Olen miettinyt aikaisempia työpaikkoja, joihin olla yhteydessä työn toivossa ja todennäköisesti pääsisinkin, mahdollisesti sijaisuuksiin, mutta sitten taas.. Ahdistaa jo valmiiksi. Voin jo valmiiksi kuvitella tilanteen kun nämä tutut henkilöt utelisivat kaikkea, mitä olen tehnyt, missä ollut, ja minulle nousisi puna kasvoille, sydän hakkaisi, tuskastuisin miettiessänni mitä sepittäisin.. 🤔 Nyt kun ei ole edes tullut kerrytettyä työssäoloakaan... Ei helpota, kun mieskin kannustaa ottamaan yhteyttä entisiin paikkoihin.. Mutta omaa syytähän tämä on😭 Olen yrittänyt vertailla kumpi olisi helpompi vaihtoehto; mennä tuttuun paikkaan, vai sellaiseen jossa olisi täysin uusia ihmisiä. En edes tiedä.. mua ahdistaa. 😞 Enemmän osa-aika työ kuulostaisi unelmalta tässä vaiheessa ... Vai mihin minä olisin valmis..
Miksi mulla pitää olla tämä typerä sairaus, ja olla niin negatiivinen ihminen. Miksi kaiken täytyy olla niin h*mmetin vaikeaa. Mua inhottaa tämä työttömyys, mutta myös se, kun en uskalla enkä kykene saamaan mitään aikaiseksi. Ei aina näin ole, mutta tuntuu että useammin lamaannun h-hetken tullen, kuin mitä aikaisemmin. Mutta en itse voi sille mitään😭 Aina ei edes auta, vaikka kuinka yritän kannustaa itseäni, tuntuu että tarvitsisin enemmän tukea, enemmän tukea myös mieheltäni ja muilta, mutta kun en halua kertoa heille tästä sairaudesta. En halua että minusta sitten puhutaan selkäni takana.

Tulipa taas eilen avauduttua.. Mutta helpotti kuitenkin. Olisi helpointa vain pysähtyä itse tähän hetkeen, eikä murehtia tulevaa, tai miettiä tuskissaan mitä tekee. Ehkä se elämä kuljettaa johonkin suuntaan, onhan se ennenkin kuljettanut, ja alamäkiä siihen on ennenkin kuulunut, vaikka usko meinaa välillä hiipua. Tämä oma ja muiden luoma paine on välillä valtava, se saa itseltäkin pään aivan sekaisin. Mutta, paremmin sanottu kuin tehty, yrittää siis keskittyä hetkeen. 😀

Tänään päivä on alkanut vähän paremmin, aurinkokin paistaa 🙂

Mitä teille kuuluu

😍

Voi Cherrie *halaus* et ole sen huonompi oletko töissä vai et, ainut millä on merkitystä on sillä mitä sinä haluat ja jaksat ja pystyt tällä hetkellä 😍 Mutta mukava lukea että on jo iloisempi mieli 🙂

Mulle ei erikoisia, ajatuksia tulee ja menee...inhottavaa, pelottavaa ja voimia vievää..Lääkkeet toimivat suht hyvin, mutta eihän ne henkistä puolta hoida mutta onneksi ei sydän hakkaa satasta ja naama punoita kun tomaatilla 😀 Olen ollut väsynyt tosi väsynyt ja kiireinen.
Mutta huomenna olisi viimeinen fysioterapia ja yksi meno vähenee aikataulusta 🙂

Nyt otan kirjan käteen ja huokaisen, olen ollut menossa koko viikonlopun aamusta iltaan..

Pelästynyt , hyvä että lääkkeet auttavat, oliko niin että nappaat aamuisin 40mg ja tepsii koko päivän? 🙂 Hyvä että fysioterapiakin jo pian pois kuvioista ! Yks asia vähemmän!
Mulla muuten se lääke myös tepsii mut vitsit, se on älyttömän väsyttävä 😀 onnistuuko sinulla liikunta sen kanssa?

Hmm se siitä mun iloisemmasta asenteesta. Oon ollu alamaissa nyt, myös univaikeudet on alkanut taas painaa, en ole juurikaan saanut nukuttua. ☹️ Olo tuntuu niinkuin nurkkaan ajetulta. Ahdistun ja sata miljoonaa asiaa pyörii päässä. Ärsyttää kun kukaan ei ymmärrä mua.. mun oloa miltä musta oikeasti tuntuu. Paitsi te .

Mua kanssa väsyttää ne pillerit, välillä tuntuu, että lihakset nukkuvat, kun yrittää vaikka lenkkeillä 😀 Hirveen vähän on tullut liikuttua, toivottavasti kevät toisi voimia viellä työpäivänkin jälkeen lähteä ulos liikkumaan. Mutta kyllä väsymystä pukkaa. Mulla on kanssa ollut vähän uni ongelmia mutta johtuen tuosta leikatusta kädestä, kipuilee välillä tosi kovasti, olen sitten kokopäivän vähän väsynyt. Väsyneenä on tietenkin elämä viellä vaikeampaa, pakkoajatuksetkin pahenee väsyneenä.

Mulla on kauhea nälkä muttei viitsisi viellä tähän aikaan lounasta syödä 😀

Mulla kiinnostaisi pari työpaikkaa, mutta kun niissä molemmissa on 3-vuorotyö.. Musta tuntuu etten missään nimessä haluaisi tehdä yövuoroja, enkä pystyisi. Yleensä niihin vaaditaan lääkärin todistus, mutta joskus myös työnanatajat ovat joustavia sen suhteen.. mutta tässä mietinkin, että miten olisi hyvä tapa ilmaista ettei haluaisi niitä öitä tehdä? ☹️ Toisaalta pelottaa ihan kauheasti ees hakea noihin, mietin että mitenkö jaksaisin ☹️

Entäs kerrot, että olet hyvin kiinnostunut työpaikasta mutta juuri tällä hetkellä et terveydellisistä syistä kykene yövuoroihin mutta työ muuten vastaisi kaikkia toiveitasi ja vastaa ammattitaitoasi.

Itsekkään en uskaltaisi tässä tilanteessa lähteä tekemään yövuoroja, kun keho on jotenkin väsynyt muutenkin. Mulle on ihan tarpeeksi raskasta kun meillä on viimeinen vuoro seitsämään saakka, silloin kun sattuu sellainen vuoro, että täytyy jäädä tekemään lopputyöt sulkemisajan jälkeen.

Pelästynyt kirjoitti 13.3.2017 11:37

Entäs kerrot, että olet hyvin kiinnostunut työpaikasta mutta juuri tällä hetkellä et terveydellisistä syistä kykene yövuoroihin mutta työ muuten vastaisi kaikkia toiveitasi ja vastaa ammattitaitoasi.

Itsekkään en uskaltaisi tässä tilanteessa lähteä tekemään yövuoroja, kun keho on jotenkin väsynyt muutenkin. Mulle on ihan tarpeeksi raskasta kun meillä on viimeinen vuoro seitsämään saakka, silloin kun sattuu sellainen vuoro, että täytyy jäädä tekemään lopputyöt sulkemisajan jälkeen.

Niin, pitää miettiä miten tuon asian muotoilisi. tavallaan kun hävettääkin että ei haluttais tehdä yövuoroja, niin tavallaan kuormittaisi sitten muita😞

Pelottaa myös ylipäätään jos palaan hoitoalalle.. Siis jotenkin on alkanut enemmän pelottamaan se vastuu kun ei ole nyt ollut töissä. Ja osaako ja pysyykö mukana samanlailla, mitä jos mokaan jotain tms ☹️

Ainiin, kun välillä tulee niitä työtarjouksia , niin lähetetäänkö myös työnantajille tieto, kenelle niitä on laitettu, vai ilmoitetaanko vain montako työtarjousta kyseiseen paikkaan on tehty? Aloin miettimään, että sehän ois tosi epäreilua meitä työnhakijoita kohtaan 😐😞 ja luulisi ettei toisen tietoja tuosta vain luovutella. Tietysti on mahdollista että työkkäri soittaa työnantajalle sitten myöhemmin ja kysyy onko joku hakenut, sen vielä nyt jotenkin ymmärrän.
Aloin vain pohtimaan mitenhän tuo menee.

Hei kaikki, oon lukenut teidän tekstejä ja päätin itsekin tänne kirjoitella..

Oon ollut melkein vuoden työttämänä.. Oon aina ollut ujohko ihminen. Kouluja jääny kesken, ammatin sain kuitenkin itselleni luettua. Mulla myös takana koulukiusaamista, niinkuin taisi olla useammallakin teistä. ☹️

En tiedä mitä tää on.. Enkä tiedä mitä enää tekisin itseni kanssa. En tiedä mitä tällä elämälläni teen, kuka olen ja mitä haluan ☹️ Tuntuu että en tee tällä elämälläni yhtään mitään. En saa mitään hoidetuksi ja oikeastaan jo tuntuu etten oikeastaan halua tehdä mitään. Päivät kuluuu jotenkin.. Ahdistun nykyään siitäkin kun jotain pientä on tehtävänä, kaupassakäyntikin.. ☹️ Oon tän työttämyyden myötä tullut vain enemmän ihmisaraksi ja koko töihinmeno jännittää. Tuntuu, etten enää mistään töistä selviäisikään, ja nolottaa sanoa, että tullut jopa tunne etten edes halua töihin. Tekis mieli vain luovuttaa kaiken suhteen..
En ole hakenut apua, koska avun hakeminenkin pelottaa. Tuntuu että koko elämäni vain kuluu ja luisuu, silläaikaa kun muille ihmisille asioita vain tapahtuu. Minä en pysty tekemään mitään , en vain kykene, en jaksa.

Tiedän että tämä kuulostaa typerältä.. Tiedän että itseä pitäisi vain ottaa niskasta kiinni ja tehdä niitä asioita... Etsiä niitä töitä. Mutta aina kun tulee uus päivä ja yrittää tehdä jotain, niin tavallaan teen sitä samaa kuin kaikki muutkin päivät ja "unohdan" kaiken.
Onko minulle enään edes elämää😭

Tevetuloa joukkoon Nonamel 🙂 Meillä kaikilla täällä on vastaavia huolia ja murheita kun sinulla joten lämpimästi tervetuloa jakamaan arkeasi ja huoliasi kanssamme 🙂 Yritetetään yhdessä tsempata toisiamme niin, että olo edes vähän helpottaisi, itselleni tämä paikka on henkireikä.

Cherrie: En kyllä osaa sanoa lähtettääkö työkkäri työnantajalle mitään tietoja tai saavatko ne edes lähettää...

Aarg taas on alkanut tulemaan ihan tyhmiä ajatuksia autolla ajamisesta, plääh 😞 Toivottavasti ei menisi niin pahaksi kuin vuosi kaksi sitten, en kyennyt oikeastaan yksin rattiin ollenkaan. Pelotti niin paljon. Ei kukaan voi ajaa kenenkään päälle huomaamattaan, kyllähän pelti kolahtaa niin että kuulee vaikka ajaisi hiljaakin, tätä mantraa minä itselleni olen takonut päähän muttei taida upota 😯🗯️

Pelästynyt kirjoitti 14.3.2017 15:2

Tevetuloa joukkoon Nonamel 🙂 Meillä kaikilla täällä on vastaavia huolia ja murheita kun sinulla joten lämpimästi tervetuloa jakamaan arkeasi ja huoliasi kanssamme 🙂 Yritetetään yhdessä tsempata toisiamme niin, että olo edes vähän helpottaisi, itselleni tämä paikka on henkireikä.

Cherrie: En kyllä osaa sanoa lähtettääkö työkkäri työnantajalle mitään tietoja tai saavatko ne edes lähettää...

Aarg taas on alkanut tulemaan ihan tyhmiä ajatuksia autolla ajamisesta, plääh 😞 Toivottavasti ei menisi niin pahaksi kuin vuosi kaksi sitten, en kyennyt oikeastaan yksin rattiin ollenkaan. Pelotti niin paljon. Ei kukaan voi ajaa kenenkään päälle huomaamattaan, kyllähän pelti kolahtaa niin että kuulee vaikka ajaisi hiljaakin, tätä mantraa minä itselleni olen takonut päähän muttei taida upota 😯🗯️

Niin minäkin kyllä ajattelisin etteivät tuosta noin saa edes lähettää työnantajille tietoja.. itselläni on tietojen luovutus kielto siellä omilla sivuilla, ja joskus kerran soittivat varta vasten saavatko antaa tietoni yhdelle työnantajalle kun he etsivät silloin työkokeiluun henkilöä. En tiedä miten työtarjouksen kanssa mutta luulisi että siinäkin tulee vastaan joku henkilötietosuoja laki...
Itse ainakin tarkka yksityisyydestä niin ei olisi mistään kotoisin tuollainen vaikka olisi mikä työnantaja..

Pelästynyt , minä en oo ajanut yksin autolla pitkään aikaan! Viime ajo kerrastakin on aikaa jo.. jotenkin kauhea kynnys siihenkin tullut. ☹️

Nonamel tervetuloa, et oo asioiden kanssa yksin . Tuo kuvaamasi oli, niinkuin olis ollut melkein suoraan myös minunkin elämästä. ☹️

Kiitos cherrie ja pelästynyt lämpimästä vastaanotosta🌻🙂🌻 Mieltä lämmittävää.

Toivon että tästä paikasta tulisi minullekin jollain tasolla sellainen, että saisi apua ees jonkun verran.

Minulla ei oikeastaan ole kavereita. Ennen oli, mutta ajansaatossa (pitemmittä puheitta) ne ovat vaan karisseet matkan varrella vähemmäksi. ☹️ Voin rehellisesti sanoa että minulle on enään kaksi sellaista ystävää joiden kanssa pidän yhteyttä, mutta sitäkin tapahtuu kuitenkin harvakseltaan. Niin, eikä he siis tiedä minun tilanteestani.

Cherrie, minullakin on samanlaisia paineita työnhakemisen kanssa.... vhän niinkuin edellisessä tekstissä sanoin. tuntuu että mikään täällä ei vaan oo mua varten tai ehkä mä vaan en ole ketään tai mitään varten paremmin sanottuna ☹️ oon ihan hukassa, en tiiä mitä haluun ees tehä nykyään tai kelpaanko minnekkään

nonamel kirjoitti 13.3.2017 17:50
En ole hakenut apua, koska avun hakeminenkin pelottaa.

Kiva, kun säkin olet alkanut kirjoittamaan tänne. Tervetuloa minunkin puolestani. Samankaltaisten vaikeuksien kanssa tässä painiskellaan, joten kukaan ei sua tuomitse. Olethan jo ottanut pienen askeleen avun hakemisen suuntaan, kun oot etsinyt vertaistukea täältä. Ehkä siinä asiassa voi sitten mennä pienin askelin eteenpäin. On esim. niitä palveluita, joissa voi luottamuksellisesti kirjoittaa viestiä omasta elämäntilanteesta ja saada sillä tavoin tukea. Toivoisin, ettet jäisi yksin, koska yksinään tilanne alkaa helposti näyttää toivottomalta. Olet sen arvoinen, että saat apua ja tukea. ☺️❤️

cherrie kirjoitti 9.3.2017 14:9

Mitä jos sinä kysyisit työnantajaltasi vain, että tarvitsevatko he jatkossa työntekijää, tai olisiko paikkaa auki? 🙂 Tai jotenkin yrittäisit vinkata sinne suuntaan. Oot varmasti hyvä työssäsi mitä nyt teet! Ja voithan jättää sinne vaikka yhteystietosi, jos tulevaisuudessa tarvitsevan tekijää siellä! 🙂

Näinhän mun on ennemmin tai myöhemmin tehtävä... onneksi vielä ei ole ihan pakko. Voin vielä vähän lykätä asiaa ja toivoa, että työnantaja ottaisi sen esille. 😟 Tosin kyllä uraohjaajakin varmaan soittelee ennen ku työkokeilu loppuu, niin hänkin voi ehkä vähän tsempata tässä asiassa. Sitä kyllä tarviin!

Mä olen miettinyt omaa suhtautumistani ihmisiin sen jälkeen, kun olin yksillä synttäreillä viime viikolla. Siellä olleiden ihmisten välillä oli niin lämmin ystävyys ja aitous: he oli myös avoimia omien heikkouksiensa suhteen ja rohkaisivat ja kannustivat toisiaan.

Mua on monesti pyydetty mukaan tähän ystäväporukkaan enkä ole mennyt. En ole kestänyt sitä, että monet näistä ihmisistä, jotka on minua nuorempia, on niin taitavia ihmissuhteissa ja niin luontevasti sinut itsensä kanssa. Musta tuntuu, että kun mä olen vanhempi, mun pitäis olla kypsempi, itsevarmempi ja kykenevä olemaan yhteydessä toisiin. Mut en ole: olen arka ja epävarma. Ihmisjoukossa oleminen ahdistaa ja pelottaa, ja usein päädynkin pakenemaan yhteydestä jollain lailla ja torjumaan ihmisiä. Hävettää oma käytökseni ja olen kateellinen niille ihmisille, jotka kuuluu tähän porukkaan. Siksi en ole halunnut mennä mukaan, vaikka on pyydetty.

Juttelin kahden miehen kanssa tässä tilaisuudessa ja he sanoi, että olet tosi tervetullut meidän kokoontumisiin. Oltais tosi iloisia, jos sinä tulisit. Kyllä sulle paikka löytyy varmasti. Myötäilin ja hymyilin ja olin kohtelias, vaikka samalla ajattelin, että en varmaan tule. Koitin vaan jotenki selviytyä pois siitä tilanteesta, jotta pääsisin takas kotiin olemaan yksin ja itkemään.

Jälkeenpäin mietin kyllä omaa suhtautumistani. Kaikki se lämpö ja ystävyys olis mulle avoinna! Voisin olla osa sitä porukkaa, jos vaan itse haluaisin. Tajusin, että ei ne ihmiset tahdo mulle mitään pahaa. Ei he oo minua tuomitsemassa omituiseksi tai vääränlaiseksi, kuten lähtökohtaisesti oletin. Kannaattaako mun sitten jatkaa eristäytymistäni ja näiden ihmisten torjumista? 😐 Jos voisin sen sijaan esim. kertoa, että mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko ja siksi mun on vaikea tulla semmosiin tilanteisiin, missä on paljon ihmisiä.

Hei,

Mulle kuuluu vaihteeks taas huonompaa.. Mun motivaatio on ihan hukassa, en jaksa mitään, mikään ei vain kertakaikkisesti kiinnosta. Tai vaikka kiinnostaisi, niin sitten pelko estää ne. ☹️ Tuo on oikeastaan pahin, että vaikka edes hiukan kiinnostaisi, niin sitten ei vaan uskalla eikä pysty. Oon niin kyllästynyt tälläiseen.

Oon myös yrittänyt ehdotella miehelleni että voitaisiinko jotain tehdä yhdessä, vaikka mennä ihan sinne lenkille vain.. silloin kun mulla on voimat loppu, ja kun en vain kykene yksin, kun pelko ja ahdistus saa yliotteen... hänen vastauksensa kaikkeen lähes tuntuu olevan, että "no voithan sinä yksinkin mennä/tehdä".. ☹️ Niinhän minä voisin juu.. mutta joskus tuntuu, etten kertakaikkisesti pysty.. ja jos en saa jotain tukea, edes tuollaista pientä, niin tuntuu että millä voimin mä täältä pohjalta nousen😭 en nyt todellakaan väitä etteikö mieheni tekisi kanssani mitään ikinä, enkä yritä häntä nyt tässä haukkua, mutta olisi niin ihana saada enemmän tukea häneltä.. onhan tämä nyt omaakin syytä, kun en voi kertoa missä mennään.. tai siis missä minä menen... tässä henkisessä olossani ja kamppailussa. ☹️ kyllä hän useimmiten näkee että mulla ei välillä ole kaikki kunnossa, ja yrittää udella. Ehkä mä sitten oon vaan oikeasti ikuisesti tälläinen, etten kenellekään voi paljastaa mun henkistä kurjuuttani oikeasti, siinä pelossa että mut lytätään. 😭

Kyllä sitä vain näinä pahimpina hetkinä miettii, että mikä syy on edes elää, tai mikä tarkoitus minulla täällä oikein on..