Hei Mintsu! Mulle ei esiintyminen ole isompi ongelma, mutta (erityisesti) epämuodolliset sosiaaliset tilanteet kyllä jännittää tai pelottaa. Jopa siinä määrin että lähtökohtaisesti oletan, etten nauti uusien ihmisen tapaamisesta, vaan tarvitsen ainakin kaksi tai kolme tapaamista (missä kukaan ei "pure") ennen kuin alan rentoutumaan ja pystyn olemaan oma itseni. Tämä rajoittaa uusien ihmisten tapaamista ja ystävyyssuhteiden syntymistä.

Auttaisiko punastumiseen suhtautumisessa ajatella, että se on kehon reaktio jännittävään tilanteeseen. Aktivoiva (sympaattinen?, jos oikein muistan) hermosto aktivoituu ja ihon pinnassa olevat verisuonet laajenevat, mikä aiheuttaa punastumisen ja lämmön tunteen - eli keho valmistautuu taistele/pakene-reaktiolla toimimaan hieman tavallista tehokkaammin. Tunne ei välttämättä ole itselle kiva, mutta ulospäin punastuminen voi näyttää samalta kuin innostus tai muu kiihtymys. Ja innostuneet ihmiset ovat mielestäni yleensä aika kauniita tai puoleensavetäviä!

Mulla sosiaalisten tilanteiden arastelu liittyy siihen että pelkään olevani liian hiljainen, tai sanovani jotain väärää. En haluaisi erottua joukosta käyttäytymällä eri tavalla kuin muut, mutta toisaalta eiväthän muutkaan ole kaikki samanlaisia. Ylipäätään tunnen itseni hirveän itsetietoiseksi uudessa seurassa - siihen auttaa vähän se kun pyrin keskittymään enemmän muihin kuin itseen, ymmärtämään mitä he ajattelevat tai miksi käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: jatko
• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: kirjoitusvirhe

Kiitos Soroppi vastauksestasi 😊. Juuri mainitsemasi liiallinen itsetietoisuus on se munkin ongelma, joka on aikatavalla aina sosiaalisissa tilanteissa läsnä enemmän tai vähemmän  mutta korostuu juuri esiintymistilanteissa. Ilmaisit asian hyvin, sanoitit ajatuksiani 😊. Olen paljon miettinyt esiintymistä, mielikuvissa, opetellut hengitysharjoituksia ja puheen hidastamista, ihmisiin keskittymistä itseni sijaan. Tämä korostuu erityisesti nyt, kun olen uudessa työssä, jossa joudun  esiintymään palaverissa paljonkin, vetämään niitä. Tämä tuli itselleni hieman yllätyksenä mutta työni on niin mielenkiintoinen, etten missään nimessä halua esiintymispelon olevan esteenä. Nyt on korkea aika opetella siitä pois ja teen kaikkeni siinä onnistuakseni. Oikeastaan en halua päästä esiintymisjännityksessä kokonaan pois vaan saada se positiiviseksi jännitykseksi. Siksipä aion kokeilla myös hypnoosihoitoa, josta olen lukenut, että olisi rajoittuneessa sosiaalisten tilanteiden pelossa hyötyä. Aika näyttää. Ja omistan myös beetasalpaaja, joita olen käyttänyt juuri isommissa esiintymistilanteissa. Hyvä tuki, joista haluan joskus päästä kyllä eroon.

Se on surullista, että sullakin tämä on rajoittanut ystävyyssuhteiden luomista. Olet täysin oikeassa, me kaikki ollaan erilaisia ja se on rikkaus. Olet hyvä sellaisena kuin olet, sulla on oikeus olla sinä, kuten kaikilla muillakin on. Ole rohkeasti vain sinä itse, vaikka kokisit erottuvasi joukosta. Itse olen kokenut hukkuvan massaan juuri erottautumisen tai eriävien mielipiteideni pelon vuoksi, halu kuulua joukkoon on ollut niin suuri, että olen tehnyt sen itseni kustannuksella, unohtanut todellisen minäni aitoine mielipiteineni. Ymmärrän virheiden pelon, olen alkanut sanomaan sisäisesti itselleni virheiden sattuessa(jotka itse koen virheiksi sosiaalisissa tilanteissa), että ei haittaa, hyvin menee  😊. Tiedän, että oma sisäinen puheeni itselleni on ollut ankaraa, tuomitsemaan, säälimätöntä, en ole itseäni kohtaa paljon sympatiaa antanut, muille kylläkin. Olen alkanut kiinnittämään tähän erityistä huomiota ja kääntämään negatiivisen puheen positiiviseksi ja itseäni ymmärtävämmäksi, olla itseni ystävä. Puhua joka päivä itselleni kauniita sanoja ja tsempata olemaan oma itseni. Rentoutus ja mindfulness ovat auttaneet mua myös tässä prosessissa.

Pitkä on prosessi edessä, mutta päivä kerrallaan😊. Ja meidän täytyy oppia olemaan armollisia itsellemme, rakastamaan itseämme sellaisina kuin olemme, epätäydellisiä yksilöinä, virheineen päivineen unohtamatta niitä kaikki mahtavia ominaisuuksia itsessämme, joka tekee meistä meidän.