Skitsofreenikko työelämässä
Olen jokseenkin hyvin laiskasti kirjoitellut tänne, mulla ei ole ollut mitään järin kummallista sanottavaa ihmisten ongelmiin.
Olen risteyksessä, työelämä jokseenin hatarin eväin, tai työkyvyttömyyseläke.
Olen sairastanut helvetin vaikean psykoosin 2007 enkä vieläkään ole täysin toipunut, viimeksi kuulin ääniä kaksi päivää sitten. Miten skitsofreenikko toipuu tai palaa enää työelämään?
Mä en jaksa enää sairastaa mutta tiedän etten kykene työhönkään. Mihinkä nykymaailmassa pärjääminen sijoittuu, onko kyse vaan siitä että pystyisi olemaan niinku muut.
Ei jaksa, ei pysty keskittymään, kuormitettuna kuulee ääniä. Arkiset asiatkin käy ihan työstä.
Vainoharhoja arkielämässä. ja tuntuu että missään kukaan ei ala puhumaan, jotan vaikea saada vertaistukea. Räpiköin jotenkuten parisuhteessa, tuntuu ettei näin sairaan kanssa jaksa ollakkaan, ja silti toinen jaksaa.
Mä en jaksa enää mitään, tuntuu ettö olen taas ihan pohjalla. Miten te muut olette pärjänneet työelämässä?
🤕
hei, rajatapa 🙂
en oikein itse tiedä skitsofreenikon elämästä juuri mitään, mutta tärkeintä on, että saat tarvitsemaasi hoitoa.
meiltä saatetaan odottaa tässä maailmassa että olemme kaikki samanlaisia, mutta onneksi voimme jokainen kapinoida omassa elämässämme sitä odotusta vastaan ja olla rohkeasti omia itsejämme.
olen itsekin kokenut sen tunteen, kun joutuu itse ottamaan aktiivisesti kontaktia muihin ihmisiin, kun he eivät itse tee niin. mutta kun löytää omanhenkisiä ihmisiä jostakin maailman kolkasta, saattaa löytää ystäviä, jotka pysyvät rinnallasi tuli mitä tuli.
on monia, jotka kokevat, etteivät jaksaisi elää. minustakin tuntuu siltä välillä. mutta vaikkei mitään muuta olisi jäljellä, toivo on. 🙂👍
jaksamisia sinulle 🌻🙂🌻
IisaMari
Moi!
Minäkään en osaa kirjoittaa varsinaisesti skitsofreniasta. Itselläni on epäilynä kaksisuuntainen mielialahäiriö. Ainakin keskivaiheen masennus on diagnosoitu useastikin.
Joka tapauksessa olen 36 vuotias mies jolla on erilaisten terapioiden, kuntoutustukien sekä kuntoutumisten jälkeen alle 10 vuotta työkokemusta.
Minulla on valtavasti vaikeuksia työllistyä vaikken edes puhu mielenterveysongelmistani työhaastatteluissa. En puhu vaikka mikä olisi. Tiedän että työnantaja ajattelisi jos sanoisin: "Jahas, tämä on hullu tähän ei kannata ottaa töihin koska jää kuitenkin sairaslomalle jonka me maksamme.... "
Sanon olleeni työtön kun on puhe kuntoutustuella tapahtuneesta kuntoutumisjaksosta psykiatrisella päiväosastolla tai kun olen ollut vuoden pois työelämästä koska ei ollut voimia panostaa työhön.
Sinun tilanteesi on paljon vakavampi. Itse pystyn peittelemään masennustani ja pystyn olemaan "kuin normaali" vaikka pään sisällä myllertäisi. Käsittääkseni skitsofreenikko ei pystyisi samaan yhtä helposti joten skitsofreenikon pitäisi puhua totta peittelemättä sairauksistaan. Se taas tarkoittaa että harvassa ovat ne työnantajat jotka asian ymmärtävät. Korkeintaan joku toinen joka on esimiesasemassa ja joka itse tai jonka läheinen sairastaa skitsofreniaa.
Nykymaailmassa jo se että on 36 vuotta ja vähän työkokemusta on huono. En halua luoda pahimpia uhkakuvia, en tosiaankaan. Mielestäni sinun kannattaisi ottaa se eläke mikäli se vain on mahdollista. Eläkkeelle meno ei ole loppu vaan voisit hyödyntää eläkettä kokeilemalla eri asioita.
Eläkkeellä on vakaa toimeentulo, joten voi kokeilla osa-aikatyötä eläkkeen mitoissa. Voi kokeilla voimiaan lähtemällä opiskelemaan. Voi opiskella vaikkapa terapiana johonkin ammattiin. Samalla voisi kokeilla omia voimavarojaan ja siten miten ihmiset suhtautuvat skitsofreniaan mikäli sinulla on uskallusta kertoa asiasta. Ja kuitenkaan et olisi varsinaisesti työelämässä.
Minusta on hyvä aloittaa ensin ei niin vaativalla enne kuin lähtee varsinaiseen työelämään rasittamaan liiaksi itseään. Mikäli kokee voivansa hyvin ja lähtee liian rankkaan elämään liian aikaisin voi tulla nopea väsyminen. Kannattaa ottaa ihan iisisti.