Kävin lääkärillä ja se määräsi minulle cipralexia, söin niitä kuukauden verran, mutta en huomannut että ne olisivat mitenkään auttaneet 😑❓ Kävin tänään uudestaan ja se antoi vain beetasalpaajareseptin, cipralexit käski siis lopettaa. Ihmettelen vain, miksei ne minulla auttaneet yhtään. Vähän tuntuu taas toivottomalta, olenko vain niin ujo ja syrjäänvetäytyvä, siis luonteeltani, ettei sille voi mitään. Eihän luonteenpiirteilleen mitään voi. En ole vielä noita beetasalpaajia kokeillut, mutta kai ne nyt ainakin auttavat, ainakin jännitysoireisiin (sydämen hakkaus, vapina ja hikoilu).

Ensi viikolla olisi koulussa taas esitelmiä. Olen tähän mennessä skipannut ne kaikki, enkä yhtään tiedä pystynkö pitämään esitelmää ensi viikollakaan. Inhoan esiintymistä ja tuntuu että inhoan koko tuota koulua, kun siellä täytyy pitää niin paljon esitelmiä ja olla esillä, vaikka vielä keväällä ja kesällä olin niin mielelläni sinne menossa...

Itsekin aikani mietin pääni puhki olenko todella vain näin ujo eikä millekään voi mitään. Onnekseni sain luotettavista lähteistä ja lääkäriltäni hyvää tietoa siitä, että masennuksessa ja sosiaalisten tilanteiden pelon kohdalla on kyse loppujen lopuksi biologisesta ilmiöstä, jossa aivojen välittäjäaineet eivät toimi tarkoituksenmukaisella tavalla. Apua saa lääkkeistä, eikä kyse ole mistään henkimaailmanjutuista. Mielentasolla prosessointi (psykologikäynnit) ovat myös vähintään yhtä tärkeitä.

Juuri se asia tässä on vaikeaa, kun on inhimillistä mieltää sairauden oireet luonteenpiirteiksi mikä usein pitkittää hoitoon hakeutumista. Siksi suosittelenkin lämpimästi käytiä vielä lääkärissä (huom psykiatrilla). Jaksan edelleen vahvasti uskoa lääkkeiden tehoon ja niiden antamaan apuun näissä vaivoissa yhtälailla kuin burana tehoaa äkilliseen päänsärkyyn 🙂. On kaiketi kovin yksilöllistä miten lääkkeet tehoavat ja missä ajassa ne alkavat tehoamaan. Itselläni meni juuri kuukausi, jonka jälkeen mieliala alkoi kohentua pikku hiljaa. Samaan aikaan olin tiiviissä yhteydessä psykiatriin ja lääkkeen tehoa nostettiin määräajoia cipralex 5 mg -> cipralex 20 mg. En ole itse lääkäri, mutta olen kuullut, että kannattaa koettaa pitkä aika samalla lääkkeellä ennen kuin vaihtaa uuteen.

Myös beettasalpaaja on hyvä lääke 🙂. Ihanaa kun ei tavitse sen voimasta pelätä vapinakohtauksia.

Kohta minulla alkaa terapia, ja toivottavasti siellä saan käsiteltyä näitä juttuja lisääkin. Hoito kun minulla on vasta "puolivälissä".

Toivottavasti sait Maa jotain edes irti kirjoituksestani. Minä olen miettinyt näitä asioita pääni puhki jo monta vuotta, mutta nyt alkaa oikeasti tuntuumaan että kaikki kirkastuu sittenkin! 🙂

Hei, olenkin jo unohtanut täällä käymisen.

Olen käynyt vain yhden kerran lääkärillä. Tässä on mennyt pari vastaanottoaikaa sivusuun erinäisten esteiden vuoksi ja uusi lääkäriaika on vasta kuukauden päästä. Psykologin kanssa jutustelu on muuttunut koko ajan helpommaksi. Aluksi oli paljon hiljaisia hetkiä, kun mietin mitä sanoisin. Jonkin verran mielessä pyöri myös "mitä se musta ajattelee"-fiiliksiä, enkä viitsinyt sitten kaikkia ajatuksia/kokemuksia päästää ilmoille. Nyt avaudun herkemmin.

Olin siellä vertaisryhmässä ja sain paljon "eväitä" tulevaisuuden varalle. Suosittelen vertaisryhmiä näistä asioista kärsiville. Siellä saa vapaasti olla oma itsensä ja se on aivan mielettömän vapauttavaa.

Blohy, sun kirjotuksia on kiva ja hyödyllistä lukea, kun niistä tulee sellainen fiilis, että kaikki järjestyy. Nyt menen tässä vähän päivä kerrallaan. Psykologin kanssa keskusteluista on ollut se hyöty, että hahmotan elämääni paremmin. Elämässä ja menneisyydessä on syitä miksi olen tällainen kuin olen, mutta tärkeintä on kai se katse tulevaisuuteen.

Hienoa maa! taidat olla luottavaisin mielin liikenteessä🙂👍 Itsekin kävin joskus psykologilla juttelemassa, vaikka varsinainen kelan tukema terapia alkaa vuoden vaihteessa. Minulle ainakin oli hieman tuskaista avautua psykologille todella mielen syvimmissä syövereissä olevista "hävettävistä" jutuista. Mutta sen kun on jaksanut käydä läpi, huomasin, ettei tilanteet olleetkaan niin ihmeellisiä. Monista "hävettävistä" asioista ja "heikkouksista" on tullut todella vahvuuksia, kun ne ensin uskaltanut läpikäydä ja tilanteen tiedostaminen on hallussa.

Vertaistukijuttua en olekaan kokenut, jos ei tätä tukinet-juttelua oteta huomioon 🙂.. varmasti antoisaa ja tarpeellista hommaa...

Luin uudelleen oman edellisen viestini, jossa omasta mielestäni virheellisesti sanoin "lääkkeet vaikuttavat yksilöllisesti" vaikka piti sanoman että "ERI lääkkeet vaikuttavat yksilöllisesti". Kannustan siis edelleen, varmasti se oma lääke löytyy!! Vaikka olen jo sanonut melkein kaiken lääkityksen puolesta, tuon nyt esille vielä yhden asian. Lääkitys antaa huomattavasti paremman lähtöaseman sekä omaehtoisten sosiaalisten tilanteiden toteuttamiselle (omaehtoinen siedätysharjoitus) että terapian tavoitteita mietittäessä.

Puhuitte noista lääkkeistä, niin onko sitten muitakin lääkkeitä sos.tilanteiden pelkoon, kuin cipralex ja beetasalpaajat? Minulle lääkäri ei ainakaan ole muista vaihtoehdoista puhunut. Tosin menen ensi viikolla taas käymään lääkärin juttusilla, että saas nähdä mitä se sitten ehdottaa. Terapia mahdollisuudesta/psykologeista yms ei minulle ole koskaan edes mainittu mitään, ihan tavallisella kouluterkkarilla ja -lääkärillä olen kulkenut. Pitäisikö terapia/psykiatrilla käynti ottaa itse puheeksi, jos niitä haluaisi kokeilla, vai marssia vaan suoraan psykologin luo? Eipä sillä, että itse edes mihinkään terapiaan tällä hetkellä haluaisinkaan/tuntisin olevani valmis, kunhan vain uteliaisuuttani tiedustelen miten teillä ovat asiat edenneet.

Olen nyt noita beetasalpaajia tosiaan käyttänyt muutamia viikkoja, hyvin tuntuvat auttavan juuri niihin fyysisiin oireisiin. Mutta kuten sinäkin Blohy muistaakseni olet jossain ketjussa puhunut (olikohan se juuri tässä), että ne eivät "päähän" auta mitenkään, olen itse huomannut ihan samaa. Jännitän ja pelkään edelleenkin samalla tavalla, vaikka ne tuntemukset eivät enää ruumiillisesti vaikutakkaan. En edelleenkään mielelläni puhu ihmisille ja ole heidän kanssaan tekemisissä, vaikka sydän ei enää hakkaakkaan tuhatta ja sataa, enkä hikoile itseäni kuiviin tms.

Aava, en tiedä noista lääkkeistä. Itse käytän beetasalpaajaa vain esim. esiintymistilanteissa. Lääkityksiä on varmaan monenlaisia ns. masennuslääkkeitä, rauhoittavia lääkkeitä ym. Blohy varmaan tarkoitti sitä, että kaikille löytyy varmasti sopiva yhdistelmä tai valmiste. Kannattaa tosiaan keskustella lääkärin kanssa ja jos lääkäri ei tunnu ymmärtävän, vaihtaa sitten lääkäriä tai hakeutuu ihan psykiatrin juttusille.

Mulla kävi niin, että lääkäri antoi mielenterveyspuolen yhteystiedot ja kerroin siellä tilanteestani ja pääsin sitä kautta psykologin vastaanotoille, joita on yhteensä 10 kpl. Ehkä eri paikoissa toimitaan eri tavalla. Mun ei ole kuin vähän tarvinnut kertoa taustastani ja tilanteestani ja johan on psykologia ja terapiaa suositeltu. 😉 Lääkkeitä (paitsi beetasalpaajaa) ei ole kyllä tyrkytetty vielä. Saa nähdä mitä mieltä lääkäri on, kunhan pääsen sinne vastaanotolle.

En tiedä tarvitseeko ihmisen olla jotenkin "valmis" terapiaan. Eikö se riitä, että on epätoivoinen ja totaalisen kypsä omaan tilanteeseensa?

Hienoa, että asiasta viriää keskustelua!! 🙂

On totta, niinkuin te Aava ja Maa sanoitte, että on aluksi todella vaikeaa miettiä mikä tässä vaiheessa on minulle oikea paikka, kun vaihtoehtoina ovat yleislääkäri, psykiatri, psykologi, psykiatrinen sairaanhoitaja, mielenterveystyöntekijä, psykoterapeutti jne jne... Itse suosittelen aloittamista psykiatrista eli psykiatrian erikoislääkäristä. Itse kävin yksityisellä puolella, mutta kaiketi ohjautuminen tapahtuu lähetteen avulla esim. terveyskeskuksen yleislääkärin kautta. Alussa kävin vain kerran yleislääkärillä, joka antoi beetasalpaajien reseptin. Beetasalpaaja auttoi kyllä, mutta vain murto-osan cipralexin antamasta tehosta. Psykiatrian erikoislääkäri osaa antaa kaiken tarvittavan tiedon psykoterapioiden "lajityypeistä", kelan tukemisesta (voit vain psykiatrin kautta laitta psykoterapian kelakorvaushakemuksen vireille) ja lääkemahdollisuuksista. Lääkkeitä on paljon muitakin kuin cipralex ja beetasalpaaja. Minulle taisi (onneksi) sattua heti oikea lääke, mikä johtuu varmasti siitä, että maltoin ja pinnistin itseni rehelliseksi läääkärin vastaanotolla. Olin aikaisemmin saanut sellaista tietoa, että psykiatrin esittämiin kysymyksiin kannattaa vastata täydellisen rehellisesti, jolloin saadaan syvällistä tietoa vaivaavasta sairaudesta, ja pystytään määräämään oikea lääke. Omasta kokemuksesta tiedän, että juuri tämä alkuvaihe, kun pitäisi mennä vastaanotolle, on jotenkin vaikea. Kuitenkin kannustan olemaan rehellinen ja avoin, vaikka maailma tuntuisi kaatuvan päälle. Lääkärillä on vaitiolovelvollisuus ja olet hyvissä käsissä! mitään ei tapahdu vasten tahtoasi.

Sen asian kanssa olen saanut opetella kärsivällisyyttä, kun cipralex alkaa vaikuttamaan vasta kuukauden viiveellä lääkityksen aloittamisesta. Kuukauden jälkeen elämä tuntunut siedettävältä ja pikkuhiljaa hyvältä ja nyt reilun puolen vuoden kuluuttua loistalta ja ihanalta. Beetasalpaajalla kun teho näkyy jo puolessa tunnissa. Cipralexin kohdalle sopii siis sanonta "hitaasti mutta varmasti". Mutta hei, kuten sanoin, onhan niitä muitakin lääkkeitä.. nyt vaan rohkealla mielellä lääkärille🙂👍!!

Muuten ihan mielenkiinnosta itsekin kysyisin, onko kukaan saanut mitään apua muista lääkkeistä kuin cipralexista ja beetasalpaajasta. Joskus ennen kuin etsiskelin tietoa sosiaalisen fobian hoidosta, törmäsin ainakin xanor-nimiseen lääkkeeseen. Millaisia kokemuksia xanorista on??? wikipedian mukaan ainakin riskinä jonkinmoisen riippuvuustunteen syntyminen. Millälailla tuo xanor muuten vaikuttaa; onko sen vaikutus vähittäistä kuten cipralexin vai otetaanko sitä tilanteen mukaan, kuten beettasalpaajaa? Olen tämän asian suhteen täydellisyyden tavoittelija, joten heittäisin ilmoille kysymyksen, voisiko beettasalpaajan korvata xanorilla esiintymistilanteissa?? Aion tästä asiasta (ideastani) soittaa huomenna psykiatrillenikin, mutta toin asian julki muillekin.

Blohy onkin varmaan jo saanut lääkärin kanssa keskusteltua. Sen mitä itse lukaisin netistä Xanorista, mun korviini kuulustaa aika "tujulta" lääkkeeltä. En ainakaan itse haluaisi olla niin doupattuna missään esiintymistilanteessa. 😉

Voiih. Mua ottaa niin päähän. Mulla päättyi juuri yksi koulutukseen liittyvä kielikurssi. Opettaja antoi palautetta ja vähän niin kuin moitti mua, kun en ollut keskustelutilanteissa aktiivinen. En saanut suutani avattua, kun kovaäänisemmät "pitivät omaa showtaan". Surettaa olla tämmönen viallinen.. 😭

Maa kirjoitti 11.12.2008 23:11

Voiih. Mua ottaa niin päähän. Mulla päättyi juuri yksi koulutukseen liittyvä kielikurssi. Opettaja antoi palautetta ja vähän niin kuin moitti mua, kun en ollut keskustelutilanteissa aktiivinen. En saanut suutani avattua, kun kovaäänisemmät "pitivät omaa showtaan". Surettaa olla tämmönen viallinen.. 😭

Heippa Maa!

Ikävää, jos palaute sai sinut huonolle tuulelle! Palautettahan pitäisi antaa rakentavasti, ei repien. Opettajasi ei itse ole arka eikä siksi osannut asennoitua asemaasi.

Tiedätkö, että puheliaatkin voisivat opetella antamaan suunvuoron hiljaisille. Jos puhekykyä tarvitaan niin myös kuuntelutaitoa. 🙂

Toisia et kuitenkaan voi muuttaa. Hienoa, että sinulla on ollut rohkeutta ja voimaa hakea itsellesi apua. Sosiaaliset pelot on liian vaiettu aihe, joten voit tuntea olevasi ainut. Niin ei kuitenkaan ole. Viestistäsi tuli mieleeni omat koulumuistoni puolen vuoden takaa. 🙂👍

Kiitos vastauksestasi, Eläväinen!

Tiedän, ettei opettaja tarkoittanut mitenkään pahalla, mutta paha mieli siitä tuli. Se palaute sai tosiaan mut tuntemaan itseni vialliseksi ja arvottomaksi.

Olen kyllä itsekin sitä mieltä, että puheliaiden täytyisi joskus antaa muillekin vuoro. Sehän on sosiaalista osaamista, että pyritään vastavuoroisuuteen.

Mietin myös noita keskustelutilanteita. Opiskelualaani liittyen keskusteluaiheet eivät olleet mitään kovin helppoja tai pinnallisia, vaan monet niistä liittyivät todella henkilökohtaisiin asioihin/arvoihin.

Olevan vasta nyt lähiaikoina ymmärtänyt, etten ole hirveän hyvä avautumaan (uusien) ihmisten edessä. Pelkään ihan hirveästi muiden kritiikkiä ja arvostelua. Olen siis myös tavattoman huono ottamaan palautetta vastaan, koska otan sen niin henkilökohtaisesti. Sivuutan kaiken positiivisen ja poimin vain sen negatiivisen. Opettaja kuitenkin myös kehui mun töitä. (Tuntuu, etten ansaitse kehuja..)

Mukavaa viikonloppua kanssamatkustajille! 😉

Muistathan, että tärkeintä on se, millainen ihminen olet, ei se miltä näytät! Sinulla on varmasti annettavaa. Siitä kertoo jo se, kuinka tällä keskustelufoorumilla pystyt vastavuoroisuuteen. Kunhan joku vain kärsivällisesti tutustuu sinuun, hän saa sinusta aidon ja välittävän ystävän.

Ei se, että pelkäät, tee sinusta ollenkaan huonoa ihmistä. Sinulla on syysi siihen, miksi tunnet niin kuin tunnet. Oletko huomannut, että kun peloistaan puhuu muille, siitä on paljon apua. Voi saada ymmärrystä ja tukea. Ei tarvitse enää pelätä pelkojensa paljastumista. 🙂

Mikset ansaitsisi kiitostakin? Se, että kärsit sosiaalisista tilanteista, ei pyyhi pois kykyjäsi. Ajattele, miten hyvä on, että joku auttaa sinua näkemään ne, josset itse niitä huomaa.
Opettele armollisuutta itseäsi kohtaan. Se ei tapahdu hetkessä, mutta eheydyt vähitellen.

Hei Blohy, kysyisin että kun olet syönyt lääkkettä onko se vaikuttanut sun tunteisiin? Entä oletko kuinka kauan syönyt lääkkeitä, tuliko niistä sivuoireita? Mulla on ollut kokeilussa Zoloft mutta siitä tuli ihan zombie olo, tuntui että eläisin jonkin kuplan sisällä, lisäksi aloin saada pahoja migreenikohtauksia joten lääke piti loppettaa. Olen nyt saanut Cipralex nimisen lääkkeen joka on tarkoitus aloittaa ihan pienellä annostuksella ja lisätä sitä vähitellen, jotenkin lääkkeen aloittaminen pelottaa mutta tuntuu että ei tästäkään mitään tule, saan hädin tuskin käytyä kaupassa paniikeiltani ja olen myös melko masentunut. Mullakin on tarkoitus aloittaa jossain vaiheessa terapia mutta en jaksa sitä nyt aloittaa vielä koska mulla on paniikkikohtauksia päivittäin. Mutta haluaisin kyllä täältä kämpästäni päivänvaloon pikkuhiljaa.

Hei Aliisa36! 🙂

Itse aloitin cipralexin käytän viime maaliskuussa. Eli kolmen kuukauden jälkeen tulee vuosi täyteen. Aloitin 5mg:n annoksella kolme ensimmäistä päivää, minkä jälkeen annostus nostettiin 10mg:hen. Annostusta on koko ajan nostettu vähitellen 15mg:hen ja nyt 20mg:hen.

Alku vaati siis kärsivällisyytta. Olo alkoi parantua vasta kuukauden kuluuttua, minkä jälkeen siis annosta nostettiin siihen 15mg:hen. Jopa 5mg:n annoksella sivuvaikutuksina tuli lievä päänsärky, väsymys ja samaan aikaan unettomuus. Tämä kesti siis vajaa kaksi päivää, ja vähitellen kaikki oireet ovat tipotiessään. Ja aina kun annostusta nostettu, on pari päivää väsyttänyt hieman normaalia enemmän. Sivuvaikutuksia ei siis todellakaan kannata pelätä. On hyvä jos nuo pari ensimmäistä päivää malttaa ottaa normaaleilta arkirutiineilta hieman rauhallismmin.

Omasta kokemuksesta sanon, että lääkitys kannattaa ehdottomasti aloittaa. Alku vaatii siis kärsivällisyyttä, kun olo ei samantien kohene. En kuitenkaan uskalla edes kuvitella, miten elämälleni tai elämänmyönteisyydelleni olisi käynyt, jos en olisi alkanut käyttää tai lykännyt hieman aloittamista.

Minut valtasi aina paniikki ja ahdistus, kun kohtasin ihmisiä. Tällöin otin beettasalpaajaa niin kauan kuin tunsin olevani tarpeeksi vahva kohtaamaan kaiken ilman beettasalpaajaa. Ja se tunne tulee sinullekin, vaikka et välttämättä sitä nyt uskokaan🙂👍. Olet mielestäni täysin oikeilla jäljillä parantumisen suhteen! En tiedä muista tilannekohtaisista lääkkeistä (rauhoittavista) esim. xanor, kuulemma hyviä lääkkeitä nekin. Mielialalääke (cipralex) kuitenkin paras vaihtoehto pitkällä tähtäimellä.

Hei kaikille.
Olen jo muutamassa ketjussa ottanut asioihin kantaa ja toki tätäkin olen ahkerasti lukenut, sillä mulla on ollut vaikea sosiaalisten tilanteiden pelko.

Olen nyt kuitenkin ollut noin kahdeksan vuotta kuin toinen ihminen.
Aloitan oikeastann sillä, että tällainen fobia saa alkunsa aina varhaislapsuudesta. Minulla oli dominoiva äiti, joka piti minua vähän kuin "toisen kakarana" vanhemman veljeni vierellä.
Koko kouluaikanani (perus-) minulla ei ollut todellisia kavereita, eikä ystäviä ja pelkäsin mennä mihinkään joukkoon.

Varsinaisesti invalidisoiva fobia, joka siis lukitsi minut neljän seinän sisään suljettujen verhojen taakse, puhkesi kuitenkin vasta kolmissakymmenissä ollessani. Asuimme toisella paikkakunnalla silloin.

Olin ollut sairaalahoidossa ja saanut lääkitystä vaivaani, mutta tuloksella +-0 🙄

Olen kyllä muutenkin yli puolet elämästäni käyttänyt mielialalääkkeitä ja nytkin minulla on lopun elämää todennäköisesti, mutta sen verran tehokas, etten tunne ahdistusta enkä masennusta.

Mutta mennäkseni sosiaaliseen fobiaani; miten siitä selvisin.
Myytyämme talon muuttaaksemme toiselle paikkakunnalle, sain varat operaatioon, jota kutsutaan nimellä Stressihermon salpaus.
Minulle tehtiin se vuonna 2000 Helsingissä Mehiläisen sairaalassa.

Olen valmis kertomaan tästä omakohtaisen tarinani ja kaiken siihen liittyvän, kuka vain haluaa siitä tietää. Ikävintä kaikessa siinä on vain se, ettei normaali koululääketiede tunnusta sitä hoitomuodoksi 😞 Ymmärrettävää sikäli, että onnistuessaan se vie heiltä voin leivän päältä.
Yksinkertaisesti sanottuna, leikkaus on varsin tyyris, eikä KELA korvaa senttiäkään siitä 🙄

Minä kuitenkin TIEDÄN miltä tuntuu, kun pitää puikkelehtia kaupassa pitkin hyllyn välejä, jos joku vähänkään tuttu sattuu sinne samaan aikaan. Kun puhelin soi tai pitäisi soittaa jonnekin hoitaakseen asioita (mieheni teki kaiken sellaisen puolestani).
Minä TIEDÄN miltä tuntuu, kun joku tulee puhumaan ja kaikki keskittyminen menee siihen, että jouduin miettimään vastausta, johon en kunnolla kuullut kysymystäkään ja silloinkin änkytin kuin papukaija.
Minä TIEDÄN miltä tuntuu kun sydän moukaroi tietään kohti kurkkua ja siitä ulos, kun kädet tärisevät ja tuntuvat siirappisilta ja naama helottaa kuin jouluomena.

Ja koska minä todellakin tiedän tämän kaiken ja tiedän sen kuuluvan minulla menneisyyteen, nostan teille kaikille hattua ja toivotan voimia... kyllä monelle saattavat lääkkeetkin auttaa, mutta toivon, etten ainakaan polkenut kenenkään vähäisiäkään toivon rippeitä suon silmäkkeeseen, sillä jos minä jotakin voisin, hankkisin teidät kaikki vapaiksi helvetillisestä piinastanne ☹️

Kirjoitelkaa ihmiset, kannustakaa ja minä pystyn siihen myöskin 🙂🌻