maanvaiva kirjoitti 27.2.2017 14:42

Onko sulla ehkä vielä lankapuhelin vai miksi et voi vastata, kun soittavat?

Matkapuhelin on käytössä, jonka jätin autoon siksi aikaa, kun olin kaupassa käymässä. Kotona katsoin puhelinta, ja huomasin että ovat yrittäneet soittaa. . Ja niinkuin sanoin, niin nyt olen "päivystänyt" puhelimen ääressä, että nimenomaan VOISIN vastata jos koittavat vielä toisen kerran soittaa. Ja vaikka matkapuhelin onkin käytössä, ei tarkoita sitä että kannan sitä ympäriinsä mukana vuorokauden ympäri.

Soittivat tänään työkkäristä uudelleen. Uusi virkailija, ihan mukavan olonen, ei kuulostanut niin jäykältä. Ovat vissiin palkanneet uutta väkeä, että saavat tehtyä näitä haastatteluja 3 kk välein. Uutta on se, että työnhakija laatii itselleen suunnitelman, miten toteuttaa tätä työnhakuaan, ja se pitää tehdä siellä omilla sivuilla, en vielä tiedä millainen, mutta pitää käydä katsomassa. Ihan hyvä että sai pois alta. Mutta, meinasi laittaa mulle työtarjouksen ilmeisesti yhteen paikkaan, en nyt muista mihin kun olin puoliunessa kun soittivat, mutta kuitenkin..

😯🗯️

Cherrie: Mukava kuulla että virkailija oli mukava ja että asia hoitui, eikä enää stressaa 🙂 Toivottavasti laittaa työtarjouksen mielekkääseen paikkaan ja työhön. Hyvin sä pärjäät <3

Mun täytyy luka kaikki kirjoitukset läpi huolella, oon ollut vähän kiireinen tässä muutaman päivän.

Omanapa: On ollut parempia päiviä ja sitten tuli tämä päivä..Ei niin hyvä päivä. Kaupassa käynti oli varmaan "liikaa" ja lisäksi autolla ajaessa sain kauhean "pelon" Päälle kun säikähdin niin siitähän ajatus sitten lähti. Taitaa olla tämä elämä tällaista pelkään sitä, pelkään tätä ja rullaan niitä päässäni, no meneehän se aika niinkin

Nyt pitää rueata lapsille tekemään laskiaispullia 🙂

Minulla on joskus tunne, että välitetäänkö minusta vähemmän kuin muista? Kelpaanko, olenko vähäpätöisempi ja huonompi? Epäonnistuja olen ollut, mutta tekeekö se minusta vähemmän rakastettavan? Ovatkohan esimerkiksi vanhempani välittäneet minusta yhtä paljon kuin muista? Luulisin ainakin, että ovat rakastaneet kaikkia yhtälailla, niinkuin varmasti kaikki vanhemmat tekee, eikö? Huolta ja pettymystä en halua enään kuitenkaan tuottaa, vaikka välillä tuntuu että olen musertumaisillani. Toisinaan on raskasta vetää roolia kaikilleni läheisilleni, uskottelen että kaikki on hyvin, kuitenkin jossain syvällä sisimmässäni joku huutaa apua ☹️ Pelkään että joku päivä romahdan, kun en jaksakkaan enään omin voimin, mutta jaksan ainakin vielä toistaiseksi uskoa, että kyllä ne valoisammat ajat vielä tulevat. Anteeksi sekava kirjoitus, laitetaan väsymyksen piikkiin. 😟

Työtarjous oli sellaiseen ympäristöön, jossa en ole aikaisemmin työskennellyt. Enkä ole ikinä tuntenut mielenkiintoa sellaiseen, sanottakoon suoraan, että sairaalaympäristöön.. Laitan kuitenkin hakemuksen sinne, pakkohan se on. Luulen kuitenkin että sinne on paljon hakijoita, joilla on enemmän suuntaa, kokemusta ja mielenkiintoa tuollaiseen paikkaan, joten ehkä minua ei valita edes. Katsoa sitten mitä tapahtuu, ei muukaan auta.🤨

Miten pelästynyt on lähtenyt töissä sujumaan?

On sos.tilanteiden pelkoa ollut vuosikaudet. Ongelmana taitaa olla huono itsetunto joka estää monenlaisen sosiaalisen kanssakäymisen.

Dande2 kirjoitti 1.3.2017 12:15

On sos.tilanteiden pelkoa ollut vuosikaudet. Ongelmana taitaa olla huono itsetunto joka estää monenlaisen sosiaalisen kanssakäymisen.

Dande2, Kuin myös täällä ! ☹️

cherrie kirjoitti 28.2.2017 20:38

Minulla on joskus tunne, että välitetäänkö minusta vähemmän kuin muista? Kelpaanko, olenko vähäpätöisempi ja huonompi? Epäonnistuja olen ollut, mutta tekeekö se minusta vähemmän rakastettavan?

Epäonnistuminen, pettymykset ja "romahdukset" on siitä siunattuja asioita, että niissä tilanteissa tulee todella rakkautta tarvitsevaksi. Kun menee hyvin ja pärjää, ei oo niin kipeästi tosi rakkauden, siis ehdottoman ja ansiottoman rakkauden tarpeessa. Ihmisten hyväksyntää voi saada pelkillä teoillakin, ja taivas miten raskasta semmonen suorittaminen on. Rakkautta ei voi ottaa vastaan muuten kuin ilman ansioita ja avuttomana.

Yleensähän ihmiset roikkuu viimiseen asti kiinni kaikissa omissa yrityksissä olla kelvollinen, pärjäävä ja hyväksyttävä, ettei vaan joutuis ihmisten hyväksynnän ulkopuolelle. Itse on ainaki tehny näin. Lopputulos: en ollu aito kenenkään ihmisen edessä, ei yhtään todellista ihmissuhdetta, pelkkää näytelmää ja maskia, jonka takana olin ihan yksin. Hymyilin, vaikka oli jatkuvasti kauhean paha olla, tein hullun lailla töitä täyttääkseni kaikki odotukset ja olin aivan uupunut. Sitten, kun oon eri tavoilla "pudonnut", romahtanut ja epäonnistunut, oonki pudonnu rakkauteen. Jumalan rakkaus on ehdotonta ja kyllä semmosta rakkautta saa ihmistenkin kautta kokea. Ihmiset, jotka itse on pudonneet, ei tavallisesti tuomitse toisia heikkoja. Ja ne, jotka itse on saanu rakkautta sillon, kun on vähiten sitä ansainnu, rakastaa myös toisia ehdoitta. ☺️❤️

Toivoisin niin paljon, cherrie, että voisit saada apua ja laskea harteiltasi noita taakkoja. Tiedän jotain siitä, millasta on elää, kun niin monet asiat ahdistaa ja pelottaa. Se on tosi raskasta ja varastaa niin paljon sitä iloa ja vapautta, mikä elämään kuuluu. Ei sulla oo mitään hävettävää siinä, että sosiaaliset tilanteet pelottaa tai että työnhaku on vaikeaa. Ne asiat voi kääntyä siunaukseksi elämässäsi, koska heikkoudet on meissä se kanava, jonka kautta rakkaus pääsee sisään. ☺️❤️ Vahvoja ja pärjääviä ihmisiä on vaikea rakastaa, koska he ei tartte ketään.

Cherrie: Jotenkin minun olisi hirveän vaikea kuvitella äitinä, että rakastaisin toista enemmän kuin toista. Uskon että vanhempasi ovat rakastaneet sinua aivan samalla tavalla kuin toisiakin <3 Äidin rakkaus on loppumatonta... Voi höh että tuommosta paikkaa tarjosivat, ei varmasti mikään helpoin paikka olla töissä ☹️ ainainen kiire ja stressi. Mulla kanssa on hirvän huono itsetunto ja se on varmasti suurin este mulla kaikkeen ☹️

Töissä, no itse työ sujuu ihan hyvin mutta ne sosiaaliset tilanteet on vaikeita, erittäin vaikeita ja nämä pakkoajatukset eivät ainakaan helpota yhtään asiaa. No näillä on tarvottava...

Pelästynyt, välillä sitä vain ajattelee hassusti, uskon kuitenki että vanhemmat varmasti täysin ehdoitta lapsiaan rakastavat 🙂 Vaikka itsestä välillä tuntuu miltä tuntuu..

Niin, saa nähdä miten tuon työpaikan kanssa käy. Salaa toivon, että en saisi sitä. Tuntuisi hirveän isolta paikalta työskennellä, liian hektinen meno, paljon ihmisiä, kaikki on varmasti ihan toista luokkaa, tilat ja tavat toimia jne. ☹️ Enkä muutenkaan ole ikinä pitänyt tuollaisista ympäristöistä, suorastaan kammoksun niitä. En kyllä tiedä mistä moinen kumpuaa.. Mutta varmaan jokaisessa työssä on asioita ja paikkoja mistä pitää ja mistä taas ei.

Joko sinulla oli se tervevystarkastus? Hmm jaksamista sinulle <3 Oot kuitenin jaksanut kaikesta huolimatta, uskon että on ollut tosi hankalaa olla siellä ☹️

Kiitos myös sulle Joie sanoistasi, kaikkea alkaa aina ajattelemaan ja miettimään hiukan toisin ! 🙂 Minä olen juurikin elänyt suurimman osan elämästäni noin, yritän olla kelvollinen, en halua tuottaa pettymystä, käyttydyn muiden mielen mukaan, enkä uskalla olla oma itseni☹️ Oon aina vain halunnut kuulua "joukkoon" ja että minut hyväksyttäisiin. Joskus olen yrittänyt olla vain oma itseni ja välittämättä muiden mielipiteistä, he joko pitävät minusta tai ei, mutta se on vaikeaa. Miten sinä olet päässyt tuollaisesta pois ?

Huomenna tulee olemaan paha päivä töissä, joudun jäämään kahden kesken suljettuun työtilaan erään henkilön kanssa ☹️ Pelottaa valmiiksi, että miten kovat pakkoajatukset pukkaa ☹️ Miksi sitä ei vaan voisi olla normaali. Pelätä nyt että tekee jotain sopimatonta ja vielä älyämättään, miksi oi miksi??? Kuulostaa ihan järjettömältä mutta aivan varmasti huominen ilta menee miettiessä teinkö jotain, olinko liian lähtellä, koskinko häneen...Voi hemmetti sentäs tätä päänuppia!!!

Cherrie: Sulle viellä, sä olet yhtä rakastettava ja hyvä ihminen kuin muutkin, sä olet herkkä ja hyvä ihminen. Se että me pelätään vähän kaikkea ei tee meistä sen huonompia kuin muutkaa, tää sairaus on vaan tällainen! Minä pelkään että teen jotain enkä älyä, se on sairaus..Sinä ja minä pelätään sosiaalisia tilanteita se on sairaus mutta kyllä meitä voi silti rakastaa 😍😍 Kyllä minä uskon, että mun mies&lapset rakastaa mua, siskot ja äiti.

Tämä joka-asian pelkääjä lähtee nyt iltapuuhille ja nukkumaan, olen tosi väsynyt kun on pitänyt stressata jo huomistakin valmiiksi 😀 Ei enää riitä että saan hirveät pakkoajatuksen puuskat jälkeen päin vaan nyt on jo valmiisksi ajatelta sitä mitä tulee ajattelemaan huomenna 😎😀

Hyvää yötä

Cherrie, kaikki me ollaan yhtä arvokkaita. Vaikka onko vastasyntynyt vauva huonompi kuin muut? Ei ole.
Onko luonnossa toinen ruohonkorsi huonompi kuin toinen? Onko toinen kivi huonompi kuin toinen? Vertaileeko ne toisiaan?

Toki tuttu tunne toi huonommuuden tunne. Mutta toi kirjoittamani kannattaa muistaa 🙂

cherrie kirjoitti 1.3.2017 17:26

Kiitos myös sulle Joie sanoistasi, kaikkea alkaa aina ajattelemaan ja miettimään hiukan toisin ! 🙂 Minä olen juurikin elänyt suurimman osan elämästäni noin, yritän olla kelvollinen, en halua tuottaa pettymystä, käyttydyn muiden mielen mukaan, enkä uskalla olla oma itseni☹️ Oon aina vain halunnut kuulua "joukkoon" ja että minut hyväksyttäisiin. Joskus olen yrittänyt olla vain oma itseni ja välittämättä muiden mielipiteistä, he joko pitävät minusta tai ei, mutta se on vaikeaa. Miten sinä olet päässyt tuollaisesta pois ?

Kyllä mullakin siinä asiassa on vielä pitkä tie kuljettavana. Se epävarmuus itsestä on niin syvälle juurtunut. Hiljalleen parempaan päin kuitenkin. 🙂

En vaan kestänyt sitä suorittamista hyväksynnän ansaitsemiseksi. Olin niin ahdistut ja pelokas, etten pystyny elämään. Pakko sillon oli alkaa jostain suunnasta purkamaan. Vahva pohja on tietty ollut Jumalan isänrakkaus, joka on ehdotonta ja muuttumatonta. Ei ihminen voi tuomita minua kelvottomaksi tai vääränlaiseksi, kun kerran ikuinen Jumala on tuominnut minut rakastetuksi. Ja sitten on ollut ihmisiä, jotka on teoillaan ja sanoillaan osoittaneet, että olen arvokas ja ihana tällaisena kuin olen, eikä siihen onnistumiset tai epäonnistumiset vaikuta.

Hyvää päivää kaikille. ☺️❤️

Moikka kaikki! Mitä kuuluu? Toivottavasti hyvää.

Mulla ollut osin hyvä, osin huono päivä. Olen kyllä saanut aikaiseksi. Mm. Heittänyt pois turhaa kamaa. Se vasta tuntuu hyvältä! Olin myös ulkoilemassa jne.

Sitten mietin tiettyjä ihmisiä ja heidän toimintatapojaan ja tuntu kurjalta. Ihmiset on aika ajattelemattomia ja outoja...

Sitten välillä suoraan sanottuna tulee mieleen että mitä kärsimystä mun elo on välillä ollut. Ehkä se on mennyttä mutta voiko se olla myös tulevaisuutta? Ainut mitä voi tehdä on että huolehtii itsestään ja asioistaan.

Aurinkoista viikonloppua!

Pelästynyt kirjoitti 1.3.2017 20:24

Huomenna tulee olemaan paha päivä töissä, joudun jäämään kahden kesken suljettuun työtilaan erään henkilön kanssa ☹️ Pelottaa valmiiksi, että miten kovat pakkoajatukset pukkaa ☹️ Miksi sitä ei vaan voisi olla normaali. Pelätä nyt että tekee jotain sopimatonta ja vielä älyämättään, miksi oi miksi??? Kuulostaa ihan järjettömältä mutta aivan varmasti huominen ilta menee miettiessä teinkö jotain, olinko liian lähtellä, koskinko häneen...Voi hemmetti sentäs tätä päänuppia!!!

Cherrie: Sulle viellä, sä olet yhtä rakastettava ja hyvä ihminen kuin muutkin, sä olet herkkä ja hyvä ihminen. Se että me pelätään vähän kaikkea ei tee meistä sen huonompia kuin muutkaa, tää sairaus on vaan tällainen! Minä pelkään että teen jotain enkä älyä, se on sairaus..Sinä ja minä pelätään sosiaalisia tilanteita se on sairaus mutta kyllä meitä voi silti rakastaa 😍😍 Kyllä minä uskon, että mun mies&lapset rakastaa mua, siskot ja äiti.

Tämä joka-asian pelkääjä lähtee nyt iltapuuhille ja nukkumaan, olen tosi väsynyt kun on pitänyt stressata jo huomistakin valmiiksi 😀 Ei enää riitä että saan hirveät pakkoajatuksen puuskat jälkeen päin vaan nyt on jo valmiisksi ajatelta sitä mitä tulee ajattelemaan huomenna 😎😀

Hyvää yötä

Miten sinulla meni tuo työpäivä kun olitte kaksin?

Kunpa vain sais kerrankin olla kuin normaalit ihmiset.. Ees YKSI päivä, ilman että murehtii kaikkea typerää ja pientä. En tiedä teistä, mutta itse ainakin olen suuri murehtija, stressaan aivan kaikkea etukäteen, esim silloin kun olin vielä töissäkin, niin mietin jo valmiiksi seuraavaa työpäivää. Siis aivan kaikkea murehdin etukäteen, sitten kun oli vapaata niin silloinkin ajatukset hukkuivat tulevaan valmiiksi. No, nyt kun tässä on tätä luppoaikaa, niin ei tähän silti kovin montaa päivää mahdu, ettenkö olisi huolissaan jostakin. tällä hetkellä stressaan ainakin siitä, milloin saisin itseni takaisin siihen jamaan, että olisi hieman helpompi lähestyä ja tehdä asioita, vaikka se pelko edelleen pysyy, mutta että ois ees vähän helpompaa. Ja samalla murehdin tätä mun "pitkittyvää" työttömyyttä ja miten ehkä tulevat työnantajat tulevat suhtautumaan, tai kysymään siitä...