Cherrie: Kyllä siihen oli muitakin hakijoita ollut. Sanoivat muutamia haastattelevansa.

Mie niin yhdyn tuohon, voi kun joskus saisin olla normaali ☹️ Olisi ihana istua bussissa niin, ettei ahistasi, kierellä kauppoja niin ettei paniikki iske..Aivan tällaiset normaalit asiat saisi minut tosi onnelliseksi 🙂 Ei tarvitse tilille miljoonaa eikä muutakaan mammonaa kunhan sais elää vapautuneesti ja onnellisena..

cherrie kirjoitti 27.1.2017 17:13

Rauhaa, onneksi sinulla on ollut ymmärtäväinen virkailija työkkärissä! Mulla on todella päällekäyvä, enkä oikein tykkää hänestä. Mulla on aina pelko, milloin karenssi tulee, varsinkin kun työkkäristä tulee välillä hyvinkin epämiellyttäviä työtarjouksia. ☹️ Mullakin on ollut tämän sosiaalisten tilanteiden ja ahdistuksen kanssa ylä ja alamäkiä. Tällä hetkellä tuntuu että olen jumittautunut siihen alamäkeen, eikä ylös pääse. 😀 ☹️ Kumpa me kaikki löydettäisiin joku mieleinen työpaikka jostain. Täällä ei tällä hetkellä ole ollut sote-puolella oikein mitään työpaikkaa avoinna, mikä olisi hieman itsenäisempää. Olen harkinnut kylläkin esimerkiksi avustajan hommia, jos alottaisi vaikka osa-aikaisena. Siinä vain eniten mietityttää se, miten henkilökemiat kohtaavat autettavan kanssa, ja minkälaiset ovat "pelisäännöt".

Tuli mieleen, että oletko käynyt lääkärillä sosiaalisen pelon vuoksi? Minä olen ravannut lääkärissä jo monen vuoden ajan ja näiden omien ongelmien vuoksi pääsin työkkärissä tuetun työllistymisen puolelle. Heillä on niin monenlaisia asiakkaita, että ovat varmaan ymmärtäväisempiä kuin "normaalin puolen" virkailijat. Voisiko sinulle olla apua, jos kertoisit tilanteestasi? Tietysti pitää olla lääkärin lausunto asiasta ja voihan se tuntua leimaavaltakin - ymmärrän, jos ei halua lähteä sille tielle. Minäkin olisin varmasti ihan kauhuissani, jos tulisi "oikeita" ja pelottavia työtarjouksia jatkuvasti. Minua on kannustettu lähinnä osa-aikatyöhön, opiskelemaan ja työkokeiluun. Olen myös hakenut omasta mielestäni minulle sopivia kokopäivätöitä, mutta en ole sellaisiin päässyt. Tietysti minun täytyy olla valmis ottamaan kokopäivätyötä vastaan, jos sellaista tarjotaan, mutta toistaiseksi ei ole tarjouksia tullut.

Minäkin olen tehnyt aiemmin avustajan osa-aikaisia töitä ja voin ainakin alkuun suositella (vapaa-ajan) avustamista silloin, kun avustettava asuu esim. palvelukodissa - silloin ei ole niin yksin asian kanssa kuin jos avustettava asuisi yksin kotona ja voi kysyä neuvoa kodin työntekijöiltä. Tietysti siinä myös kemiat vaikuttaa paljon ja onhan se vähän sellaista riskipeliä. Minulla on ollut muutama avustettava ja yhden kanssa ei vain synkannyt, ei sille oikein voi mitään. Lopetin työt hänen kanssaan parin kuukauden jälkeen.

Täälläkin toiveena, että voisi jonain päivänä tuntea olevansa "normaali"... 😭

Pelästynyt kirjoitti 27.1.2017 14:14

Heips!

Nyt alkaa sydämmen lyönnit vähän tasaantumaan ja olo helpottumaan, oli yllättävän rankka paikka. Mulla meinasi kyyneleet nousta silmiin jossain vaiheessa haastattelua..

Rauhaa: Siis kyllä ajan taas autoa mutta en mielellään yksin edelleenkään. Minä olen pyytänyt aina esim. vanhemman lapsenin kyytiin tai mieheni...Vähitellen olen rohkaistunut ja olen jopa yksinkin ajellut jonkin verran kaupungillakin. Saa nähdä miten ajo taas lähtee kunhan kärsin ajaa kun minullahan on oikea käsi leikattu joten en pysty tällä hetkellä ajamaan autoa ollenkaan..

Sote-ala on mun mielestä todella rankka ala henkisestikkin, vastuu toisesta ihmisestä tuo uskomattoman paljon huolta ja stressiä. Itse tekisin kaikista mieluiten työtä jossa ei hirveästi tarvitisi olla toisten kanssa tekemisissä..Ihan itsenäisesti toimisin..Mikähän ala tuo minulle sitten sopisi 😀 Ehkä rupean isona tutkijaksi, kaivaudun tutkimusteni pariin omaan onkalooni.

Ollaan isomman lapsen kanssa kahdestaan kotona, aion katsoa jotain hömppä viihdettä ja nauttia..Poika kuuntelee musiikkia huoneessaan ja tuntui lähtevän kaverin kanssa karkkikauppaan jossain vaiheessa, näillä mennään tämä ilta.

Haluan toivottaa meille kaikille rauhallista ja leppoista viikonloppua!

Hyvä, että olo alkoi helpottaa iltapäivällä eikä mennyt koko viikonloppu siihen. Toivottavasti viikonloppunne meni hyvin - hömppäviihde on kyllä ihan parasta! 😀

Voi minäkin olen alkanut miettiä, että joku tutkijan homma voisi olla sopivan yksinäistä ja itsenäistä työtä! Pitäisi vain löytää sellainen ala, jolle voisi työllistyäkin. Mitähän se voisi olla...

satoshi kirjoitti 28.1.2017 21:58

Cherrie, minusta on turhan ankara sanoa, että oisit työllistynyt jos oisit halunnut. Aivan varmasti olet tehnyt parhaan osaamisen ja ymmärtämisesi mukaan, ja se on tuonut tähän. Voit ehkä jatkossa tehdä jotain asioita toisin. Syyllistäminen ei auta sinua eikä ketään. Voisit ehkä ajatella hyödyllisemmin.

Koita olla vähän armollisempi itsellesi. Oot paljon arvokkaampi ja mielenkiintosempi ihminen kuin mitä itsellesi myönnät. 🙂 *hali*

On hyvä että pidät kiinni toivosta. Niin kauan kun uskot voivasi nousta niin sulla on kaikki mahikset! Sun ei tarvitse edes tietää, miten. Riittää, että tiedät voivasi nousta. Vastaukset tulee kokeilemalla, eikä niitä ole oikeita tai vääriä. Jotkut toimii sulle ja jotkut jollekin muulle.

Millanen olis sellanen pieni asia, jota kohti voisit ruveta kulkemaan? Voisko olla, että koitat vielä ottaa liian isoja harppauksia tai liian monta asiaa kerralla? Voisitko jotenkin madaltaa kynnystä niin, ettei se riski tuntuisi enää niin pelottavalta? Miltä susta tuntuis, jos se riski olisi jo otettu ja se lopputulos olisikin ihan päinvastainen kuin mitä pelkäät? Mikä olis paras mahdollinen seuraus?

Tämä on aivan ihana viesti 😍 Toi paljon ajatuksia tännekin. Kiitos sinulle, satoshi! 🙂🌻

Rauhaa kirjoitti 30.1.2017 10:16

cherrie kirjoitti 27.1.2017 17:13

Rauhaa, onneksi sinulla on ollut ymmärtäväinen virkailija työkkärissä! Mulla on todella päällekäyvä, enkä oikein tykkää hänestä. Mulla on aina pelko, milloin karenssi tulee, varsinkin kun työkkäristä tulee välillä hyvinkin epämiellyttäviä työtarjouksia. ☹️ Mullakin on ollut tämän sosiaalisten tilanteiden ja ahdistuksen kanssa ylä ja alamäkiä. Tällä hetkellä tuntuu että olen jumittautunut siihen alamäkeen, eikä ylös pääse. 😀 ☹️ Kumpa me kaikki löydettäisiin joku mieleinen työpaikka jostain. Täällä ei tällä hetkellä ole ollut sote-puolella oikein mitään työpaikkaa avoinna, mikä olisi hieman itsenäisempää. Olen harkinnut kylläkin esimerkiksi avustajan hommia, jos alottaisi vaikka osa-aikaisena. Siinä vain eniten mietityttää se, miten henkilökemiat kohtaavat autettavan kanssa, ja minkälaiset ovat "pelisäännöt".

Tuli mieleen, että oletko käynyt lääkärillä sosiaalisen pelon vuoksi? Minä olen ravannut lääkärissä jo monen vuoden ajan ja näiden omien ongelmien vuoksi pääsin työkkärissä tuetun työllistymisen puolelle. Heillä on niin monenlaisia asiakkaita, että ovat varmaan ymmärtäväisempiä kuin "normaalin puolen" virkailijat. Voisiko sinulle olla apua, jos kertoisit tilanteestasi? Tietysti pitää olla lääkärin lausunto asiasta ja voihan se tuntua leimaavaltakin - ymmärrän, jos ei halua lähteä sille tielle. Minäkin olisin varmasti ihan kauhuissani, jos tulisi "oikeita" ja pelottavia työtarjouksia jatkuvasti. Minua on kannustettu lähinnä osa-aikatyöhön, opiskelemaan ja työkokeiluun. Olen myös hakenut omasta mielestäni minulle sopivia kokopäivätöitä, mutta en ole sellaisiin päässyt. Tietysti minun täytyy olla valmis ottamaan kokopäivätyötä vastaan, jos sellaista tarjotaan, mutta toistaiseksi ei ole tarjouksia tullut.

Minäkin olen tehnyt aiemmin avustajan osa-aikaisia töitä ja voin ainakin alkuun suositella (vapaa-ajan) avustamista silloin, kun avustettava asuu esim. palvelukodissa - silloin ei ole niin yksin asian kanssa kuin jos avustettava asuisi yksin kotona ja voi kysyä neuvoa kodin työntekijöiltä. Tietysti siinä myös kemiat vaikuttaa paljon ja onhan se vähän sellaista riskipeliä. Minulla on ollut muutama avustettava ja yhden kanssa ei vain synkannyt, ei sille oikein voi mitään. Lopetin työt hänen kanssaan parin kuukauden jälkeen.

Täälläkin toiveena, että voisi jonain päivänä tuntea olevansa "normaali"... 😭

Rauhaa, en ole käynyt lääkärissä sosiaalisen fobian vuoksi. Mulla on siihen tosi korkea kynnys ☹️ Ainoa mitä olen käynyt lääkäristä hakemassa on beetasalpaajat, mutta en silloinkaan kovin paljon raottanut kuitenkaan ongelmiani. Beetasalpaajat tulivat kyllä tarpeeseen käsien tärinään ja sydämen hakkaamiseen/punasteluun. Otan aina tarvittaessa. Joskus vuosia sitten minulla oli käytössä mielialalääkkeet, niillä oli kyllä todella hyvä vaste ( silloin käytin masennuksen hoitoon). Ne voisivat olla hyvät tähänkin tilanteeseen, mutta kun ei vain sinne lääkäriin uskalla mennä. Enkä tiedä, miten siellä sitten loppupeleissä kertoisin asiasta.. ☹️ Käytkö Rauhaa terapiassa, ja oliko sinulla jokin lääkitys? 🙂

Nuo avustajan hommat voisivat olla alkuun ihan ok, jotain mistä aloittaa, kun kokemusta on sote-puolelta muutenkin. se voisi olla sellainen ns. kevyt laskeutuminen takaisin työelämään. Nuo henkilökemiat vain on ainoa mikä mietityttää, jos ei tulekkaan toimeen. tiedän että jotkut voivat olla varmasti hyvinkin haastavia. Eihän sellaista tarvitse sietää, ja voi aina lopettaa tietysti. mutta mutta. yritän jatkuvasti silmäillä jos löytyisi joku varteenotettava avustajan paikka. saa nähdä.

Hitto vie että olen niin lopen kyllästynyt tähän mun työasioiden uteluun ja patisteluun. En ottaisi niin itseeni jos kyseltäisiin silloin tällöin, mutta nyt tuntuu että se on jo viikoittaista, pahimmillaan jopa useamman kerran viikossa. Ymmärrän että sillä tarkoitetaan vain hyvää, mutta olen aikuinen ihminen ja osaan kyllä itsekin hakea työtä ja katsoa mikä voisi olla tähän hetkiseen tilanteeseen sopivaa...Pelottaa että joku päivä suorastaan räjähdän seuraavalle kyselijälle, sen verran alkaa jo pinna kiristymään. Toisaalta luulen että hekin alkavat kohta epäillä miksen ole vielä työllistynyt , joskus toisinaan mietin että pakko varmaan pian valehdella että sain jo jonkin paikan ☹️ mieluummin niin kuin kertoisin tästä fobiastani ja että minulla on vain suurempi kynnys aloittaa asioita.😭 äh, anteeksi avutumiseni. Kuulosti varmaan kauhean säälittävältä.

Mikähän merkitys omallakin elämällä on. Koko elämäni on ollut melkein yhtä rimpuilua. Mukaan mahtuu kyllä hyviäkin ajanjaksoja. En ymmärrä miten kaikki voi vaihdella niin nopeaa. Ei ole kauan aikaa siitä kun kaikki oli vielä hyvin, pelot pysyi mukana , mutta ei niin pahana. Sitten kun sitä jäi tyhjän päälle, joka on jo jatkunut jonkun aikaa, niin pelotkin kasvaa ☹️ ei ole mitään missä joutuisi jatkuvasti "altistukselle", jonka mukana ne vähitellen hiipui mutta ei kuitenkaan koskaan kokonaan . Ymmärtääköhän joku, mitä ajan takaa. Olen niin huono selittämään . Tuntuu että olen ihan kadoksissa tällä hetkellä enkä löydä sitä punaista lankaa , kuten pelästynyt aikaisemmin jo mainitsi☹️ on minulla siitä huolimatta pieni toivon kipinä että täältä vielä noustaan ylös kun kerta niin on aikaisemminkin jollain konstilla tapahtunut.

Tuntuu niin ahdistavalta kun en pysty kertomaan kenellekään, paitsi täällä😍 tuntuu tyhmältä salailla omalta mieheltäkin, mutta en tiedä miten asian pukisin sanoiksi. Ehkä myös opittua, kun ei voi omia tunteitaan näyttää, pitää olla "kova". ☹️ Onhan hänellä varmasti jonkinlainen aavistus mutta siitä huolimatta en ole pystynyt kertomaan. Toisaalta jännityksellä odotan, että kukahan ensimmäisenä havahtuu onko minulla kaikki kunnossa. En tiedä, osaan kyllä kätkeä kaiken hyvin sisälläni.

Miten teillä muilla viikko alkanut😍 anteeksi vielä avautumiseni.

Hei!

Väsymystä pukkaa, olen aivan poikki, yöt menee pyöriessä kun käteen sattuu. Kaikki muu tuntuu hirveän vaikealta, kun on väsynyt. Eilen en edes nenääni laittanut ulos koko päivään. Ei vaan jaksanut ja jotenkin tuntu että uskalluskin puuttui lähteä. Tänään on pakko yrittää edes vähän ulkoilla.

Ei ole viellä mitään kuulunut sieltä mistä kävin haastatttelussa, joka kerta kun puhelin soi niin tuntuu, että pelottaa katsoa kuka soittaa ☹️

Tosiaan pienin askelin on varmasti helpompi ja parempi tässä tilanteessa kulkea, jos yrittää kerralla kurkottaa latvaan niin voi olla, että sitten ei kestäkkään...ja tulee vielä pahempi romahdus..

Pelästynyt kirjoitti 31.1.2017 7:53

Hei!

Väsymystä pukkaa, olen aivan poikki, yöt menee pyöriessä kun käteen sattuu. Kaikki muu tuntuu hirveän vaikealta, kun on väsynyt. Eilen en edes nenääni laittanut ulos koko päivään. Ei vaan jaksanut ja jotenkin tuntu että uskalluskin puuttui lähteä. Tänään on pakko yrittää edes vähän ulkoilla.

Ei ole viellä mitään kuulunut sieltä mistä kävin haastatttelussa, joka kerta kun puhelin soi niin tuntuu, että pelottaa katsoa kuka soittaa ☹️

Tosiaan pienin askelin on varmasti helpompi ja parempi tässä tilanteessa kulkea, jos yrittää kerralla kurkottaa latvaan niin voi olla, että sitten ei kestäkkään...ja tulee vielä pahempi romahdus..

Tsemppiä sinulle pelästynyt! Minäkin olen viimeaikoina ollut tavallista väsyneempi, en edes tiedä miksi ☹️ Mieli ollut aika alakuloinen.

Minä niin ymmärrän tuon, kun odottaa jotain tärkeää puhelua, ja joka kerta suorastaan hypähtää sydän kurkkuun kun puhelin soi..

Sinähän sen sanoit, pienin askelin pitäisi mennä. Eikä kurkotella sinne latvaan asti.. Mutta onko teillä muilla tunnetta että muut odottavat teiltä enemmän.. ☹️ Tulee sellainen sosiaalinen paine ..

cherrie kirjoitti 31.1.2017 10:41

Pelästynyt kirjoitti 31.1.2017 7:53

Hei!

Väsymystä pukkaa, olen aivan poikki, yöt menee pyöriessä kun käteen sattuu. Kaikki muu tuntuu hirveän vaikealta, kun on väsynyt. Eilen en edes nenääni laittanut ulos koko päivään. Ei vaan jaksanut ja jotenkin tuntu että uskalluskin puuttui lähteä. Tänään on pakko yrittää edes vähän ulkoilla.

Ei ole viellä mitään kuulunut sieltä mistä kävin haastatttelussa, joka kerta kun puhelin soi niin tuntuu, että pelottaa katsoa kuka soittaa ☹️

Tosiaan pienin askelin on varmasti helpompi ja parempi tässä tilanteessa kulkea, jos yrittää kerralla kurkottaa latvaan niin voi olla, että sitten ei kestäkkään...ja tulee vielä pahempi romahdus..

Tsemppiä sinulle pelästynyt! Minäkin olen viimeaikoina ollut tavallista väsyneempi, en edes tiedä miksi ☹️ Mieli ollut aika alakuloinen.

Minä niin ymmärrän tuon, kun odottaa jotain tärkeää puhelua, ja joka kerta suorastaan hypähtää sydän kurkkuun kun puhelin soi..

Sinähän sen sanoit, pienin askelin pitäisi mennä. Eikä kurkotella sinne latvaan asti.. Mutta onko teillä muilla tunnetta että muut odottavat teiltä enemmän.. ☹️ Tulee sellainen sosiaalinen paine ..

On todellakin sellainen tunne ☹️ Minun työttömyyteni on ollut eräälle sukulaiselle niin kova paikka, että välit ovat menneet kokonaan. Hänestä se on niin häpeällistä, että en ole töissä. Jossain vaiheessa tämä tuntui tosi pahalta, mutta enää en jaksa edes välittää siitä.

Minun viikko on alkanut lueskellessa ja eilen näistä yhtä ihmistä, jota en ole nähnyt aikoihin. Viime aikoina olen nähnyt lähinnä miestäni ja perhettäni, joten tuntui todella raskaalta ylläpitää keskustelua vähän vieraamman ihmisen kanssa. Illalla olin aivan poikki ja jäi sellainen olo, että puhuin ihan typeriä enkä osannut olla "oikein". Tuleeko teille muille morkkis sosiaalisista tilanteiden jälkeen? Minulla tulee tosi usein, melkeinpä aina. Jään miettimään jotain, mitä sanoin tai tein, enkä pääse siitä yli. Tuntuisi helpommalta, kun ei näkisi ketään vieraampaa, ja pelottaa, että siihen tämä on menossa..

Kiitos Cherrie, että kirjoittelit tänne, toivottavasti se helpotti. Eihän se sinun työttömyytesi kenellekään kuulu, vaikka monet toisten asioihin sekaantuvatkin. Tietääkö miehesi aiemmasta masennuksesta? Voisiko hänelle jotenkin vihjata, että nyt on vähän saman tyyppinen tilanne ja kaipaisit paljon tukea ja lohdutusta?

Rauhaa kirjoitti 31.1.2017 10:57

... Minun viikko on alkanut lueskellessa ja eilen näistä yhtä ihmistä, jota en ole nähnyt aikoihin...

näistä = näin

Tuli kyllä paha mieli puolestasi, Rauhaa. Minusta tuo on niiiin, niin väärin että ihmiset leimataan heti, oli kyse sitten työttömyydestä tai mielenterveysongelmista. Nämä asiathan voi koetella ketä tahansa! ☹️ Musta tälläiset asiat eivät tee ihmisestä sen huonompaa, he voivat olla yhtä mukavia, hauskoja ja kaikkea muutakin, ihan niinkuin nämä "tavalliset tallaajat".. Koen itsekin välillä tuottaneeni omaisilleni häpeän tunnetta, kun olen aina ollut vähän sellainen "epäonnistuja". Puhumattakaan etteikö se söisi itseäni.

Minullakin tulee monesti jonkin tapaamisen jälkeen tuollainen morkkis, ja jään usein miettimään mitä sanoin, käyttäydyinkö hölmösti, apua, mitä se toinen minusta ajatteli. Oli sitten kyse tapaamisesta tai vaikka puhelimessa puhumisesta!

Olen miehelleni joskus hieman raottanut, että olen kamppaillut aikaisemmin vaikeiden asioiden kanssa. Mutta hänkin on vähän sellainen ihminen, joka ajattelee, että eihän se ole kuin ottaa itseään niskasta kiinni. Kyllä hän on varmaan nyt huomannut minun mielialan vaihteluni. Olen myös sanonut että tämä työttömyys ahdistaa.. Mutta en vain ole pystynyt raottamaan sitä todellista ongelmaa kaiken takana. Välillä tekisi mieli vain huutaa koko maailmalle että mulla nyt on asiat näin, kuin kokoajan salailla ja peitellä. 😀 ☹️

Todella ahistavaa tuo tuommoinen kysely ja toisen asioihin puuttuminen, jokainen voisi pienen hetken miettiä miltä toisesta saattaa tuntua, työttömyys saattaa olla todella vaikeakin asia toiselle..Ja jos jollain toisen työttömyys menee niin ihon alle, että välit menee, niin kyllä on aika pinnallista ystävyyttä/sukulaisuutta ollut.

Mulle oli tullut puhelu lankapuhelimesta, kun olin lenkillä..En uskalla soittaa takaisin, pelkään niin paljon, että jos olenkin saanut sen työpaikan ☹️ ☹️ Voi pylly sentäs. Ei musta ole siihen työhön,pelkään aivan liikaa ☹️ Pelkkä ajatus saa mut paniikkiin. Mulla keho tärisee, ihan kuin olisin aivan jäässä, jännitän ja pelkään niin paljon..

Kävin tänään ulkoilemassa ja kyllä se vaan tekee hyvää..

Minä sain sen työn..pelottaa, en tiedä mitä tehdä....itken täällä.

Pelästynyt, entä jos menisit kokeileen? Eiks sit voi jäädä sairauslomalle ellei pysty.

Mä mietin että mää oon ollu aika aktiivinen sairaudesta huolimatta mutta kärsin kovasti paikoissa, joissa on huono henki.
Lääkärinki on helppo vähätellä mun vaivoja kun ne ei näy ulospäin. Kun ei ole kerran pää irti!

On ahdistusta, jännitystä ja pelkoja jne. "Mutta niinhän meillä kaikilla on" kuulen jo lääkärin sanovan korvissani.
Asia on sillä kuitattu.

Itseni kanssa olen yleensä aika hyvin sinut. Että vapaa-aika sujuu aika hyvin.

On vaan kokemusta elämän varrelta kun ei oo hyväksytty porukkaan ja on oudoksuttu. On ollut koulussa ns. Säilytyksessä. Pois terveydenhuoltoa rasittamasta.
Se kai vammautti niin että sitten ei enää osannut olla tiettyjen ihmisten kanssa. Se oli tietty kurjaa.

Toivottavasti ikä tuo helpotusta henkisiin pulmiin.