Raskas yksinäisyys
Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet jotenkin erityisen raskaita kestää. Olen töiden jälkeen vain itkenyt, käpertynyt nukkumaan ja yrittänyt unohtaa, että olen edes olemassa. Kesälomalla pystyin jostain syystä skarppaamaan ja tekemään asioita, liikkumaan ulkona ja tapahtumissa (vaikka yksin kaiken teinkin ja pieni alakulo vaani aina pinnan alla). Jälkeenpäin ajatellen sekin oli silti pitkälle väkisin suorittamista.
Nyt on vain iskenyt täysi romahdus ja pystyn vain vaivoin pitämään itseni töissä kasassa. Ahdistaa eniten se, ettei ole ketään, joka oikeasti tuntisi minut. Ei ole ketään, joka pystyisi ymmärtämään mun elämää, tuntemuksia ja jonka kanssa jakaa ajatuksia ja ihmetellä elämää yhdessä. On niin näkymätön, arvoton ja turha olo. Pelkkien hyvänpäivän tuttujen (käytännössä työkavereiden) seura tuntuu vain raskaalta, kun pitää yrittää kohteliaisuuden nimissä olla iloinen ja hymyillä, vaikka mieli on täysin musta ja samaan aikaan toistelen mielessäni, että miksi mun pitää olla olemassa tässä hetkessä.
Ei mitään järkeä missään. Mun elämä on niin täysi vitsi kaikkiin muihin verrattuna. Tuntuu, että kaikki muut ovat jotain ihmeen täydellisyyksiä (tai ainakin monta kertaa parempia, rakastettavia ja kaiken hyväksynnän arvoisia toisin kuin minä). Kurkkua kuristaa ja ihmettelen, että miten kauan tätä elämää voi kestää, vaikka mitä muutakaan sitä voi kuin vain aina kestää ja kestää. Mielestäni olisi kyllä oikeus ja kohtuus, että niitä onnellisiakin jaksoja olisi elämässä edes joskus. Onko se tosiaan liian kohtuuton toivomus? (ja nyt en yhtään kestäisi yhtäkään ymmärtämätöntä yksinäisyyttä vähättelevää kommenttia) Olen vain niin toivottaman väsynyt tähän elämään juuri nyt.
Moi, LonelyWolf, pitkästä aikaa!
Tosi mukava kuulla sun tilanteen kohentumisesta. Kuulostat niin toiveikkaalta 🙂 En ole itse tainnut kirjoitella tänne Tukinettiin pitkään aikaan juuri mitään, ei ole vaan tuntunut tarpeelliselta. Olen käynyt reilun parin kuukauden ajan mielenterveyskeskuksessa juttelemassa sairaanhoitajan kanssa mielialaongelmistani ja yleisestikin hankalasta elämäntilanteesta, ja psykiatrinkin olen tavannut kerran. Olen ollut vähän epävarma psykoterapiaan menemisen suhteen, mutta nyt sekä hoitaja että psykiatri ovat suositelleet sitä minulle, ja alan taipua uskomaan, että kyllä se tosiaan olisi tarpeen.
Noin yleensä ottaen mullakin mieliala on nyt parempi kuin vaikka vielä alkukesästä. Mulla mielialan koheneminen johtuu taatusti osittain siitä, että olen ollut reilut pari kuukautta kokonaan ilman alkoholia. Olen aiemmin hakenut alkoholista lohtua pahaan oloon, mutta loppujen lopuksihan se on vain lyhytaikainen helpotus, ja aikaa myöten vain pahentaa ongelmia. Nyt raittiina ollessa olen ollut aiempaa energisempi ja tasapainoisempi, vaikka ei mielialaongelmat ja paha olo ole kokonaan poistuneet.
Yksinäisyys vaivaa jonkin verran, mutta sekään ei juuri nyt tunnu yhtä ahdistavalta kuin joskus aiemmin.
Hei, Vermillion!
Tosi hyvä juttu, että olet pystynyt olemaan raittiina. Alkoholista luopuminen tuo varmasti monia terveyshyötyjä. Itsekin juon hyvin harvoin.
Kyllä se psykoterapia kannattaa kokeilla, jos tuntuu että muuten vain junnaa paikoillaan. Sopivan psykoterapeutin löytäminen on tietysti oma hommansa. Se voi onnistua helposti tai sitten joutuu jututtamaan useampia ennen kuin tuntuu, että kemiat kohtaa ja tulee ymmärretyksi. Saitko siltä psykiatrilta suosituksia?
Kaikkea hyvää sinulle! 🙂🌻
LonelyWolf kirjoitti 12.10.2016 22:38
Kyllä se psykoterapia kannattaa kokeilla, jos tuntuu että muuten vain junnaa paikoillaan. Sopivan psykoterapeutin löytäminen on tietysti oma hommansa. Se voi onnistua helposti tai sitten joutuu jututtamaan useampia ennen kuin tuntuu, että kemiat kohtaa ja tulee ymmärretyksi. Saitko siltä psykiatrilta suosituksia?
En saanut psykiatrilta suosituksia terapeuttien suhteen. Muutenkin koko homma on vielä vähän auki, koska olen itse tähän asti suhtautunut epävarmasti psykoterapian aloittamiseen. Ilmeisesti nyt tämän vuoden loppuun tapailen vielä tuota mielenterveyskeskuksen omahoitajaa, jonka kanssa ehkä vielä selvitellään, miten hommat etenee.
Psykologi: "Yksinäisyys on autius, jota sanat eivät tavoita":
http://yle.fi/uutiset/3-9308856
Yksinäisyydestä puhutaan tänään A2-illassa TV2:ssa klo 21.30 alkaen.
LonelyWolf kirjoitti 23.11.2016 8:32
Psykologi: "Yksinäisyys on autius, jota sanat eivät tavoita":
http://yle.fi/uutiset/3-9308856Yksinäisyydestä puhutaan tänään A2-illassa TV2:ssa klo 21.30 alkaen.
Kiva "nähdä" sinua pitkästä aikaa. Mietinkin viime viikolla, miten töihin paluusi on sujunut. Toivottavasti sinulle kuuluu hyvää. En varmaan ehdi tuota A2:sta tänään katsomaan, mutta Areenastahan sen näkee myöhemminkin. Eli katson sen sitten, kun on kunnolla aikaa enkä ole ihan väsynyt. Olisi mukavaa, jos ohjelmasta viriäisi keskustelua vaikka tässä sinun keskusteluketjussasi.