Sellasta vaan ajattelin, että miten lähinnä skitsofreenikot olette selvinnyt elämässä tai masenutuneet? Mää en meinaa kohta enää jaksa. Tää skitsofrenia on vienyt multa kaiken. En jaksa pitää kotia siistinä en jaksa mennä kauppaan. Haluaisin maata koko ajan. Sitten näen välillä jotain pisteitä seinillä ja varsinkin iltaisin näen harhoja…
Tää on kyllä yhtä helvettiä. Sitten on semmoisia viha kohtauksia, että viskaan esim. kaukosäätimen seinään… En vaan tiedä kauanko kestän tätä, kun tuntuu että koko ajan olo menee vaan huonommaksi. Sitten lääkäri on vihanen mulle, aivan kun tää kaikki olisi mun syytä… Mitä mää oon tehnyt väärin? Minkä takia sitä mulle pitää olla vihanen kun en mää tätä sairautta ole valinnut… En tiedä kohta enää mitä tehdä tän olon kanssa…☹️
Mää en jaksa enää olla yksin ja pelätä koko ajan...
Tekis mieli lopettaa tää kärsimys.
En vaan jaksa poistua kämpästä. Enkä jaksa tehdä mitään... Oon ihan pohjalla.😭
Ajatus siitä että Jumala kuitenkin olisi tuolla jossain auttaa. Jotenkin saan sitä toivoa. Että joku välittäisiä vähäisen ihmisen ongelmista ja elämästä...
Aika karsee olo taas ollu. Tää mun elämä on sellanen Temesta helvetti. Kun vaan jotenkin pääsis siitä eroon. Se on niin hemmetin koukuttava lääke että tuntuu siltä kuin joutuisin syömään sitä loppu elämäni ajan.
Tää on varmaan vielä pahempi kun alkoholi-riippuvuus. Tai mistä minä tiedän.
Toivottavasti siitä ryhmäterapiasta olis tänään apua...
Monta kertaa viikossa teil on terapia? Ootko säkin jakanu jotain siellä?
Joie kirjoitti 2.2.2017 14:13
Monta kertaa viikossa teil on terapia? Ootko säkin jakanu jotain siellä?
2 1,5h kertaa viikossa. Oon mää siellä aika paljon puhunut ongelmistani. En tietenkään yhtä paljon kuin täällä, mutta kuitenkin jonkin verran.
Olen enemmänkin yrittänyt selvittää muiden ongelmia...
Meen tänään fyssarille. Toivottavasti sieltä löytyisi apua näihin kipuihin. On kyllä aika kallista lystiä.
Hienoo, että uskalsit mennä tuommoseen ryhmään ja oot uskaltanu avata suusikin siellä. 🙂👍
Toisaalta, en kestä tätä yksin oloakaan. Tähänkin sekoon. Rukoilen joka päivä että löytäisin kumppanin... Mutta olen muutenkin sen verran sairas tapaus, etten tiedä kelpaanko enää mihinkään?☹️
Minä taas lopetin mielenterveyskuntoutujien päivätoiminnassa käymisen, siinä paikassa jossa kävin toista vuotta.
Aijaa.
Musta tuntuu nykyään tai ehkä ennenkin, että alan itkemään aika helposti. Esim. elokuvissa, teatterissa yms. Ei se nyt varmaan huono asia ole, mutta sen olen huomannut.
Välillä itkettää omat ajatuksetkin tai musiikki. Kai mää aina oon ollu tämmönen, jostain syystä oon itkenyt kuitenkin viime aikoina enemmän kuin ennen...
Olen jostain syystä ruvennut vihaamaan tätä maailmaa. Vihaan selän takana puhuvia ihmisiä. Vihaan isääni. Joskus en kestä omia ajatuksiani.
Vihaan kaupungilla vastaan tulevaa porukkaa kun ovat niin teko pirteitä ja naureskelevat toisille.
Olen alkanut myös vihaamaan omaa elämääni, joka tuntuu päivä päivältä yhä turhemmalta. Olen jopa välillä ajatellut, että mikä tarkoitus mulla enää on. Olen vetänyt välillä niin paljon lääkkeitä (kun yritin oloo paremmaksi) että voisin olla kuollut jo. Ehkä se ei olisikaan niin huono vaihtoehto. Olen pikku hiljaa syrjäytynyt. Aiemmassa elämässäni nautin seurasta ja olin sosiaalinen.
Mutta nyt olen sisäänpäin kääntynyt nuori mies.
Kaikki alkoi kaverin itsemurhasta. En päse siitä yli.
Olen elänyt muutenkin niin rankkaa elämää että ihme kun olen vielä tässä.
En todellakaan syntynyt kulta-lusikka suussa. Sairastuin vakavasti 10 vuotta sitten ja elämä on ollut yhtä taistelua masennusta, harhoja, itseäni vastaan.
Olen tuntenut rintakipuja nyt yli vuoden. Tuntuu joka päivä että itsemurha on yhä lähempänä. Kännissä sen varmaan tekisin.
Toisaalta pelkään kuolemaa. En sitä haluaisi, mutta ei tää elämä voi jatkua näin. Joku radikaali muutos pitää tapahtua. En missään nimessä jaksa tällaista menoa enää montaa vuotta.
Kiitos, tukinetille ja muille, että sain purkaa taas mieltä.
Hei. Minulle tuli mieleen että voisit liittyä happy pancake nimiseen ilmaiseen ystäväpalveluun
netissä. Sieltä voisit löytää ystävän tai pari.
Muuten ei tää elämä ole niin kummallista kellään, kaikki on tehneet omat virheensä ja eläneet
omat kiemuransa, eikä se ole iloksi kovin monella siitä syystä muuttunut, vaikka kaikki sitä samaa ähkyiskin vessassansa.
Itselläni on ollut hieman huonoa onnea ystävyys suhteissa, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa.☺️❤️
jaana6 kirjoitti 10.2.2017 19:51
Hei. Minulle tuli mieleen että voisit liittyä happy pancake nimiseen ilmaiseen ystäväpalveluun
netissä. Sieltä voisit löytää ystävän tai pari.
Muuten ei tää elämä ole niin kummallista kellään, kaikki on tehneet omat virheensä ja eläneet
omat kiemuransa, eikä se ole iloksi kovin monella siitä syystä muuttunut, vaikka kaikki sitä samaa ähkyiskin vessassansa.
Itselläni on ollut hieman huonoa onnea ystävyys suhteissa, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa.☺️❤️
Moi! Pitää miettiä.
Joo eihän tää elämä nyt mitään ihmeellistä aina ole. Haluaisin vaan sellaisen tavallisen elämän. Että olis työpaikka. Joku kumppani. Ja muutama hyvä kaveri. Se riittäisi että jaksaisin 8-16 käydä töissä ja ehkä lapsia hankkisin joskus.
Mun mielestä tavallisuutta ei voita mikään. En vaan ole sitä saanut hirveesti kokea. Toki vähän.
Kyllä sullakin jaana6 varmaan koittaa vielä parempi aika.🙂👍
Ollut hirveitä rintakipuja. En jaksais enää tätä paskaa elämää. ☹️
En halua tehdä itselle pahaa. Mutta en jaksa enää kärsiä. Olen niin korviani myöten täynnä tätä kipua ja lääke-riippuvuutta ja sairautta.
Enkä haluaisi nähdä ketään....
Miksei tää kipu voi lähtee. Tää on ihan hirveetä. ☹️
Käytkö vielä tuossa kuntoutusryhmässä, Minäitse? Toivon, ettei sun kaikki päiväsi ole ihan yhtä huonoja kuin viimeisin kirjoituksesi antaa ymmärtää☹️. Olisipa joku taikasauva, jota heilauttamalla kivut (niin fyysiset kuin psyykkisetkin) katoaisivat. En tiedä, lohduttaako se yhtään, mutta sairautesi pitäisi helpottaa iän myötä. Tuttuni huonot jaksot ovat selvästi vähentyneet ja lieventyneet viime vuosina, vaikka nuorempana hän joutui olemaan pitkiä aikoja sairaalassa. Voi olla vaikea odotella jotain kaukaista tulevaisuutta, kun elämä on tuskallista ja ahdistavaa, mutta jos se ajatus kumminkin toisi jotain toivoa. Tiedän, ettei mulla ole sanoja, joilla lohduttaa tai parantaa, mutta toivon, että jaksat pitää venettä pinnalla, vaikka se olisikin vaikeaa.