Sisäinen turvattomuus ahdistus
Onko täällä muita, joilla on valtavaa sisäistä/emotionaalista turvattomuuden tunnetta?
Olen 34 -vuotias mutta erityisesti iltaisin tuntuu, että sisälläni on pieni lapsi, joka kokee valtavaa hätää, turvattomuutta ja ahdistusta. Silloin, kun tämä ahdistus tulee niin tulee myös olotila, että en selviä mistään ja en pysty elämään. Jos teillä on kokemusta sisäisestä turvattomuuden tunteesta niin oletteko löytäneet siihen mitään apua, joka toimisi?
Hei ymmärrän oikeinhyvin turvattomuus aiheesi, itselleni ollut koko aikuis elämän sitä, ymmärrän sen syyksi sen että lapsuuteni ei antanut minulle riittävää kasvupohjaa kasvaa 'perusturva' ihmiseksi. Aina kun rutiini elämässä tulee jotain muutoksia sumea olo valtaa. En selviä yksin elämästä, noh hyvää vastalääkettä individualismille; pakko turvautua muihin mutta ymmärrän et ei o norm. mittasuhteessa. Tarvitsevuus; olen niin pettynyt miten vähän/hitaasti aikuisena psyyk. saa muutettua vaikka olen apua hakenut.tietoa on helppo sisäistää mutta että tunne muuttuu uuteen tapaan ajatella onkin sitten toinen juttu.oletko itse mitään keinoja kokenut toimivaksi?itsel lääkitys/terap.
On kuule sisäistä (nyt) ja ulkoistakin ollut. Rajatilapsykoosissa meni 2015-2017 ilman, että täysin lähti todellisuudentaju koskaan, niin pakkohoitoon en sentään joutunut. Ja traumoja piisaa, niin ulkona liikkumispelkoa ym. on ollut, joten ne on konkreettisia asioita, mistä pelko tai traumaperäinen ahdistus johtuu.
Jos on perhe ja ystävät, joihin oikeesti voi luottaa ja joihin kokee jotain yhteyden tunnetta, niin se on yks. Sitten terapia, jos myönnetään ja raha-asiat sen sallii. Rauhoittavia tai betasalpaajia suositellaan silloin tällöin pahimpiin hetkiin, alkoholi kohtuudella tutkitusti pienentää stressiä monilla. Vältä kofeiinia ja tupakkaa. Tukihenkilöä voit koittaa järkätä aina, jos on sun juttus.
Tsemppejä!
Täällä myös 34-v nainen jolla elämää rajoittaa eniten ahdistus ja sitä seuraava masennus. Pelkään ihmisiä, ahdistus lamauttaa ja pysäyttää koko elämän. Töissä pystyn unohtamaan pelkoni niin kauan kun pystyn piiloutumaan ammattiminäni taakse. Terapiaa takana jo 2v mutta kovasti junnaa paikallaan.
Olen aina haaveillut perheestä koska omani oli sellainen mitä häpesin. Insestiä, väkivaltaa, pelkoa, tunteettomuutta, kosketuksen puutetta. Olin 2kk ikäinen kun meille otettiin hoitolapsia (4), 5v ikäisenä meinasin hukkua ja tukehtua kolikkoon. 6v isäni ahdisteli minua. Olen aina pelännyt ihmisiä ketä en tunne enkä päästä ihmisiä lähelle.
Muutin miehen perässä toiselle paikkakunnalle ja päädyimme toteuttamaan perhehaavettani. Raskaus on tuonut lisää ahdistusta ja kaduttaa. Nyt on vasta vko 18 ja mietin edelleen pitäisikö raskaus sittenkin keskeyttää. En tiedä onko minusta huolehtimaan kenestäkään kun en pysty huolehtimaan itsestänikään.
Erakoidun ja vetäydyn ystävistä koska on niin paha olla. Pakenen kotiin jossa kukaan ei näe kun itken, paitsi mieheni joka on voimiensa äärirajoilla. Autolla ajaessa mietin joka kerta itsemurhaa, melkein toivon että tapahtuisi joku onnettomuus eikä minun tarvitsisi tehdä sitä päätöstä. En osaa iloita mistään. En pysty päästämään ihmisiä lähelleni vaikka tarvitsisin sitä kaikista eniten. Pelkään miten minun ja lapseni käy. Terapeuttini ei ota huoliani vakavasti vaan vähättelee ahdistustani.
Minullekin tuttu tunne. Oma sisäinen turvattomuuteni on herännyt elämäntilanteissa, joihin on liittynyt jokin muutos. Hankin jokin aika sitten kissan ja koin valtavaa turvattomuutta sen mukanaan tuomasta elämnmuutoksesta. Yhtäkkiä oilin ensimmäistä kertaa elämässäni vastuussa toisesta oliosta. Tilanne aiheutti minussa valtavasti ahdistusta, en nukkunut enkä pystynyt syömään. Pohjimmillaan oli muuttuneen elämäntilanteen synnyttämä turvattomuuden tunne.
Onko tapahtunut tai onko edessä elämässäsi jokin muutos, Joka nostaisi pintaan turvattomuudentunteen? Itse oivalsin, että kyse ei ollut mistään mikä sinänsä olisi pielessä el¨ämässäni, sinänsähän lemmikit tuottavat iloa omistajilleen. Minussa asuva turvattomuudentunne vain nosti päätään muuttuvassa elämässäni.
Ajatukseni looppasivat ahdistuneesti kehää. Murehdin tulevaa ja etenkin sitä, miten en varmasti tule selviämään kissanomistajana.
Tunnistatko itsessäsi kuvaamani kaltaisia ajatuskehiä, jotka kiertävät kapeutuneesti samaa rataa? Pystytkö sellaisina hetkinä, kun ahdistaa vähemmän näkemään, että ajattelu ei ole tuolloin aivan normaalia, vaan ahdistuksentunteen valtaamaa j akapeutunutta?
Mainitsit, että sisälläsi on ikään kuin pieni lapsi, joka kokee hätää. Mielestäni on hyvä, että pystyt eriyttämään tuon hätääntyvän osan itsessäsi erilliseksi osaksi, ehkä vielä pystyt näkemään hänet tyyppinä, joka joskus lapsena olit.
Luulen, että sinullakin kyseessä on lapsuudessa koettu turvattomuus, joka syystä tai toisesta aktivoituu nyt aikuisena. Itselläni on auttanut hyvin paljon se, että olen oppinut eriyttämään tuon hätääntyneen lapsen ja näkemään, että se on vain osa minua ja se on juuri se joka saa minut ahdistumaan tietyissä hetkissä, mutta että se on vain jokin vanha osa minua, ja on olemassa myös aikuinen minä, joka voi pitää huolta tuosta hätääntyneestä tyypistä. Aikuisina meillä on olemassa valtava määrä opittuja keinoja, joilla selvitä todellisesta elämästä. Olethan selvinnyt elämässä tähänkin asti. Mikä saa sinut uskomaan, että et selviäisi jatkossakin?
Mielikuvaharjoitteiden avulla sisäisen lapsen konkreettinen tyynnyttely esim. toistamalla mielessä lausetta "ei ole mitään hätää" on auttanut minua.
Lopuksi haluan sanoa, että jos olotilasi käy sietämättömäksi tai se jatkuu kuukausia, kehotan hakeutumaan lääkäriin ja mahdollisesti psykoterapiaan. Tilanteeseen ei kannata jäädä sinnittelemään, jos se syö liikaa voimavarojasi. Tällöin on riskinä sairastua masennukseen tai ahdistus saattaa yleistyä. Mitä aiemmin saat hoitoa psyykkiseen oireiluusi, sitä helpommalla saatat selvitä.
tässä vielä muutama linkki, joista minulle on ollut hyötyä:
https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/itsetuntemus/tunnetaidot/tunteen-kohtaaminen
https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/itsetuntemus/tunteet/ahdistus