Heipsan!

Kävin tänään psykiatrin juttusilla. Päätin vielä lykätä varsinaiseen terapiaan hakeutumista. Lääkitys tosiaan puree niin hyvin. Mulla on kai vähän lievää masennusta taustalla ja sen vuoksi vaikutuksetkin alkaa niin nopeasti.

Siis tosiaan. Aluksi olin niin innostunut terapiasta, mutta nyt tuntuu, että haluan kokeilla miten pitkälle noilla lääkkeillä mennään. 🙂 Katson nyt ainakin miten kesä sujuu.

Hei taas pitkästä aikaa

Mulla on mennyt aika hyvin viime kuussa, mutta nyt toukokuussa on alkanut taas ahdistaa ja masentaan. Aivan kuin lääkkeet eivät enää auttaisikaan, välillä kun tuntui että pystyn mihin vaan ja olin tosi iloinen. Onko kellään ollut samaa? Nyt olen syönyt lääkettä reilut 3 kuukautta.

En ole saanut kesätyöpaikkaa eikä mulla ole tässä kaupungissa yhtään kavereita, perhe ja ystävät asuvat toisella puolella Suomea. Perheessäni on myös ollut vaikeaa viime aikoina ja olen huolissani siitäkin. Nekin harvat ihmiset, joihin koulussa jotenkin tutustuin, viettävät kesän muualla. Olen siis aika yksinäinen ja sitten tulee jotenkin arvoton olo.. Istun vaan kotona ja yritän miettiä missä tapaisin ja tutustuisin ihmisiin. Koulussakin se tutustuminen oli sellaista pintapuolista, että koulussa vaihdetaan muutama sana, mutta ei olla muuten yhteyksissä. Kaipaan niin paljon ystäviä tai edes yhtä, jonka kanssa jutella ja viettää aikaa ☹️ Harkitsenkin nyt että lähden kesäksi äidin helmoihin jolloin olisin lähellä perhettä ja kavereita..

Jotain hyvääkin sentään, olen löytänyt terapeutin, ja aloitan terapian syksyllä jos kela vain alkaa tukemaan. Otin ensimmäisen terpan, jonka luona kävin koska tulimme ihan hyvin juttuun ja musta tuntui, että hän ymmärsi mua. Hänellä oli kuulemma sama tunne. 🙂

Lumikki. en oikein muista mikä lääke sinulla oikein olikaan. Minulla on myös ollut hieman
ärsyttävää nyt, kun cipralexiani pudotettiin 20 mg:stä 15 mg:hen. Pari viikkoa sitten
tämä muutos tapahtui, ja vanhat oireeni palasivat hetkellisesti. Oireet olivat kuitenkin
lieviä, ja sekä lääkärini että terapeuttini vahvisti näiden oireiden kuuluvan asiaan. Nyt
taas on pari päivää tuntunutkin jo paremmalta. On minullakin ollut vaiheita, että tuntuu,
että olenko tullut immuuniksi lääkkeelle. Terapeuttini vahvisti kuitenkin paranemisen
olevan "kaksi askelta eteen ja yksi taakse"-periaatteen mukaista. Mutta nyt tiedän, että
suunta on koko ajan oikea, sillä se suunta on paraneminen, mutta kyseessä on toisinaan
pitkähkö prosessi.

Itselläkin on hieman jännä tunne kesästä. Koulu jää taakse ja uudet haasteet kohtaavat
kesätyöpaikalla.

tekstisi perusteella olet saanut kivan terapeutin. Onnea siitä!

Tervehdys!

Ihmettelinkin missä kaikki on, kun ei tähän viestiketjuun ollut pitkään aikaan tullut vastauksia. En viitsinyt jatkaa monologiani, vaikka asiaa olikin.

Mulle kävi nimittäin sama juttu kuin Lumikille tuon lääkityksen suhteen. Aluksi luulin, että selviän kesän pelkällä lääkityksellä. Nyt kumminkin aloitin juuri kesätyöt ja huomasin, etten voi olla normaalisti. Pelottaa.

Kävin lääkärillä kontrollikäynnillä. Kerroin, että olen ahdistunut jne. Sain ensi kertaa rauhoittavia lääkkeitä. Niihin ajattelin turvautua vain kun on kaikkein vaikeinta.

Psykiatrille aika parin viikon päästä. Haluaisin ehkä sittenkin, että se B-lausunto sittenkin kirjoitetaan jo nyt. Tarvitsen sitä terapiaa, mutta eipä se silti ole helppoa sitoutua siihen sitten pitkäksi aikaa.

Hei Blohy ja Maa! Ja muutkin 🙂

Lääkkeeni on Cipralex, 5 mg olen ottanut kun se tuntui aluksi riittävän. Onhan se auttanutkin kun en enää itke vaikka välillä tunnenkin ahdistusta. Lisäksi en ole vieläkään päässyt täysin eroon lääkkeen aiheuttamasta pahasta olosta, siis fyysisestä. Olen myös huomannut että esim. perheeni ja ystävieni luona en ole ollenkaan ahdistunut ja saan nukuttua hyvin. Olen miettinyt myös eroa poikaystävästä.. En usko että rakastan häntä, olemme vain tottuneet olemaan yhdessä.. Yksin vain ei opiskelijana ole täällä varaa asua.. Katsellaan nyt. Ja kirjoitellaan! =)

Mulla ei ole k,o diagnoosia, mutta sen sijaan oireita mm. sukujuhliin liittyen (ennakkojännitys ja panikointi). Siihen on auttanut kognitiivinen psykoterapiani, ja Edmund J. Bournen Vapaaksi ahdistuksesta kirjan käsittely siellä. Lisäksi teen rentoutusharjoituksia, kuuntelen musaa ym. ennen jännittävää tilannetta. Puen myös mukavat vaatteet ylle.
Mua jännittää eniten tuttujen ihmisten seurassa, koska ahdistun siitä, että mulla on negatiivisia, vihaisia ajatuksia heistä, ja koen, että rakkaimpien seurassa niitä tunteita ei saisi näyttää.
Sen sijaan vieraiden ihmisten seurassa on rentoa. Heidän kohdallaan en ajattele muiden mahdollisia reaktioita paniikkikohtauksiini/ kohtausten huomaamiseen.

Lumikki: ne lievääkin lievemmät sivuvaikutuksetkin häviävät 🙂👍. Olet mahdollisesti
huomannut, että jo viikko merkitsee paljon vaikutusten kannalta. Ja nimenomaan se on
niin että koko ajan mennään parempaan suuntaan.

Hymyveikko: sinulla ei varmaankaan ole ollut niin pahaa pelkoa kuin minulla. Minulle
lääkkeet olivat ehdoton juttu "lähtölaukauksen" saamiseksi. En voi myöskään muutakuin
yhtyä ajatukseesi siitä, että vieraiden kanssa on helpompi olla. Tätä olen myös yrittänyt
purkaa terapeuttini kanssa. On jotenkin helppo pysyä pinnallisissa asioissa. Jotain syitä
miksi näin minun kohdallani on, ollaan saatu selville. Näiden kuvioiden kohdalla
ymmärtäminen on avain sana. Yritän vielä jotenkin työstää tätä asiaa siedätyksellä ja
käymällä asiaa terapeutin kanssa läpi.

Varsinaiseen sos.tilanteiden pelkoon mulla ei ole diagnoosia, mutta sen sijaan mulla on julkisten paikkojen pelko ja paniikkihäiriö, jotka vaivaavat erityisesti avarissa julkisissa tiloissa (kauppakeskukset etc) jopa niin paljon, että välillä oli aikoja, että en kyennyt edes kaupassa käymään, ja kotonakin ahdisti. Lääkityksenä Sepram ja Risperdal. Lisäksi sairastamaani psykoosiin liittyi monenlaisia pelkotiloja. Nyt olen kyllä optimistinen, kun psykoterapiasta on ollu apua.

Blohy, en usko että sivuoireet häviävät, niidenhän olisi pitänyt jo hävitä! Lääkettä olen sentään syönyt jo kohta 4 kuukautta. Tänään jätin ottamatta, ja eipä ollut paha olo puolta päivää. Se paha olo alkaa aina pari tuntia oton jälkeen ja jatkuu iltaan asti. Puhun tästä psykiatrille seuraavalla tapaamisella. En kuitenkaan tiedä pärjäisinkö ilman lääkettä..

Lumikki, minulla tosiaan oli se ensimmäinen viikko hieman nihkeä, ja vieläkin ne vaiheet,
jolloin lääkitystä muutetaan (minun kohdallani siis lääkitystä vähennetään koko ajan).
Minulla kokonaisuudessaan tuli kaikenlaista pientä vaivaa, jotka kyllä hävisivät vähitellen
päivien mittaan. Mutta kyse oli aina päivistä, viikosta tai viikoista, ja oireet eivät olleet
tosiaan mitään mainittavia.

Mutta kannattaa siis tosiaan olla yhteydessä lääkäriin. Hän on paras neuvomaan. Siitä
minulla on vähän jännä tunne, että voiko lääkkeitä olla välillä ottamatta, sillä tällöin se
tarkoituksenmukainen tehovaikutusmekanismi katkeaa. Itse pidän tiukasti huolen siitä,e
ttä aamurutiineihini kuuluu tuon lääkkeen ottaminen.

Jaksamista ja kaikkea hyvää !

🙂🌻

Niin, en tosiaan tiedä mitä vaikutuksia on, jos lääkkeen jättää ottamatta. Nyt olin viikonlopun ilman kun jätin lääkkeet kotiin reissun ajaksi. Eilen kyllä itketti! Mutta ihan hyvä välillä tunteakin jotain.. Tämä yksinäisyys on kyllä pahinta. Vaikka poikaystäväni olisi kotona niin tunnen itseni yksinäiseksi.. Mulla on nyt vähän vaikeaa enkä itsekään jaksa tätä valittamista enää. Hyvää kesää kaikille!

Pahoittelen, että viestini nykyisin näkyvät tällaisena. Kunpa näitä voisi moderaattori tai
edes joku muokata, niin olisi miellyttävämpi lukea. Mahtaa johtua uudesta koneeni
käyttöjärjestelmästä.

Asiaan: Miten täällä ihmisillä menee? Itse olen miettinyt tässä kesää, siihenhän ihmiset
tuntuvat nykyään laittavan suuriakin odotuksia. Minä olen saanut kuin saanutkin itseni
ulos kotoa. Pienin askelin, vaikka aina ei mukavaa olekaan, ja ajatus on usein omassa
olemisessani. Tämä on eriskummallista tämä elämä: terapeutti toivoo minun menevän
tilanteisiin, joissa tunnen pahimmat tunteeni, tai oikeammin hakeutumaan vähitellen
tilanteisiin, joihin pelkoni liittyvät. Kunpa aina tilanteet menisivätkin niin, että saisi päättää
, kuinka suuret haasteet niissä itselle asettaa. Usein uusiin tilanteisiin mennessäni otan
usein opamoxia puolikkaan.

Hei!

Minullakin on esiintynyt tuota etovaa oloa lääkkeistä johtuen. Todella ärsyttävää. Onneksi se on kuitenkin aika lievää, eikä ihan joka päivä edes vaivaa. En oikein tunne kovin paljoa lääkityksestä muutenkaan olevan apua nyt. Lisäksi nään outoja unia. Tai siis jotekin sellaisia erikoisia, suuruudenhulluja ja muuten "ärsyttäviä". Olen niissä usein jotenkin erikoisessa tilanteessa, ajassa tai paikassa. Varmaan johtuu tästä lääkkeestä. Haluaisin kyllä nähdä vähemmän kuormittavia unia tai olla muistamatta näitä hölmöjä unia. 🙂

Sain tässä pari viikkoa sitten ihan oikean kunnon paniikkikohtauksen. En tiedä mistä se johtui, ei sosiaalisesta tilanteesta kuitenkaan. Väsymyksestä ja stressistä muuhun elämäntilanteeseen liittyen. Pelkäsin jo hetken, että nytkö se paukahtaa paniikkihäiriökin diagnoosilistalle, mutta ei kai tässä mitään.. Ei yksi diagnoosi mun maailmaa kaada. 😉

Muuten elämä menee tasaista rataa. Vaikka kyllä mua jotenkin "ärsyttää" tää mun elämä. Jotenkin tunnun niin kovasti kadehtivan ihmisiä, joille sosiaalisuus ei ole ongelma. Tuntuu, että elän elämääni jossain sivuroolissa. Tulen kuvaan, kun se muille sopii. Muuten seuraan vain sivusta muiden elämää. Kai tässä on muistakin asioista kyse kuin tästä sos. pelosta. Pelkään varmaan muutenkin..elämää itsessään.

Sovimme psykiatrin kanssa, että terapiahakemusta ruvetaan tekemään kesän lopulla. En malta odottaa terapiaan pääsemistä. Helpottuisiko elämä sitten?

Kesä on toki ihanaa aikaa, mutta se on ollut aina mulle myös hyvin raskasta aikaa. Usein tämä "sivustakatsojan" roolini nimittäin pahenee näin kesällä.. 😞

Hei taas!

Mulla tuo etova olo on loppunut kun tulin perheeni luokse. Aika jännä juttu. Ja Maa, minä kans näen vaikka millaisia unia nykyään, jotain lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa tapahtuneita asioita ja henkilöitä on unissa ollut. Itse ajattelen, että se on jotenkin terapeuttista ja ajattelin kirjoittaakin joitain unia ylös, että voisin käsitellä niitä syksyllä alkavassa terapiassa. Kai ne on joitain alitajunnassa olevia asioita, jotka vaikuttavat edelleen vaikka sitä ei tiedostaisikaan arjessa.

Ja voi että tuo sivustaseuraajan elämä kuulostaa tutulta! Tavallaan odotan aikaa, jolloin taas elän omaa elämääni niinkuin haluan. Jotenkin pitää ensin saada mielentilakin siihen elämään sopivaksi, vaikka kuulostaakin hassulta..

Jotenkin on ihana lukea teidän muidenkin kokemuksia ja tietää ettei ole ainoa eikä "outo". Tietenkään en näitä ongelmia kellekään toivo, mutta ainakin tiedän että on ihmisiä, jotka ymmärtävät 🙂 Olisi kiva tietää teistä muutakin jos vain haluatte kertoa!
😉
Hyvää kesän jatkoa ja kirjoitellaan!

Moikka!

Saanen liittyä seuranne, sillä nyt tarvittaisi tukea ja kannustusta erittäin paljon nimittäin olen ajatellut hakeutua psykiatrin juttusille Olen jo parin päivän ajan pyöritellyt numeroa kädessäni soittamatta kuitenkaan😯🗯️ Tiedän, että en taida pystyä nousemaan tästä suosta enää itse. En halua jatkaa enää elämääni näin. Minun on kohdattava pelkoni jollakin tavalla, muuten en pysty sitä voittamaan. Jotenkin sitä tuntee itsensä niin luuseriksi, kun on antanut näinkin "pienen" asian kuin jännittämisen hallita elämää jo näin kauan. Olen tainnut tehdä kärpäsestä härkäsen...

Kun lueskelee teidän tekstejä niin tuntuu, että useat ovat päässeet jo tosi pitkälle. Olette pystyneet tunnustamaan pelkonne jollekin. Minä haluan pystyä samaan. Minä haluan aloittaa parantumisprosessini. Olisi kiva kuulla teidän kokemuksistanne lisää ja toivottavasti minäkin saisin kertoa aikanani teille minun kokemuksista tässä omassa pelkojen voittamisprosessissa.