Sinä päivänä kaikki särkyi...
Mistähän sitä alottaisi? Siitä, että on niin tyhjä ja paha olo. Henkisesti sekä fyysisesti.
Kolmen vuoden seurustelun jälkeen, kaikki päättyi viikko sitten. Ihan oikeasti kaikki. Jokainen unelma rysähti seinään, tulevaisuus rikkoutui niin pieniksi palasiksi, etten ole varma, voiko sitä kerätä kasaan.
Syytän itseäni kaikesta, ihan jokaisesta asiasta. Olen uskomaton stressaaja, kiukuttelija ja hankala persoona. Jos olisin toinen, voisimme olla yhdessä.
Onkohan elämää edes järkeä jatkaa, jos on näin onneton?
Ei toista ihmistä voi lähteä muuttamaan. Olet kallisarvoinen juuri sellaisena kuin olet.
Tiedän tunteen, kun kaikki särkyy. Mutta siitä pääsee eteenpäin vain menemällä päiväkerrallaan.
Monesti joku todella kamala asia avaa oven johonkin uuteen.
Ehkä myöhemmin myös ihmissuhteeseen, mutta ennenkaikkea uusiin mahdollisuuksiin
tulevaisuudesta työn, opiskelun, harrastuksen, ystävien jne. suhteen.
Lämmin halaus sinulle.
Kiitos halauksestasi. Se lämmittää mieltäni, kun huomaa, että joistakin ihmisistä löytyy hyvää.
Vaikeata tästä tekee se, että olen kuvitellut itseni hyvin usein onnelliseen parisuhteeseen. Se on ollut minulle melkein aina joku mittari. Huono sellainen, mutta kuitenkin...
Itsekin olen pitänyt joitakin asioita tosiaan ikäänkuin mittareina elämässä.
Se on ihan luonnollista. Harva vain osaa pukea sanoiksi
Tässä aforismi, jonka olet varmaan joskus kuullutkin
" Älä ylpeile sillä, että et ole koskaan kaatunut,
vaan sillä, että olet aina noussut ylös "