Yrittivät työkkäristä soittaa tänään.. menin jotenkin aivan paniikkiin, sydän alkoi heti hakkaamaan, jähmetyin kokonaan, enkä pystynyt vastaamaan.. 😞 yritin katsoa omilta sivuilta, mitä varten yrittivät soittaa, kun yleensä laittavat sinne jonkun viestin miksi ovat yrittäneet tavoitella.. mutta ei siellä lukenut, kuin että "ei vastannut". 😞

Ahdistaa... Tiedän kyllä että kuun vaihteessa olisi määrä ottaa yhteyttä, määräaikaishaastattelu.. olisi ollut kiva tietää että sitä vartenko jo tänään soittavat... Vai miksi.

Pitää yrittää valmistautua jo siihen kun seuraavan kerran soittavat.. helpompi olisi asioida vaikka sähköisesti . Meen aina puhelimessa ihan paniikkiin, kun pitää miljoona kertaa miettiä miten heille vastaa , tai ettei vahingossa anna suostumusta sellaiseen toimintaan mikä ei edes kiinnosta. ☹️

Viikonloppu menikin ihan ok, vaikka jonkun verran jännitinkin.. Mutta tuntuu että propral ei oikein mulla tunnu punasteluun vaikuttavan vaikka alkuun mun mielstä auttoi? nyt tuntuu että siitä huolimatta puna tulis kasvoihin, en sitten tiedä.. tai ehkä kuvittelen kun aattelen et noniin sieltä se puna taas varmasti tulee..

huominen ahdistaa valmiiks kun varmaan sielt työkkäristä koittavat soittaa taas.... jotenkin välillä oon yrittänyt ajatella sitä, ja muitakin asioita silleen että no, p*skat menköön miten menee.. mut sitte taas, miks jokaista asiaa silti pitää jännittää vaikka yrittää välillä ottaa toisenlaista asennetta.. mikä teillä auttaa, onko jotain keinoja millä saatte jännitystä vähän takavasemmalle? vai onko semmoita olemassakaan...

Toivottavasti teiläl oli kiva viikonloppu

🌻🙂🌻

Mulla tosiaan aikalailla ahdistus nyt pinnas mut jospa tämä tästä.. pitää yrittää keksiä jotain väkertämistä 🤔

Cherrie: Hyvin se puhelu menee ☺️❤️ Mua kanssa stressaa hirveästi kaikki tuommonen.

Oon ollut vähän ahdistunut mutta helkatin kiireinen, huono yhdistelmä. Kauhean kovia päänsärky kohtauksia on ruennut tulemaan kun kokoajan ahdistaa ja kuitenkin on painettava pää kolmantena jalkana menemään. Pakkoajatuksetkin riivaa siinä samassa kombossa, ei kiva.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille😍 Paremmalla ajalla luen kaikki ajatuksen kanssa mutta nyt on lähdettävä töihin.

Pelästynyt kirjoitti 22.5.2017 8:4

Cherrie: Hyvin se puhelu menee ☺️❤️ Mua kanssa stressaa hirveästi kaikki tuommonen.

Oon ollut vähän ahdistunut mutta helkatin kiireinen, huono yhdistelmä. Kauhean kovia päänsärky kohtauksia on ruennut tulemaan kun kokoajan ahdistaa ja kuitenkin on painettava pää kolmantena jalkana menemään. Pakkoajatuksetkin riivaa siinä samassa kombossa, ei kiva.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille😍 Paremmalla ajalla luen kaikki ajatuksen kanssa mutta nyt on lähdettävä töihin.

niin, katsotaan nyt miten menee.. yleensä ei kovinkaan hyvin. inhottavinta odotella tässä että milon soittavat, jos soittavat.. onhan tässä vielä päivää aikaa mutta tässä tälläinen varuillaan oleminen ottaa jo voimille...

hyvää alkavaa viikkoa sullekin sinne töihin! miten mennyt niitte työtovereidesi kanssa?

Nyt täytyy sanoa että meni puhelu yllättävän kivuttomasti, kestikin vain alle pari minuuttia.. 😀 Oli tällä kertaa joku vanhempi rouva virkailijana.. Täytyy laatia netissä itselleni uudestaan työllistymissuunnitelma.. tiedä sitten siitä hyväksyvätkö sen tai pitääkö siihen lisätä jotain 🙄 Tuntuu että aina kun ehtii jostain pikku asiasta huokaista ja iloita, että hyvin meni, niin sitten sattuu kuitenkin kohta jotain ikävää... No, toivotaan ettei😠

Cherrie, no kiva. Eihän se ihan niin kamalasti mennyt kun alunperin ajattelit 🙂 Mä oon kans huomannu että työkkärissä ja jopa kelassa (!) on vielä joitain ihmisiäkin palkattuina.

Mihin mennessä se suunnitelma tarttee laatia? Eiks siihen saa muutaman viikon yleensä aikaa.. Voisko laittaa paperille jotain ajatuksia..?

satoshi kirjoitti 23.5.2017 13:0

Cherrie, no kiva. Eihän se ihan niin kamalasti mennyt kun alunperin ajattelit 🙂 Mä oon kans huomannu että työkkärissä ja jopa kelassa (!) on vielä joitain ihmisiäkin palkattuina.

Mihin mennessä se suunnitelma tarttee laatia? Eiks siihen saa muutaman viikon yleensä aikaa.. Voisko laittaa paperille jotain ajatuksia..?

Joo ei onneks ollutkaan mikään kauhean paha puhelu. Mut kauheesti syö voimia kun jokaisesta tommoisesta pikku asiasta stressaa jo päiviä aikaisemmin ..vaikkei loppupeleissä tapahdu välttämättä mitään niin pahaa kun ajatellut.

Joo pari viikkoa ois aikaa laatia se. Pitää keksiä jotain
🙂

Mulla todettiin masennus nuorena ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa ollut siitä asti myös. Lääkkeitä en ole koskaan suostunut syömään. Oon aina sivuuttanut asian ja ajatellut ettei mikään vaivaa, yrittänyt pärjätä vaikeimpien aikojen yli. Mulla ei ole koskaan ollut mitään suurta ystävä piiriä vaa muutama läheinen kaveri. Nyt on alkanut tuntuu raskaalta jo parin ystävyyden ylläpitäminen ja tuntuu ettei myöskään heitä kiinnosta olla niin paljon tekemisissä.. Haluaisin niin kovasti löytää ihmisiä jotka ymmärtävät mitä koen. Näen vaa tulevaisuuteni niin että tulen aina olemaan yksin, koska en osaa avautua kenellekään. . Vaikka olen sellainen joka kaipaa sosiaalisuutta ja ystäviä vaikka se pelottaa samaan aikaan paljon. Tuntuu etten vain osaa jutella ihmisille niin että tulisi muutakin kuin hyvän päivän tuttuja..Elämä tuntuu että olisi jumiutunut paikalleen viimeiset vuodet ja kaipaa sitä jotain kuitenkin. Olen miettinyt hakeutumista lääkäriin, mutta häpeän myöntää että en pärjää yksin tällä hetkellä. Miten muut ovat huomanneet omat ongelmat ja onko avun hakeminen ollut vaikeaa?☹️

Hukassa 10,

Ei kukaan maan päällä selviä aina yksin. Eikä tarvi. Kaipa niitä lääkäreitä on koulutettu meidän avuksi ja hyödyksi.

Tottakai avun hakemisessa on kynnys. Mutta ei se oo vaarallista. Ehkä vähän aikaa oman mukavuusalueen ulkopuolelle menoa.

Kyllä sosiaalisia taitoja voi oppia. Pienin askelin, taas hieman oman mukavuusalueen ulkopuolelle menoa. Tarkoitan kun puhuit että sosiaalisissa tilanteissa voisi puhua syvällisemminkin.

Mutta jotain voi pitää omana tietona, esim miksi kävi lääkärissä. Jos haluaa.

Hyvää kesän alkua!

Hukassa10 kirjoitti 24.5.2017 1:49

Mulla todettiin masennus nuorena ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa ollut siitä asti myös. Lääkkeitä en ole koskaan suostunut syömään. Oon aina sivuuttanut asian ja ajatellut ettei mikään vaivaa, yrittänyt pärjätä vaikeimpien aikojen yli. Mulla ei ole koskaan ollut mitään suurta ystävä piiriä vaa muutama läheinen kaveri. Nyt on alkanut tuntuu raskaalta jo parin ystävyyden ylläpitäminen ja tuntuu ettei myöskään heitä kiinnosta olla niin paljon tekemisissä.. Haluaisin niin kovasti löytää ihmisiä jotka ymmärtävät mitä koen. Näen vaa tulevaisuuteni niin että tulen aina olemaan yksin, koska en osaa avautua kenellekään. . Vaikka olen sellainen joka kaipaa sosiaalisuutta ja ystäviä vaikka se pelottaa samaan aikaan paljon. Tuntuu etten vain osaa jutella ihmisille niin että tulisi muutakin kuin hyvän päivän tuttuja..Elämä tuntuu että olisi jumiutunut paikalleen viimeiset vuodet ja kaipaa sitä jotain kuitenkin. Olen miettinyt hakeutumista lääkäriin, mutta häpeän myöntää että en pärjää yksin tällä hetkellä. Miten muut ovat huomanneet omat ongelmat ja onko avun hakeminen ollut vaikeaa?☹️

Mulla on pitkälti samanlaisia ajatuksia, vaikka minulla puoliso onkin, ja ne pari melko läheiestä ystävää.. joiden näkeminen on vaan aikamoisen punnerruksen takana aina.. siinä mielessä tunnen olevani yksin kun en ole kellekään ennen pystynyt kertomaan mitä koen... enkä varmaan ees halua, ehkä joskus jos voin paremmin, toivottavasti. Minäkin oon ihminen joka toisaalta kaipaa sosiaalisuutta, mutta joskus se kynnys on niin korkea, että vaikka haluaisi soittaa jollekin , ja pyytää vaikka kahville.. niin ei kykene.. toisaalta pidän myös omasta tilasta ja rauhasta.. mutta nyt sitä on ollut ihan liikaakin tän sairauden myötä.. mut ehkä ne asiat selvenee ja paranee joskus...

olen itse joskus vuosia sitten käynyt juttelemassa näistä mun ongelmistani.. siitä en koe saaneeni sen kummempaa hyötyä, mutta sen rinnalla lääkitys kyllä tepsi.. sillä oli hyvä vaste.. oikeasti. mutta silloin kävin kylllä eri syistä kuin mitä mulla nyt on nää ongelmat.. tänä päivänä en lääkäriin viitsi mennä vaikka haluaisin, vaikka kaipaisin niin pahasti tähän sos. tilanteiden fobiaan apua.. tällä hetkellä vaan toivon että tää omalla painolla menis eteenpäin...

Cherrie, on mullakin kokemusta juttelusta ammattilaiselle joka ei auttanut. Ei mua auta se kun kysellään kävitkö lenkillä ja luitko kirjaa. Kuinka se voisi auttaa (ketään)?
Mutta nyt tiedän että on muunkinlaista apuna jossa pureudutaan esim traumoihin ja saa puhua vapaasti.

Kaikkea apua kannattaa kokeilla. Vaikka ei mullakaan aina putkeen mene. Välillä ei tiedä kuinka päin ois. Mutta onpa ne tuntunut menevän ohi.

Kun tökkii niin tökkii. Jos on jo kasvuvuosina ollut vaikeaa porukassa (esim. Kiusaaminen) niin se on sitä myös aikuisena. Ei saisi olla hiljainen, arka eikä varovainen. Tai saa olla mutta kellään ei ole aikaa rohkaista tai tsempata niinku kunnolla. Sit vaan on kurjaa. Ja vaikeaa.
Se ei auta että soittaa palvelevaan puhelimeen. Ne juttelee siten että tulee vielä pahempi olo. Menee viimeisetkin voimat.
Sitten esim työssä olisi jo valmiiksi todella kovat vaatimukset ihan kelle vaan.
Jos mä oikeesti myöntäisin itselkeni rehellisesti mitä esim työelämä oikeesti on niin mä en aamulla jaksaisi nousta sängystä ja en menis enää mihinkään paikkaan.

Hei! Olen 40v mies kärsinyt tästä sosiaallisten tilaanteen pelosta koko ikäni.
Viisi vuotta söin lääkkeitä(mm optipar 20mg),niistä oli apua,mutta oli sivuvaikutuksiakin(lihominen,seksi ei kiinnostanu ja olin aika tunteeton).
Nyt olen ollut lääkkeitä 2v ja paino palasi normaaliksi,mutta myös jännittäminen,punastelu,ihmisten vältteleminen palasi.Töissä käyn normaalisti,mutta sekin on yhtä jännittämistä ja kiire lisää sitä vielä.
Töistä kun pääsee on niin väsyny,että ei jaksa kun maata sohvalla ja viikonloppuna ei oikein saa mitään aikaan muutakun kaljan voimalla ja sekin lähtee välillä hanskasta.
Jos on ollut jotain illanistujaisia,niin sinne pitää juoda kunnon pohjat että pystyy edes menemään,eikä sekään nykyään auta 5kaljan jälkeen melkein pahempi kun selvipäin,ei uskalla avata suuta pelkää että joku huomaa että olen juonu,sitte kun joku kyselee kuulumisia niin ollaan taas pää punasena ja sanotaan jotain omasta mielestä tyhmää ja loppu ilta menee sen miettimiseen,ja sitte juodaan vitutukseen niin paljon että ei muista loppuillasta mitään,seuraava päivä onkin yhtä helvettiä!
En oikein haluasi alkaa syömään lääkkeitä,mutta kai se on pakko kohta, kun tästä elämästä ei tuu mitään ilman sitä!

Heips ja tervetuloa uudet kirjoittajat 🙂

Cherrie: Vähän paremmin on mennyt, yhden kanssa vähän enemmän ongelmia mutta paremmin. Miten sinulla menee?

Jotain positiivista on tässä tapahtunut, en ole kahteen viikkoon ottanut lääkkeitä ollenkaan. Välillä tulee paniikki olo ja ne pakkoajatuksethan on seurana kokoajan mutta eipä ne lääkkeet siihen autakkaan.

Palaan illalla lukemaan juttujanne, vähän aikaa viellä teen töitä.

Stp30 kirjoitti 25.5.2017 18:16

Hei! Olen 40v mies kärsinyt tästä sosiaallisten tilaanteen pelosta koko ikäni.
Viisi vuotta söin lääkkeitä(mm optipar 20mg),niistä oli apua,mutta oli sivuvaikutuksiakin(lihominen,seksi ei kiinnostanu ja olin aika tunteeton).
Nyt olen ollut lääkkeitä 2v ja paino palasi normaaliksi,mutta myös jännittäminen,punastelu,ihmisten vältteleminen palasi.Töissä käyn normaalisti,mutta sekin on yhtä jännittämistä ja kiire lisää sitä vielä.
Töistä kun pääsee on niin väsyny,että ei jaksa kun maata sohvalla ja viikonloppuna ei oikein saa mitään aikaan muutakun kaljan voimalla ja sekin lähtee välillä hanskasta.
Jos on ollut jotain illanistujaisia,niin sinne pitää juoda kunnon pohjat että pystyy edes menemään,eikä sekään nykyään auta 5kaljan jälkeen melkein pahempi kun selvipäin,ei uskalla avata suuta pelkää että joku huomaa että olen juonu,sitte kun joku kyselee kuulumisia niin ollaan taas pää punasena ja sanotaan jotain omasta mielestä tyhmää ja loppu ilta menee sen miettimiseen,ja sitte juodaan vitutukseen niin paljon että ei muista loppuillasta mitään,seuraava päivä onkin yhtä helvettiä!
En oikein haluasi alkaa syömään lääkkeitä,mutta kai se on pakko kohta, kun tästä elämästä ei tuu mitään ilman sitä!

Hei ja tervetuloa munkin puolesta meidän joukkoomme! Minulla myös oli jossai vaiheessa tuota että juominen lähti käsistä, siis viikonloppuisin. Ja varsinkaan mihinkään ei voinut lähteä ellei ottanut kunnon pohjia alle... Tai oikeastaan se sama ongelma on tänäkin päivänä, jos on tiedossa illanistujaisia...