Olen nuori nainen ja muuttamassa juuri rakkaani kanssa yhteen. Suurin osa tavaroistani on jo hänen luonaan, mutta isot huonekalut ovat vielä asunnossani.
Kaikki tämä tapahtui aika äkkiä (olemme tunteneet vasta alle puoli vuotta) mutta minusta kaikki on kokoajan tuntunut todella oikealle.
Nyt kumppanini kuitenkin sanoi että häntä on alkanut epäilyttää, että kaikki tapahtui liian nopeasti. Ymmärrän häntä kyllä, sillä se on totta, mutta minua ahdistaa se että hän kertoo sen nyt kun iso osa minua ja tavaroitani on jo hänen luonaan ja asuntonikin on jo välittäjällä myynnissä. Tuntuu epäreilulta. Hän kysyi minulta että voitaisiinko me tapailla jos hän pyytäisi minua muuttamaan pois.
Rakastan häntä kovasti mutta minusta tuntuu että luottamus saattaisi siinä kohtaa olla menetetty… vaikka häntä kovasti rakastankin. Oikeasti minun tekisi mieli vain ravistella häntä!!!
Olen lähdössä viikon lomamatkalle ja hän lupasi tehdä päätöksensä sillä aikaa. Suostuin tähän, mutta nyt minua alkoi ahdistaa että pilaako tämä minun lomani? Kun mietin vain kokoajan että mitä tapahtuu kun palaan takaisin Suomeen. Mutta toisaalta enhän minä voi pakottaa häntä muuttamaan kanssani yhteen, enkä edes haluaisi (haluan että hän haluaa minua yhtä paljon kuin minä häntä)..
Mulla ei tässä oikein kysymystä ole, mutta jos jollakin on mielipiteitä/ehdotuksia/vastaavia kokemuksia niin kirjoitelkaa… Tuntuu että olen nyt kovin yksin asian kanssa, kun ystäviäkään minulla ei oikein ole ja kavereille en oikein haluaisi asiasta kauheasti puhua (puoli tuttuja) .
Odotanko vain koska räjähtää?
Minä olen siis nainen ja minä olen poikaystävälleni samaa ehdotellut ja hän muuttikin pois.
Vaikka sitä rakastinkin, niin en niin paljon kai, että olisin halunnut yhdessä asua. haluaisin kuitenkin sen olevan minun kanssani ja vaikka seurustella. Olemmkin jonkun verran olleet yhdessä mutta sekään ei tunnu miltään. Joka toinen kerta haluan sen lähtevän pois, joka toinen kerta taas, että jää yöksi jne.
Tiedän, että se haluaisi meidän muuttavan taas yhteen.
Minusta tuommoinen on vaan toisen ihmisen hyväksikäyttöä. Itse ei oikeastaan ole mitään itsestään valmis antamaan mutta toiselta odottaa vaikka mitä. Parempi olisi sen toisen jättää koko seurustelu ja etsiä itselleen sellainen ihminen joka osaa kunnioittaa toista ihmistä.
Itseäni ja sinun poikakaveriasi mielipiteeni koski.
Hei eksynyt4ever!
Älä lannistu! Ehkä poikaystäväsi tosiaan vaan pelästyi nopeutta. Ei se välttämättä tarkoita sitä, että hän rakastaisi sinua yhtään vähempää. Minä olen tuntenut miesystäväni vuoden alusta asti ja yhteenmuutto on meilläkin ollut jo puheissa. Lähinnä niin, että mieheni haluaisi, että muuttaisin hänen luokseen, menisimme kihloihin ja joskus naimisiin. Hän on todella varma meistä.
Minua pelottaa, vaikka rakastankin häntä. Ja ehkä juuri sen takia, että rakastan ja uskon meihin, en halua nyt kiirehtiä. Aiemmat kokemukset kiireisestä ryntäämisestä eteenpäin ja siitä seuranneet haavat tekevät varovaiseksi. Minulle se, että annan asioille aikaa merkitsee sitä, että olen todella tosissani nyt. Haluan, että voimme rakentaa yhteistä elämää niin, että tunnen koko ajan olevani turvassa. Niin, että tunnen jokaikisen askeleen alla tukevaa maata.
Asumme eri paikkakunnilla ja tottakai on välillä tosi kova ikävä ja tekisi mieli olla yhdessä enemmän. Ja ymmärrän mieheni toiveen siinäkin mielessä. Olisi ihana nähdä muutenkin kuin viikonloppuisin. Joskus mieheni puheet tuntuvat painostavilta, kun en ole vielä valmis muuttamaan vieraalle paikkakunnalle uuteen elämään. Ja olemme siitä jutelleetkin. Hän ymmärtää sen painostavan tunteen ja yrittää olla kärsivällinen. Meillä on sellainen sopimus, että sanon, jos minusta tuntuu ahdistavalta, niin hän tietää "hillitä" vähän. Ja hän tietää myös sen, että hitauteni ei johdu siitä, ettenkö rakastaisi häntä vaan päin vastoin. En halua pilata kiireellä suhdetta, jolle näen niin paljon potentiaalia.
Varmasti olet pettynyt, kun olit asennoitunut yhdessäasumiseen ja osittain jo muuttanutkin. Ehkä kumppanisi ei vain ole tajunnut aiemmin, että aikataulunne aiheuttaa ahdistusta? Ehkä hän sekä pelkää että samalla toivoo sitä? Minusta tuntuu, että jos on takana suuria pettymyksiä, yhteen muuttaminen voi olla tosi iso askel. Voisitteko keskustella sitä, mitä kumpikin haluatte niin, ettei kummankaan toiveet ole vaatimuksia toiselle? Että yrittäisitte ymmärtää toistenne näkökulmia?
Tsemppiä!
🙂🌻