Hei! Moikkaan nyt sinuakin, kun näitä lueskelen.

Uupumukselta tuo tosiaan kuulostaa. Perheellisellä tuo on hankalaa kun on kaikki hoidettavana ja maailma vaatii sen minkä vaatii. Ei voi vain heittäytyä punkkaan ja levätä väsymystä pois. Ja sitten kun ei oikein jaksa, niin asioita kasautuu ja sitten tuntuu vielä enemmän ettei jaksa. Nyt varmaan sinulla pahinta tuo jos nukkuminen on huonoa. Ettei sinua vain kaiken muun lisäksi stressaisi tuo, kun mietit, että pitäisi kertoa mutta kun ei voi.

Sanoit, että keväät ovat ahdistavaa aikaa. Milloin muulloin, vaikuttaako mielestäsi sää tai valoisuus? Sade, pakkanen, tuuli, tuulettomuus, lämmin, kylmä, jokin muu? Kuinka paljon liikut tai ulkoilet?

Olisiko mitenkään mahdollista siirtää tuon työkokeilun alkua, jollet ole valmis? Onhan hoitava taho tietoinen, että tuntemuksesi ovat tälläiset asiaan liittyen? Toivottavasti saat tarvitsemaasi apua ja tukea tilanteessasi!🙂🌻

Hei! Tekstisi oli suoraa kuvausta niistä hetkistä kun yritän taistella ahdistusta vastaan. Mutta aina ei jaksa, jää suojavallit rakentamatta. Joku toinen hetki jaksaakin, yllättäin. Välillä mä juoksen pakoon, väistän niitä iskuja, jotka suoraan muhun osuvat. Joskus mä käperryn kasaan, suojaan sisintäni ja yritän olla piilossa. Onnistunko vai luhistunko, jaksanko mennä taistellen eteenpäin vai menetänkö toivoni tai matkani vain loppuu. Toivon, että sitä voimaa jatkaa eteenpäin löytyisi kuitenkin jostain.

Repukka🙂🌻

Ajattelin tänne kirjoittaa sinulle vielä muutaman asian noista "oloista". Ensinnäkin, kun en tiedä onko sinusta mahdollisesti tutkittu läälkärissä seuraavia asioita: Hemoglobiini, sekä seerumin varastorauta-arvo ferritiini eli S-Ferrit, kilpirauhasarvot (sekä tsh, että t4v) kortisoli eli S-Korsol..ainakin nämä pitäisi olla selvillä jos on väsymystä. Joskus mielialalääkkeet kyllä väsyttävät kovasti ja myös häiritsevät näiden edellä kirjoittamieni aineiden toimintaa elimistössä. Ruokavalio tulisi olla mahdollisimman vähähiilihydraattinen, sekä selvillä onko Keliakiaa, Laktoosiongelmaa jne. Myöskin kannattaa miettiä sisäilmaongelmien mahdollisuutta (silloin muitakin oireita, kuin väsymys). Ilmeisesti kuitenkin on niin, että "pelkästään" masennus ja ahdistus riittävät aiheuttamaan huono ja väsynyttä oloa, vaikka sitä on vaikea ymmärtää. Uniapnea on yksi väsyttävä tekijä, hyvä että saat sen koneen käyttöön. Tunnen yhden naisen, joka oli aina todella väsynyt, siis niin väsynyt että meinasi nukahtaa päivisin. Hän oli myös ylipainoinen reilusti. Myöhemmin selvisi uniapnea ja hän sai sen koneen. Jonkin ajan päästä oli kuin eri ihminen kokonaan! Pirteä ja onnellisen oloinen. Sitten on sellainen asia, kuin lisämunuaisuupumus. Lisämunuaiset erittävät juurikin tuota kortisolihormonia, jonka eritys saattaa heikentyä eri syistä (mm. pitkäaikainen stressi, tietyt sairaudet jne,) sen heikentynyt eritys aiheuttaa mm. juurikin masennusta, ahdistusta, väsymystä, lihasheikkoutta jne. Se on aika yleinen ongelma, jota lääketiede ei niinkään myönnä edes olevaksi olemassa. Jos S-Korsol näyttää kovin alhaista arvoa ja lääkäri ei piittaa siitä niin silloin on vaihtoehto mennä jonkun funktionaalisen lääkärin juttusille ja tehdä lisää testejä (ovat kalliita) mutta saattaa olla, että tarvit silloin kortisonia purkista eli hormonin korvaushoitoa. Alhaiseen kortisoliin liittyy kroonisesti alhainen verensokeri, joka aiheuttaa siis pitkällä aikavälillä diabeteksen. Myöskään kilpirauhasen toiminta ei ole koskaan optimitasolla jos kortisoli on matala.
Nämä asiat nyt ovat ihan arvailua, mutta ajattelin kuitenkin kirjoittaa, että voit ottaa näitä huomioon🙂

Hei Repukka🙂🌻

Ajattelin kysäistä, että mitä sinulle nyt kuuluu?🙂👍

Minulla ei ole tutkittu noista aiemmin mainitsemistasi kuin kilpirauhasarvot ja ne ovat normaalin rajoissa. Uniapnea on vain todettu fyysisistä vaivoista ja sekin johtuu varmaan ylipainosta. Olen lihonut masennuksen eli 7v aikana yli 30kg, mikä INHOTTAA ja hävettää. Vaiva luultavasti helpottuisi, jos onnistuisin laihtumaan, mutta siihen en kykene. Olen yrittänyt monta kertaa, mutta aina se on mennyt pieleen, koska minulla ei ole oikein itsekuria. Ruokavalio on sinällään aika terveellinen ja monipuolinen, vaikkakin liian hiilihydraattipitoinen. Rakastan leipää ja sitä syön liikaa. Kuin myös pastaa. Juuston syömistäkin pitäisi vähentää. Herkkuja ja muita epäterveellisiä syön harvoin ja vähän. Tykkään ruuasta ja lääkkeet nostavat entisestäänkin hyvän ruokahalun hurjaksi. Välillä ahminkin. Hävettää tunnustaakin. 😳

Tänään oli kyllä kiva päivä, kun sain tunnustusta tekemästäni työstä. Olin mukana yhdessä lastenkulttuuriprojektissa ja saimme kaupungin kulttuurikeskukselta kunniamaininnan tekemästämme työstä. Olin mukana palkitsemistilaisuudessa. Siellä otettiin valokuvia ja ne jaettiin heti fb:ssa. Kun katson noita kuvia, minua HÄVETTÄÄ, koska olen niin läski ja ruma. Inhottaa katsoa omia kuviani enkä kykene ollenkaan menemään fb:iin, koska en halua nähdä itseäni. Eli hyvä mieli vaihtui itseinhoksi ja häpeäksi taas. Näin käy minulle usein. Menen kyllä rohkeasti mukaan monenlaiseen ja nautinkin siitä, mutta jossain vaiheessa into vaihtuu häpeäksi ja itseinhoksi. Kun voisinkin joskus oppia sietämään itseäni.

Kovin on väsynyttä raahustamista tämä minun eloni taas. Tällä viikolla on ollut jo liian monta päivää, kun en ole jaksanut tehdä oikein mitään. Menen siitä, missä aita on matalin eli teen vain ihan välttämättömimman ja muuten vain oleilen kotona erakkona. Aika kuluu netissä, lukien ja neuloen. Vähän olen soitellutkin, kun sain pari uutta hauskaa nuottia. Keskittyminen vain on aika heikkoa enkä jaksa samaa hommaa kovin pitkään. Ilmeisesti mun ongelmani on se, että jatkuvasti teen liikaa suhteessa omiin vähäisiin voimavaroihin ja sitten uuvun ja sen myötä mieliala laskee ja ahdistus lisääntyy. Selvästi on vähän auttanut tilannetta se, että olen näitä laiskottelupäiviä viettänyt. Tuntuu vain niin syyliseltä vaan oleilla, kun kotona olisi vaikka mitä tekemistä.

Hei repukka,

oikeassa sinä minun mielestäni olet, sitähän se toimintakyvyn aleneminen on, että jaksaa tehdä vähemmän. Olipa syy ruumiillinen tai henkinen niin se vaan tahtoo paineen alla olla lopulta niin, että se on vähän kumpaakin. Osa taakasta on poissa kun kroppa saa lepoa ja stressin saa pois päältä. Tuossa vaan helposti käy juuri se, että syyllisyys alkaa kalvamaan ja se osaltaan pitää sitä stressiä edelleen yllä. Ajattele siis vaan ihan reilusti, että tarvitsen sen levon. Ja hyväksy se, että niin kauan kuin et vielä ole löytänyt syitä, niin sinun on tarvittaessa saatava levätä ja tehdä oman vointisi mukaan.

Tulipa paha mieli. Mies tuli kotiin ja heti alkuun moitiskeli, että ruoka on vääränlaista ja alkoi sitten muokata sitä mieleisekseen. Heti perään hän sanoi, että kun minä en koskaan tee mitään vaan istun vain tässä koneella. Olin juuri istahtanut tuoliin ja ottanut läppärin syliin ehkä minuuttia ennen kuin hän tuli kotiin. Sitten hän alkoi puhua, että minun pitäisi ruveta enemmän tekemään asioita. Varsinkin harrastamaan liikuntaa. Että olen jo niin huonossa kunnossa, että kohta ihan varmasti iskee diabetes ja sydän- ja verisuonitaudit. Etten kohta selviydy edes arkiaskareista. Osittain tuo on totta, mutta ei tilanne nyt ihan noin paha ole, mitä hän kuvaili. Ongelma on siinä, että MINÄ EN JAKSA! Selviydyn nippa nappa nykytilasta, kun hoidan perheen ruoka- ja pyykkihuollon. Käyn terapiassa kaksi kertaa viikossa, käsityökerhossa kerran viikossa, masentuneiden vertaistukiryhmässä kerran viikossa, kuskaan lasta harrastukseen ja olen joukkueen huoltaja. Lisäksi osallistun asuinalueen asukasaktiivitoimintaan monella lailla. Terapeutti juuri viime viikolla sanoi, että ihmeen paljon teen asioita, kun ottaa huomioon, että olen masentunut. En vain jaksa enää enempää tekemistä. Kaikki voimani menevät näihin olemassaoleviin. Tiedän, että olen jo vaarallisen ylipainoinen. Jos voisin, lopettaisin lääkkeet heti ja tiedän, että sen myötä paino lähtisi putoamaan ilman, että tekisin mitään muutoksia. Ruokahalu pienenisi ja selviytyisin vähemmällä unella ja jaksaisin tehdä enemmän asioita. Kääntöpuolella on se, että sitten alkaisi ahdistaa niin paljon, että en enää kestäisi sitä. Uni muuttuisi katkonaiseksi ja kevyeksi eikä enää virkistäväksi. Tai no, virkeähän minä en ole koskaan. Tuntuu vain niin järkyttävän mahdottoman suurelta urakalta, että alkaisin harrastaa liikuntaa ja/tai laihduttaa. En vain jaksa. Tuntuu niin toivottomalta. Ei minusta ole tuohonkaan, niin kuin ei mihinkään muuhunkaan. Kuolisin vain pois, niin en olisi kenenkään taakkana tai huolena. Liveryhmäkin on täynnä koko ajan. Paska päivä. ☹️

Repukka🙂🌻

Ymmärrän täysin, miltä tuntuu tuo miehesi sanoma. Minun mies jos alkaisi tuohon malliin puhumaan niin romahtaisin aivan kokonaan. Sehän on jo aivan älyttömän paljon, mitä nyt mainitsit tekeväsi..Onhan siinä terveellekin tekemistä, saati sitten masentuneelle. Miehesi ei selvästikään oikein ymmärrä tilannetta. Minun mielestä sinun pitäisi saada vain olla ja lepäillä niin paljon, kuin itse tunnet tarvitsevasi. Mutta ymmärrän myös sen, ettei se ole aina mahdollista. Mutta miehesi pitäisi rohkaista ja kannustaa antamalla hyvää palautetta siitä kaikesta mitä teet, koska eihän ole ollenkaan totta, että et tee mitään?! Sinun pitäisi varmaan sanoa miehellesi suoraan, että teet nytkin aivan jaksamisesi rajoilla. Tiedän, että sekin on vaikeaa jos tuntuu, ettei toinen ymmärrä ja tulee pelko, että sitten leimataan vielä pahemmin jos sanoo, ettei jaksa. Niin tuttua.. Kuolla et missään nimessä saa! Minuakin suunnattomasti ärsyttää, että pitää nukkumisen parantamiseksi syödä lääkettä, joka ensin lihottaa sata kiloa ja sitten kun alkaa dieetille niin ei paino enää nouse, mutta ei laskekaan, ei yhtään grammaa. Läskinä siis mennään tässä kesää kohden, eikä paljon huvita. Menen huomenna lääkäriin ja aion puhua, että ottaisivat uudestaan kilpirauhaskokeet. Haluan nähdä onko se eräs arvo taas vain pudonnut alemmas, mikä merkitsisi kr-vajaatoimintaa, kun kaikki oireet siihen viittaavat..mutta tietysti kaikki oireet pannaan taas vain masennuksen syyksi ja thats it. Minun mies joskus viime keväänä, kun syöpähoitoni olivat juuri loppuneet ja olin vielä niistä aivan heikkona alkoi kerran humalassa avautumaan, kuinka minun täytyy lopettaa se sängyssä makoilu ja alkaa elämään normaalisti ja tekemään enemmän asioita jne. Voi Luoja, se tuntui kuin olisi heitetty märkä rätti päin naamaa. Itkin varmaan kaksi päivää sen jälkeen ja masennuin todella. Totuus oli, etten koko aikaa maannut vaan tein hommia minkä jaksoin ja vähän ylikin ja välillä oli pakko levähtää, niin oli ihan lääkäri kehoittanut tekemään. Mies vain luuli, että kun hoidot on ohitse niin jippijee simpsalabim alkaa normaali elämä siitä samantien ja koko syöpäpaska on sillä selvä ja minä entistä ehompi, heh. No, asiahan ei ihan niin mene..Siitä seurasi niin paljon itkua ja porua, että mies ei ole sen koommin kait uskaltanut enää kommentoida tekemisiäni tai tekemättömyyksiäni, tai ehkä hän on alkanut ymmärtämään, etten tahallaan ole tekemättä tai, että teen niin vähän, koska en kykene enempään. Minua itseä hävettää oma puutteellisuuteni sen verran, etten ole siitä paljon puhunut. Välillä olen tosin sanonut, että olisi niin kiva jaksaa tehdä, kuin ennenkin jne. Tuollaisten kommenttien jälkeen, kun huomaa, ettei toinen ymmärrä ollenkaan, vaikka itse olisi tehnyt juuri parhaansa, sitä masentuu totaalisesti ja tuntuu, ettei millään ole enää väliä jne. Siitä tulee tosi paha mieli. Tulee myös tunne, ettei koko parisuhde toimi, kun on olettanut, että toinen sentään edes vähän ymmärtää missä mennään. Tulee sellainen pettynyt olo. Ainakin minulle. Kun juuri sen parisuhteen vuoksi ainakin itse yritän jaksaa tsempata elämää eteenpäin ja itseäni niin jos sieltä tulee sitten negaa palautetta niin tuntuu, että matto vedetään jalkojen alta.

Olisi kiva kuulla ajatuksiasi nyt, että mitkä on fiilikset? Kirjoittele tänne jos jaksat. Voimia sinulle🙂🌻

Olen kyllä terapeuttisi kanssa samaa mieltä. Lähempänä normaalin kotiäidin suoritustasoa sinä olet kuin masentuneen. Mutta se, että haluaisit pystyä parempaan ja olet aiemmin pystynyt, tietenkin muodostaa sen ongelman nyt.

Vaikuttaa siltä, että miehesikin tarvitsisi terapiaa 🙂 Vakavamielisemmin olisi varmasti hyvä, että läheiset saisivat ohjausta siihen, kuinka mielenterveyspotilaan tai -toipikaan kanssa järjestää elämä, ja oppisivat ymmärtämään tilannetta. Nuo miehesi kommentit sinulle eivät välttämättä kovin hyvää tee, jos jäät niitä murehtimaan. Hetkellisesti kylläkin voivat paukauttaa adrenaliinia sen verran kiertoon, että siitä tuleekin suuttumuksen antamaa buustia.

Mies on kyllä muutaman kerran ollut mukana sekä sairaalassa (kun olen ollut osastohoidossa) että psyk.polilla nimenomaan siksi, että ammattilaisetkin hänelle selittäisivät, mitä masennus on ja miten se näkyy kotona ja miten siihen tulisi perheen suhtautua. Jonkin aikaa kaikki on sujunutkin hyvin, mutta vähitellen taas ollaan lipsuttu siihen vanhaan tuttuun kaavaan, että hän valittaa minulle vähän kaikesta ja hänestä minä en tee mitään. Valittaa, etten liiku tarpeeksi. No se on kyllä totta. Enemmän pitäisi liikkua, edes kävellä ulkona. Jos jaksaisi.

Tänään oli jännittävä palaveri työterveyshuollossa. Läsnä oli kuntoutussuunnittelija, työterveyslääkäri, minun esimieheni, psyk.polin psykiatri ja minä. En etukäteen ollut tajunnut, että nuo lääkäritkin osallistuvat siihen. Mietittiin tarkemmin maaliskuussa alkavaa työkokeilua ja sovittiin seuranta-aikoja. Oli hyvä palaveri. Sain sanottua rehellisesti mietteeni ja tuntemukseni työkokeilusta. Suhtautuminen vaihtelee aika lailla. Enimmäkseen tuntuu siltä, ettei siitä mitään tule ja turha edes yrittää, kun en kuitenkaan jaksa tai osaa ja joudutaan toteamaan, että paska mikä paska ja eläkkeelle vaan, kun ei minusta mihinkään ole. Välillä taas toivo ja usko pilkahtelevat, että onhan työ minulle ennenkin sujunut hyvin ja miksei nytkin voisi sujua. Onneksi tämä on vain kokeilu, jossa katsotaan, miten jaksan työntekoa. Päivätkin ovat lyhyitä, vain neljä tuntia. Kokeilu kestää 3kk ja sen jälkeen on kesäloma ja syksyllä tulee toinen kokeilujakso, jonka aikana pikku hiljaa päivän pituutta kasvatetaan ja marraskuussa pitäisi sitten mennä kokonaan töihin. Tosin työterveyslääkäri on voimakkaasti sitä mieltä, että palaisin sitten vain puolikkaana. Psykiatri ei oikein ottanut siihen kantaa. Minäkään en oikein osaa vielä sanoa juuta enkä jaata tuohon. Tuleva kokeilu näyttää, kuinka hyvin jaksan olla töissä. Esimies oli aivan ihana ja on selvästi motivoitunut tukemaan minua niin paljon kuin vain pystyy ja ehtii, jotta sopeutuisin töihin. Mietittiin yhdessä työkokeilun yksityiskohtia. Tuli kyllä helpottunut olo tuosta palaverista. Ehkä minusta sittenkin on vielä johonkin? Ehkä en olekaan vielä pudonnut kelkasta lopullisesti? Ehkä en olekaan ihan toivoton tapaus ja mitätön paska?

Repukka, et varmana ole mitätön paska tai sitten me kaikki olemme! Minusta sinä teet ihailtavan paljon ja pystyt tsemppaamaan itseäsi hienosti. Hyvä, että palaveri oli jees. Olen aivan varma, että sinä onnistut!

Tsemppiä!

kävin täälläkin... jaksuja sulle kovasti

Olen taas ihan jumissa. On iltapäivä, mutta en ole vielä pukeutunut enkä pedannut sänkyä. Kauppaankin pitäisi lähteä. Jotenkin en vain jaksa saada itseäni liikkeelle. Masentaa ja kaikki tekeminen tuntuu niin turhalta. Pakko on lähteä kauppaan hakemaan ruokaa lapsille. Huokaus. Jos ei lapsia olisi, ei minuakaan enää olisi vaan olisin tappanut itseni aikaa sitten. Lapset ovat ainut syy, joiden vuoksi vielä räpistelen ja yritän.