalääkettä, en tosin syönyt kauaa, eli ei oo kyse edes vuodesta.. mutta se tuolloin todella auttoi. Tiedän kyllä senkin että kaikilla ei välttämättä auta, tai menee kauan ennen kuin löytää sopivan lääkkeen..

Onko teillä joillakin muuten joku toimiva lääkitys? Itselle tuo propral menee fyysisiin oireisin, mutta taas tuli todettua vaikka fyysiset oireet lähtis pois niin sisällä on kauhea myllerrys päällä..

Heips! Mitäs teille kuuluu? Mulla tuntuu ettei vuorokaudessa enää tunnit riitä, ainakaan lepäämiseen ei enää tunnu aikaa jäävän. Olen huomannut tämän hullunmyllyn keskellä lihoneeni takaisin kaikki mitä sain puotettua, se vaan pahentaa oloa entisestään. Ei tämä sairaus ainakaan helpolla laske, välillä tuntuu ettei vaan yksinkertaisesti voimavarat riitä tämän kanssa elämiseen, kummasti kuitenkin aina jostain sitä voimaa tulee ja taas pusketaan eteenpäin.

Millä tavalla te saatte rentouduttua? Musta välillä tuntuuu että olen kireä kuin viulunkieli.

Pelästynyt kirjoitti 7.6.2017 21:51

Heips! Mitäs teille kuuluu? Mulla tuntuu ettei vuorokaudessa enää tunnit riitä, ainakaan lepäämiseen ei enää tunnu aikaa jäävän. Olen huomannut tämän hullunmyllyn keskellä lihoneeni takaisin kaikki mitä sain puotettua, se vaan pahentaa oloa entisestään. Ei tämä sairaus ainakaan helpolla laske, välillä tuntuu ettei vaan yksinkertaisesti voimavarat riitä tämän kanssa elämiseen, kummasti kuitenkin aina jostain sitä voimaa tulee ja taas pusketaan eteenpäin.

Millä tavalla te saatte rentouduttua? Musta välillä tuntuuu että olen kireä kuin viulunkieli.

Tsemppiä, onko tullut vastaan muita työpaikkoja sulla?

Kiinnostaisi muuten tietää, te jotka ootte käyneet lääkärissä tän fobian takia, niin millä tavoin ootte kertoneet sairaudesta?

Tuntuu ettei tässä elämässä pääse eteenpäin jos en kohta mene lääkäriin ☹️ Mutta pelottaa.. vaikkakin välillä on parempia jaksoja, mutta suurimmaks osaks tuntuu tää eläminen olevan niin vaikeaa ja jatkuvassa paniikkitilassa olemista.

cherrie kirjoitti 8.6.2017 22:4

Kiinnostaisi muuten tietää, te jotka ootte käyneet lääkärissä tän fobian takia, niin millä tavoin ootte kertoneet sairaudesta?

Tuntuu ettei tässä elämässä pääse eteenpäin jos en kohta mene lääkäriin ☹️ Mutta pelottaa.. vaikkakin välillä on parempia jaksoja, mutta suurimmaks osaks tuntuu tää eläminen olevan niin vaikeaa ja jatkuvassa paniikkitilassa olemista.

Oi mee lääkäriin, jotta saisit apua etkä syyttäisi niin kovin itseäsi.
☺️❤️ Kun oon lukenu kirjoituksia täällä, oon jotenki havahtunut siihen, kuinka itsekki usein vaadin itseltäni hirveästi ja suhtaudun itseeni tosi armottomasti. Täällä kun luen teidän kertomuksia vastaavanlaisista ongelmista niin ei tulis mieleenkään tuomita... tunnen pelkästään myötätuntoa ja toivon hyvää teille. Siinä on jotenki lamppu syttynyt, että miksi minä olisin poikkeus... yhtä lailla voin itseenikin suhtautua myötätuntoisesti ja armollisesti.

Lääkärille olen kertonu ahdistuneena, neuvottomana ja itku kurkussa että en enää tiedä mitä tehdä enkä pääse elämässä eteenpäin. Oon pelänny kovasti, että he käskee vaan ryhdistäytymään tai pitää vaikeuksiani lapsellisina. Näin ei oo kumminkaan käynyt, vaan kaikki terveydenhuollon ihmiset joiden kanssa oon tähän mennessä asioinu, on ottaneet ongelmani vakavasti ja pyrkineet parhaansa mukaan auttamaan.

Joie kirjoitti 9.6.2017 10:20

cherrie kirjoitti 8.6.2017 22:4

Kiinnostaisi muuten tietää, te jotka ootte käyneet lääkärissä tän fobian takia, niin millä tavoin ootte kertoneet sairaudesta?

Tuntuu ettei tässä elämässä pääse eteenpäin jos en kohta mene lääkäriin ☹️ Mutta pelottaa.. vaikkakin välillä on parempia jaksoja, mutta suurimmaks osaks tuntuu tää eläminen olevan niin vaikeaa ja jatkuvassa paniikkitilassa olemista.

Oi mee lääkäriin, jotta saisit apua etkä syyttäisi niin kovin itseäsi.
☺️❤️ Kun oon lukenu kirjoituksia täällä, oon jotenki havahtunut siihen, kuinka itsekki usein vaadin itseltäni hirveästi ja suhtaudun itseeni tosi armottomasti. Täällä kun luen teidän kertomuksia vastaavanlaisista ongelmista niin ei tulis mieleenkään tuomita... tunnen pelkästään myötätuntoa ja toivon hyvää teille. Siinä on jotenki lamppu syttynyt, että miksi minä olisin poikkeus... yhtä lailla voin itseenikin suhtautua myötätuntoisesti ja armollisesti.

Lääkärille olen kertonu ahdistuneena, neuvottomana ja itku kurkussa että en enää tiedä mitä tehdä enkä pääse elämässä eteenpäin. Oon pelänny kovasti, että he käskee vaan ryhdistäytymään tai pitää vaikeuksiani lapsellisina. Näin ei oo kumminkaan käynyt, vaan kaikki terveydenhuollon ihmiset joiden kanssa oon tähän mennessä asioinu, on ottaneet ongelmani vakavasti ja pyrkineet parhaansa mukaan auttamaan.

Niin pitäisi mennä ☹️ Ois pitänyt mennä jo yli puolivuotta sitten..... Mutta sitä jää vain venyttämään ja venyttämään kun ei uskalla ☹️
Miten sulla Joie nykyään menee
😍

Mä oon tässä edelliset yöt miettinyt kauhistuneena, että kun joku päivä palaan töihin, että osaankohan kaiken ja miten kauan menee että sitä taas tekee sutjakkaasti työtä ja ns. tottuu siihen ympäristöön ja tapoihin, kaikissa niin erilaisia .. Omalla alallakin kaikki kehittyy niin nopeaa ja tulee uusia juttuja.. Mä oon kyllä sellainen että en pelkää kysyä apua, mieluummin kysyn kuin mokaan.. Mutta mitäs jos muut pitävät mua ihan tyhmänä, että miten ei voi osata tai tietää.. Turha pelko varmaan, mutta silti😟 Muistan että Pelästyneellä tais olla joskus samanlaisia pelkoja? Onko muilla ollut?

Kyllä mulla oli ja on edelleen pelko omasta ammattitaidosta ☹ Mulla on täällä hetkellä pelkoa vähän joka asiasta, autolla ajo on taas vaikeata, pelkään että olen huomaamatta ajanut jonkun päältä yms. Olen joka kerta paniikissa kun pääsen kotia. Kyllä kierrän auton ympäri ja tsekkaan ettei ole lommoja 😐 pakkoajatukset meinaa tehdä höperöksi, tänään sain päähäni että lähentelinkö tankkaus jonossa jota kuta tai lähentelinkö kaupan kassaa.
Ei kyllä huvita paljon kaupassa käydä kun pää kehittelee tällaisia tarinoita.

Töitä olen hakenut mutta ei ole tärpännyt, haen pelkästään osa-aikaisia paikkoja.

Cherrie:Minä olen kanssa haaveillut lääkäriin menosta näitten ajatusten takia, ei tässä paljon elämästä nauti kun kokoajan joku asia pelottaa jos ei kaupassa käynti niin autolla ajo. Mutta iso on askel lähteä kertomaan kenellekään että taidan olla hullu☹

Minä en ole ajanut autolla kevään aikana kuin muutamia kertoja, silloinkin vain tosi lyhyitä matkoja pikkuteillä, ja silloinkin on istunut mies kyydissä. En oo uskaltanut ajaa vielä esimerkiksi kaupungilla tai liikenteessä yhtään ☹️ Jossain vaiheessa tuo autolla ajo vain jäi... nykyään sitä vähän pelottaakin jos joutuisi auton rattiin.. Pitäisi vain yrittää tehdä niin, että jos joka päivä ajaisi edes lyhyen matkan.. niin ehtisi vähän tottua taas. Pienempi paha se olisi, kuin että joku päivä olisi pakko ajaa jonnekin yhtäkkiä😀 ☹️ Mutta kun sitä autolla ajamista vain siirtää ja siirtää...

Tänne ei kuulu ihmeempiä. Aika samanlaisilla kuvioilla kuin viimeksikin. Oon yrittänyt nyt alkaa lenkkeilemään enemmän.. Mulla kun myös meni hieman penkin alle se dieetti talvella.. Mutta saa nyt nähdä.. Olisihan tuo kiva pudottaa ees muutama kilo.

Kaikkea hyvää teille

😍

Täälläkin on yks joka on alkanut pelkään autolla ajoa. Itse eniten pelkään sitä, että mä nukahdan siihen auton rattiin ja sit ajan ojaan tai kolarin. Lisäksi kun isä vielä monesti mainitsee tuosta autolla ajamisesta, niin se alkaa vain enemmän ahdistaan ja myös ärsyttään.

Kaiken lisäksi eilen tallillakin yks henkilö kysyi ett oonko ajanut autolla. Juu, tiiän että pitäis ajaa.. Mutta vanhempien kanssa en lähde ajaan autolla ja yksin ajaminen pelottaa, eikä oikein niitä kavereita ole, joitten kans voisi autolla ajoa treenata.

Mutta joo.. viime lauantaina muuten meinasi kaupassa kassajonossa alkaa ahdistaan, kun siinä jonossa menikin pitempään, kuin oletin. Enkä tosiaan kehdannut vaihtaa jonoa, kun olin kuitenkin seuraavana vuorossa.

Lisäksi eilen tallilla tuli jostain syystä ennen tuntia pieni itku, en tiedä mistä johtui. Liekkö väsymys, vaiko se kun en olis yhel hepalla halunut mennä tunnilla vaiko sitten jostain muusta..