Cherrie: Tiedän niin tuon aaltoilun, välillä mennään täälläkin todella syvissä vesissä, välillä vähän noustaan mutta aallonpohjat on tosi pimeätä ja synkkään. Varmaan toistan itseäni mutta älä ajattele itseäsi huonompana sen takia, että olet työttömänä, ei ihmisarvo työssä käynnistä parane. Sulla on tämä sairaus ja se ei tee sinusta huonompaa vaan se on osa sinua ihan niinkuin silmien värikin. Meidän täytyy vaan tuntea oman jaksamisen rajat ja antaa itselle välilläa armoa.
Itsekkin etsin kokoajan osa-aika työtä, jotta jaksaisin paremmin. Moni voi ajatella, että hölmöä vaihtaaa kokopäivä työ osa-aikaiseen mutta, jos se auttaa minua jaksamaan arjessa niin se on oikea valinta minulle.

Mulla on kanssa ollut vaikeuksia saada itseni lenkkipolulle, hirveän vaikea lähteä vaikka siitä saakin hyvän mielen kun käy.

Mulla on keväinen projekti menossa, yritän siivota kaapeistä ylimääräistä romua pois ja jotenkin järjestellä loogisemmin kaappeja. Katsotaan mitä siitä tulee. Kannoin jo muutaman säkin tavaraa varastoon.

cherrie, siun juttusi ja pelkosi ja muut tekee sinusta oikeastaan aika samanlaisen kuin monesta muusta. Toisillakin on tuollaista ja sinuun on helpompi samaistua, kun uskallat niistä puhua ja voit muitakin tukea. Ehkä tään jutun nähdä jotenkin hyvänä juttuna sinussa.

Tosi hienoa että oot päässy ulkona käymään. Kyllä se siitä kun muistat olla kaveri itsesi kanssa. Oot varmasti hyvä tyyppi. 🙂🌻

Pelästyneen kanssa samaa mieltä. Omat voimavarat kannattaa pitää mielessä ja ihmisarvo on paljon laajempi käsitys kuin missä käy töissä ja kuinka paljon siitä saa palkkaa. Esmes ammattitappajan työtä vois olla aika vaikea arvostaa, sai sitten palkkaa miten paljon tahansa. Kyllä silläkin on merkitystä, mitä ajalla ja elämällään tekee.

September kirjoitti 14.5.2017 21:41

Täällä myös yksi sosiaalisia tilanteita pelkäävä. En tiedä, onko pelko tai fobia oikea sana, mutta sanotaan sitä sitten vaikka sillä nimellä.

Ja nyt kun tätä tässä kirjoitan, kerron sen ääneen ensimmäistä kertaa. Edes puoliso ei tiedä, kuinka ahdistunut joskus olen.

Toimin todella hyvin mukavuusalueellani, mutta sitten ne muut tilanteet...

En pysty vastaamaan tuntemattomiin numeroihin. En pysty kävelemään postilaatikolle tai viemään roskia. En pysty mennä omalle terassille tai takapihalle. Joskus en pysty kävelemään parkkipaikalle autolleni tai edes pääsemään ovesta ulos. Pystyn kulkemaan vain tiettyjä reittejä. Siinä nyt muutama asia, mikä tuli mieleen. En pysty keskittymään, kun ahdistaa.

Tää oli kyllä sellainen , mihin pystyin täysin samaistumaan.. Ja sama minullakin, mies ei tiedä edes että kärsin tälläisestä ja itse vieläpä piilottelen asiaa.. Tai en ainakaan tahdo tuoda ilmi..

Oletko muutoin millaisessa tilanteessa? Käytkö töissä tai opiskeletko, September?

Mullakin pelottaa vastata tuntemattomiin, enkä yleensä vastaa.. Yleensä laitan puhelimenkin yleensä äänettömälle jos olen vieraissa, ettei vahingossakaan joudu puhumaan puhelimessa muiden kuullen... Bussiin meneminen on aivan hirvittävää.. Samoin tuo että kävelet edes vaikka talvisin auton laittamassa roikkaan, tai heität ne roskat... Välillä tietysti on vähän parempia hetkiä... Välillä käydään tosi syvällä..

Voimahaleja sinulle<3

Pelästynyt kirjoitti 15.5.2017 9:50

Cherrie: Tiedän niin tuon aaltoilun, välillä mennään täälläkin todella syvissä vesissä, välillä vähän noustaan mutta aallonpohjat on tosi pimeätä ja synkkään. Varmaan toistan itseäni mutta älä ajattele itseäsi huonompana sen takia, että olet työttömänä, ei ihmisarvo työssä käynnistä parane. Sulla on tämä sairaus ja se ei tee sinusta huonompaa vaan se on osa sinua ihan niinkuin silmien värikin. Meidän täytyy vaan tuntea oman jaksamisen rajat ja antaa itselle välilläa armoa.
Itsekkin etsin kokoajan osa-aika työtä, jotta jaksaisin paremmin. Moni voi ajatella, että hölmöä vaihtaaa kokopäivä työ osa-aikaiseen mutta, jos se auttaa minua jaksamaan arjessa niin se on oikea valinta minulle.

Mulla on kanssa ollut vaikeuksia saada itseni lenkkipolulle, hirveän vaikea lähteä vaikka siitä saakin hyvän mielen kun käy.

Mulla on keväinen projekti menossa, yritän siivota kaapeistä ylimääräistä romua pois ja jotenkin järjestellä loogisemmin kaappeja. Katsotaan mitä siitä tulee. Kannoin jo muutaman säkin tavaraa varastoon.

Miten sinulla tällä hetkellä töissä, ja onko muista paikoista vielä kuulunut mitään?

Niin,, ei toisten mielipiteiden pitäisi antaa vaikuttaa omaan elämään liian paljon.. Mutta väkisinkin sitä silti tulee ajateltua ☹️ Varmaan tosiaan tähän sairauteenkin aika vahvasti liittyy..

Kaikkea hyvää sullekin ja toivottavasti saisit sen toisen työpaikan <3

satoshi kirjoitti 15.5.2017 14:44

cherrie, siun juttusi ja pelkosi ja muut tekee sinusta oikeastaan aika samanlaisen kuin monesta muusta. Toisillakin on tuollaista ja sinuun on helpompi samaistua, kun uskallat niistä puhua ja voit muitakin tukea. Ehkä tään jutun nähdä jotenkin hyvänä juttuna sinussa.

Tosi hienoa että oot päässy ulkona käymään. Kyllä se siitä kun muistat olla kaveri itsesi kanssa. Oot varmasti hyvä tyyppi. 🙂🌻

Pelästyneen kanssa samaa mieltä. Omat voimavarat kannattaa pitää mielessä ja ihmisarvo on paljon laajempi käsitys kuin missä käy töissä ja kuinka paljon siitä saa palkkaa. Esmes ammattitappajan työtä vois olla aika vaikea arvostaa, sai sitten palkkaa miten paljon tahansa. Kyllä silläkin on merkitystä, mitä ajalla ja elämällään tekee.

Kiitti satoshi sanoistasi<3 Kyllä tää helpottaa aina kun tänne saa purkaa omaa oloa, vaikka välillä se hieman itseäkin hävettää et tämmönenkö mä nyt oikeasti oon...

Joo, tänäänkin sain taas käytyä vähän isommissa kaupoissa, oikein kahteen kertaan.. Toisella kerralla meinasin vähän panikoitua kassalla.. kun alkoi jonoa kertyä.. se on muuten tosi ahdistavaa ☹️ mielessä teki mieli juosta koko kaupast ulos..

Mä oon kans sun ja pelästyneen kanssa noista edellä mainituista asioista täysin samaa mieltä! Ei sitä ihmisarvoo sillä mitata, missä käyt töissä, onko iso palkka, ootko opiskellut monta ammattia, tai kuinka korkea koulutus.. kyllä ihan muut asiat merkitsee..

cherrie kirjoitti 15.5.2017 21:57

September kirjoitti 14.5.2017 21:41

Täällä myös yksi sosiaalisia tilanteita pelkäävä. En tiedä, onko pelko tai fobia oikea sana, mutta sanotaan sitä sitten vaikka sillä nimellä.

Ja nyt kun tätä tässä kirjoitan, kerron sen ääneen ensimmäistä kertaa. Edes puoliso ei tiedä, kuinka ahdistunut joskus olen.

Toimin todella hyvin mukavuusalueellani, mutta sitten ne muut tilanteet...

En pysty vastaamaan tuntemattomiin numeroihin. En pysty kävelemään postilaatikolle tai viemään roskia. En pysty mennä omalle terassille tai takapihalle. Joskus en pysty kävelemään parkkipaikalle autolleni tai edes pääsemään ovesta ulos. Pystyn kulkemaan vain tiettyjä reittejä. Siinä nyt muutama asia, mikä tuli mieleen. En pysty keskittymään, kun ahdistaa.

Tää oli kyllä sellainen , mihin pystyin täysin samaistumaan.. Ja sama minullakin, mies ei tiedä edes että kärsin tälläisestä ja itse vieläpä piilottelen asiaa.. Tai en ainakaan tahdo tuoda ilmi..

Oletko muutoin millaisessa tilanteessa? Käytkö töissä tai opiskeletko, September?

Mullakin pelottaa vastata tuntemattomiin, enkä yleensä vastaa.. Yleensä laitan puhelimenkin yleensä äänettömälle jos olen vieraissa, ettei vahingossakaan joudu puhumaan puhelimessa muiden kuullen... Bussiin meneminen on aivan hirvittävää.. Samoin tuo että kävelet edes vaikka talvisin auton laittamassa roikkaan, tai heität ne roskat... Välillä tietysti on vähän parempia hetkiä... Välillä käydään tosi syvällä..

Voimahaleja sinulle<3

Kiitos voimahaleista 🙂

Olen töissä, juuri saanut ylennyksen asemaan, josta olen haaveillut. Työ on se mun mukavuusalue. Opiskelut keskeytin juuri tutkintoa vaille valmiina, kun en vaan pystynyt. Tosin se ei niinkään liity tähän sosiaalisten tilanteiden pelkoon vaan ihan muihin ongelmiin.

Olen kolmen lapsen äiti, joten välillä on tosi vaikeeta, kun ei voi vaan olla rauhassa ahdistunut ilman, että joutuu pakottamaan itsensä kestämään. Nyt keväällä on ahdistus sekä masennus että pelot pahentuneet ja tuntuu ettei masennuslääkitys auta tarpeeksi. Haluaisin nauttia pihastani, mutta en ole kahteen kesään käynyt takapihallani. Luulen, että tilanne ei muuksi muutu tänäkään kesänä.

Kävin nettiterapiaa lääkärin lähetteellä, mutta keskeytin sen siinä vaiheessa, kun piti altistaa itsensä peloillensa. Pelkkä ajatus ahdisti niin paljon, etten voinut enää kirjautua terapiaan. En voisi kuvitellakaan esim vieväni roskia. Mutta onneksi on lapset, jotka tekee sen mun puolesta 😀

Hyvää nimipäivää Mailis! 🙂🌻

Mä haluaisin oppia ymmärtämään MISTÄ ja MIKSI tuo ahdistus/sos.pelko on saanut alkunsa ja miksi se vaan jatkuu ja jatkuu olenhan jo 51v. Olen teinivuosista saakka ollut jokseenkin ahdistunut ja sos.pelokas. Lasinen lapsuus takana, monet hylkäykset, monet pettymykset, huost.otto jne. varmasti asioita, jotka vaikuttavat. Mutta, kun noiden asioiden tiedostaminen ei poista ahdistusta ja pelkoja. Olen aikoinaan käynyt terapiassa, mutta en saanut siitäkään apua ahdistukseeni...ehkä väärä terapiamuoto...en tiedä. Lääkitystä ties monellako kombinaatiolla kokeiltu vuosien ajan...ei apua.

Miksi hitossa ahdistaa ja pelottaa mennä ulos ovesta maailmaan, joka ikinen päivä?

Anne

September kirjoitti 16.5.2017 21:24

cherrie kirjoitti 15.5.2017 21:57

September kirjoitti 14.5.2017 21:41

Täällä myös yksi sosiaalisia tilanteita pelkäävä. En tiedä, onko pelko tai fobia oikea sana, mutta sanotaan sitä sitten vaikka sillä nimellä.

Ja nyt kun tätä tässä kirjoitan, kerron sen ääneen ensimmäistä kertaa. Edes puoliso ei tiedä, kuinka ahdistunut joskus olen.

Toimin todella hyvin mukavuusalueellani, mutta sitten ne muut tilanteet...

En pysty vastaamaan tuntemattomiin numeroihin. En pysty kävelemään postilaatikolle tai viemään roskia. En pysty mennä omalle terassille tai takapihalle. Joskus en pysty kävelemään parkkipaikalle autolleni tai edes pääsemään ovesta ulos. Pystyn kulkemaan vain tiettyjä reittejä. Siinä nyt muutama asia, mikä tuli mieleen. En pysty keskittymään, kun ahdistaa.

Tää oli kyllä sellainen , mihin pystyin täysin samaistumaan.. Ja sama minullakin, mies ei tiedä edes että kärsin tälläisestä ja itse vieläpä piilottelen asiaa.. Tai en ainakaan tahdo tuoda ilmi..

Oletko muutoin millaisessa tilanteessa? Käytkö töissä tai opiskeletko, September?

Mullakin pelottaa vastata tuntemattomiin, enkä yleensä vastaa.. Yleensä laitan puhelimenkin yleensä äänettömälle jos olen vieraissa, ettei vahingossakaan joudu puhumaan puhelimessa muiden kuullen... Bussiin meneminen on aivan hirvittävää.. Samoin tuo että kävelet edes vaikka talvisin auton laittamassa roikkaan, tai heität ne roskat... Välillä tietysti on vähän parempia hetkiä... Välillä käydään tosi syvällä..

Voimahaleja sinulle<3

Kiitos voimahaleista 🙂

Olen töissä, juuri saanut ylennyksen asemaan, josta olen haaveillut. Työ on se mun mukavuusalue. Opiskelut keskeytin juuri tutkintoa vaille valmiina, kun en vaan pystynyt. Tosin se ei niinkään liity tähän sosiaalisten tilanteiden pelkoon vaan ihan muihin ongelmiin.

Olen kolmen lapsen äiti, joten välillä on tosi vaikeeta, kun ei voi vaan olla rauhassa ahdistunut ilman, että joutuu pakottamaan itsensä kestämään. Nyt keväällä on ahdistus sekä masennus että pelot pahentuneet ja tuntuu ettei masennuslääkitys auta tarpeeksi. Haluaisin nauttia pihastani, mutta en ole kahteen kesään käynyt takapihallani. Luulen, että tilanne ei muuksi muutu tänäkään kesänä.

Kävin nettiterapiaa lääkärin lähetteellä, mutta keskeytin sen siinä vaiheessa, kun piti altistaa itsensä peloillensa. Pelkkä ajatus ahdisti niin paljon, etten voinut enää kirjautua terapiaan. En voisi kuvitellakaan esim vieväni roskia. Mutta onneksi on lapset, jotka tekee sen mun puolesta 😀

September, mukava kuulla, että kuitenki viihdyt työssäsi ja töitä on!

Itsellä taas töiden haku on tökkinyt kauan aikaa.. Tai suorastaan pelottaa.. ☹️ Mutta silti haaveilen että pääsisi siihen "oravanpyörään" takaisin, olisi jonkinlainen rutiini elämässä niinkuin muillakin..

Mulla on myös nyt kevään aikana ahdistanut tavallista enemmän, vaikka luulisi että päivän piteneminen ja valoisuus vaikuttais positiivisesti..

Minkälaista tuo nettiterapia oli? Oliko siis jutustelua kameran välityksellä vai kuinka? 😀

onni kirjoitti 17.5.2017 14:31

Mä haluaisin oppia ymmärtämään MISTÄ ja MIKSI tuo ahdistus/sos.pelko on saanut alkunsa ja miksi se vaan jatkuu ja jatkuu olenhan jo 51v. Olen teinivuosista saakka ollut jokseenkin ahdistunut ja sos.pelokas. Lasinen lapsuus takana, monet hylkäykset, monet pettymykset, huost.otto jne. varmasti asioita, jotka vaikuttavat. Mutta, kun noiden asioiden tiedostaminen ei poista ahdistusta ja pelkoja. Olen aikoinaan käynyt terapiassa, mutta en saanut siitäkään apua ahdistukseeni...ehkä väärä terapiamuoto...en tiedä. Lääkitystä ties monellako kombinaatiolla kokeiltu vuosien ajan...ei apua.

Miksi hitossa ahdistaa ja pelottaa mennä ulos ovesta maailmaan, joka ikinen päivä?

Anne

Heippa ja tervetuloa, sekä jaksamista sullekin . Kiva kun täällä on uusiakin kirjoittajia!

Kyllä itselläkin nämä pelot ovat tulleet sieltä lapsuudesta, olosuhteista.. Ja mitä kaikkea nyt kenelle onkaan tapahtunut.. Mielestäni tämmöset sattuneet asiat muokkaavat persoonaa ja ihminen varmaan rakentaa tietynlaisen "suojamuurin" ja välttelee tiettyjä asioita tai ihmisiä. Varmaankin jotenki alitajunnasta tulee vaikka kuinka olisi käsitellyt ja hyväksynyt asiat. Nää on niin syvällä pääkopassa ☹️ Tiedän kyllä ihmisiä jotka ovat kokeneet lapsuudessa ja nuoruudessaan vaikka mitä, ja ihmettelen miten he silti porskuttavat elämässä eteenpäin kuin ei mitään! Voisipa itsekkin...

cherrie, minä taas haaveilen että saisin elää oman näköstä elämää kaikessa rauhassa, ehkä vähän irrallaan siitä mielettömästä kulutushysteriasta ja pakollisesta työnteosta kulutuksen vuoksi. Rakastuin ikihyviksi Kaarina Davisin kirjoihin <3. Puolen vuoden aikana seittemän kertaa lukenu läpi 😀

Mulle valosuus on kyllä tehnyt hyvää.. mutta tänään, kun on ollut pilvinen sää niin oli itku herkässä. Ruoka-ajatkin meni ihan perseelleen. :cry

Masennuksen nettiterapiasta on mulle ollut ainakin tosi paljon apua. Se oli jaettu useampaan istuntoon, jotka piti sisällään tekstit, jotka myös video luki ääneen. Sitten oli täytettäviä tehtäviä ja kuvia. Istunnon lopuksi tuli yleensä tehtävä seuraavalle viikolle, eikä seuraava istunto auennut kuin jonkin ajan kuluttua. Muutaman kerran tehtiin BDI-21, jonka tulos vaihteli tosi paljon. Kai noita terapioita on erilaisia ja eri mittasia eri diagnoosille?

Oli myös mahdollisuus jutella kahdenkeskesesti psykologin kanssa vähänniinkuin sähköpostilla juttelis.

Onni, eiköhän sun ahdistus johdu lasisesta lapsuudesta ja menetyksistä ja pettymyksistä. Kyllä sitä siinä jo on.
Jaksaisitko kokeilla uudestaan terapiaa. Itse uskon siihen. Onhan niitä kaikenlaisia. Mm. Musiikkiterapiaa ja taideterapiaa.

Itsekin ihmettelen kuinka sitkeenä on tietyt ongelmat. Mutta voi kai oppia työstään niitä ja toisaalta elää niistä huolimatta.

Hyvää kesän odotusta!

satoshi kirjoitti 17.5.2017 20:5

cherrie, minä taas haaveilen että saisin elää oman näköstä elämää kaikessa rauhassa, ehkä vähän irrallaan siitä mielettömästä kulutushysteriasta ja pakollisesta työnteosta kulutuksen vuoksi. Rakastuin ikihyviksi Kaarina Davisin kirjoihin <3. Puolen vuoden aikana seittemän kertaa lukenu läpi 😀

Mulle valosuus on kyllä tehnyt hyvää.. mutta tänään, kun on ollut pilvinen sää niin oli itku herkässä. Ruoka-ajatkin meni ihan perseelleen. :cry

Masennuksen nettiterapiasta on mulle ollut ainakin tosi paljon apua. Se oli jaettu useampaan istuntoon, jotka piti sisällään tekstit, jotka myös video luki ääneen. Sitten oli täytettäviä tehtäviä ja kuvia. Istunnon lopuksi tuli yleensä tehtävä seuraavalle viikolle, eikä seuraava istunto auennut kuin jonkin ajan kuluttua. Muutaman kerran tehtiin BDI-21, jonka tulos vaihteli tosi paljon. Kai noita terapioita on erilaisia ja eri mittasia eri diagnoosille?

Oli myös mahdollisuus jutella kahdenkeskesesti psykologin kanssa vähänniinkuin sähköpostilla juttelis.

Olisihan se vain kiva tosiaan elää sellaista elämää kun ite parhaakseen näkee, toteuttaa omia juttuja ja niin edelleen 🙂 Mutta sillä minä sanoin tuosta että haaveilen että pääsis takasin oravanpyörään, kun tuntuu että mitä kauemmin tässä on työttömänä niin sitä hankalampi on taas päästä takaisin työelämään kiinni... ja siis vaikeuksia ylipäätään hakea töitä kiitos näitten pelkojen. 😀 ☹️ Ja karu faktahan se on että töitä pitäis tehdä että pärjää ja selviää..

Hmm, pitäisiköhän tuota nettiterapiaa harkita itsekin? Oliskohan siitä hyötyä...🤨

Minulla on viikonloppuna kaikkea menoa edessä.. Ahdistaa jo valmiiksi tosi paljon että mitenhän sitä selviää, vaikka koitan vielä toistaseksi sysätä ne ajatukset syrjään mutta eipä ne kauan siellä syrjässä ikinä ole, vaikka miten päin koittaa keksiä muuta tekemistä tai ajateltavaa.. Ja sellaista menoa, ettei oikein voi väliinkään jättää..🤔 No, toivottavasti sitä Propralin kanssa jotenkin selviytyis.. Harmittaa vain kun eihän se tuohon henkiseen tunnemylläkkään auta p*skaakaan.. Muuta kuin että ei ainakaan tarvitse niin paljon jännittää että raajat tärisis tms.. En tiedä auttaako se punasteluun niin paljon, mutta paremmin ainakin kun jos ois ilman🤕

satoshi kirjoitti 17.5.2017 20:5

cherrie, minä taas haaveilen että saisin elää oman näköstä elämää kaikessa rauhassa, ehkä vähän irrallaan siitä mielettömästä kulutushysteriasta ja pakollisesta työnteosta kulutuksen vuoksi. Rakastuin ikihyviksi Kaarina Davisin kirjoihin <3. Puolen vuoden aikana seittemän kertaa lukenu läpi 😀

Mulle valosuus on kyllä tehnyt hyvää.. mutta tänään, kun on ollut pilvinen sää niin oli itku herkässä. Ruoka-ajatkin meni ihan perseelleen. :cry

Masennuksen nettiterapiasta on mulle ollut ainakin tosi paljon apua. Se oli jaettu useampaan istuntoon, jotka piti sisällään tekstit, jotka myös video luki ääneen. Sitten oli täytettäviä tehtäviä ja kuvia. Istunnon lopuksi tuli yleensä tehtävä seuraavalle viikolle, eikä seuraava istunto auennut kuin jonkin ajan kuluttua. Muutaman kerran tehtiin BDI-21, jonka tulos vaihteli tosi paljon. Kai noita terapioita on erilaisia ja eri mittasia eri diagnoosille?

Oli myös mahdollisuus jutella kahdenkeskesesti psykologin kanssa vähänniinkuin sähköpostilla juttelis.

Just toi nettiterapia oli mullakin. Sinne pääsee lääkärin lähetteellä. Mutta olikohan niin, että toi on joku HUSin juttu? En muista varmuudella, joten korjatkaa, jos olen väärässä. Mulla lähti se tosi hyvin liikkeelle ja olin todella aktiivinen tehtävissä. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin ahdistaa koko juttu. Eikä se ehkä sovikaan niille, jotka on tosi pitkään sairastanut. Mun lääkärikin epäili, että siitä olisi paljonkaan apua mulle. Ehdotti suoraa terapiaa, mutta halusin kokeilla, koska en ole valmis sitoutumaan terapiaan. Ne psykologin vastaukset mulle tuntui kun ne olisi jostain ohkekirjasta kirjoitettu. Niistä paistoi läpi se, että on koulutettu vastaamaan juuri tietyllä tavalla. Mutta suosittelen ehdottomasti niille, jotka eivät ole 20 vuotta sairastaneet masennusta ja joilla ei ehkä ole niin paljoa tietoa sairaudesta.

Tänään on jotenkin tosi raskas olo. Ei yhtään huvittaisi mennä töihin kohtaamaan ihmisiä. Sitä ennen on tyttären ekaluokkalaisen lääkärintarkastus koulun terkalla. Tyttärellä on selvästi myös suvun sisäsyntyinen mielenterveysongelmageeni. Se on aivan samanlainen kuin minä olin lapsena. Hirveen iloinen ja vauhdiskas, mutta negatiivisista tunteista ei kykene puhumaan ja lamaantuu tilanteissa, jossa negatiivisia tunteita pitäisi kohdata tai niistä keskustella. Mun pahin pelko on, että lapsi sairastuu ja mä en huomaa. Niin jus kävi mulle.

Joo en mä tarkoittanut hehkuttaa nettiterapiaa, mut mua se on auttanu hoidon ohella. Tai ainakin koen niin. Lääkärin lähetteellä pääsee ja HUS:in juttu on. Sopivuudestahan ei voi aina tietää ja jostain olin lukenutkin, että se sopisi parhaiten lievien ja keskivaikeiden masennusten hoitoon. Mä kävin nettiterapian samalla kun olin oman terveysaseman psykologilla ja ainakin noin se tuntu toimivan mulle. Eihän se mikään patenttiratkaisu oo, mut joillekin siitä voi olla hyötyä tai tukea muun terapian ohella. Kokeilusta tuskin on haittaa, mut ainoaksi hoidoksi en uskaltais kokeilla.