Hei!

En ole varma, kirjoitanko nyt oikealla palstalle.. mutta koen, että haluisin kirjoittaa tästä asiasta johonkin. Päiväkirjani sivut ovat täynnä kirjoituksia, mutta ne ovat tarkoitettu vain itselleni. Nyt haluaisin kirjoittaa tästä niin, että muutkin voisivat lukea ja ehkäpä mahdollisesti jopa kommentoida asia..

Olin niin iloinen, spontaaninen, rohkea ja aina niin ystävällinen kaikille. Ja käytännössä oon sitä edelleen, mutta vain pintapuolisesti. Sisältä oon pelkkää jäätä, enkä päästä ketään lähelleni. En enää voi. En enää koskaan!

Olen hieman alle 24-vuotias nainen. Vuosi sitten parin vuoden seurustelu suhteeni päättyi hyvin dramaattisesti. Haluan kertoa ensin suhteestamme, ennenkuin kerron sen päättymisestä.

Tapasin ”Mikon” ollessani 20-vuotias. Olimme pitkään vain ystäviä, sillä itselläni oli melko paljon vientiä siihen aikaan. Niinä aikoina eräs poika/mies riisui itseäni vastoin tahtoani ja vaikka ”mitään sellaista” ei tapahtunut, niin se jätti suuren jäljen itseeni. Pelkäsin miehiä tosi paljon, ihan kavereitakin. Viihdyin vain tyttöjen kanssa, niinkuin teen edelleenkin.

Pikku hiljaa aloin pääsemään asiasta hieman eroon ja lähestyin Mikon kanssa. Meni kuukausia, ennen kuin uskalsin nukkua tämän pojan vieressä. Aloimme seurustelemaan eikä Mikko koskaan painostanut mua mihinkään, mutta toki ihmetteli käytöstäni. Yhtenä iltana, kun olimme menossa nukkumaan, aloin itkemään, kun jotenkin alkoi ahdistamaan. Mikko kysyi asiasta ja silloin, SILLOIN KERROIN HÄNELLE KAIKEN! Myös kaiken sen, jota en tähän ole vielä valmis kirjoittamaan.

Mikko ymmärsi ja oli todella ihana itseäni kohtaan. Kehossani on kohta, johon en halunnut hänen koskevan. Hän ei koskenut. Vasta yli vuoden jälkeen uskalsin päästä hänet koskemaan kohtaa, jota olin suojellut. Peitellyt ja varonut. PÄÄSTIN HÄNET NIIN LÄHELLE, hän tiesi minusta KAIKEN ja nyt olin antanut hänelle KOKO KEHONI. Se oli niin suuri askel 🙂 Se oli ihanaa.. helpottavaa 🙂 En enää arkaillut.. 🙂 Se oli niin vapauttavaa 🙂

Mutta oltuamme hieman alle kaksi vuotta, suhteemme päättyi. Miksi? Mikko petti itseäni. Toisen naisen kanssa. TOISEN NAISEN KANSSA. Mun maailma murtu sillon.. Mielessä oli miljoona kysymystä.. En saanu niihin koskaan vastauksia, enkä ehkä haluakkaan. Mikko oli pahoillaan, mutta en pystynyt jatkaan. Se ei ollut edes vaihtoehto. Puhuin asiasta opiskelijaterveydenhuollossa ja se terkkari oli todella mukava ja ihana itseäni kohtaan..

Kaikki alkoi alusta. En pysty luottamaan kehenkään mieheen, hieman jopa pelkään niitä. En ymmärrä itseäni. En halua päästää ketään lähelleni, miksi edes tekisin niin? Sen takia, että joku sais taas satuttaan mua? EN ANNA KENENKÄÄN ENÄÄ IKINÄ TEHDÄ NIIN! EN KOSKAAN! En pysty antaan kenellekkään edes mahdollisuutta ☹️ Kesällä tutustuin yhteen mieheen, joka oli todella mukavan oloinen, mutta HETI kun tilanne alkoi mennä hieman ystävyyttä pidemmälle (tai yritti lähteä sivuraiteilta) peräännyin ja otin etäisyyttä. En halunnut enää olla ihmisen kanssa tekemisissä, josta kuitenkin pidin tosi paljon. En halua ketään liian lähelleni…

Oon pelkkää jäätä. Välillä omat kyyneleeni sulattaa sisustaani, mutta vain itselleni. Vain hetken, kunnes on aika taas pakkasen.