Tapasin tänään ihmisen, jolla syöpä on levinnyt kutakuinkin kaikkialle ja hoidot menossa. Silti hän sanoi, ettei ole toivoaan menettänyt, koska sitten se olisi menoa. Ihailtavaa. Kuinka monta kertaa minäkin olen jo toivoni menettänyt, mutta jotenkin vain rämmin eteenpäin ja toivonkipinä on aina syttynyt uudestaan. Pystyisinköhän pitämään sen kipinän, etten sitä enää menettäisi? Jospa se vahvistuisi ja voisin taas uskoa tulevaisuuteen? Edistysaskel se on tämäkin, että tällaisia miettii.

Luin noita kirjoituksia. Elämä on jatkuvaa taistelua. Ahdistus ja masennus
vievät voimat. Tuntuu ettei jaksa tätä elämää. Olisi edes toivoa paremmasta.
Tuntuu ettei millään ole mitään väliä. Saisi edes nukuttua. Uni ei vain tule.
Yö tuntuu pitkältä valvoa. Kuuntelen jokaista rapsahdusta. Pelottaa. Ei enää jaksa
uskoa siihen parempaan huomiseen. Tuntuu etta vajoaa aina vain pahemmin
masennuksen ja ahdistuksen syövereihin😭

Nyt on ollut selvästi parempi vaihe menossa. Jouluvalmistelut saatiin hyvin tehtyä ja jouluaatto anoppilassa sujui mukavasti. Lapset nauttivat lomasta ja minäkin kiireettömyydestä. Hassua, että on ollut sellainen jopa seesteinen olo. Ja luottavainen. Nyt ei tunnu ollenkaan siltä, että tulevaisuutta ei olisi. Eikä edes pelota tulevaisuus yhtään. Jotenkin luotan, että kyllä mä selviän. Terapiassa olen käsitellyt tosi isoja ja vaikeita asioita ja nyt alkaa tuntua, että se on kannattanut. Rohkeasti otan puheeksi vaikeitakin asioita vaikka kuinka tuntuisi pahalta.

Perheestä olen tosi onnellinen. Mitä elämäni olisi ilman puolisoa ja lapsia? Aika tyhjää varmaan.

Toivottavasti muillakin on ollut mukava joulu. 🙂

Hei, repukka!

Mukavaa kuulla, että Joulusi on mennyt hyvin. Olen itsekin nauttinut omastani.

Tiedän tuon ahdistuksen tunteen. Kai kaikki tuntevat ahdistusta joskus, mutta se on ihan okei, kunhan se ei kasva liian suureksi. Masennuskin on okei, kunhan se ei kasva liian suureksi. Oikeastaan kaikki tunteet ovat okei, kunhan ne eivät kasva liian suureksi.

Olen vasta lähiaikoina alkanut hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Kaikki nämä tunteet ovat hämmentäviä, mutta kerrankin olen antanut itseni tuntea ne. Elämä on värien kirjo, ei mustavalkoinen, vaan värillinen. Valkoinen ja mustakin ovat värejä, nekin kuuluvat elämään. Valkoinen on seesteinen väri, se tunne kun kaikki on hyvin, musta taas kuvastaa mielen synkkyyttä. Mutta kunhan muistamme, ettei elämä ole mustavalkoista, kaikki on hyvin. Kaikki värit kuuluvat elämään. On olemassa keskitie, minun on vain löydettävä se.

Häpeä on kuin syöpäkasvain. Se tuhoaa minua sisältäpäin. Sitä ei saa leikattua poiskaan, koska se on kasvanut kiinni minuun, on kudoksissa, niin syvällä, ettei sitä oikein edes hahmota. Sillä ei ole selviä rajoja. Siksi sitä on niin vaikea ottaa rationaaliseen käsittelyyn vaan ollaan vahvasti tunnepuolella. Järki sanoo, että häpeä on tavallaan istutettu minuun lapsuudessa. Järki sanoo, etten ole huono ja halveksittava vaan yhtä lailla arvokas ja huolenpidon ja rakkauden arvoinen kuin kuka tahansa muukin. Häpeä on kuitenkin niin syvällä ja niin voimakas, ettei järjen ääni sitä millään kykene voittamaan. Järjen ääni tuntuu valheelliselta. En kykene uskomaan, että olisin arvokas ihminen. Vaikka olen myöhemmin saanut arvostusta osakseni, ajattelen hiljaa mielessäni, että se on vain silmänlumetta. Että te ette vain tiedä, kuinka huono ja halveksittava olen. Että te ette vain tunne minua. Jos tuntisitte kunnolla, näkisitte, kuinka inhottava olio olen. Ja inhottava olio pitää tuhota.

Vasta nyt alan pikkuhiljaa ymmärtää, kuinka isosta asiasta häpeässä minun kohdallani onkaan kyse. Häpeä voimistaa sekä masennusta että ahdistusta. Häpeä tekee elämän raskaaksi. Joskus iltaisin en saa nukuttua, kun mieltä jäytää joku päivän aikana sattunut tilanne, johon liittyy voimakasta häpeää. Tilanne on usein mitättömän pieni, mutta mielessäni se paisuu suureksi ja aiheuttaa häpeää. Silloin on vaikea rauhoittua. Haluaisin heittää epäterveen häpeän menemään, mutta en kykene. En pääse häpeästä eroon.

http://www.voihyvin.fi/artikkeli/itsetuntemus-avain-hapeaan

"Häpeästä itsetuntemukseen

Häpeä ei häviä itsestään, muttei varsinkaan unohtamalla, salaamalla tai torjumalla. Tärkeää on ennen kaikkea häpeän myöntäminen. Itsetuntemuksen kannalta on hyvä lähteä rohkeasti etsimään, missä itse on hyvä. Kannattaa myös miettiä, miksi tarvitsee olla hyvä tai täydellinen ja missä asioissa on heikko. On tärkeää antaa itselleen anteeksi se, ettei ole täydellinen. Sen jälkeen voi tarvittaessa antaa anteeksi myös omille vanhemmilleen.

Huumori on yksi keino selvitä sietämättömistä tilanteista. Se estää häpeää jättämästä syvää jälkeä. Huumori ei kuitenkaan saisi kääntyä itseen kohdistuvaksi pilkaksi ja halveksunnaksi. Häpeää voi työstää myös puhumalla ja kirjoittamalla, mikä selkeyttää tunteita.

Malinen(häpeätutkija Ben Malinen) kannustaa rohkeasti tutkimaan ja etsimään itseään.

– Yksi parhaimmista tavoista työstää häpeää on puhua yhä uudelleen asioista sellaisten ystävien kanssa, joilla on samantyyppisiä kokemuksia ja jotka kuuntelevat ja hyväksyvät. Sillä tavoin saa perspektiiviä omaan tilanteeseen ja tajuaa, että ei ole mitenkään poikkeus. Monet työstävät häpeäänsä myös terapiassa.

Häpeä ja siihen liittyvät kokemukset ovat elämää, jossa ei ole salattavaa tai peiteltävää. Joskus kirpaisee myöntää heikkouksiaan itselleen, mutta niiden salaaminen vie enemmän voimavaroja. Vapautumisessa on kyse itsensä rakastamisesta ja hyväksymisestä sellaisena kuin on: epätäydellisenä ja rakkautta, läheisyyttä ja hyväksyntää kaipaavana."

Torjutun häpeän ilmenemismuotoja

tunne omasta riittämättömyydestä, arvottomuudesta ja mitättömyydestä
vetäytyminen, välttäminen, itseen tai toisiin kohdistuva hyökkäys
miellyttämistarve ja yritys vastata jatkuvasti muiden odotuksiin, jatkuva puhuminen
itsekritiikki ja -viha
riippuvuudet
ahdistus, suru tai syyllisyys
heikon, uhrin, marttyyrin, miellyttäjän, auttajan, johtajan ja pellen roolit
sitoutumisvaikeus
epäluottamus
mustavalkoinen ajattelu
täydellisyydentavoittelu ja kilpaileminen
erilaisuuden ja ulkopuoli-suuden kokemus

Malinen, Ben: Häpeän monet kasvot. Kirjapaja 2003.
http://www.theraben.net

Artikkeli on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 3/2007

Kiitos linkistä erakoksiko. Juuri luenkin tuota kirjaa. Malinen on kirjoittanut myös kirjan Elämää kahlitseva häpeä ja sen jo luinkin. Tuo on niin tärkeä ja iso aihe minulle. Olen huomannut, että monet ongelmani kietoutuvat jollain tavoin häpeään. Luulen, että siinä voisi olla ainakin yksi avain kohti toipumista, että saisi tuota häpeää käsiteltyä. Onneksi käyn terapiassa. Aion siellä puhua aiheesta vielä monesti. Jännä lukea noita Malisen kirjoja, kun tuntuu, että hän kuvailee nimenomaan minua. Niin tuttuja juttuja kirjoittaa.

Ahdistaa. Paha olla. On niin toivoton olo. En jaksaisi tätä taas. Mutta on vain pakko jaksaa rämpiä eteenpäin lasten vuoksi. Jos lapsia ei olisi, olisin varmasti jo kuollut. Kuoleman ajatteleminen lohduttaa, koska silloin tuntuu, että tästä kaikesta voisi vapautua. Viimeisimmästä im-yrityksestä on kaksi vuotta. Nyt taistelen taas tuota halua vastaan. Syvä huokaus. ☹️

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=onn00079

Kiitos, Desper linkistä. Pitkä ja mielenkiintoinen juttu häpeästä. Luin sen ja siinä oli paljon minulle tuttua juttua. Kuin minusta olisi kerrottu. Olen lukenut myös Ben Malisen kirjat häpeästä ja alan vasta nyt oivaltaa, kuinka suuresta asiasta minun kohdallani onkaan kyse. Olen hävennyt itseäni niin kauan kuin muistan, lapsesta saakka. Käsittääkseni minun varhaislapsuudessani oli juuri noin, että äiti ei masentuneena pahemmin vastannut katseeseeni ja vuorovaikutuksenhakuyrityksiini. Nyt sitten käsittelen häpeää terapiassa. Se on vain aika raskasta ja vaikeaa, koska häpeän häpeämistäni. Häpeästä on vaikea puhua. Ehkä tuon aiheen aktiivisena pitäminen on nytkin lisännyt ahdistustani. Yritän muistaa, että tästä on taas suunta ylöspäin ja että ahdistus jossain vaiheessa taas helpottaa.

Sama täälläl, Repukka! Häpeä on minullakin kaiken takana.
Laitan tähän vielä kyseisestä artikkelista pari katkelmaa, joissa puhutaan häpeän positiivisesta merkityksestä ja ylenmääräisestä häpeästä pääsemisestä.

"Häpeän rakentavista merkityksistä. Häpeää voidaan myös luonnehtia eräänlaiseksi sisäsyntyiseksi opettajaksi. Se sanoo: 'lopeta tämä, se on tuloksetonta', 'vältä tätä', 'älä tee tätä toiste'. Tämän funktion merkitys on monisuuntainen: rakentava tai tuhoava, sosiaalistava tai eristävä. Se voi myös herättää halun kehittää itseään sillä tavoin, että tulokseton pyrkimys löytääkin myöhemmin hyväksyvää vastavuoroisuutta. Kun häpeä toimii tietoisena ja ymmärrettynä vastavuoroisuutta varjelevana ja ohjaavana funktiona, se on lyhytaikainen ja pysäytettyään yhden toiminnan muodon se vapauttaa vastavuoroisuuspyrkimyksen uusiin paremmin toimiviin muotoihin ja häviää tarpeettomana. Sen ansiosta kehittyvät mm. kohtuullisuus, sosiaalisuus ja harkitsevuus. Ymmärtämättä jääneenä ja tiedostamattomana se muuttuu häpeäkierteeksi ja enemmän tai vähemmän pysyväksi."

"Tiedostetulla häpeällä voi olla se vaikutus, joka sillä monesti tavallisessa elämässä on: se sisuunnuttaa ja yllyttää ponnistelemaan omien potentiaalien käyttämiseen."

"Psyykkistä eheyttä ja minuutta tuhoavan tai emotionaalisesti tyhjän lapsuuden traumatisoimalle analysoitavalle saattaa olla ratkaisevaa tiedostaa häpeän olemassaolo ja sen monet vaikutukset. 'Minun ei tarvitsekaan suojautua pohjatonta ja korjaamatonta huonoutta vastaan. Minä en olekaan parantumattomasti avuton, kykenemätön, ajatuskyvytön, lamaantunut ja minuutta vailla oleva. Häpeä on sellainen tunne, että se saa jokaisen tuntemaan jotain samantapaista.' "

"Mistä johtuu, että häpeä on jäänyt niin vähälle huomiolle teoriassa ja käytännön työssä? Mistä johtuu, että sen tunnistaminen on ollut niin vaikeata? Yksi syy voi olla se, että häpeä on kaikkialla läsnä niin jokapäiväisenä, ettei sen olemassaoloa tule ajatelleeksi."

Mieli maassa ja uni ei tule. Makasin juuri sängyssä pari tuntia silmät auki, kroppa jäykkänä, en kyennyt rentoutumaan. Oli pakko nousta. On niin alakuloinen olo. Toivoton. En jaksa uskoa, että tämä koskaan helpottaisi. Tuntuu niin turhalta tällainen elämä. Pelkkää tuskaa ja kärsimystä. Tai no, onhan niitä hyviäkin hetkiä, mutta ne ovat aika lyhyitä ja harvassa. Tuntuu yksinäiseltä, vaikka on perhe ympärillä. Tuntuu, ettei kukaan ymmärrä. Vaikka tiedän, että täällä ainakin on ihmisiä, jotka ymmärtävät. Vähän samanlainen olo kuin silloin lapsena, kun olin yksin ja tuntui pahalta. Turvattomalta. Olen jotenkin jäänyt jumiin tähän tunteeseen, enkä pääse eteenpäin. En usko, että koskaan tulen pääsemäänkään. ☹️

Paha olla. Masentaa ja ahdistaa. Toivoton olo. Haluaisin kuolla. En kykene ajattelemaan mitään muuta kuin kuolemaa.

Repukka,

kirjoitit jossain aiemmassa viestissä että kuoleman ajatteleminen helpottaa koska se tuntuu vapauttavalta.
Miten paljon enemmän elämän ajatteleminen helpottaa jos se ajattelu sisältää vapautumisen aineksia?

erakoksiko kirjoitti 3.2.2013 15:57
Miten paljon enemmän elämän ajatteleminen helpottaa jos se ajattelu sisältää vapautumisen aineksia?

Jos elämä tuntuu elämisen arvoiselta, niin tietenkin mieluummin ajattelen elämää. Mutta jos elämä tuntuu toivottomalta eikä tulevaisuutta ole, onko nykyisyydelläkään silloin mitään merkitystä? Silloin, jos voi nähdä pienenkin toivonkipinän tilanteen helpottamisesta, takerrun siihen ja roikun elämässä. Mutta jos se kipinäkin sammuu, ei ole enää mitään jäljellä ja silloin kuolemaan sisältyy ajatus vapautumisesta.