En oikein tiedä että mistä aloittaa. Miten muodostaa mitään järkevää lausetta tästä ajatuksien sekamelskasta, kaikki on niin sekaisin.
Omalle kohdalle on vain sattunut kertymään melkein kaikki mahdolliset ongelmat, viat, kai niin voisi sanoa.
Masennus, ahdistus, pakko-oire häiriö (kompulsio), ADHD ja paniikkihäiriöt.

Lapsesta asti olen ollut vilkas, mielikuvitus leijailee omissa atmosfääreissä, liikkumatta ei voi olla. 80-luvulla ei niinkään puhuttu adhd-oireyhtymistä, olin yksinkertaisesti yhteiskunnan (opettajien, naapureiden, kavereiden vanhempien) mukaan vain tyhmä ja rasavilli penikka. Nykyisin mun oireilu olisi heti osattu kohdistaa ja avut sen mukaan, kaikkea ei vain voi saada elämässään.. Pahaa en koskaan tehnyt, en raivonnut enkä ollut väkivaltainen, vain vilkas ja ylikierroksilla pahasti käyvä.
Oppiminen oli vaikeaa, ei pysty keskittymään, asioiden tekemisen kautta opettelu on aina ollut parempi vaihtoehto.

Masennukseen sairastuin 14 vuotiaana, samoihin aikoihin tuli ensimmäiset paniikkikohtaukset, ahdistus ajoi yrittämään itsemurhaa 15 vuotiaana.
Sain kuitenkin hoitoa ja apua, selvittiin pahimman yli vuosien lääkityksellä ja psykoterapialla.

Masennus siirtyi pikkuhiljaa takavasemmalle, elämä tuntui kivalta, adhd:n kanssakin osaa elää, nyt kun ymmärtää ja tietää mistä on kyse, lääkitystä ei kuitenkaan ole ikinä tarvittu.

Mutta tilalle tulikin sitten todella hauska ocd häiriö, omalla kohdalla se esiintyi pakkomielteisenä lukkojen tarkistamisella, kuulostaa varmaan hassulta.

Hauskuus oli kuitenkin kaukana kun sitä kiersi 4-5 tuntia putkeen öisin kokeilemassa lukkoja, ovi, ikkunat,ovi,ikkunat,ovi,ikkunat,ovi. Sama päivisin kun olin kotona, vartin välein, onhan se ovi nyt varmasti lukossa, tilanne äityi tosi pahaksi ennenkuin sain/hain tarvitsemaani apua. Tämän voittaminen olikin vuosien työ, nykyisin tulee tarkistettua lukot vain pari kertaa päivässä..

Nyt sitten kun on pikkuhiljaa olemaan elämä tasapainossa, tulikin totaali stoppi.
Menetin työpaikkani ja uutta työtä on tosi vaikea löytää, tyhmänä kun tuli otettua lainaa elämän suvantovaiheessa ja ostettua talo, nyt onkin sitten henkilökohtainen konkurssi edessä. Päivärahoilla ei lainoja makseta pois, just ja just saan korot maksettua mutta sitten jääkin kaikki muu maksamatta, pakko myydä talo.
Sitten ollaan koditon ja työtön. Ahdistus on aivan suunnaton, miten edetä?

Masennus ja ahdistus ravistelevat, paniikkikohtaukset ovat viikottaisia. Väkipakolla makaan öisin sängyssä, en varmasti nouse kokeilemaan lukkoja! Itsensä pakko pidättäminen johtaakin sitten paniikkikohtaukseen ja yöt on aika sumuisia, vaikea muistella ja pitää kiinni opituista avuista, kaikki lipsuu käsistä.

Hävettää niin järjettömästi, kaikki se kova työ mennyt täysin hukkaan. Mä jo päätin että en enään ikinä seiso psykan ovien takana rikkinäisenä, mun pitää olla vahvempi kuin se mitä ennen olin. Ahdistaa ajatus soittamisesta lääkärille, mulla on mennyt 15 vuotta elämästä ohi taistellessa kaikkea tätä vastaan ja just kun kaikki rupesi sujumaan, pohja lähestyy ja lujaa. Tuleeko mun elämä olemaan vain ja ainoastaan tätä samaa taistelua?
Pelkkä ajatus siittä oksettaa, taas rupeaa kroppa puutumaan, sydän tärisee, suu kuivaa ja veri humisee, paniikkikohtaus vanhojen merkkien mukaan iskee seuraavan vartin aikana.

Haluan itkeä.