Minulla on aina ollut valtava sosiaalisten tilanteiden pelko. Kamalinta oli koulussa kun piti joku esitelmä pitää luokan edessä. Ei siitä mitään tullut tirtenkään. Sen jälkeenkin olen tiukasti vältellyt väkijoukkoja. Töissä oli hankalaa kun peraatteessa pitäisi osallistua pikkujouluihin, saunailtoihin ja muuhun sellaiseen. En vain millään uskaltanut tai sitten jos osallistuin niin piti ottaa känni päälle etukäteen ja tietää miten siinä kävi. Tuli puhuttua kaikkea typerää ja muuten mokattua. Pahimpina aikoina töihin meno jännitti aivan sairaasti ja samoin kaupassa käynti ym. Esimerkiksi kahville en olisi voinut mennä millään. Kapakkaan joskus sai mentyä kun etukäteen joi taas tarpeeksi. Juomisessa on vain se vika että tulee liiankin vapautuneeksi ja tulee mokailtua, puhuttua typeriä asioita. Kauhea moraalineb krapula normaalin krapulan päälle seuraavana päivänä. Sitten kun minulla on todella huono nimi ja kasvomuisti selvinkin päin.

Itsemurhayrityksen, muumilaakson jälkeen sekä se kun syön nykyään kaikkia lääkkeitä niin se poisti pelon. On sellainen tunne kokoajan kun olisi laina-ajalla. Ihan sama mitä tapahtuu, ei sen niin väliä loppujen lopuksi. En käytä alkoholia enää ollenkaan eikä tee edes mieli. Välillä iskee vielä jännitys jolloin tulee hyvin epävarma olo mutta korjaantuu aika äkkiä lääkkeellä mitä en nyt nimeä muista. Otan niitä päivässä oin neljä keskimäärin kun meinaa jännitys iskeä. Tunteet ne on poistaneet melkein kokonaan mikä on hyvä asia. Käyn kahvilla ym. Mitä en nuorempana voinut edes ajatella tehdä, paitsi kännissä. Väkijoukkoja vielä kammoksun kun suurin osa ihmisistä katsoo aina sen näköisesti että inhoaa minua. Ei siinä mitään, suurin osa ihmisistä on vihollisia joten tunne on molemminpuolinen. En vaihtaisi nykyistä lääkitystä ikinä ja toivottavasti lääkärit ei koskaan sitä muuta. Pelkään että silloin minusta tulisi sellainen joka olin suurimman osan elämästäni.

Kiitos kokemuksista osa-aikatyöstä. Ja kun kommentoitte kielteisiä kokemuksiani sosiaalisista tilanteista.

Sosiaali- ja terveysala on myllerryksessä ja se aiheuttaa huolta. Toivottavasti itse saan olla vielä jossain muualla kuin mielenterveystoimistossa.
Siellä paikka paikoin homma ei toimi. Se on se ja sama mulle mistä se johtuu.
Minusta koko homman vois tehdä erilailla. Ensinnäkin kunnioittaa asiakasta ja muistaa kohteliaat käytöstavat. Se auttaa jo paljon!

Olen perheessäni oman tien kulkija. Se on ollut pakon sanelemaa. Mutta se on tarkoittanut myös ulkopuolisuutta.
Nykyisin perheen keskellä tulee naposteltua. Ahdistaa. Se on semmonen perintö.

No kylläpä tuli asiaa laidasta laitaan.

Mutta hyvää vkl!

Kiitos kun kerroit itsestäsi, Muistan ja hienoa, että uskalsit kirjoittaa tänne! Rohkeasti tehty.🙂 Toivottavasti sulle on apua yhteydestä ihmisiin täällä keskustelupalstalla, vaikka vähänkin. Tää ei ehkä oo niin ahdistavaa, kun ei tartte kasvotusten olla ihmisten kanssa tekemisissä?

Pelästynyt kirjoitti 16.12.2016 10:19
Mua laiskottaa, tietty olen valvonut yli puolet yöstä kipeän lapsen kanssa mutta en viiti tehdä yhtään mitään. Yrjöttyjä petivaatteita, peittoja olen pessyt pois, vessan siivosin..piparitaikinan väsäsin kylmään. Nyt taidan ottaa lapsukaisen kainaloon ja ruetaan päikkäreille, vaikka eipähän häntä näytä väsyttävän kun eilisen päivän melkein nukkui 😀 😀

Voi ei... yrjötauti on vihoviimeistä... 🤔 Onko lapsi jo parempi?

Tunnusx kirjoitti 16.12.2016 14:8
Välillä iskee vielä jännitys jolloin tulee hyvin epävarma olo mutta korjaantuu aika äkkiä lääkkeellä mitä en nyt nimeä muista. Otan niitä päivässä oin neljä keskimäärin kun meinaa jännitys iskeä. Tunteet ne on poistaneet melkein kokonaan mikä on hyvä asia.

Toi viimeinen lause kuulostaa aika hurjalta. 😑❓ Etkö yhtään kaipaa tunteita, vai onks tunteet vaan ollu pääasiassa niin kipeitä ja vaikeita, että on parempi kun niitä ei oo ollenkaan?

Hei,

Tunnusx, hyvä kun oot löytänyt toimivan lääkityksen jonka kanssa voit olla. Ikävää että se löytyi vasta tuollaisten tapahtumien jälkeen mutta onneksi asiat ovat nyt kuitenkin paremmin. Itsekin toivoisin välillä että lääkitys turruttaisi tarpeeksi ahdistusta että voisi elää elämäänsä. Niin monet asiat jäävät väliin kun ei vaan pysty. Escitalopram, ketipinor ja propral on päivittäisessä käytössä. Opamoxia olen nyt jonkun aikaa käyttänyt päivittäin. Kyllähän sillä tarpoo päivästä toiseen. Oon onnistunut tekemään asioita kuten kampaamo ja kaupat. Mutta lähikaupoista se ei kokonaan ahdistusta vie ja kyläily on melkoisen tuskan takana. Tälleen masennuskauden aikana on kyllä käsittämättömän vaikeeta muistaa sitä kaikkea positiivista mitä tapahtuu. Ne on pieniä juttuja mihin pystyy mut ne pitäis pystyä pitämään mielessä ettei ihan nää itseään mustassa valossa.
Mää muistan kun vielä alaasteella nautin esiintymisistä mut sit alkoi koulukiusaaminen ja sen myötä aloin häpeämään itseäni ja rupesin inhoamaan kaikkea esilläoloa ja se on pysynyt näihin päiviin saakka. Tunnusx,uskon että ne lääkäritkin älyää ettei toimivaa lääkitystä lähdetä muuttamaan. Jos jossain vaiheessa itse haluat kokeilla niin siitähän voi sitten keskustella. Itsekin pelkäsin rauhoittavien kanssa että millonhan ne lopettaa sen uusimisen. Varsinkin kun lääkäri oli aiemmin semmoinen tuuliviiri joka oli jokakerta eri mieltä hoidosta ja lääkityksestä. Ja siitä on ollut kuitenkin eniten apua hädän hetkellä.

Tunnusx

Ymmärrän niin mistä puhut kun tulee se tunne että pitää osallistua työpaikalla näihin kaikkiin illanistujaisiin yms. Ihan hirveitä. Samaten tuo alkoholi on ollut itselläkin joskus lääkkeenä kun ei oo vaan muuten uskaltanut. Nyt en minäkään käytä alkoholia, eihän sitä voisikaan noiden opamoxien vuoksi.
Eivät kaikki ole vihollisia. Ei edes suurin osa. Hyvä kun olet täällä. Täällä me kaikki löydämme ymmärrystä 😍

Joie,

Onhan se helpompaa täällä kertoa asioita. Täällä ei tarvitse esittää mitään. Suurinosa ihmisistä ympärilläni eivät oikein enää jaksa kuunnella ja tuntuu kun puhun vaikeista asioista heille he väsyvät. Ehkä siitä turhautumisen tunteesta kun eivät pysty auttamaan. Ehkä välissä jaksan olla vain negatiivinen. Itsekin siinä sitten väsyy toiseen suuntaan kun haluan miellyttää muita niin kovin ja pyrin sitten kokoajan olemaan mahdollisimman mukava ja miellyttävä ja iloinen ja positiivinen. Ja eihän kukaan todellisuudessa ole sellainen. Lähimmilleen.
Kiitos rohkaisusta
☺️❤️

Moikka,

On kyllä mukavaa kun on tällainen paikka johon kirjoittaa. Olen nyt itse vieraisilla ja jokin siinä saa minut napostelemaan. Jokin hermostuttaa.

Läheisen tilannetta suren. Taidan surra vähän kaikkea. Ehkä pitäisi sanoa se mitä ajattelen sanoa, jos välittyisi välittäminen.

Ei sais sanoa varmaan mutta ei mun elämä ole ollu ihan helppoa. On ollut paljon kärsimystä ja todellisia vaikeuksia. On selvitty mutta pahat muistot on jäänyt.

Muistan, oletko sinä kauan ollut työkyvyttömyyseläkkeellä?

Joulu on ainut asia varmaankin mistä talvessa tykkään.. Pidän siitä että kaikki itselleni tärkeät ihmiset ovat koolla, syödään, avataan lahjat. ☺️❤️ Mutta sitten tämä toinen puoli tuottaakin stressiä ja ahdistusta, miehen vanhempien, ja sukulaisten luona vierailut yleensä näin joulun alla... Minä kun haluaisin vain olla kotona rauhassa..
Ja muutenkin sitten, talvesta en ole oikein ikinä pitänyt kovin paljon.. Varsinkin kaamos on kaikista pahin. Muutenkin kun on taipuvainen masentuneisuuteen ..

Tunnusx, kaikki kuvailemasi tuntuu niin kuin omasta elämästäni ☹️ Ja minulla on myös ollut sama ongelma tuon alkoholin suhteen.. Aina piti vetää kauheat pohjat ennenkuin viitsi mennää minnekkään.. Enään en niin paljon alkoholia käytä.. mutta jos on tiedossa HARVOIN ,hyvin hyvin harvoin jotain illanviettoa, josta baariin, niin itse juon jo kotona sen verran, että tuntisi itsensä mahdollisimman rennoksi..

Minä oon nyt ollu aikamoisen jumiutunut neljän seinän sisälle... Tietty käynyt pakolliset kauppareissut ja lahjaostokset alta pois mutta kuitenkin.. Eikä tämä ahdistus ole ottanut oikein helpottuakseen.. Voi kun sais nukkua talviunta.. ja herätä silloin kun kevät ja kesä tulee..

Mä olen kanssa ollut aikalailla "eristäytynyt" viime aikoina, tietty tää lasten sairastaminen on ottanut osansa mutta ei mua kyllä yhtään huvittaskaan minnekkään lähteä. Suurimman osan lahjoista hankin postimyynnin kautta. Olen nyt viikonloppuna paistanut piirakoita&pipareita. Tänään käytiin kuusi metsästä hakemassa, käytiin jo nyt kun käytiin mökin läheltä ja sinne on kuitenkin sellanen 50 km matkaa.

Nyt kyllä aion heittäytyä sohvalle pitkäkseni, just sain viimeiset piirakat uunista

Cherrie,

työkyvyttömyyseläkkeellä oon ollut lähes kokoajan. Muutama työsuhde takana ja aina ne on päättynyt vakavaan uupumukseen. Häpeän sitä melkoisesti. Harva tietää, lähipiiriä lukuunottamatta. Se on melkoista taiteilua keskustella ihmisten kanssa kun tällaista asiaa ei tahdo itsestään kertoa. Ennakkoluuloja on paljon. Mielipiteitä on paljon. Ja minähän olen herkkä mielipiteille.
Joulussa on pahinta just se että siihen kuuluu suurena osana tämä sukulointi. Ja paineita nostattaa se kun siitä pitäisi osata nauttia. "Ihmisethän sen joulun tekee "kuten yhdessä mainoksessakin tuumataan tällä hetkellä. Se on kuin puukonisku aina kun se telkkarista pyörähtää. Sitä niin haluaisi nauttia. Kaipaa aikaa jolloin siitä nautti. Lapsena joulut oli mitä oli kun tulen perheestä jossa asiat ei niin mallillaan ollut. Nyt kun asiat sitten ovat ihanasti. On perhe ympärillä. On paikkoja joihin kutsutaan. On jouluinen tunnelma. Ja se lähinnä tuntuu jotenkin kivuliaalta. Voisi itkeä kun on niin rauha maassa. Sitä hyvää jotenkin vähän jopa pelkää. Odottaa jotakin ydinräjähdystä jota ei tule mutta joka on nurkan takana.

Nyt on kaikki lahjat paketissa ja ostettu. Täytyy myöntää, että itsekin muutamat paketit ostanut postimyynnin kautta! Harmittaa, kun olen purkanut omaa pahaa oloa mieheenikin tässä viimeaikoina😞 Nyt oikeastaan ahdistaa koko joulu jo valmiiksi, vaikka sitähän olen tässä kuitenkin odottanut. En tiedä, vaikuttaako tähän joulufiilikseen tietoisuus siitä, että pitää ehkä lähteä miehen puolelle sukuloimaan... varmaankin.

Muistan, jaksamista sinulle☺️❤️ Tiedän tuon tunteen myös, kun tietyistä asioista ei pysty tai halua keskustella muiden kanssa. Ennakkoluulojen takia..☹️

Muistan 😍 , Mulla oli kanssa lapsena koti, jossa asiat eivät olleet hyvin ja nyt kun omassa perheessä kaikki on hyvin, lapsien ei tarvitse pelätä, lapsilla on aina ruokaa ja lämpimät ja ehjät vaatteet niin välillä pelottaa että koko korttitalo hajoaa ☹️ Tiedän kanssa tuon ennakkoluuloisuuden, ihmiset ajattelevat että olet jotenkin kakkos laatua, jos et toimi niinkuin yhteiskunnassa täytyy toimia tai et pysty kaikkee mihin muut pystyvät ☹️ Mun mies ei hyväksy ollenkaan mielenterveys ongelmia eikä hänen perheensä. Heistä mielenterveys potilaat ovat seinähulluja kaikki.

Cherrie: Täällä on kanssa voisko sanoa ollut vähän sota tilanne päällä..Minä olen tosi vihainen ollut tästä ulkonäkö asiasta. Tänään viimeksi itkin silmät päästä kun peilistä katsoin itseäni ☹️ mutta ei siitä toisten tarvitse huomautella ei edes kiertoteitse. Mies ei suoraan sano mutta enhän minä hölmö ole, tajuan minä viestin rivien välistä!!

Tänään tein kunnon siivouksen, paistoin paistin valmiiksi pakkaseen ja tietysti koe maistoin paistia laatikoiden kera...mmm että oli hyvää.

Huomenna on sitten se sairaalaan meno, pelottaa ihan ryökäleenä. Miten minä selviän taas niistä sosiaalisista tilanteista, ☹️ ☹️ Joudun varmaan vielä kaiken kukkuraksi menemään bussilla ja tulemaan bussilla 😞

Cherrie,

kiitos zempeistä 😍
Postimyynnin kautta ostetut paketit on ihan yhtä hyviä kuin kaupasta livenä ostetut. Meidän pitäisi antaa itsellemme myös armoa ja ymmärrystä mitä toisille jaamme. Itsestäni ainakin monesti tuntuu että sitä tuomitsee itsensä ankarasti kaikista mahdollisista asioista joita yrittää tehdä vähän helpomman kautta. Miksi koko elämä pitäisi olla yhtä altistusta. Pikkuhiljaa kohti päämäärää on oikeampi tie. Joskus on oikeus sanoa ei kyläilyille, kauppareissuille yms. Ja tehdä vaikeita asioita pääosin silloin kun itse on levännyt ja voi paremmin. Eihän se nyt jokakerta niin voi mennä mutta jos pääosin pyrkisi sellaiseen ja antaisi itselle arvostusta tällätavoin.
Itselläkin tulee kiukuteltua miehelle kun asiat ahdistaa. Mulla tulee justiinsa tuosta tulevasta kyläilystä hirveä ahdistus ja tuntuu ettei siitä ole pakotietä. Nurkkaan ahdettu olo. Olen jankannut itselle aiemmin ettei mikään ole pakko. Koska siitä pakosta tulee se ahdistus. Mutta sitten taas toisaalta tämä tyyli on johtanut tähän että vuosien syntymäpäivät, ristiäiset, lakkiaiset yms. olen jättänyt väliin tekosyiden varjolla ja voin sanoa että vituttaa. Totta on että en niihin kyennyt. Kuukausia aiemmin rupesin valvomaan öitä. Viikko viikolta ahdistus kasvoi. Ja loppuvaiheessa kun oltiin jo lähellä olisin varmaan mieluummin purrut käteni irti jos se olisi ollut toinen vaihtoehto juhlien rinnalla. Nyt pyrin päästäni poistamaan tätä. En anna vaihtoehtoa. Katsotaan mihin tämä vie. Elämä yhtä koetta.

Pelästynyt,

joo,se on jotenkin niin väärin että sitä rauhaa ei sisälleen vaan saa. Kuinka se turvallisuuden tunne on viety niin juuriaan myöten silloin aikoinaan. En haluaisi olla katkera mutta kyllä sitä vaan jollain tasolla on. Se pieni lapsi on jäänyt kaikkea vaille ja se edelleen kaivaa mitä ihmeellisimmistä tilanteista sen saman tunteen kuin silloin joskus oli. Siltä minusta tuntuu.
Ennakkoluulot on perseestä. Itse yritän kitkeä itsestäni kaikki sellaiset pois. Olen niin väsynyt oman napansa tuijottajiin. En halua olla niin sokea etten näe pintaa syvemmälle. En halua koskaan loukata ketään kuten minua on loukattu. Miehesi? Ja hänen perheensä? Kai he hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet? 🌻🙂🌻 🌻🙂🌻

Tsemppiä sinne sairaalaan menolle 😍😍 Toivottavasti kaikki menisi hyvin!! Mulla ahdistaa nuo bussilla kulkemiset.. Niin tyhmältä ku sekin kuulostaa..

Ahdistaako kenelläkään muulla muuten ikinä uusivuosi? Mulla ainakin.. En tiedä miksi, en ole ikinä varsinaisesti tykännyt vuoden vaihtumisesta.. Se on jotenkin .. en osaa selittää, kun sitä aina ajattelee, että tulevana vuonna yritän olla parempi, reippaampi jne, mutta kuinkas käykään.. ja sitten kun itse jään monesti vatvomaan menneisyyteen ja mietin kivoja hetkiä mitä on kuluvana vuonna tapahtunut, ja jään jotenkin kiinni niihin, ja tulen surulliseksi.. 😞

Nyt on reissusta palattu, sehän meni yllättävän hyvin 🙂 Mulla oli kyllä bussissa kaveri mukana niin oli helpompi olla 🙂 Leikkaus päätös tuli eli ensivuoden puolella jossain vaiheessa sitten ollaan yksi kätisenä.

Kohta tulee mies kotia ja lupasin lähteä viellä käymään kaupungilla hänen kanssaan.

Täytyy palata paremmalla aikaa uudestaan, täytyy lapsille jotain evästä tehdä ennenkun mies tulee.

Vähän väsynyt mutta omalla tavallaan helpottunut Pelästynyt kuittaa 😀