Hei taas!

Lääkekuuri alotettu ja en tiiä onko vaikuttanu mutta avasta alussa ollaan.Ehkä vähä paremmin uskallan.

Sitä kysyisin että miten pystytte seurustelemaan vaikk kärsitte tästä?Ite en voisi kuvitellakkaan seurustelevani.Haluaisin mutta en pysty.En pysty olemaan oma itseni toisen sukupuolen seurassa ja keksin vikoja itestäni kokoajan.Tuntuu että en ole heidän arvonen ja olisin varmasti erittäin mustasukkanen.VOiko mulla olla joku toinen sairaus vai liittyykö se tähän?Esim. suunnaton toisensukupuolen pelko?Läheisyys ja kaikki mitä siihe liittyy ahdistaa mua suunnattomasti.ehkä se on vaan huonoa itsetuntoa, en tiedä

Random1988, mukavaa kuulla susta. Erittäin hienoa, että sait lääkekuurin aloitettua. Vie ehkä jonkin aikaa, ennen kuin lääkkeet alkavat kunnolla vaikuttaa. Ole sinnikäs ja odottele rauhassa.
🙂🌻

Mulla päättyi juuri pitkä suhde. Olen siis ollut vain tämän kerran parisuhteessa ja se siis kesti liki 10 vuotta.

Nämä sos.pelkoisten ihmisten ongelmat johtuu monesta asiasta (esim. vaikeat lapsuuden kotiolot) ja vaikuttavat tietysti moneen asiaan. Kannattaa ensin selvittää asioita yksikseen, ennen kuin miettii seurustelua. Niin minä ainakin aion tehdä. Itsetunto parempaan uskoon ja kyllä se siitä. 🙂👍

VOiko tost cipralexista tulla iltasin tosi levottomaks?itsellä ainaki tuntuu et tekis mieli juosta seinästä läpi ja pomppia loppu yö😀Sinänsä vaan vaikeuttaa unen saantia, muuten ihan ok.Jotenki nää on nyt toiminu eri tavalla kun viimeks.Viimeks huomasin kuukauden jälkee selkeitä eroja, nyt en niinkään.Sovittiin lääkärin kanssa et syön näitä 3kk ja sit katotaa jos nostettais annosta 15milligrammaan päivässä.Auttaako annoksen nosto?

Oon kyl huomannu et nykysin jopa tulee hyvä fiilis että onha tää elämä iha jees.
Lohtusyöminenki vähentyny ja ei ookkaa kokoaja nälkä tai tee mieli jotain herkkuja.
Työnteko maistuu hyvälle vaikka olin niiin täynnä mun duunia jo kauan mutta nyt jo on kiva mennä sinne ja tehnykki aika paljon töitä kun kesällä tuli makoiltua vaan kotona kun mikään ei maistunut.

Oon kyl yllättyny siitä kuinka helppoa lääkärille on ollu puhua.Kai siinä saa jotenki jätettyy sen suojakilven(joka itellä tuntuu välillä olevan tyyliin graniittia) ja pysty puhumaa tosi avoimesti.Samoin pelkäsin vähän hakea lääkkeet apteekista mutta sekin ollu alusta asti helppoa ja nopee homma.Oon kyl erittäin tyytyvöinen mun nykyseen lääkäriin.Tuntuu että kerranki joku kuuntelee ja oikeesti haluu auttaa.
Toisin ku se eka lääkäri,Ohitti kokoasian ja sano et mulla on vaan stressiä ja määräs jotain helvetin mirtatzapiiniä.Onneks tää uus lääkäri soitti mulle koska eläisin varmaan vieläkin unelmoiden avusta.

Harmittaa kyl ku tuli lääkkeissä joku 3kk tauko ja tää koko prosessi veny.

Mutta pääosin positiivisin mielin eteenpäin.Sais vielä vähän rohkeutta et pääsis elvyttämään vanhoja ystävyyssuhteita.En tosiaan oo niitäkään nähny ku about kerran kuussa ku ollaan lähetty baareilee.Oon kyllä onnellisessa asemassa kun mulla on todella laaja kaveripiiri.Yksin ei tarvi olla jos en halua.Omaa syytä vaan etten niillekkää oikee pysty avautumaa mun jutuista.Ehkä joskus

Heippa pitkästä aikaa 🙂

Mitäs random1988:lle nykyään kuuluu? Edellisistä kuulumisista on kuitenkin jo aikaa.
Entäs Blohy ja kumppanit? Huhuu?

Itselläni puhaltaa ihan uudet tuulet. Olen uudessa seurustelusuhteessa. Muukin elämä on suht ok. Terapia jatkuu ja ongelmien käsittely. Välillä on huonompia päiviä, mutta onneksi elämä on yleisesti ottaen mukavaa. Varsinkin uusi suhde lämmittää.

Rakastunein terkuin, Maa 😍

Moi,

Ihanaa Maa, rakastuminen on ihana tunne! Tulin ihan iloiseksi sun puolesta 🙂 Saako sen verran udella että oliko terapialla ja itsetuntosi kohentumisella vaikutusta eroon? Eli luuletko että olisit vieläkin edellisessä suhteessa jos et itse olisi hakenut omiin ongelmiin apua.. Anteeksi jos olen liian utelias. Mulla ainakin poikaystävän kanssa tuli paljon enemmän riitoja kun aloin taas tuntemaan ja kuuntelemaan itseäni terapian ansiosta. Eroakin joskus mietin mutta tällä hetkellä menee hyvin.
Paljon on vielä asioita käsiteltävänä mutta paljon olen myös "edistynyt" ja alkanut löytää taas oman itseni, joka muuten tuntuu aivan mahtavalta! On ihana huomata innostuvansa asioista ja nauraa 🌻🙂🌻 Vaihdoin muuten opiskelualaa ja nyt syksyllä aloitin uudet opinnot, joista tykkään.

Ihanaa syksyn jatkoa kaikille, käykäähän täälläkin päivittelemässä!!

Moikka Lumikki, kiva "nähdä" suakin pitkästä aikaa. Mukavaa, että sullekin kuuluu hyvää. Just toi "oman itsen löytäminen" on upeeta! Hienoa, että olet myös löytänyt mieleisen opiskelualan. 🙂

Saa multa udella ja mielellään vastailen. Uskoisin, että terapialla on ollut merkittävä vaikutus eroon. Terapiassa sain vihdoin luottamuksellisesti kertoilla parisuhteestani. Sain siis ko. suhteessa osakseni henkistä väkivaltaa. Itsetuntoni oli aivan nollissa ja olin jo aivan turtunut tuohon käytökseen. En tiennyt mikä on normaalia parisuhdetta ja mikä sairasta. Onneksi terapeutilta sain neutraaleja näkemyksiä asiaan (ja vahvistusta omille ajatuksilleni).

Itse asiassa lueskelin eilen "iki"vanhoja päiväkirjamerkintöjäni. Olin purkanut niihin ex-miehen törkeää käytöstä. Mainitsin neljän vuoden takaisessa merkinnässä suoraan haluavani erota, mutta myönsin silloin olevani liian heikko siihen.

Huomasin myös, että päiväkirjamerkintöjen mukaan jo ennen terapiaa alkanut pikkuhiljaa vahvistumaan ja pyrkimään takaisin maan pinnalle suhteesta joka veti mua syvyyksiin.

Huh! Onneksi ei tarvitse olla enää tuossa suhteessa. Nyt osaan arvostaa itseäni aivan uudella tavalla. Mun tapauksessa pelkkä suhteesta lähteminenkin nosti itseluottamusta huimasti. Kukaan ei enää mollaa mua! Mä oon hyvä juuri tällaisena.

Ihanaa viikonloppua ihmiset! 🌻🙂🌻

Ähh. Mä jo kerkesin aloitella uutta otsikkoa aiheesta, kun en älynnyt ekana etsiä laajemmin. No ylläpito poistaa sen viestin jos niin tahtoo. Jos nyt tiivistän tähän lyhyesti oman kertomuksen: olen aina ollut ujo, mutta en koskaan kärsinyt esiintymispelosta enkä muistakaan sosiaalisista tilanteista. Kaikki uhkaavatkin tilanteet pystyin ottamaan haltuun ilman suuria paineita. Kaikki muuttui yhden yön aikana 1,5 vuotta sitten nakkikioski jonossa, kun sain pahasti nenille kun en erästä henkilöä suostunut kotiin kuskaamaan. Tästä alkoi paha alamäki joka on pahentunut ajan kuluessa. Itseluottamus on pohjamudissa. Psykiatrit eivätkä lukuisat lääkekuurit ole auttaneet. Psykiatrien hengitysharjoituksia olen tehnyt ja koettanut nimeksi, mutta mikään ei vain tahdo auttaa. Jokainen kohtaaminen yleisillä paikoilla tuntuu olevan uhka. Järki sanoo että turhaa häsläämistä ja vouhoamista sillä eihän mitään pahaa voi tapahtua, mutta se muu osa aivoista tulkitsee kaiken uhkaksi. En pyri välttelemään kanssakäymisiä vaan pikemminkin pakotan itseni ihmisten ilmoille, joka päätyy siihen että solvaan ja raivoan itselleni että miksi pitää taas vetää kaikki överiksi... ehkä suurin huolen aiheeni on se että jonkun tiukan paikan tullen murrun täysin ja saan siten luuserin leiman otsaani. Ujoudesta huolimatta en koskaan antanut kenenkään alistaa itseäni, vaan annoin tarvittaessa samalla mitalla takaisin. Nykyään samaisissa tilanteissa paniikki ja puolikuolema yllättäisi aivan varmasti. Ainoa toive olisi että olisin sama ujo normaali itseni kuin ennen. Vaikka olin tosi ujo, oli sentään itseluottamus kohdallaan ja olotila normaali. Jos jollain on heittää jotain itsehoito harjoituksia kehiin niin kiitän, mutta lääkekuurit eivät enään tule kysymykseen. Eivät toimi ja maha ei siedä enään yhtään uutta lääkettä... ja lääkärit, ei ole apuja ollut, kun eivät itse tälläisiä ole sairastaneet. Pyydän vain jos jollain kohtalontoverilla olisi heittää hyviä itsehoitoniksejä, jotka ovat tehonneet.

PS: masennusta eikä muitakaan itsetuhoisia ajatuksia ole, muttei meinaa sitä etteikö olisi armotonta v***tusta asiasta

Hei taas!

Kai tänne tulee aina kirjoteltua ku on vaikeempi ajanjakso käynnissä.

Tuntuu taas että ei elämä jaksa maistua ja mielessä pyörii itsetuhoset ajatukset.
Ei tartteis enään märehtiä päivät pitkät tätä tylsää,turhaa ja ilotonta elämää..☹️
Cipralex 15mg syöny nyt ja se on auttanu mut ei kyl haluamallani tavalla.
Kaupassa yms käynti sujuu nykysin hyvin mutta lähemmät kontaktit ei.
Oon nykysin täysin eristäyny kaikesta.Jaksa oikeen ees pitää huolta itestään ku haluis vaan maata sängyssä ja jäädä siihen.Töissäkään ei oo voimia käydä ja se lisää stressiä että mistä saan rahaa☹️Aikasemmin oli ainakin toivoa että kuhan lääkkeet alkaa vaikuttaa ni saan taas elämästä kiinni mutta ei nää näytä auttavan.Olo on niin yksinäinen kun ei ole ketään.Enkä näkjään tuu ikinä pystymään parisuhteeseen ja se on asia mitä toivon eniten joskus kokevani.Ja tiedän että en ole ruma tai mitään ja kovasti tytöt kehuvat mutta en vaan pysty olemaan heidän seurassaan.Paitsi änkyrä kännissä.Jotain tässä on tehtävä koska elämäni on tällä hetkellä pelkkää tuskaa ja murhetta, ei ilonpilkahduksia tai onnea.
Päivän kohokohta on kuppi kahvia aamulla tai sillontällön kaupassa käyminen.Ei elämän tällästä pitäisi olla.

Ootteko huomannu olon parantuvan ku ootte nostanu annosta 15mg to 20mg?Lääkäri sano että se tois liikaa sivuvaikutuksia.Ite olisin valmis kokeilemaan.Terapiakin olis kiva mutta lääkäri ei oo sitä ehdottanu.Kuullemma pitäis hankkia uus työpaikka ja muuttaa kotoa.Että siitä kiikastaa...Jotenki tuntuu junnaavan paikoillaan tää prosessi ja haluisin kovasti jtn muutoksia.Onko terapia ilmasta?Jos kysyn lääkäriltäni ni voiko hän määrätä sitä?Mulla on nuoruudessa ja lapsuudessa tapahtunut hirveitä asioita mitkä uskon vaikuttavan mun elämään liian vahvasti nykypäivänä.Jos sais ees jollekkin puhuttua kun tällä hetkellä ei ole ketään kelle voisi avautua.

Toivottavasti nyt saisi taas jotain iloa elämään.Olis jotain mitä odottaaa...
Kun päivät kuluu siinä että murehtii kaikesta ja kokoajan mielessä pyörii kuinka hyppy sillalta lopettais kaiken tuskan..Mutta en usko pystyväni siihen ja loppujenlopuksi en halua.Uskon jossain syvällä sisimmässäni että tästä viel noustaan ja joskus vielä nautin elämästä.

Tsemppiä muille ja kiva kuulla että elämänlaatu o parantunut!Itselläkin noi lääkkeet vaikutti ja elämä vaikutti jopa mukavalta ajottain mutta nyt on synkkä kausi menossa taas.

Heippa! Mitäs tänne kuuluu?

Mun piti vastata sun Random1988 viestiin aiemmin talvella, mutta unohdin. Yritän nyt nostella tätä keskustelua ja viestitellä paremmin myöhemmin.

Onko se sosiaalisen tilanteiden pelkoa,jos pelkää mokaavansa?

Hei taas!

Syöny nyt pienen tovin tota 15mg cipralexia mutta nyt aion sen lopettaa.Oon 3kk ollu rankalla dieetilla ja paino ei laske vaikka mitä tekis!

Soittelen lääkärilleni ja kerron et aion lopettaa tän heti.Eli siis huomenna en ota enää lääkettä.muiden kokemuksia lukeneena tiedän et laihdutus+cipralex ei toimi.Oon lihonu sellaset 6-7kg tän lääkkeen käytön jälkeen vaikka syön terveellisesti ja liikun.

Toivottavasti se tohtori nyt keksii jonkun lääkkeen mikä ei lihottais,mitä syömällä pystyis laihduttamaan ja auttais viel tähän sos.tilanteiden pelkoonki.

Terapiaan haluisin.Maksaako se jotain?Tuntuu et lääkäri ei millää mua sinne laittais.Tosin se ei kaikista mun lapsuuden traumoista tiedäkkään ku niistä on niin vaikee puhua.

Muutenki turhauttavaa kun lääkäri sanoo et oon oon vaan ihminen kuka viihtyy yksinään ja ei oo seurallinen.Paskat sanon minä.Ennen sairastumista meinasin revetä liitoksistani jos jouduin viettämään päivän yksin kotona.Ja porukassa mä en koskaan jäänyt huomaamatta vaan olin se kuka oli aina äänessä

nyt on niin helvetin epävarma olo kun kävelen tuolla ulkona.kaikki tuijottaa,Näytän hirveeltä yms.

Oon täysin eristäyny.Viimeks ollu ulkona kavereiden kanssa yli 6kk sitten.Päivät menee himassa,sillon tällön käyn kaupasssa et olis edes jotakin tekemistä.Töissä toki tulee käytyä ja se on kyllä ainoo paikka missä pääsee ihmisten kanssa keskusteleen vapautuneesti.Nautin suunnattomasti siitä.Siis kun harvoin pääsen juttelemaan ihmisen kanssa.Monille normaalia,mulle harvinaista herkkua.

Yks rajottava tekijä on tuo paino.Melkeen sanoisin että kaikista rajottavin.En enää suostu olemaan missään ilman että on takki päällä peittämässä läskejä.Baariin en kehtaa lähteä tai kaverille kylään.Ylipainoa on sellanen 10kg mikä kuullostaa ävhältä mutta kaikki on keskivartalossa ja rasvakerros on todellakin paksu.

On se kumma kun apua ei saa!Pitääkö ihmisen yrittää itsemurhaa ennenku pääsee terapiaan ja saa oikeesti lääkityksen?! huoh

Anteeks kielenkäyttö ja sekava teksti mutta tuohtuneena ja väsyneenä tätä kirjotin.En siis mitään itselleni oo tekemässä,oli vaan kannanottoni🙂Kertokaas muut onko toi cipralex vaikuttanu painoon ja onko kilot sitte karissu ku käytön lopettaa?

Mulla ei kyllä ole mitään vaikutusta ollut Cipralexilla painoon. Ihan normaalisti olen laihdutellut. Mun Cipralex-annos oli 30 mg. Vaihdoin sen taloudellisista syistä Cipramiliin, jota menee 60 mg. Ei sekään mitenkään laihtumiseen vaikuta.

Hei!

Olen syönyt Cipralexia 60mg (apteekissa vaihtoivat Sepramiin) nyt toista vuotta. Annos oli aluksi 40mg, mutta viime "takapakin" takia nostettiin 60 mg.
Nyt paino on lähtenyt alaspäin, kun ruokahalu on normalisoitunut.
Edelliset lääkkeet nostivat ruokahalua.
Minulla on kokeiltu kymmeniä erilaisia lääkkeitä, melkein jokaista en kauaa ehtinyt käyttää kun sivuvaikutukset olivat välillä hengenvaarallisia ja välillä eivät vain toimineet.
Nyt olen ollut tyytyväinen Sepramiin ja minulla ei ole painoa nostanut 🙂
Mutta jokaisen kannattaa muistaa, että jokin toimii minulla ja toisella ei taas lainkaan. Olemme kuitenkin jokainen oma itsemme ja reagoimme erilailla eri lääkkeisiin, tämä siis minun kohdalla.

Toivon sinulle kaikkea hyvää, ja toivon että saat apua ja lääkkeet auttaa🌻🙂🌻

Moi! Oon 20v tyttö tai nainen 😋 Mullakin on tota sosiaalisten tilanteiden pelkoa, on jotenkin vaikeeta tutustua ihmisiin ja välillä tuntuu siltä kun kaikki tuijottais. En meinaa mitään kunnon palkkatyötäkään saada vaikka oon hakenut paikkoihin. En haluu syrjäytytä yksin kotiin ilman ketään tai mitään. Haluisin mennä jotain opiskelemaan mut sit pelottaa aina et jos joutuu puheiden kohteeks. Mua on koulukiusattu ja kyllähän siitä jää sellanen epävarmuus josta haluis päästä todellakin eroon..

Eli viime viestin jälkeen en oo ottanu lääkettä ja iha hyvä fiilis.Vähän ku ois syöny jotain vahvoja särkylääkkeitä,Vähän sekava olo.Myös ihan ihmeelliset tunteenpurkaukset,saatan revetä yhtäkkiä nauramaan ja 5min myöhemmin tulee yhtäkkiä tippa linssiin ja sekin menee ohi hetkessä.Outoa koska en normaalisti itke lähes koskaan.Nyt idolsin katsominen sai jo tipan linssiin 😀
Oon nukkunut toodella hyvin ja päivätki menee melkeen nukkuessa.Vessassa saa käydä kokoajan vaikka en mitenkää paljon ole mitään nesteitä juonu.Muutenki iha positiiviset fiilikset🙂

Viel pitäis soittaa lääkärille ja kertoo et lopetin ton cipralexin.Mitäköhän sitä seuraavaks alkais syömään?Viimeks sanoin ite lääkärille et haluun cipralexia.Ei oo eka kerta ku tän lopetan,viimeks oli resepti menny vanhaks ja en ehtiny soittaa lääkärille ni meniki sit 2-3kk ilma lääkkeitä.Alkuun meni hyvin mut sit loppuvaiheessa olin todella rikki ni oli pakko hakee taas resepti.Pienet jutut kuten esim soittaminen tuntemattomille,kaupassa käynti yms menee jo iha rutiinilla eikä niitä jännitä yhtään enää.Ennen saatoin tunnin miettiä mitä sanon hammaslääkärille kun sinne piti soittaa ja varata aika 🙂

Kirjottelen tänne miten tää lääkkeiden lopettaminen nyt lähtee käyntiin ja tuleeko niitä pahoja vierotusoireita mistä oon lukenu.Mukava kirjotella tänne,ei paineita mitä muut ajattelee ja voi puhua vapaasti ja suoraan🙂En oo ikinä puhunu kellekkään näistä asioista ja kukaan lähipiirissäkään ei tiedä että sairastan sos.tilanteiden pelkoa.En oo nähny tarpeelliseks kertoa asiasta koska en usko et ihmiset osais suhtautua siihe oikein.Lähinnä vaan vaikeita ja epämielyttäviä tilanteita.

Tosin oon huomannu et ihmiset ikään kuin välttelee mua koska mun seurassa on vaikea olla.Kai se vaivaantuneisuus jotenkin tarttuu.Cipran alotuksen jälkeen ollu fiiliksellä et pärjään hyvin yksin ja oon mielummin yksin.Kavereita en oo nähny lähes yhtään ja sukulaisiinkaa ei oo tullu pidettyy mitään yhteyttä.Alkuun ne soitteli mut nykysin puhelin ei soi lähes koskaan, jos soi ni sillon ne soittaa töistä.Mutta ei se nyt niin mua häiritse,oppinu viihtymään yksin.