Sellasta vaan ajattelin, että miten lähinnä skitsofreenikot olette selvinnyt elämässä tai masenutuneet? Mää en meinaa kohta enää jaksa. Tää skitsofrenia on vienyt multa kaiken. En jaksa pitää kotia siistinä en jaksa mennä kauppaan. Haluaisin maata koko ajan. Sitten näen välillä jotain pisteitä seinillä ja varsinkin iltaisin näen harhoja…
Tää on kyllä yhtä helvettiä. Sitten on semmoisia viha kohtauksia, että viskaan esim. kaukosäätimen seinään… En vaan tiedä kauanko kestän tätä, kun tuntuu että koko ajan olo menee vaan huonommaksi. Sitten lääkäri on vihanen mulle, aivan kun tää kaikki olisi mun syytä… Mitä mää oon tehnyt väärin? Minkä takia sitä mulle pitää olla vihanen kun en mää tätä sairautta ole valinnut… En tiedä kohta enää mitä tehdä tän olon kanssa…☹️
Rina kirjoitti 25.1.2017 11:48
Minäitse89, ei tarvihe muuttua, mutta elämä on siedettävämpää, kun välillä keskittää huomionsa muualle pois omasta itsestä. Mua auttaa, kun pääsen pois kotiympyröistä vaikka kaupungille ikkunaostoksia tekemään tai juomaan kahvikupillisen kahvilassa. Kaikenlainen muukin puuhailu keskittää ajatukset itse toimintaan ja niinikään ei tunnu hullummalta. Toki pitää voimia olla sen verran, että sitä jaksaa tehdä.
Joo toi on kyllä totta. Ainut vaan että mun on hirveen hankala lähtee nykyään mihinkään kotoo. Kaupassa toki on helppo käydä, mutta sitten jos meen johonkin ryhmään tai vastaavaan, niin mulla on koko ajan sellanen fiilis että ne haluaa pilkata mua. Se on suurin syy miksi en saa asioita tehtyä ja mentyä kaikkiin harrastuksiin, kun pelkään mokaavani ja pelkään että toiset alkaa pilkkaan. Mulla on semmosesta niin pahoja kokemuksia, että varmaan sen takia sairastuin...
Tänään onneksi menin yhteen liikuntaryhmään. Oli hauskaa.🙂
Kyllä se juttelu seura on hyväksi.
Ehkä se ryhmäterapia tuo myös hyviä kokemuksia.
🙂👍🙂🌻 Se, kun löytää mukavaa ja itselle sopivaa tekemistä (ja seuraa) siinä vaiheessa, kun jaksamista jo on, on yksi parhaista terapioista 🙂.
Joo.
Yritän nyt mennä kaikkiin sovittuihin menoihin. Mulla vaan on välillä ton itseluottamuksen kanssa ongelmia. Yritän kuitenkin taistella. Kyllä se ihmisten näkeminen ja puhuminen lopulta on se ratkasu miten voin taas nousta tästä kuopasta.
On vaan hirveitä pelkotiloja. Kun välillä ajattelen etten kelpaa johonkin porukkaan. Sitten jätän menemättä ja jään kotiin. Ja se vasta pahentaakin oloa.
Olis vaan niin helppo luovuttaa ottaa kourallinen pillereitä ja nukkua pois.😭
En silti sitä tee, mutta joka päivä se käy mielessä.
Oli pakko polttaa vähän tupakkaa että saisin hieman helpotusta oloon.
Tottahan se on että elämä on perseestä ja sitten kuollaan.
Tai ainakin mun on. Aika vahva lääkitys on päällä.
Tuntuu että Jumala rankasee mua jostain...
En mää montaa vuotta tällasta enää jaksa. Ehkä vanhempien mieliksi pysyttelen elossa. Ja sitten kun niistä aika jättää. Niin voin heittää hyvästit tälle paskalle...
Jos jossain oon hyvä niin ainakin valittamisessa.😀
Tappaisin varmaan itseni jos uskaltaisin. Mun elämä on mennyt 15 vuotta jo huonommaksi ja huonommaksi.
Tää mun oleminen on jo niin säälittävää että oikeen kuvottaa.
Harhoja näkyy välillä. IM-ajatuksia jatkuvasti. En pysty välillä mitään tekeen. Seilaan vaan huoneesta toiseen.
Illat on kamalia. Jos Jumala on olemassa, eikö se voisi tehdä jo lopun tästä?
Tuntuu välillä ettei tää mun elämä ole enää arvokasta.
Perkele kun tuntuu pahalta.☹️
Minäitse89, kun mulla on oikein paha olo, yritän ottaa siihen "tarkkailijan" asenteen eli hengittelen syvään ja keskityn siihen hengittämiseen. Tarkkailijana sitä hahmottaa paremmin, että tämä nyt on sairaus (masennus mun kohdallani) ja tämä huono olo liittyy sairauteen.
Se ajatus rauhoittaa minua ja saan vähän etäisyyttä siihen pahaan oloon. En sitten tiedä, olisiko tästä sulle apua. Toivon kovasti sulle parempaa jaksoa!
Rina kirjoitti 27.1.2017 17:32
Minäitse89, kun mulla on oikein paha olo, yritän ottaa siihen "tarkkailijan" asenteen eli hengittelen syvään ja keskityn siihen hengittämiseen. Tarkkailijana sitä hahmottaa paremmin, että tämä nyt on sairaus (masennus mun kohdallani) ja tämä huono olo liittyy sairauteen.
Se ajatus rauhoittaa minua ja saan vähän etäisyyttä siihen pahaan oloon. En sitten tiedä, olisiko tästä sulle apua. Toivon kovasti sulle parempaa jaksoa!
Kyllä toi tyyli välillä auttaa. Tuntuu vaan siltä että noi lääkkeet on vaikuttanut mun aivoihin negatiivisesti, mutta en pysty niitten syömistä lopettamaankaan.
Haluaisin olla koko ajan yksin, mutta ei sekään ole hyvä. Ja sitten menen porukkaan, eikä sielläkään ole hyvä olla.
Haluaisin vaipua johonkin kooman tapaiseen, ettei tarvis tehdä mitään. Vois vaan maata ja olla. Vai sanotaanko sen tapaista olotilaa kuolemaksi?
Tuntuu että olen toivoton tapaus.☹️ Toivon vaan että olis vielä toivoa...
minäitse89 kirjoitti 26.1.2017 14:13
Tuntuu että Jumala rankasee mua jostain...
Sitä en kyllä usko. Sama Jumala, joka antoi itsensä kokonaan, teki kaikkensa saadakseen lapsensa takaisin lähelleen: kärsi häpeän ja ristiinnaulitsemisen, kuoli ottaakseen itse vastuun kaikesta synnistä ja sairaudesta mitä maailmassa on ja nousi kuolleista, jotta tie Isän rakkauteen ja läheisyyteen olis avoinna kaikille. ☺️❤️ Minkä taivaan tähden hän rankaisisi? Se syntiasia on jo ratkaistu. Voi mennä Jeesuksen tykö ja saada armon ja avun.
"Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi." (Joh.3:17)
Mietin tässä myös, että miten pääsisin eroon syyttävistä ajatuksista ja siitä että olen joskus mokannut pahasti?
Muuten liittyen tuohon kysymykseen Jumalan luonteesta on yks oikein mielenkiintoinen kirja: William Paul Youngin "Autiotalo". Se on ihan fiktiivinen tarina, romaani. Se kertoo miehestä, jonka pieni tytär siepataan ja murhataan julmasti. Myöhemmin mies kohtaa Jumalan ja pääsee Hänelle esittämään kaikki syytökset ja vaikeat kysymykset: miten Jumala voisi olla hyvä, jos sallii tuollaisen hirveän asian tapahtuvan, missä Hän oli ja miksei auttanut ym. Sitten Jumala vastaa. Tosi mielenkiintoista tekstiä minusta, tarinan muodossa, mutta samalla syvällistä pohdintaa pahuudesta ja kärsimyksestä, Jumalan luonteesta ja rakkaudesta. 🙂👍
Joie kirjoitti 28.1.2017 16:32
Muuten liittyen tuohon kysymykseen Jumalan luonteesta on yks oikein mielenkiintoinen kirja: William Paul Youngin "Autiotalo". Se on ihan fiktiivinen tarina, romaani. Se kertoo miehestä, jonka pieni tytär siepataan ja murhataan julmasti. Myöhemmin mies kohtaa Jumalan ja pääsee Hänelle esittämään kaikki syytökset ja vaikeat kysymykset: miten Jumala voisi olla hyvä, jos sallii tuollaisen hirveän asian tapahtuvan, missä Hän oli ja miksei auttanut ym. Sitten Jumala vastaa. Tosi mielenkiintoista tekstiä minusta, tarinan muodossa, mutta samalla syvällistä pohdintaa pahuudesta ja kärsimyksestä, Jumalan luonteesta ja rakkaudesta. 🙂👍
Mielenkiintoiselta kuulostaa toi kirja. Mulla on vaan yksi pelko sen suhteen. Viimeksi kun luin uskonnollista tekstiä, niin olin lähellä itsemurhaa, sillä luulin siten pääseväni taivaaseen. Sen jälkeen en ole semmoista kirjallisuutta lukenut, vaikka kyllä kiinnostusta olisi.
Mitä veikkaat, voiko tuo kirja tuoda lohtua vai sitten liian syvälle uskon asioihin uppoutumista? Sillä tiedän että Jumala on kuin nuotio: vähän matkan päästä se lämmittää sopivasti, mutta liian lähellä se polttaa.
minäitse89 kirjoitti 28.1.2017 17:45
Mielenkiintoiselta kuulostaa toi kirja. Mulla on vaan yksi pelko sen suhteen. Viimeksi kun luin uskonnollista tekstiä, niin olin lähellä itsemurhaa, sillä luulin siten pääseväni taivaaseen. Sen jälkeen en ole semmoista kirjallisuutta lukenut, vaikka kyllä kiinnostusta olisi.Mitä veikkaat, voiko tuo kirja tuoda lohtua vai sitten liian syvälle uskon asioihin uppoutumista? Sillä tiedän että Jumala on kuin nuotio: vähän matkan päästä se lämmittää sopivasti, mutta liian lähellä se polttaa.
Sitä en osaa sanoa. Ihmiset kokee ja näkee asiat niin eri tavalla. Jos jostain materiaalista tulee semmonen olo, että se vetää kohti kuolemaa sen sijaan että se toisi elämää ja toivoa, se on syytä laittaa pois. Ehkä se ei oo hyvää, tai sitten se ei vaan ole itselle siinä tilanteessa rakentavaa. Sama pätee tuohonkin kirjaan.
Kristinuskossa noin yleensä ei oo ensisijaisesti kyse elämästä kuoleman jälkeen vaan elämästä Jumalan rakkaudessa, joka alkaa täällä maan päällä ja jatkuu senkin jälkeen, kun maanpäällinen elämä päättyy. Mut ymmärrän kyllä hyvin, että kuolemanjälkeinen elämä ilman kipua ja sairautta houkuttaa suuresti, jos oma olo on pitkään ollu tosi huono. Kyllä se ajatus vetää muakin toisinaan puoleensa. Sen perusteella mitä Jumala ilmoittaa itsestään Raamatussa, Hän kuitenkin osoittaa aina kohti elämää, toivoa ja uusia mahdollisuuksia. Jeesus sanoi: "Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän." Tähän oon itse laittanu toivoni. 🙂
Rauhallista viikonloppua sulle ja toivoa päiviisi! 🙂🌻