Ahdistus on taas tullut kuokkavieraaksi. Minä en sitä kutsunut. Se tuli vain. Minussa on niin paljon surua, hätää, pelkoa, tuskaa, ahdistusta, turvattomuutta. Sisäisenä kaaoksena. Hirmumyrskynä. Pelkään. Yritän tunkea kaikkea tuskaa syvemmälle, en halua päästää sitä valloilleen. Rakennan suojavalleja, minkä kerkiän, mutta se alkaa käydä raskaaksi. En meinaa enää jaksaa. Pelkään menettäväni hallinnan. Pelkään, että myrsky pääsee valloilleen. Pelkään, että muserrun sen alle. Taas. En jaksa tätä. Taas.
Repukka,
Terve pitkästä aikaa. Vähän samansuuntaisia tunnelmia itsellänikin.. Ei tämä kevät niin ruusuista aikaa ole aina. Jos sinun arvot on rajoilla ja paljon oireita niin tarvitsisit ainakin koelääkityksen. Lääkärit aina pihtaa niitä lääkityksiä. Yksityiseltähän ne saisi, mutta se maksaa aika paljon. Kuten tietysti tiedätkin.
Voimia🙂🌻
Hei Repukka,
olen uusi täällä tukinetissä ja olen lueskellut toisten kirjoutuksia ja mulla osui silmään sinun yhdessä kirjoutuksessa lapsen vaikea sairastuminen,erityisentuen tarve. Onko lapsesi minkä ikäinen?
Millä tavalla hän on sairas?
Minulla on pieni lapsi joka on myös sairas ja hänen sairaus aiheuttaa mussa kamalaa menettämisen pelkoa.. kyse on sairaudesta jossa hän tarvitsee aina välillä akuuttia sairaalahoitoa ja jokaiseen niihin hetkiin liittyy kamala pelko selviääkö lapseni.. ja mikä on hänen tulevaisuutensa taas eteenpäin..
kärsin itse toistuvasta vaikea asteisesta masennuksesta,kovan elämän elänyt vauvasta asti... ja on mulla todella pahoja ahdistuksia ja pelkotilojakin ahdistuksissa.
Eikä lapsen sairaus ole yhtään ainakaan helpottanut mun sairautta. Ja se aiheuttaa niin suurta huonommuuden tunnetta olla äiti joka ei kykene huolehtimaan mielenterveys ongelmien vuoksi lapsestaan. Niin paljon haluaisin,mutta vaatii niin paljon kyetä olemaan vahva sairaan lapsen rinnalla ja kun ei kykene olemaan edes vahva itsensä kanssa. Aina pelkään että ihmiset ajattelee etten muka välitä lapsestani. Välitän,välitän niin älyttömän paljon ettei siihen ole edes sanoja. Mutta kun mä en vaan pysty tarjoamaan lapselle oman masennukseni vuoksi sitä mitä hän tarvitsee. Ja haluan hänelle vain parasta. Tunnen olevani täysin epäonnistunut äiti ja häpeän itseäni.
Tästä tuli kamala vuodatus nyt..
tällä hetkellä mulla itselläni on kanssa ollu parisen kuukautta taas kerran vaikeaa,masennus uusi. Ja nyt sitten vielä lapsikin joutui kaiken tän keskellä sairaalaan oman sairautensa vuoksi ja se lisää aina mun ahdistusta ja pelkoja tuhat kertaisiksi.
Onko sulla itselläsi millainen kausi elämässäsi nyt tällä hetkellä? Kaikkea sun kirjotuksia en anteeksi ole jaksanut lukea,mutta sulla ainakin on tainnut tässä lähiaikoina myös olla ollut vaikea kausi? Vieläkö se jatkuu?
Olisi mukava tutustua suhun paremmin,kaipaan ystäviä jotka tietävät mitä masennus on. Omassa kaveri piirissä (joka on aika pieni) ei tämmöistä vertaistukea ole mahdollista saada.
Olisi mukava jos jaksaisit kirjottaa edes vähän.
voimia sulle elämään toivon.
Oikeastaan mulla on kaksikin erityistä tukea tarvitsevaa lasta. Ovat kyllä jo isoja: 18v ja 12v. Vanhempi on asperger, nuoremmalla on as-piirteet ja add. Lisäksi nuoremmalla oli vauvana palleatyrä ja oli tuurista kiinni, että siitä selvittiin säikähdyksellä. Vietti ekat vajaa pari kk sairaalassa ja leikattiin kk ikäisenä. Enää aiheuttaa satunnaisesti vaivoja. Kontrollissa käydään parin vuoden välein, koska siinä on uusimisen riski ja muitakin vaivoja voi tulla. Eli meillä ei sinänsä ole akuuttia sairautta juuri nyt menossa, mutta ymmärrän hyvin tuon huolen ja pelon sairaan lapsen puolesta, koska olen sen itse kokenut. Nuorempi on piirteinensä mennyt paljon eteenpäin ja ensi vuonna olisi erityinen tuki koulussa tarkoitus purkaa ja siirtää poika tavalliselle luokalle. Kuntoutus ja kaikki tuki ja ikäkin ovat auttaneet asiaa. Vanhemmalla pojallakin on kaikki asiat juuri nyt hyvin. Eli sinänsä saan olla tyytyväinen tilanteeseen. Silti huoli heidän tulevaisuudestaan on aina taustalla. Vanhin kolmesta pojasta on ns. tavis ja asuu jo omillaan ja hänestä ei ole ollenkaan huolta. Pärjää varmasti. Opiskelee ja käy välillä töissä ja asuu parisuhteessa.
Sen sijaan oma tilanteeni ei ole mitenkään hyvä. Mulla on elimistö jotenkin ihan sekaisin. On kamalasti erilaisia fyysisiä vaivoja joista uupumus ja jatkuva pahoinvointi pahimmat. Olo on kuin kärpäsellä taikinassa. Ei meinaa millään jaksaa tehdä edes pakollisia kotitöitä. Mieliala on onneksi vähän parempi kuin ihan synkimpinä aikoina (asteikolla 1-10 siinä nelosen hujakoilla). Alkuvuosi oli vaikea ja olin sairaalassa helmi-maaliskuussa. Siitä on sentään menty eteenpäin. Olen pitkään kärsinyt näistä somaattisista vaivoista eikä selitystä niille meinaa löytyä. En ole vielä löytänyt lääkäriä, joka suostuisi kuuntelemaan ja tekemään asialle jotain eli lähettämään tarkempiin tutkimuksiin. Fyysinen huonovointisuus laskee tietenkin mielialaa ja tekee elämän raskaaksi. Toivon todella, että olo voisi joskus helpottaa.
moi
Mä en ole paljoo kertonut, mut mun tyttö oli kans erityinen vauvana. Masennuin siitä vissiin, kun tyttö sairasteli. Jouduin viemään melkein tajuttoman lapsen sairaalaan. Hän vietti aikoja osastolla, kun mulla oli oma unirytmi sekaisin ja mä en vaan jaksanut enää. Onneksi se helvetti loppui ja iso sairaala piti meistä huolta. Käytiin monta vuotta siellä tarkastuksisssa ja saatiin soittaa jos hätä.
Nyt tyttö on ihan normaali, mutta joka kerta kun hän aivastaa tai on muuten omituinen, pelkään että hän sairastuu. En ole tätä kertonut kenellekään.
Voimia sinulle
Olin vappujuhlissa. Oli periaatteessa ihan kivat juhlat ja ihmiset iloisella päällä. Paljon ruokaa ja join vähän juomaakin. Jotenkin vaan oli itellä masentunut olo eikä oikein juhlamieltä. Välillä seisoin vain yksinäni ja katselin, kun muut juttelivat keskenään. Tunsin itseni ulkopuoliseksi. Ei mulla mitään asiaa kenellekään tosin ollutkaan. Ei mitään juteltavaa. Silti olin siellä muutaman tunnin. Tässä on taas ollut muutama vaikeampi päivä. Pelkään, että tästä se syöksykierre taas lähtee enkä osaa tehdä sille mitään.