Sellasta vaan ajattelin, että miten lähinnä skitsofreenikot olette selvinnyt elämässä tai masenutuneet? Mää en meinaa kohta enää jaksa. Tää skitsofrenia on vienyt multa kaiken. En jaksa pitää kotia siistinä en jaksa mennä kauppaan. Haluaisin maata koko ajan. Sitten näen välillä jotain pisteitä seinillä ja varsinkin iltaisin näen harhoja…
Tää on kyllä yhtä helvettiä. Sitten on semmoisia viha kohtauksia, että viskaan esim. kaukosäätimen seinään… En vaan tiedä kauanko kestän tätä, kun tuntuu että koko ajan olo menee vaan huonommaksi. Sitten lääkäri on vihanen mulle, aivan kun tää kaikki olisi mun syytä… Mitä mää oon tehnyt väärin? Minkä takia sitä mulle pitää olla vihanen kun en mää tätä sairautta ole valinnut… En tiedä kohta enää mitä tehdä tän olon kanssa…☹️
Tänään ollut taas kamala päivä. Nään jotain ihmeen kuvioita seinällä ja im-ajatuksia on.☹️ Lenkillä kävin kuitenkin, vaikka ahdistaa.
En tiedä miksi itkettää koko ajan kai se on masennusta. En pysty nauttimaan oikeen mistään ja tuntuu että tää yksin olo on ihan karseeta.
Kylläpä nää päivät näimmä vaihtelee... Tuntuu välillä että hajoo. Ettei kestä enää tätä oloa. Liikunta ja kaverit kyllä auttaa kun jaksaa liikkua ja nähdä kavereita. On vaan koko ajan sellanen tyhjä olo, kun tuntuu ettei musta ole enää mihinkään...☹️ Toivoisin kyllä parempaa elämää... Sitä odotellessa...
Pelottaa välillä että mitenköhän mulle käy. Kamalaa ahdistusta ja kipua. ☹️ Pelottaa elää ja kuolema pelottaa. Näkökenttään tulee koko ajan jotain viivoja ja pisteitä. En tiedä mitä ne on. En pysty rentoutumaan. Koko ajan jotain paikkaa särkee. Burana auttaa jonkin verran. Ilman Temestaa olen kauhusta kankeana.
Olen kuitenkin urheillut paljon. Välillä liikaa. Milloinkohan tää elämä muuttuu taas hyväksi?😑❓
Oonkohan syrjäynyt? Tuntuu että kun kaupungilla kävelen niin kaikilla on jotain mua vastaan. En tunnu kuuluvani muuta kun ehkä terapia ryhmään. Mun ongelma on se että käytän liikaa lääkkeitä jotta saisin ahdistuksen ja kivun pois, mutta menen loppujen lopuksi niistä tokkuraan ja väsyn. Tätä tää mun elämä on ollut muutaman vuoden. En pääse lääke-koukusta pois. Ja sitten annostus kasvaa kun kasvaa toleranssi. Keskittymis vaikeuksia myös on. Joskus ihailin kuolemaa. Romantisoin sen, mutta nyt tiedän että se on hirvittävä asia. En vaan olisi sitä tietoa hankkia näin.
En enää tiedä millaista elämä on ilman Temestaa. Se lääke on jo osa minua. Se on osa mun persoonallisuutta. En olisi ikinä aloittanut käyttöä, jos olisin tiennyt mihin se johtaa. Se on tehokas lääke ahdistukseen, mutta pitkällä aika välillä siitä on vain haittaa.
En tiedä olenko liian itsekäs ihminen. Kirjoitan vain omista murheista, enkä lue muitten tarinoita. Toki ryhmäterapiassa yritän auttaa muita.
Tällä hetkellä se suurin ongelma on että en viihdy ihmisten seurassa ja en viihdy yksinkään. Sitten kamala lihas särky koko ajan ja turrutan oloa lääkkeillä. En ole kuitenkaan vähään aikaan käyttänyt niitä väärin, joka on positiivista.
Oikeastaan kaikki lähti siitä kun näin harhoja ja luulin että ne on viestejä Jumalalta ja luulin että pääsen taivaaseen ja vedin 7 Temestaa kerralla, jotka kyllä sitten oksensin pois.
Mutta nämä harhat ovat häirinneet jo monta vuotta. Niitä tulee aina välillä ja ne ovat vaarallisia sillä uppouden niihin niin täysin että jossain vaiheessa saatan luulla että ne ovat totta. Vaikkei niin ole. Mutta haluaisin että ne on totta. Ne ovat niin rauhoittavia.
Taas tätä avautumista. 🙂
Ei jaksais tätä paskaa enää. Tekis mieli vetää kourallinen pillereitä ja nukkua pois. En pysty mitään työtä tekemään tai opiskelemaan. En vain jaksa ajelehtia koko ajan. Olen liian herkkä kaikelle. Jännitän liikaa. Tää on koko ajan yhtä taistelua äärirajoilla kun pitäis lähtee kodin ulkopuolelle. En kohta enää jaksa taistella. Koko elämä ollut yhtä taistelua. Ei saa levon hetkee...☹️
Sulla on rankkaa ja joudut taistelemaan selviytyäksesi. En oikein löydä sanoja, eikä ne sanat autakaan vaikeassa tilanteessa. Kun oikein ahdistaa, tokkurakin tuntuu inhimillisemmältä. Nuorempana mulla oli pitkä ahdistusjakso, jonka yli selvisin vain rauhoittavien avulla. Kourakaupalla niitä en popsinut, vaan sen verran, että pahin ahdistus taittui. Rauhoittava on mielen kipulääke samaan tapaan kuin kipulääke on keholle. Ei lääkärikään anna kenenkään kärvistellä tuskissaan.
Rauhoittavista pääsee eroon, kun sairaus alkaa helpottaa. Temestan käyttö on seuraus sairaudesta eikä toisinpäin. Liiaksi ei kannata niiden käytöstä syyllistyä. Lopettaminen tehdään vähitellen, koska ne aiheuttavat riippuvuutta.
Harhoihin sulla lienee toinen lääkitys. En ole niin paljon asiaan perehtynyt, että tietäisin, miksi lääkkeen teho jää vajaaksi. Sairaus voi jaksottua hyviin ja huonompiin kausiin. Ikävää, että lohdun antimet ovat näin laihat, mutta toivoa paremmasta on. Ja muista, olet sankari, kun jaksat sinnitellä päivä kerrallaan omaa ainutlaatuista elämääsi. Sulle on annettu taakka, eikä se ole kevyt. Olet urhea, kun jaksat kantaa sitä. Kun vaikeinta on, muista, että olet monelle tärkeä.
Rina kirjoitti 17.3.2017 15:2
Sulla on rankkaa ja joudut taistelemaan selviytyäksesi. En oikein löydä sanoja, eikä ne sanat autakaan vaikeassa tilanteessa. Kun oikein ahdistaa, tokkurakin tuntuu inhimillisemmältä. Nuorempana mulla oli pitkä ahdistusjakso, jonka yli selvisin vain rauhoittavien avulla. Kourakaupalla niitä en popsinut, vaan sen verran, että pahin ahdistus taittui. Rauhoittava on mielen kipulääke samaan tapaan kuin kipulääke on keholle. Ei lääkärikään anna kenenkään kärvistellä tuskissaan.
Rauhoittavista pääsee eroon, kun sairaus alkaa helpottaa. Temestan käyttö on seuraus sairaudesta eikä toisinpäin. Liiaksi ei kannata niiden käytöstä syyllistyä. Lopettaminen tehdään vähitellen, koska ne aiheuttavat riippuvuutta.
Harhoihin sulla lienee toinen lääkitys. En ole niin paljon asiaan perehtynyt, että tietäisin, miksi lääkkeen teho jää vajaaksi. Sairaus voi jaksottua hyviin ja huonompiin kausiin. Ikävää, että lohdun antimet ovat näin laihat, mutta toivoa paremmasta on. Ja muista, olet sankari, kun jaksat sinnitellä päivä kerrallaan omaa ainutlaatuista elämääsi. Sulle on annettu taakka, eikä se ole kevyt. Olet urhea, kun jaksat kantaa sitä. Kun vaikeinta on, muista, että olet monelle tärkeä.
Kiitos!☺️❤️
Ihan tippa nousi linssiin kun luki tota tekstiä.
Tuntuu kyllä välillä että nyt on annettu liian iso taakka yhdelle ihmiselle. Mutta yritän nyt kuitenkin jotenkin rämpiä.
Oon vaan niin kuoleman väsynyt😭.
Ajattelen kuitenkin että ehkä se pieni toivon kipinä vielä jossain palaa ja kytee. En minä vielä 27-vuotiaana ole valmis lähteen. Kyllä mun täytyy jotenkin voittaa nää demonit...
Kiitos rohkaisusta!
Onko muilla kokemusta siitä kun ei jaksaisi oikeen tehdä mitään, mutta jos on toimettomana niin ahdistuu ja turhautuu?
Mulla on sellasta aika paljon. En haluaisi tehdä mitään. Mutta pakko on tehdä kun muuten tulee im-ajatuksia...
Olen tässä miettinyt, että jos sittenkin olen taistelija tai selviytyjä. Olen ainakin ruvennut kehittämään sellaista mielikuvaa. Selvisin sekakäytöstä, selvisin kaverin itsemurhasta, selvisin kolarista, selvisin ahdistuksesta, en aio enää tappaa itseäni, selvisin harhoista. Ehkä olen selviytyjä. Tai ainakin toivon niin. 🙂
Tuntuu välillä että kuolen. En vaan jaksa taistella koko ajan. Tiedän että olen vähän taiteilija-sielu. En vaan perkele jaksa!!!
Miks mun elämä on menny näin hirveeksi? En halua nähdä ihmisiä. Pelkään että mua kohdellaan huonosti ja sen takia en mene johonkin sovittuun tapaamiseen. Pelkään jatkuvasti. Pelkään että tulee ydinsota tai että asteroidi tuhoaa maapallon. Pelkään ihmisiä. Pelkään tunteita, yritän turruttaa ne. Pelkään että se sama paska-aika alkaa kuin mitä oli koko lapsuus. Mulla on hirveet traumat siitä. Siihen tää mun koko sairaus historia pohjautuu...
Onneksi olen viime aikoina taas lähteny kämpästä kavereille ja muihin menoihin. Voi ainakin siitä olla ylpee. Muutenkin olo ollut ehkä rahtusen parempi. Vähän alkanut vaan pelottaan toi ilmastonmuutos, kun luin siitä Ylen sivuilta. Ei pitäis lukee niin paljon uutisia. Kyllä tää olotila tästä koko ajan paranee. Ainakin luulen ja toivon niin.
minäitse89 kirjoitti 25.3.2017 12:29
Onneksi olen viime aikoina taas lähteny kämpästä kavereille ja muihin menoihin. Voi ainakin siitä olla ylpee. Muutenkin olo ollut ehkä rahtusen parempi. Vähän alkanut vaan pelottaan toi ilmastonmuutos, kun luin siitä Ylen sivuilta. Ei pitäis lukee niin paljon uutisia. Kyllä tää olotila tästä koko ajan paranee. Ainakin luulen ja toivon niin.
🙂👍 Hyvä minäitse, aina kannattaa etsiä syitä olla itsestään ylpee! Viimeksi kun mulla oli yksi vanha ystävä käymässä niin intouduttiin ihan etsimällä etsimään syitä, joista voisimme taputella itseämme (toisiamme) selkään. Teki kyllä hyvää 🙂
Joo. 🙂
Oon miettinyt että tarvisin elämänkumppanin. En vaan tiedä miten sellaisen löytäisin tai olisiko musta parisuhteeseen. Kun on näin paljon ongelmia. Kuitenkin leikittelen sillä ajatuksella, että joskus jonkun löytäisin. En vaan jaksaisi enää olla yksin...
Oon huomannut että mulla on ollut taas viime aikoina itsetuhosia ajatuksia. Onneksi menee ssri-lääke. Onneksi nyt on myös paljon valoa. Auttaa aika hyvin tohon ahdistukseen...
Kaverit pitää mua tällä hetkellä hengissä. Ilman niitä olis voinu käydä huonosti. Ja terapia myös. Yksin eläminen on hirveetä.
Meinaa mennä välillä taas överiksi toi lääkkeiden käyttö. Yritän kyllä olla käyttämättä liikaa, mutta se on vaikeeta välillä kun olo on huono. Toivottavasti asiat järjestyy...