Ahdistaa niin vietävästi. Elikkäs..Mulla on vanhampi sisko jonka kanssa ollaan oltu tosi läheisiä ja nyt musta tuntuu että hän ottaa etäisyyttä. Itse olen hsp eli erityisen herkkä luonne ja tämän tajuttuani olen alkanut olemaan oma itseni, en kaipaa hirveätä tohinaa ympärilleni. Sisko on tosi sosiaalinen ja sillä on paljon menoja ja mua hengästyttää sen menemisen tahti. Olen alkanyt kieltäytymään sellaisista menoista joissa tunnen että mun ei ole hyvä olla siellä mukana, ehkä sisko kokee tämän mun puolelta torjuntana. Pitääkö mun vaan sietää menemisen epämukavuus jotta saisin pitää siskoni? Eli mentäis siskon ehdoilla. Annan esimerkin. Hän kyselee mua mukaansa kyläilemään, on ilta ja olen väsynyt, keron tämän hänelle ja sanon että mietitään myöhemmin joka käy siskolle. Menee muutama päivä ja alan kyselemään että millos mennään niin huomaan että, hän onkin jo pyytänyt jotain muuta sinne reissulle. Mua tämä kyllä loukkaa. Mitä ootte mieltä? Tää on niin rasittava tilanne ja se syö luitani koko ajan. Siskolani kyllä riittää muita kavereita joiden kanssa hän pääsee menemään niin paljon kuin jaksaa. Se vaan on sillai että mulla ei muita ysräviä ole kuin tämä sisko. Tuntuu vaan että hän määrää tän elämisen tahdin. Sekin varmaan vaikuttaa se että hän on mua vanhaempi ja tottunut pomottamaan…en tiiä. Onko kellään tämänkaltaisia kokemuksia?
Kiitos jos jaksoit lukea tän mun sepostuksen.
Ihan isosiskona..
Seuraavalla kerralla, kun hän pyytää mukaansa jonnekkin, niin pyydä hiukan miettimisaikaa, haluatko todella mennä vai et. Päätös on sinun.
Sisarukset ei ole yhteeliittynyt parivaljakko, vaan jokaisella pitäisi olla oma elämä ja omat ystävänsäkkin, joskin siasrusten välit on erilaiset, kuin ystävysten välillä
Mun sisko on kanssa kova määräämään, kaikki langat tarvitsis olla omissa käsissä. Jos tulee riita, se etsii sanomisistani heikon lenkin ja "lyö" sillä. On se joskus kivaki, mutta aina ei jaksa sitä, että toisinaan se on niin vaativa ja kärkäs. Vähan sille vihjasin taas sen käytöksestä, mutta se ei si muka yhtään tajunnu mistä puhuin ja miksi...
Kun haluaisi edes perheen parissa olla rauhassa, kyllä maailmalla kohtaa muutenkin vaikka minkälaista hiihtäjää. Oks kaikki isosiskot tollaisia?
☺️..en minä ainakaan... 😉 asumme senverta kaukana toisistamme, jokainen joutuu huseeraamaan omin nokkineen.
hei,
mulla on toisenlainen ongelma. Taustalla on se, että sisko haluaa pomottaa, määrätä, olla aina oikeassa, ja sanoa se viimeinen sana. Viimeisen vuoden ajalta on yli 30 tekstiviestiä, joissa mitätöi järjestelmällisesti minua ja elämääni kertomalla kahdenkeskisesti satuja siitä minkälainen minä olen. Olen asunut eri paikkakunnalla 15 vuotta, joten siitä voi arvata.Kaikki viestit häneltä on yleensä haukkumaviestejä, siitä kuinka olen luuseri, työkyvytön jne. Keskeinen teema 30 viestissä on se, kuinka olen aina ollut 20 vuotta mielisairas. Erilaisia diagnooseilla höystettyinä. Mitään muuta viestintää ei ole. Olen laittanut stopin edes vastata niihin, koska en halua panna aikaani sellaiseen maratoniin. Sen verran tiedän, ettei kunnianloukkaus tarvitse yleisöä, kahdenkeskisestikin tapahtunut on jo sitä.
Viestien tarkoitus on pelkästään loukata eli voidaan ajatella että kyse on järjestelmällisestä alistamisesta. En tunnista itseäni viesteistä ja tapa on kummallinen. Tekstit ovat todella ovelia. Ne on erittäin pahanilkisiä ja hän kääntää kaikki asiat itselleen edullisesti. Kaikki se mitä olen, mitä teen ja minkälainen olen , ei todellakaan täsmää hänen sanoihinsa . Itse asiassa tilanne on todella kamala. Ihankuin viesteillä olisi tarkoitus lavastaa jotain. synkkiä sanoja "mielisairas", "et parane koskaan", "olen menettänyt toivoni parantumisesta" jne.
Olen pitänyt etäisyyttä ja en halua kahdenkeskisiin tilanteisiin koska kaikki lähiviestintätilanteet on sitäsuntätä eristämistä.. Syöpäsairaan äidin hoitaminen on vähän vaikeaa, koska asuu samassa taloudessa. Tämä onkin se kaikkein raskain osa tässä tarinassa.
Viimeksi huusi metrin etäisyydeltä V ...olet ruma. Lisäksi hän räjähtää sekunnissa ja jähmettyy usein epäluuloonsa hiipiväksi. Satuja en jaksa kuunnella. Lisäksi en halua vastata kun hän kyselee henkilökohtaisesti elämästäni tekstiviesteillä. Siitä seuraa haukkumsiviestejä, mutta onneksi on satoja kilomterejä välissä.
Kirjoitin kaikki viestit paperille, ja otan yhteyttä sovittelutoimistoon. .Minulla on ihan sama ne viestin sisällöt, tärkeintä on se, että hän joutuu vastaamaan asiaan. Näin teen asiasta puolijulkisen. Sovittelu on vaihtoehto rikosilmoitukselle. Koko asia on merkittävä stressitekijä. Hän on joutunut vastaamaan oikeuteen vastaavanlaisesta tekosesta vähän aika sitten ja työpaikkayksikkö kielsi työnteon eräässä paikassa. Hänen ongelma on iso suu. Itselle se on aiheuttanut, että osaan erottaa tosiaan hyvän ja huonon kohtelun. Haaveilen ja olen ollut ryhmissä jossa kohdellaan hyvin. Joskus tätä asiaa ajatellessa tulee epämiellyttäviä fyysisisä tuntemuksia.