Pystyykö muut dissasisaatosta kärsivät elämään normaalisti omana itsenään missään vaiheessa? Mulla on sivupersoona joka tulee ajoittain esiin, ja se on aivan eri kun mitä itse oon. Oon alkanu miettii et oonko normaalisti oma itseni kun se on poissa. Eli olisinko sellainen ihminen aina jos en sairastaisi tätä? Oon todella hyvä esittämään ja salaamaan asioita kaikilta, jopa ilman sivupersoonaa.
Tunnen myös vihaa, kateutta ja pahaa oloa kun oon ns. normaali, mutta en näytä sitä. Oon tosi sosiaalinen tapaus ja mulla on paljon kavereita nykyään, koska osaan esittää kilttiä ja viatonta. Ennen ei ollu kavereita ja muutenkaan asiat ei ollu hyvin. Oon kokenut rankkoja asioita nuorempana. Osaan kuitenkin antaa itsestäni luotettavan ja avoimen kuvan. Näin saan toisen myös avautumaan ja luottamaan täysin. Oon huomannu et herkät ihmiset on helposti vietävissä näin. Kun kohtelen heitä tietyllä tapaa, nii ne kohtelee mua samalla tavalla. Mutta teen näin vaan koska haluun saada täyden luottamuksen, että voin alkaa toimimaan heitä vastaan, ilman että mua epäillään mistään. Tää koskee järjestelmällisesti kaikkia. Mulla ei ole ketään oikeeta kaveria kenelle en tekis näin. Jopa sukulaisille teen samoin. Koen vääryyttä siitä miksi mulle on käyny niinku kävi, ja vihaan siksi muita. Kärsin nuorena pahoista itsetunto-ongelmista. Oon aina pitäny itseäni rumana ja outona, mut nyt oon jo tottunu siihen. Mua luultiin usein teininä pojaksi koska olen poikamainen tyttö. Nyt mietin, olisinko normaalisti tällainen ihminen ilman sairautta? Vai voiko sairaus vaikuttaa myös normaaliin minään? Mulla on myös todettu muita ongelmia/sairauksia tän lisäks, voiko ne vaikuttaa siihen? Mitä läheisempi ihminen niin sitä enemmän haluan kostaa pahaa oloa tälle. Tää on keino jolla poistan mun pahaa oloo. Tiedän että kohtelen kaikkia väärin, mut minkä sille voi jos en vaan siedä ihmisiä.