Seikkailu, jota myös elämäksi kutsutaan
Joskus olen niin väsynyt tähän elämään, tähän elämään joka minulle on annettu… Luovuttaa en kuitenkaan voi ja yleensä en edes halua!
Mutta onko tässä mitään järkeä? Ehkä, ehkä ei… Mutta loppuun aion katsoa ja kääntää viimeisenkin kortin, kunnes Game Over.
Silti joskus toivon, että voisi aloittaa elämän alusta tai mieluummin vain puhtaalta pöydältä ilman ennakko-odotuksia ja ennakkoasenteita.
Tällä hetkellä olen sairaslomalla, ollut nyt jo yli puoli vuotta ja syyskuun loppuun ainakin. Vaikea masennus… Mistä se tuli, miksi kestää niin kauan nyt?
Ehkä jonain päivänä kaikki on hyvin… Ehkä jo huomenna?
Mistä tulee nimi Wolferina? Onko se vahvuuden vai heikkouden ilmaisu?
Aloittaa elämän alusta? Vaihtaisitko munasolun ja siittiön joista kehityit? Vai elämän, jonka rakensit itse synnyinkotisi ulkopuolella?
Mun pää painaa tonnin, siellä on miljoona ajatusta solmussa! Ja niistä yksikään ei ole järkevä... 🤕
Tänään huomaan, että olen oikeasti hullu... En pelkästään masentunut - kuten ny pääsääntöisesti olen ollut. Aivan yhtäkkiä tuli hetkellinen niin sydäntä pakahduttava onnen tunne, että melkein aloin itkemään pelkästä tunteen voimakkuudesta.
Mutta melko pian vajosin takaisin masentuneisuuteeni.
Ehkäpä huomenna tapaan ystäväni - jos vain pääsen ovesta ulos.
Sitä odotellessa...
Hei Misty! Kiitos vastauksestasi ja kysymyksistäsi!
Wolferina on vahvuuden ilmaisu, ja vahvuutta tuova ilmaisu heikolla hetkellä. Ei ole heikkoutta ilman vahvuutta ja vahvuutta ilman heikkoutta. Heikkouteni tekee minusta vahvan ja vahvuuteni heikon.
En toki vaihtaisi vanhempiani, haluaisin vaihtaa niin monta asiaa, jotka itse valitsin synnyin kotini ulkopuolella. Vaikka virheistä oppii ja ihminenkin kehittyy ja muuttuu vuosien myötä, kanssakulkijat odottavat sinun olevan aina samanlainen.
Onko parempi olla aina samanlainen vai voisiko muutoskin olla hyvästä oikeassa paikassa?
Ja onko erilaisuus vaarallista vai onko se vain tuntemattoman pelkoa?
Wolferina on vahvuuden ilmaisu, ja vahvuutta tuova ilmaisu heikolla hetkellä. Ei ole heikkoutta ilman vahvuutta ja vahvuutta ilman heikkoutta. Heikkouteni tekee minusta vahvan ja vahvuuteni heikon.
En toki vaihtaisi vanhempiani, haluaisin vaihtaa niin monta asiaa, jotka itse valitsin synnyin kotini ulkopuolella. Vaikka virheistä oppii ja ihminenkin kehittyy ja muuttuu vuosien myötä, kanssakulkijat odottavat sinun olevan aina samanlainen.
Onko parempi olla aina samanlainen vai voisiko muutoskin olla hyvästä oikeassa paikassa?
Ja onko erilaisuus vaarallista vai onko se vain tuntemattoman pelkoa?
Hei taas! Hienoa, että tavoitteenasi on kaikesta huolimatta vahvuus. Tuli kuitenkin mieleen, että tuollainen vastakkainasettelu ei yleensä toimi käytännössä. " (En todellakaan tarkoita loukata, lähdin vain miettimään sanomaasi. Sano jos ärsytän & lakkaan heti kommentoimasta 🙂 )
Olen kateellinen siitä, ettet vaihtaisi vanhempiasi. Omani tuntuvat nimittäin niin vaikeilta ja etäisiltä, että luopuisin heistä ihan mielelläni. Sinulla on siis ainakin vahemmissasi vahva tuki ja turva ja sillä pääsee jo pitkälle 🙂👍
Mutta hei, tuo kuulostaa minusta hiukan oudolta, ettei kanssakulkijat odota sinun muuttuvan. Olisiko jotain konkreettista esimerkkiä? Koska kyllähän ihminen oppii jatkuvasti itsestään ja maailmasta; sitä sanotaan kokemukseksi ja aikuistumiseksi. Nämä ovat positiivia asiota!
P.S. Sano jos haastan liikaa, niin lopetan.