Eräs asiantuntija sanoi minulle, että et koskaan toivu kokemastasi. Hän on oikeassa. Minulla on ajoittain ollut masennusta sosiaalisen patologisen kohtelun vuoksi. Lääkäri määräsi tähän aikoinaan Sertralin -nimistä lääkettä, vaikka arvioi tietysti persoonani täysin väärin, koska eihän hän ole ystäväni, joten ei tunne minua. En toivu, koska kaiken olisi voinut ratkaista aikoinaan ihan normaalisti silloin kun en vielä ollut masentunut. En toivu myöskään Sertralinin aiheuttaman vaarallisen tilanteen vuoksi. Totuus on, että lääkitys todellakin voi aiheuttaa hengenvaarallisen lääkepsykoosin, jossa ihmisen henkiin jääminen vaatii hänen persoonansa oikein kohtaamista. Minä jäin henkiin. Kuitenkaan en kykene enää kohtaamaan tilannetta, jossa olin täysin sekaisin lääkkeestä. Minulle jäi tarve auttaa muita lääkepsykoosin kokeneita. Puhuin lääkepsykoosin aikana sillä tavalla, että en ollut yhtään oma itseni. Äitini sanoo aina, että on ihan normaalia olla joskus masentunut. Meillä tämä ymmärretään elämänä. Yhteiskunta ei näytä sallivan pienintäkään masennusta enää. Salliiko se sitten kuoleman, jossa tekijä todetaan syyntakeettomaksi lääkityksensä vuoksi? Jos saisin päättää, en pitäisi masennusta sairautena. Itse en tappanut ketään.