Blohy, hieno lukea, että tilanteesti on edennyt siihen vaiheeseen, että itse harkitset lääkkeiden pudotusta. Jossain vaiheessa tunnuit suhtautuvan lääkitykseen todella positiivisesti ja tuntui, ettet ole niistä valmis luopumaan suunnilleen koskaan. 🙂

Itselläni taas on lääkityksen aloittaminen vasta edessä. Ainakin yleislääkäri ja psykiatri molemmat juttelivat niistä. Lääkitys tulisi terapian ohella toimimaan ennen kuin terapia alkaa vaikuttaa. Musta kyllä tuntuukin, etten mä tästä oikein selviä ilman lääkitystä.

Juu 🙂, viime kesän jälkeen tilanne ollut koko ajan samalla stabiililla tasolla. Mutta niinkuin olen monesti sanonut, alku, noin kuukauden jälkeen lääkkeen aloittamisesta alkoi todella tuntuva nousu. Tila jämähti järkkymättömästi omalle tasolleen, minkä jälkeen mieliala ja tai pelkotilat eivät ole liikahtaneet suuntaan eikä toiseen. Minä todella tiedostan, että pärjään, ja tämän tunteen ja tiedon omaavana uskon, että pärjään yhtä hyvin myös ilman lääkettä. Mutta lopettaminen tapahtuu värmasti vähitelleen annoksia pienentämällä.

Maa, hienoa,e ttä sinullakin asiat etenevät!! 🙂

Heippa

Ajattelin sitten itsekin kirjottaa tänne ekaa kertaa...taidanpa samasta ongelmasta kärsiä.En vain saa aikaiseksi mennä lääkäriin.Pitääkö siis terkkariin mennä vai mistä varasitte ajan?Mietin vaan koko ajan että menen johonkin lääkäriin ja tuleekin joku tuttu vastaan niin mitä sitten sanon syyksi miksi olen siellä:/ei huvittaisi kellekkään kertoa asiasta.kuulostaa ehkä hassulta...pakko se kai olisi saada aikaseksi että tästä elämästä jotain saisi irti.

Tervetuloa Pirjo 🙂. Ei ollenkaan kuulosta hassulta, ettet halua tuttuja tavata lääkärimatkalla. Pikemminkin ei voisi paljon tutummalta kuulostaa. Voit mennä terkkariin tai vielä parempi jos jotenkin pystyt kikkailemaan itsesi suoraan psykatrian erikoislääkärille. Tai sitten yleislääkärin kautta.. en oikein itse tunne näitä kuvioita kun aikoinani suoraan varasin ajan yksityiseltä asemalta suoraan psykiatrille.

Mutta suosittelen pirjo 🙂, uskon, että kaikki tulee olemaan vaivan arvoista, vaikka nyt saattaisiin ajatuksena tuntua vaikealta ja aloitteen tekeminen lähes ylitsepääsemättömältä. Mutta tsemppiä 🙂🌻

Pirjo S, reippaasti vaan vaikka yleislääkärille aikaa varaamaan! Se ensimmäinen askel on se kaikista suurin. Tuntuu, että pelottaa ja koko maailma kaatuu.. Ja entäs jos joku tuttu näkee? Mitä siitä, eihän kehon sairauksiakaan kaikille aina kerrota. Omia henkilökohtaisia asioita ne kaikenlaiset sairastamiset on. Sitten, kun pääset eteenpäin näissä asioissa, huomaat, miten turhaan se ensimmäinen askel pelotti. 🙂👍

Blohy, ainakin mulle psykiatri sanoi, että lääkkeiden myötä aivot "tottuu" siihen, ettei niitä pelottavia juttuja enää tarvitsekaan pelätä. 🙂

Omaa napaa:

Itse Kävin siis tänään taas psykiatrin juttusilla. Se kokosi taas mun taustatietoja ja tän hetkistä tilannetta Kelan lausuntoa varten. Sain nähdä mitä se on musta kirjotellut. Kylläpä oli ikävä nähdä totuus ihan paperillisena versiona. Diagnoosinkin näin. Se tuli jotenkin konkreettisemmaksi. Sain Zoloft-reseptin. Uusi elämä alkakoon!

Ainoa, joka mua tällä hetkellä mietityttää on se mun terapeutti. Mulla on siis "valmiiksi katsottuna" ihminen, jonka luona olen jo käynyt. Mietin vaan, että onko se paras mahdollinen juuri mulle. Ei mulla toisaalta ole varaa käydä muilla terapeuteilla edes kokeilumielessä. Harmi.

Noniin nyt on sitten lääkäriaika varattuna...tosin se on vasta kuukauden päästä. Tulee olemaan pitkä kuukausi sitä odotellessa..:/

Pirjo, jottei aika sitä ennen käy pitkäksi, kannattaa tutustua alan kirjallisuuteen, esimerkiksi:

Arjas, Päivi (1997) Iloa esiintymiseen - muusikon psyykkinen valmennus. Atena.
Furman, Ben (2002) Perhosia vatsassa
Hellström, Kerstin & Hanell, Åsa (2003) Fobiat. Edita.
Toskala, Antero (1997) Pelot ja niiden voittaminen. WSOY.

Jep🙂tuon Furmanin kirjan jo lukasinkin ja ihan hyödyllisiä juttuja löysin. Pitääpi lukea lisää aiheesta.Ärsyttää vaan kun niin paljon valmistauduin siihen että varaan ajan lääkäriin ja sitten joudunkin odottelemaan.Noh parempi myöhään kun ei millonkaan🙂

Minäkin liityn tähän fobia joukkoon, hei vaan kaikille!

Minä varasin lääkäriajan viikko sitten kirjoittamalla lääkärille kirjeen, kun en muulla tavoin saanut sitä tehtyä..heh. Mutta se toimi, sillä sain ajan jo tämän kuun 20 päivä.🙂👍 (Yhteydenottotapoja on siis monia, jos pelkää esim puhelinta, kuten minä.)

Vaikka se itse vastaanotolle menokin pitäisi vielä saada pois alta, ennen kuin voin sanoa todella saaneeni 😯🗯️. No, nytpä olen sitä ainakin pyytänyt, joten edistystä on tapahtunut.
- Jännittää silti ihan pirusti se lääkärille meno!🤔

Toivottavasti kaikki nyt menis sen kirjeen johdosta helpommin siellä vastaanotolla, kun lääkäri kerran tietää jo etukäteen mitä odottaa.😑❓
Koska toivon niin kovasti, että pääsisin vihdoinkin sen "uuden elämän" alkuun, josta olen niin kauan haaveillut😴... Tarkoittaen, että uskaltaisin alkaa elämään & olemaan oma itseni☺️, myös silloin kun pelottaa/ahdistaa/jännittää & lakkaisin olemasta vain sivusta katsoja jne. yms.

Tuntuu nyt meinaan siltä, että seinät kaatuu päälle. Ja välillä olo on kuin nurkkaan ahdistetulla eläimellä. 😭
Toisin sanoen, tuntuu kuin hukkuisin tähän elämään ja sen haurauteen...

Olenkin aina ollut omasta mielestäni liian herkkä tähän maailmaan. (?) En siis vielä 29 vuoden ikään mennessäkään ole liiemmin oppinut nauttimaan elossa olostani. Masennus/pelot ovat olleet läsnä teiniajoista lähtien. Joskus ne on vaan enemmän pinnan alla, kuin pinnalla. Mutta siellä ne on, aina valmiina nousemaan pintaan ja viemään minut mukanaan syvyyksiinsä.. josta on vaikeata yksin ylös päästä. 😯🗯️

Mistä voisi yksinäinen saada tukea/seuraa, kun ei ole ketään? Lääkäriltäkö? Enpä usko että sieltä saa muuta kuin reseptin. - Vaikka onhan se jo hyvä alku sekin!
Kerran lääkkeet jopa paleastivat minut vaikeasta masennuksesta (vuosia sitten), että ei minulla sinänsä mitään lääkkeitä vastaan ole, päinvastoin.

Yritän nyt kuitenkin etsiä muunkinlaista tukea.. esimerkiksi täältä! 😀

Maa kirjoitti 6.4.2009 16:30

Pirjo, jottei aika sitä ennen käy pitkäksi, kannattaa tutustua alan kirjallisuuteen, esimerkiksi:

Arjas, Päivi (1997) Iloa esiintymiseen - muusikon psyykkinen valmennus. Atena.
Furman, Ben (2002) Perhosia vatsassa
Hellström, Kerstin & Hanell, Åsa (2003) Fobiat. Edita.
Toskala, Antero (1997) Pelot ja niiden voittaminen. WSOY.

Olen lukenut toskalaa ja jännittäjä tyyppi

välillä olen rohkeakin
uupunut nykyisin yksinäinen silti
😭 teen eroprosessin loppusurutyötä vaik asunut vuoden yksin
helppo jonkun neuvoa älä jää suruun heh
terapioihin uskon
uutta omaa elämää putkeen

tervetuloa vaan 1näinen!! 🙂

Jälleen kerran teidän muiden ajatukset - tällä kertaa 1näisen - herättivät muistoja omista "alkuvaiheistani". Nyt tosiaan muistankin, että minäkin tosiaan yritin hakea ensimmäisenä apua kirjeen kautta. Tai oikeammin kirje tuli vasta tämän tukinet-kosketuksen jälkeen. Mutta kuitenkin.. tosin koko homma meni reisille enkä luottanut kirjesysteemiinkään. Jotenkin tuntui, että tavallisen postin kautta homma menisi liian säädöksi, kun en osaa edes ostaa mokomaa postimerkkiä 😀. Sähköpostissa oli taas se, ettenn siihenkään oikein luottanut tietoturvaan littyvän minimaalisen riskin vuoksi. Lopulta tukihenkilöni kannustamana kokosin kaikki voimani ja sain soitettua ensin hänen tuntemalleen terapeutille, ja vasta sitten myöhemmin lääkärille. Nyt ajattelen, että onneksi tukihenkilöni sai potkittua minuun sen verran puhtia, että sain soitettua. Muistan, että soitto oli minulle tuskallinen paikka, samoin ensimmäisen terapiakäyntini alkuvaiheetkin. Mutta sitten kaikki olikin jo helpompaa 🙂.

Minun asiani menevät varsin vakaalla tasolla. Terapiassa käymme vaikeita tilanteita läpi, ja uskon niiden selkenevän ajan kanssa. Mutta paljon voittoja saavutettu matkan varrella (konkreettinen esimerkki: kouluesitelmät usein nautintoa) sen jälkeen, kun on uskaltanut hakea apua!!! 🙂

Rohkaisevaa ja kaunista kevättä kaikille!! 🙂🌻

Lueskelin teidän tekstejä peloista.Kysymys kuuluu:Mitllaisia oireita saatte,kun pelottaa??Minulle iskee paniikkikohtaus,ja mikä minua HIRVEÄN PALJON NOLOTTAA saatan ruveta itkemään.Tuon itkun takia lähinnä en kykene riittävästi"harjoittelemaan"pelottavia asioita/tilanteita.Koska itkunihan juuri saa pahimman pelkoni toteutumaan,että muut tuijottavat minua!Eli pelon aiheuttamat voimakkaat reagtioni enemmän estävät kehittymistäni jne.Olen jo 33 vuotias,ja terapiassa käynyt jo vuodesta 94.Viime syksystäalkaen minulla ei ole oikeutta enää terapiaan,kuin lääkärille noin 3 kuukauden välein.Lääkkeitäolen useita kokeillut.Eilen tämän palstan vasta löysin.JAKSAMISIA kovasti kohtalotovereilleni!!🙂👍

Paniikkikohtauksen aikana mua vaan pelottaa ihan hirveästi ja tekisi mieli mennä pois siitä tilanteesta. Inhottavaa tollanen jos alkaa itkettää. Se on varmasti hyvin hankalaa kestää. ☹️

Mä olen nyt syönyt lääkkeitä kohta kaksi viikkoa. En ole kovin suuria muutoksia huomannut. Miehen mielestä hymyilen enemmän ja vaikutan muutenkin positiivisemmalta. Se on varmaan se suurin vaikutus tällä hetkellä. Sosiaaliset tilanteet pelottaa, mutta suhtaudun niihin varmaan positiivisemmin? Mietin josko sittenkin yrittäisin vaan tutustua ihmisiin.

Mulla on viikonloppuna yhdet illanistujaiset jonne mut on kutsuttu. Vähän jännittää miten se ilta menee. Ne on kyllä "tuttuja" ihmisiä, mutta saattaa joukossa olla jotain tuntemattomiakin.

Jee, illanistujaiset meni hyvin. Mua jännitti vähän mennä sinne, mutta ei varmaan läheskään niin paljon kuin yleensä.

Lääkkeen vaikutukset alkaa pikkuhiljaa lisää. Ennen lääkitystä olin siis aivan lievästi masentunut ja pidin itseäni rumana ja arvottomana. Nyt alan tajuta, että hei, enhän mä nyt niin huono ihminen ole. Ihan yhtä hyvä tyyppi taidan olla kuin muutkin. 🙂 Mukavaa myös, että lääkitys taitaa vaikuttaa uniongelmaan. Nukahdan nyt helpommin, nukun hyvin ja herään pirteänä!

Eilen olin yhdessä sanotaanko nyt "infotilaisuudessa" ja uskalsin siellä kysyä luennoitsijalta yhtä asiaa. En ole siis vuosikausiin uskaltanut edes viitata koulussa, mutta nyt uskalsin avata suuni. Olen todella ylpeä itsestäni. Ihan mahtavaa.

Ihanaa, jos ei jatkossakaan tarvitse pelätä suunsa avaamista!

Maa, on se kyllä metkaa, miten lääkkeen vaikutuksen huomaa, kun se minulle ainakin oli jotain uutta. Aikas nopeasti huomasit, minulla vaikutukset alkoivat vasta kuukauden viiveellä vähitellen.