Hei!
Minä heräsin taas aikaisin, keittelin kahvit ja polttelin tupakkaa. Poltatko sinä tupakkaa? Odottelen tässä että muut heräävät niin keitetään sitten toiset kahvit. Opamoxia tekis mieli ottaa mutta odotan vielä.

salainen55 kirjoitti 25.2.2015 18:39

Hienoa että lähdet opettelemaan uusia asioita "yksiukkovain"! Ja muutkin jotka olette etsimässä uusia selviytymiskeinoja.
Niitähän se minunkin täytyi opetella kun entiset ei enää toimineet. Liekö koskaan toimineet.
Nuorena olin kova tekemään töitä, tein ylitöitä ja raskastakin työtä. Oli maksettava asuntolainaa ja lapset kasvatettava, ei siinä paljoa ehtinyt miettimään kuinka kipeä sitä oli henkisesti, vaikka tajusin jossain vaiheessa ettei kaikki ole hyvin. Elin liikaa jossain unelma maailmassa. Todellisuus oli paljon raadollisempaa kuin mitä kuvittelin että elämän pitäisi olla.
Myös minä kerroin "kaunisteltua totuutta" läheisille ja jopa lääkärille. Ja kun olin eronnut ja yritin uutta elämää raittiina, ilman lääkkeitä, niin en kehdannut suvulle ja tutuille mitään kertoa kuinka huonosti asiat oli mielessäni. Päällepäin ei kaikki näkynyt. Mutta onneksi minullakin oli terapia ja tukihenkilöitä joille kykenin kertomaan peloista ja kauhusta kun en tiennyt miten tulevaisuudessa pärjäisin.
Sain voimaa kuitenkin eteenpäin mennä ja tänään uskallan olla eläkkeellä ilman häpeää, pienellä eläkkeellä. Edelleenkään jotkut sukulaiset, jotka ovat onnistuneet rahan kokoamisessa ja muussa, eivät oikein ymmärrä miksi olen "köyhä". Olen ehkä rahallisesti köyhä. mutten enää henkisesti. Elän hyvinkin hyvää elämää. On harrastuksia ja ystäviäkin muutama. En käy vapaaehtoistyössä, se ei ole oikein minun juttu. Mutta kaikenlaista muuta teen joka on vielä onneksi ilmaista.
Siksi vielä tänne kirjoittelen kun haluan kertoa että elämä muuttuu paremmaksi kun vain sinnikkäästi menee eteenpäin ja muuttaa omia asenteita miten elämän pitäisi mennä. En enää haaveile sellaista mitä en voi saada.
Tsemppiä kaikille!

Moikka salainen55 🙂

Kirjoituksesi jotenkin vetosi minuun. Sinusta saa vaikutelman, että olet realistinen ja jalat maassa oleva ihminen, joka kykenee ottamaan elämän vastaan sellaisena kun se eteen tulee. En tiedä olenko väärässä, mutta sellainen mielikuva minulle sinusta nousi 🙂
Hyvä, että ihmiset jaksavat tänne kirjoittaa kokemuksia myös siitä, että elämä voi muuttua. Että parempaa on luvassa!
Itse olen myös alkanut opettelemaan raittiina elämistä. Nyt tulee pisin aika ikinä raittiutta täyteen, puoli vuotta. Ja vaikka olen alussa ja retkahdellut useastikin ensimmäisen vuoden aikana, niin nyt rupeaa oikeasti tuntumaan siltä, että kykenen elämään ilman päihteitä! Minun ei ole pakko käyttää. Elämä ei ole muuttunut raittiuden myötä helpoksi, päinvastoin, mutta minulla on silti halua jatkaa. Masennus vie minut välillä aivan toimintakyvyttömäksi ja kaikkea sekoittaa lisäksi (?)dissosiaatio(?) ja takaumat, jotka vievät minut jonnekin todella kauas tästä todellisuudesta.
Kiitos, kun jaoit oman toivosi tänne. Itselläni se oma usko ja toivo ei vielä kovin pitkälle kanna, minun tarvitsee kuulla sitä hirveästi vielä muilta. Ja toivon, että sekin päivä vielä tulee, kun kykenen itse antamaan toivoa jollekin toiselle, eikä tarvitse vain imeä sitä toivoa muilta!
Oletko itse jatkanut vielä raittiina elämistä? Tekstissäsi kerrot, että ainakin jossain vaiheessa olet sitä yrittänyt. Olisi kiva kuulla kokemuksiasi siitäkin aiheesta.

Terveppä "terve" kaikille. Onhan se tuo tupakka se semmoinen pahe vielä, mutta olen ajatellut sen että jos se vähänkään rauhoittaa silloin tällöin olkoon, on kyllä jo käynyt mielessä lopetus, polttanut 15 vuotiaasta, eli 35 vuotta. Se siinä hirivttää kun aika paljon menee rahaa siihenkin. On mukava lukea semmoisestakin elämäntarinasta missä on löytynyt se rauha sisälle. Itse olen myös nyt aika varma etä kun saisin semmoisen tilanteen aikaiseksi, saisi sen verran rahaa että elää ja pystyisi laskut maksamaan, on arvomaailma muuttunut aika paljon, tuli vain aika rankemman kautta siihenkin muutos, ja en edes tiedä toteutuuko se milloin ja kuinka kova polku on vielä. Jaksaminen on loppu, ihan noiden lääkkeiden voimalla menen. Se on ainakin tullut opittua että mikään asia ei ole niin huonosti etteikö viinalla saa vielä huonommaksi. Sitähän sitä kaipaisi, lämpöä ja hellyyttä, uskon että meitä kaikkia yhdistää se. Olen vissiin aika muuttunut siinäkin, ennen ei joutanut tuommoisia miettimään ja piti vain heikkoutena sen suuntaisia ajatuksia. Kyllä kait se jumala vai mikä lieneekään on jotakin vielä varannut tehtäväksi kun kouluttaa näin. Vähän käy kateeksi niitä joilla on semmoinen usko olemassa, en ole uskovainen, mutta aika herkillä senkin suhteen nykyään. Ok, tulipa taas vuodatus.🙂👍

Hei yksiukkovain!
Minä olen uskovainen ja luotan Jeesuksen aouun. Paha olo minulla on ollut koko päivän mutta olen lukenut David Wilkersonin kirjaa Jumalan rakastetut. Hitaasti on aika mennyt, paljon on kerennyt miettiä kaikkia kipeitä asioita, Voi kun ne vois unohtaa. Onko sinulla paljon asiioita kesken vielä. Miten olet voinut?

Hei arka. Kyllä kaikki kesken, silloin kun romahdin totaalsiesti niin toinen yritys meni pian konkurssiin ja sen käsitttely ihan kesken ja kaikkea ei tiedä mitä sieltä voi tulla, otin jo heti pankkilainoja silloin ja maksoin takausvastuut pois. Sitten minulla oli toinen yritys, se oli tiukilla kun sillä oli autettu ensimmäistä ja luulin jaksavani sillä touhuta ja koittaa saada sen pyörimään, eihän sitä ollut voimia, nyt sen älyää, mutta kukaan ei varmaan tiennyt minun kuntoa kuinka heikko se oli, tosin tuskin olisin silloin uskonut ketään, mutta onpa ainakin tehty ja yritetty loppuun asti, oli oikeasti hengen lähtö lähellä, taidan senkin nyt ensimmäistä kertaa mainita ihan tosissaan. Mutta nyt tuota toista hoitavat kohta pesänhoitajat ja joudun taas ottamaan lainaa ja maksamaan niitä mitä olen takaamassa. Ne on isoja summia nyt kun tulotaso on aika pieni, eli se väliaikainen kuntoutustuku tai mikä liekkään, saisi sen eläkkeen niin voisi jonkin maksuohjelman tehdä, tietäisi itsekkin sitten missä mennään, ja voipa sieltä tulla mitä vain korvausvaatimuksia, tosin en ole mitään rikollista tehnyt. Sitten tuntuu että koko ajan tulee uusia asioita, äitillä ilmeisesti alkava muistisairaus ja se tuli pari viikkoa sitten ilmi, pitäisi saada hänet lääkäriin. Sen olen nyt huomannut että kirjoittamalla osaan eniten avautua ja aina helpottaa. Terapeutti ehdotti että alkaisin kirjoittamaan kirjan, olisi kyllä hyvä tarina mielessä, koskien tätä yleensä mielenterveys ongelmistä kärsivien ryhmää. Meitä on paljon ja itsellä ainakin monesti siellä kuntotuksessa kun laitettiin oikein raakaa huumoria peliin niin kyllä se vain laukaisi monta tilannetta ja auttoi kaikkia avautumaan enemmän. Ei vain kertakaikkiaan nyt kiinosta mikään, tämä kirjoittelu on tällä hetkellä suurin teko ja tosi hyvää tekee, muuten aika yksin. Vaimolle ruokaa jossain vaiheessa, saapa nähdä kelpaako makkarakastike, on vähän nirso. Illalla ajattelin kokeilla mennä jääkiekkopeliin, viimekis piti lähteä kesken pois kun niin paljon porukka ja hälinää. Tuo on varmaan hyvä kun osaa lukea. 😉

Hei yksiukkovain!
Ompa sinulla paljon mietittävää, yritä olla stressaamatta liikaa. Hyvä että menet sinne jääkiekkopeliin. Kirjan kirjoittaminen on hyvä ajatus, varsinkin jos se on sellainen että siitä saa vertaistukea. Saanko kysyä mikä sinun diagnoosisi on, onko se masennus.Minulla paljon ahdistusta, yritän olla ottamatta oxaminia vielä.

Hei, taisi mennä äskeinen kirjoitus taivaan tuuliin kun näppäsin väärää kohtaa. Masennus taitaa olla diagnoosi, en sitten tiedä miten nuo pelot ja ihmisten pelkääminen on, onkohan niistä yleensä omat diagnoosit vai kuulukohan ne tuohon taudin kuvaan. Sitten 2 diabetes ja en muista onko tuosta selästä sen kummempaa. Nyt varmaan seuraavan jatkohakemuksen mukana pitäisi pyytää eläkeyhtiöltä joku lupa tai lausuma siitä haluaako ne kouluttaa tai miten eteneekään. Itse ajattelen ja terapeutti on ainakin sitä mieltä, että paraneminen voi alkaa vasta kun kaikki paskat on saanut jätettyä taakse, siinä menee ainakin pari vuotta tällä tahdilla, se pitäisi jaksaa ja sitten alkaa miettimään tulevaa. Mutta itsellä levoton olo ja haluaisi heti kakki selväksi, ei kuitenkaan kykene hoitamaan mitään kunnolla. Ja kyllä kaikki nuo hoitokuviossa mukana olevat sanoo että pitää odottaa, mutta itsellä pelko että saakohan sitä olla tarpeeksi kauan "sairas" vai alkaako joku taho pakottamaan johonkin töihin kouluun. Haluja on mutta eihän sitä jaksa ja tiedä mitä halua/kykenee tekemään. Aika sekaisin on pää, vähän väliä jotakin muka hoksaa, että sitä haluan tehdä, mutta yleensä huomaan itsekin ettei onnistu. Anteeksi jos toistelen asioita, ne vain pyörii jotenkin sekaisin tuolla päässä. Mutta nyt mennään näillä korteilla ja pitää oppia kävelemään hitaasti tässä elämässä ja koittaa oppia nauttimaan joka päivästä, eihän sitä tiedä milloin lähtö tulee. 🙂👍

Kamala aamuahdistus taas. Olin sairaalassa kolme viikkoa ja kotiutumisen jälkeen aamut on olleet tosi vaikeita. Lisäksi mahani on ihan rikki nykyisistä lääkkeistä. Kipeä ja oksettaa. Närästyslääke auttoi ehkä vartiksi. Tosi vaikea löytää voimaa elää. Raahaudun vain eteenpäin. Ruumis suorittaa toimintoja, joita elämäksi kutsutaan, mutta minuus on kadonnut jonnekin. En vain jaksa enää, mutten voi lähteäkään ja tehdä sitä perheelleni. Kaipa tää aamuahdistus taas jossain vaiheessa päivällä helpottaa. Toivottavasti.

Hei Repukka!
Hytä olet kotiutunut sairaalasta. Perheen takia minäkin yritän jaksaa vaikka vaikeaa on elää.IM-ajatuksia pyörii paljon mielessä.Jeesusta rukoilen

Hei taas. Tuo oli aika osuvasti sanottu, että ruumis suorittaa toimintoja ja sielu jossain muualla, mutta on niitä välillä jotakin ilon pilkahduksia, vaikkapa tuo aurinko, onhan se tae taas siitä että kesä tulee ja elämä ympärillä taas vilkastuu, tarkoitan luontoa lähinnä. Minä aloin kirjoittamaan kirjaa, huomasin jotenkin että en osaa puhumalla tarpeeksi tyhjentää päätä ja ajatuksia. En tiedä kauanko fiilis kestää, mutta jotenkin tuntuu olevan asiaa ja ainakin siksi aikaa unohtuu kaikki paska, vaikka tarina on kyllä mielenterveys jutusta ja lopun tiedän jo, ja se on onnellinen. Taidan olla taas hyvällä mielin ja olenkin, vaikka huomenna taas ikäviä hoidettavia asioita. Koitetaan jaksaa ja nauttia niistä mitä meillä on, ja yritetään saada ne ikävät asiat jotenkin hoidettua pois/unholaan.🙂

Mua valitettavasti aurinko enemmän ahdistaa kuin ilahduttaa. Kevät on yleensäkin mulle vaikeaa aikaa. Tykkään enemmän hämärästä ja pimeästä. Kontrasti muihin ihmisiin kasvaa niin suureksi, kun ympäirllä kaikki muut on iloisia ja virkeitä ja nauttii auringosta ja ulkoilee. Tunnen itseni vialliseksi, kun en kykene nauttimaan samalla tavalla. Kävin mä tänäänkin kävelyllä ja tuli vain silmät kipeäksi siitä ylenpalttisesta valosta. Ja hakeudun aurinkoon, jos se kuitenkin vaikuttais jotenkin. Onneksi kesää kohti helpottaa, kun tottuu taas tähän valoon. Syksy on kuitenkin sitä mun aikaa, kun pimenee ja viilenee. Pimeässä on turvallista tallustaa ja hautautua vaatekerrosten alle.

On se vähän sama homma itselläkin, ei halua pilata toisten hyvää oloa jotenkin. Minä kyllä aika tarkaan valitsen kenen kanssa olen tekemisissä. Semmoiseen olen pakottanut itseä, koitan käydä katsomassa jääkiekkopelejä, siellä tavallaan hukkuu siihen porukkaan. Mutta sitten jos tuttu tulee vastaan niin ahdistaa ja tekee mieli lähteä pois, ei varmaan kukaan edes huomaa mitään outoa. Sillä odotan vielä enemmän kesää kun ensimmäinen kesä vissiin ettei ole pakko noudattaa mitään aikatauluja. Haluttaisi saada joku rutiini metsässä kävelystä. Pakko koittaa saada liikuntaa, vaikka sitten särkylääkkeiden avulla. Olen niin huonossa kunnossa ja tuntuu että kaikki taudit kohta. Lekuri onneksi tekee lausunnon että kuntoutustuki jatkuu, oli pakko sähköpostilla kysellä kun huoli nuista raha-asioista. Kyllä se siitä lämpö ja valo auttaa kun tottuu ja nauttii niistä omalla tavalla, jokainen miten haluaa. Tsemppiä kovasti.

Mua vähän huolestuttaa tämä mun fyysinen terveys. Tai siis sairaus. Mulla on erilaisia oireita, joista osa alkaa jo vähän ärsyttää, kun olo on aina vaan huono. On oireita kilpirauhasen vajaatoiminnasta, vaikkakin arvot ovat viiterajoissa, mutta huonohkot. On oireita cfs:stä (krooninen väsymysoireyhtymä). On väsymystä, uupumusta, turvotusta, olo on huono ja heikko ja voimaton. Pahoinvointia, palelua, huimausta, näköhäiriöitä, iltaisin levottomat jalat. Etenkin tuo cfs mua huolestuttaa, koska siihen ei vissiin oikein ole hoitoa vielä. Kilpirauhasen vajaatoimintaan voi saada thyroxinia ja monia se auttaa. Ei näitä vaivoja oikein ole kunnolla tutkittu, koska kukaan lääkäri ei ole ollut niistä kiinnostunut. Kaikki menee vain masennuksen piikkiin. Voihan se olla niinkin, mutta nämä oireet alkavat jo todella ärsyttää, kun ei jaksa eikä kykene tekemään monia sellaisia asioita, joita haluaisi. Lääkitys on vaihdettu niin moneen kertaan, että vaikea uskoa oireiden johtuvan lääkkeistä. Mutta ei kai mulla ole vaihtoehtoja kuin jatkaa rämpimistä.

Aamuahdistusta taas. Miten ihmeessä sitä jaksaa tämänkin päivän rämpiä läpi? Odotan vain, että olisi taas ilta ja pääsisi takaisin nukkumaan.

Heippa vaan. On vissiin jokaisella vaikea kausi, itse ei jaksa taas innostua mistään, sain 2 asiaa hoidettua justiin äsken ja helpotti vähän. Tuntuu että säännöllisesti tulee uuttaa paskaa niskaan, ei entisiä ehdi selvittää/käsitellä. Minulla tytär raskaana ja huomasivat nyt alkuvaiheessa isoja ongelmia ja vissiin pitää keskeyttää se raskaus. Tuntuu niin pahalta ja taas miettii mikä se jumalan tarkoitus on rääkätä ihmisiä noin. Ja kun ei voi ottaa sitä lapsen tuskaa itselle. Olen aikaisemmin maininnut että löytäisi sen jumalan tai jonkin vastaavan, joka antaisi uskoa tulevaan. Mutta kyllä ei riitä ymmärrys nyt sille osastolle. Tuntuu että jokin kirous on meidän perheelle langetettu. ja oma vointi ei paras ollut ennen tuotakaan juttua niin saapa nähdä mihin kuiluun tässä taas ollaan menossa, merkit on samat kuin pari vuotta sitten kun minun masennukset alkoi. Töitäkin olisi vissiin tarjolla, mutta kun ei jaksa. Ja ennen en kyllä ollut laiska. Vitu.... tämä oma saamattomuus. Mutta ei anneta periksi, auttopa tämä purkaus kuitenkin. Hyvää päivänjatkoa kaikille ja anteeksi valitus.😯🗯️