Sairaala, ainut vaihtoehto?
Kun on kerran ollut sairaalahoidossa, niin sinne pääsee/joutuu liian helposti taksisin. Tänään vissiin juttelen taas kerran samasta aiheesta, että kuulunko jo sairaalaan. Itselläni on niin ristiriitainen olo asian suhteen. Ja olen sen sanonutkin. Toisaalta haluaisin turvaan itseltäni, koska jotenkin pelkään että sorrun johonkin itsetuhoiseen, toisaalta haluan sittenkin katsoa kuinka pitkälle ihminen jaksaa tämän huonon olon kanssa.
Ja kun mun huonolle ololle ei edes näy mitään syytä. Viikonloppu meni hyvin, viime viikolla tai sitä edelliselläkään ei sattunut mitään eriokoista, normaalia arkea vain. Ja kuitenkin tuntuu että minulla on huonompi olo kuin koko tänä vuonna, vaikka kevät menikin sairaalassa…
Jotenkin ajattelen että on pelkuruutta paeta, olla kohtaamatta niitä arjen pieniä asioita, jotka saavat minut romahtamaan. Toisaalta lääkärikin totesi, että koska en ole selvästi psykoottinen hän ei voi minua pakkohoitoon määrätä. Pitäisi itse päättää kauan tätä jaksaa. Tälläkin hetkellä tuntuu toivottomalta. Ilta oli yhtä kauhea. Otin unilääkkeen ja nukuin tähän aamuun, joka toisti itseään. Heti herättyä ajattelin että voisimpa vaan ottaa toisen unilääkkeen ja nukkua vaikka ikiunta.😭
Enkä mä itse osaa päättää että lähden sairaalaan. Tuntuu niin pahalta kun joutuisi omalle äidille sanoon etten tulekaan jouluksi kotiin vaan valitsin sairaalan. Se olisi niin paljon helpompaa jos joku muu tekisi päätöksen siitä, olenko ”tarpeeksi huonossa kunnossa”.
Mitä ihmettä mun pitäisi tehdä. ”Teapeutti” kyllä sanoi että voisin mennä sairaalaan tekeen jotain lääkemuutoksia, kun ei nää tän hetken lääkkeet tunnu toimivan, cipralex, abilify, temesta, zyprexa… Tekisi mieli sanoa ettei lääkemuutoksia tarvitse tehdä vaan voisin lopettaa lääkkeiden syönnin kokonaan. Kun tuntuu kuitenkin ettei näistä juuri hyötyä ole, ainakaan tällä hetkellä… Jotenkin säälittävää, että aikuinen ihminen valittaa näin?..?☹️
Hei!
Ei ole yhtään säälittävää valittaa. Itse en ole ollut sairaalahoidossa mutta muutaman kerran olo on ollut niin karsea että olen harkinnut pyytäväni lähetettä. Sairastan paniikki-ja ahdistuneisuus häiriötä sekä keskivaikeaa masista. Joskus juuri toi ahdistuneisuus tuntuu sietämättömältä. Voimia sulle, mun mielestä sun kannattaa nyt kuulostella omaa vointia ja tehdä ton sairaalan menon kanssa niin kuin susta itsestä tuntuu hyvältä. Eiköhän äitisi ymmärrä tilanteen jos et jaksa olla kotona. Mun eräs läheinen on joutunut muutaman kerran sairaalaan ja siellä on aina just tota lääkitystä fiksailtu, hän on tykännyt että se on helpompaa sairaalaolosuhteissa. Onko sulla joku muu hoitokontakti ton lääkärin lisäksi, missä voisit jutella voinnistasi? Mulla oli yhdessä vaiheessa hoitokontakti psykiatrisensairaanhoitajan kanssa, jotenkin se auttoi kestämään kun tiesi että on paikka minne voi mennä puhumaan omasta olosta. Oon huomannut että kun tää hoitokontakti loppui resurssipulan takia olo on kyl huonontunut. Jotenkin vaan se ammatti-ihmisen kanssa puhuminen toi uusia näkökantoja omaan olemiseen. Voimia sulle rutkasti🙂🌻 Yritä otta pieni hetki kerrallaan ja muista että sun hyvinvointi on kaikista tärkeintä joten toimi sen mukaan.
Hei
Se sairaala voi olla sellainen väliaikainen ja hetkellinen turvapaikka, jossa saat levätä. Usko pois, et sinä sinne asumaan pääse jäämään. Itsekin luulin, kun ensimmäisen kerran sairaalan oven takanani suljin, etten enää koskaan sinne takaisin mene. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin tiedän, että niitä jaksoja voi tulla enemmänkin eikä maailma loppujen lopuksi siihen kaatunut, vaikka se pettymykseltä tuntuikin. Nyt, vuosia myöhemmin uskallan jo uskoa siihen, että sen sairaalan oven olen toistaiseksi viimeisen kerran kiinni laittanut. Aikaa on kulunut ja kaikenlaista tapahtunut, mutta elämä kuitenkin kannatellut eteenpäin.
Ota apu vastaan, jos etenkin sitä on sinulle suositeltu. Niin ja etenkin jos lääkkeet eivät sovi, niin niitä kannattaa miettiä uusiksi.
🙂👍 tsemppiä!