Snow kirjoitti 20.5.2016 14:25
tulevaisuus oli täynnä toivoa kunnes eräänä päivänä tuo kaikki särkyi, mun sydän särkyi ja sen jälkeen olenkin ollut pahasti tuuliajolla... ☹️ Lähinnä oon vaan tyhjä kuori mitä musta on jäljellä...Ja ihmettelen suuresti miten kaiken tapahtuneen jälkeen mun tunteet on yhä vahvat kyseistä henkilöä kohtaan...vaikka mua on satutettu ja loukattu ja oon joutunut nielemään pettymyksen kyyneleitä...Huh! ☹️

Kirjoitit olleesi yksinäinen ennen rakastumista. Näin ainakin ymmärsin. Yksinäiselle ihmiselle rakkaus voi tosissaan mullistaa elämän ja elämä voi jäädä ihan sekaisin, jos rakkaus sitten katkeaakin. Käsitin kirjoituksestasi, että tunteesi ovat edelleen kiinni eksässäsi. Se vaikeuttaa varmasti uudenlaisten tulevaisuuden suunnitelmien tekemistä. Tulevaisuudella olisi kuitenkin varmasti sinulle annettavaa, jos antaisit sille mahdollisuuden. Sinua voisi auttaa esimerkiksi muutto tai jokin muu piristävä elämänmuutos.

Asiasta kukkaruukkuun. Suvussani on eräs nuori, joka on ihan lapsesta lähtien ollut hyvin yksinäinen. Hän suorastaan vältteli kavereita jo lapsena, vaikka hänellä olisi sellaisia muutama ollutkin. Peruskoulun jälkeen hän syrjäytyi, koska ei suostunut mihinkään opintoihin. Hän eli useita vuosia yksinäisenä välivuosia viettäen, ilman mitään harrastuksia jne. Noin vuosi sitten hän muutti itsenäisesti asumaan isommalle paikkakunnalle kuitenkin kotinsa lähiseudulle. Siitä lähtien on näkynyt pieniä muutoksia hänen elämässään. Hän on mm. mennyt työharjoitteluun, vaihtanut ulkonäköään huolitellummaksi ja ruvennut kasaamaan itselleen Facebookiin kavereita.

Yksinäisyys on iso juttu voitettavaksi, mutta mikään päivä ei ole muita huonompi sen homman aloittamiseksi. Keinovalikoimaa rajoittaa vain oma mielikuvitus ja muista rahoista löydetyt vinkit. Vaikka yksinäisistä ehkä tuntuu kliseiseltä, niin mielestäni kaikki asiat joilla voi itseään piristää ovat edistystä - vaikka vain vauvanaskelia eteenpäin mutta kuitenkin. Minä olen esimerkiksi tuon sukulaisnuoren kohdalla iloinen siitä, että nyt hänellä on edes työkavereita (kuulemma viihtyy työharjoittelupaikassa). Sekin on parempi kuin että on 24h/vrk yksin tai vain oman vanhemman seurassa. Painin itsekin yksinäisyyden kanssa, mutta yritän keksiä keinoja ja väyliä sen murtamiseksi. Joskus pääsen askeleen haluamaani suuntaan, joskus tulee takapakkia ja joskus jumitan paikallani.

Voisi muuten olla joskus järkevä pohtia tuntemiemme yksinäisten ihmisten elämää ja käyttäytymistä. Siitä voisi oppia jotain. Omaa toimintaa kun ei yleensä pysty näkemään ulkopuolisen silmin.

Lämpimiä ajatuksia kaikille, jotka kokevat itsensä yksinäiseksi 🙂🌻.

Vaikeuksia nousta tälle päivää ylös ollenkaan,niin kuin monena muunakin päivänä. Mutta noustu on nyt ylös vaikka mieli on niin maassa...Aattelin, että kirjoitan tänne lyhyesti niin jospa se vähän helpottaisi tätä oloa jne. Lisäten mun eiliseen kirjoitukseen, niin vaikka se että voin huonosti ym. johtuu paljolti yhdestä ihmisestä (Ihmissuhteet, ne saa sut joko oleen onnellinen kuin mikä tai sitten ne voi tehdä niin pahaa jälkeä, että sitä päätyy tähän jamaan missä itse oon tai vielä pahempaa ☹️ Niin... oon tullut siihen tulokseen, että kenestä välittäää yli kaiken niin ne ihmiset tuppaa oleen myös niitä jotka voi satuttaa/loukata sua pahiten teoillaan ja sanoillaan) siihen päälle on myös muutakin. kuten esim. terveyshuolia...

Enää en tiedä itkeäkö vai nauraa, koska tuntuu turhauttavalta, että kun kärsii sellaisesta viheliäisestä vaivasta joka pitäisi leikkauksella parantua jos ei ajan saatossa itsestään ole lähtenyt parantuun. Niin mun kohdalla näin ei ole käynyt Ja oon sen takia lyhyen ajan sisään ollut leikkauspöydällä taas pariinkin otteeseen...No joo ehkä saan ensi viikolla hyviä uutisia lääkäriltä eikä tarvitsisi pelätä taas sitä että joutuu kirurgin veitsen alle...en kestä! ☹️ Muutenkin tuntuu että pitäsköhän omistaa jo joku kanta-asiakaskortti tuonne sairaalaan,kun sielläpitää pomppia niin usein 😭

Oivoi, nämä on taas päiviä jolloin mä todella inhoan tai oikeastaan vihaan elämääni. KOitan kyllä jostain repiä jotain positiivisia ajatuksia päähäni, mutta on se niin pirun vaikeaa tälläisinä hetkinä.

Snow kirjoitti 21.5.2016 13:5

Ihmissuhteet, ne saa sut joko oleen onnellinen kuin mikä tai sitten ne voi tehdä niin pahaa jälkeä

Niinpä. Olen itse tullut viime aikoina siihen lopputulokseen, että minun onnellisuuteni ei saa olla riippuvaista muista ihmisistä. Tavoitteeni on, että löydän "onnellisuuden lähteekseni" jotain muuta (ei mitään käsitystä mitä, ehkä vain jotain itseni sisältä ja siinä prosessissa terapia on minulle apuna). Sitten kun olen saavuttanut jonkun tasapainon, niin sen jälkeen olisin ehkä valmiimpi löytämään myös ihmissuhteita elämääni - sellaisia, jotka kadotessaan eivät romuttaisi koko maailmaani (tekisivät toki hetkeksi surulliseksi, mutta se on normaalia) ja jotka pysyessään rikastuttaisivat elämääni. En tiedä onko tämä mahdollista. Onko mahdollista löytää onnellisuutta ilman läheisiä ihmisiä? Mutta en voi jäädä jumittamaan siihenkään ajatukseen, että "en voi olla onnellinen yksinäisenä". Hmm.. edellistä lausetta kirjoittaessani aloin ajatella, että ehkä minussa on jotain edistystä tapahtunut, kun pystyin noin toteamaan - tuo lause vain valui tuohon jostain alitajunnastani.

Näinpä sekavia unia. Unessa olin vahingossa kirjoitellut tänne omalla nimelläni ja yhtäkkiä kaikki tiesivät kuka olen ja kaikki tuntemani ihmiset olivat lukeneet kirjoitukseni. Yritin saada kirjoituksia poistetuksi, mutta jostain syystä siitä ei meinannut tulla mitään ja yhtäkkiä kirjoitukseni oli jopa printattu ja laittettu johonkin museoon näytille. Unessa yritin suorittaa jotain supersankari-operaatiota tuhotakseni nuo kirjoitukset. Huh. Busy night.

Mietin muuten, LonelyWolf, mainitsemiasi työpaineita. En yhtään tiedä millaisia paineita sinulle on ollut, mutta tuli omat stressit mieleen. Minulla on ollut töissä sellainen ongelma, että en erityisesti pidä työkavereistani. En kyllä inhoakaan heitä. Pahinta on ollut työpaikan ns. kahvihuonepuhe, jonka olen kokenut ikäväksi. Alallani kahvihuonepuhe on aika ronskia. Tiettyjä asioita/henkilöitä haukutaan roisisti ja muutenkin puhe on sellaista yleistä "paskanjauhantaa". Keskustelu on rauhallisempaa, kun työkaverit puhuvat omista perheistään, mutta silloin minulla ei perheettömänä ole mitään sanottavaa enkä itse asiassa ole kiinnostunut sen enempää toisten lapsista kuin koiristakaan. Haluan myös säilyttää etäisyyttä työkavereihin eli en halua kertoa itsestäni niin paljon. Eli siis summa summarum työelämän vapaamuotoiset tilanteet ovat minulle aika raskaita. Ja niiden kai pitäisi olla pieniä virkistyshetkiä työn keskellä! Argh. En ole vielä ratkaissut ko. tilanteisiin liittyviä ongelmia. Usein otan vain kahvi- tai teemukini ja katoan lukemaan lehteä jonnekin. Se tekee toisaalta työpäivistä entistä yksinäisempiä ja kun työn ulkopuolellakin on yksinäistä, niin yksinpä ollaan sitten. Meidän työpaikalla on kovat paineet työn tekoonkin liittyen, joten tuntuu epämiellyttävältä pakkotyölaitokselta koko paikka. Olen vähitellen alkanut ajatella työhön paluuta, eikä sen ajatteleminen kyllä ole helppoa.

Toivottavasti LonelyWolf sinun työelämään liittyvät paineet ovat luonteeltaan ohimeneviä. Tsemppiä!

LonelyWolf kirjoitti 22.5.2016 0:51
Onko mahdollista löytää onnellisuutta ilman läheisiä ihmisiä?

LonelyWolf! Olet mielestäni päässyt erittäin keskeisen kysymyksen äärelle. Minun mielestä onnellisuus on mahdollista ilman läheisiä ihmisiä ja kaikki ovat tavallaan samassa tilanteessa. Tarkoitan että nekin joilla on läheisiä ihmisiä joutuvat löytämään onnen myös muualta kuin niistä ihmissuhteista (koska ihmistä ei voi muuttaa eikä omistaa, ihmissuhteissa on myös paljon ongelmia).

Olen itse miettinyt paljon, mikä tekee minut onnelliseksi ja mikä tuo elämääni merkitystä. Olen keksinyt, että tykkään matkustelusta ja olen matkoillani onnellinen. Olen myös onnellinen, kun opin jotain uutta. Pienet asiat kuten kauniit hetket luonnossa, kahvi croissantin kera, antoisa museokäynti, hyvä konsertti tai elokuva, antoisa keskustelu ystävä kanssa, meren läheisyydessä ulkoilu, käsillä tekeminen, hyvän kirjan lukeminen... Siinä minun onnen sirpaleita. Haluaisin kuulla sinulta edes yhden asian, josta nautit edes jonkin verran. Oletko sinä harrastanut matkailua tai herättääkö se sinussa mitään tunteita?

Minusta muuten tuntuu, että olen toipunut masennuksesta jo hieman. Nyt on mahdollista miettiä näitä onnenaiheitakin. Toivon että nuo sinun pohdintasi ovat hieman samanlaisia eli että synkkyyden takaa alkaisi hieman valoa kajastamaan.

Tuo sinun uni oli tosi hauska. Minulla on myös ollut sellaista pelkoa, että olisin vahingossa kirjoittanut tänne oman nimeni. Onneksi palstaa moderoidaan ja sellainen virhe varmasti estettäisiin. Mutta jonkinlaista paljastumisen pelkoa tähän liittyy ja ainakin minulla se on silloin kovempaa, kun olen kirjoittanut jotain häpeällistä itsestäni.

Lukossa kirjoitti 22.5.2016 11:27

Olen itse miettinyt paljon, mikä tekee minut onnelliseksi ja mikä tuo elämääni merkitystä. Olen keksinyt, että tykkään matkustelusta ja olen matkoillani onnellinen. Olen myös onnellinen, kun opin jotain uutta. Pienet asiat kuten kauniit hetket luonnossa, kahvi croissantin kera, antoisa museokäynti, hyvä konsertti tai elokuva, antoisa keskustelu ystävä kanssa, meren läheisyydessä ulkoilu, käsillä tekeminen, hyvän kirjan lukeminen... Siinä minun onnen sirpaleita. Haluaisin kuulla sinulta edes yhden asian, josta nautit edes jonkin verran. Oletko sinä harrastanut matkailua tai herättääkö se sinussa mitään tunteita?

Mukavilta kuullostavat nuo sinun onnen sirpaleesi. Tykkään noista kaikista itsekin - ainakin teoriassa, käytäntö on sitten eri asia. Olen jonkin verran matkustellut, mutta viime vuosina siihen ei ole riittänyt voimia. Matkustelu vaatii kuitenkin paljon järjestämistä ja suunnittelua. Yksin matkustelu alkoi myös tuntua aika surumieliseltä. Moni asia herättää nykyään vain väsymystä. Aamulla kun näkee auringon paistavan, niin kuvittelee lähtevänsä ulos, mutta lopulta jää kuitenkin nukkumaan sohvalle. Nautin luonnosta jos jotenkin saan itseni liikkeelle, mutta se on aina suuri haaste ja usein väsymys voittaa. Huh, kun nytkin väsyttää vaikka olen nukkunut pitkin päivää. Kiitos, että jaksat kirjoitella ja kauniita unia!

LonelyWolf kirjoitti 23.5.2016 0:0
Mukavilta kuullostavat nuo sinun onnen sirpaleesi. Tykkään noista kaikista itsekin - ainakin teoriassa, käytäntö on sitten eri asia.

Hyvä että tunnistat, että tykkäät. Ja hyvä sekin, että tunnistat ongelmaa tykkäyksessä. Minulla on nyt masennuksen aikana ollut niin, että olen vähät välittänyt mistään mistä olen ennen pitänyt. Tuohon kahviin ja croissantiin olen saanut jo sellaisen otteen, että nautin niistä masennuksesta huolimatta. Ja kun kävin päiväreissulla Tallinnassa yksinäni, muistin taas hieman miltä matkustaminen tuntuu. Pyörähdin yhdessä tavallisessa ruokakaupassa ja ostin mascarpone-rahkapatukan, joka maistui ihanalta. Tykkään asioida paikallisten joukossa tavispaikoissa ja kokeilla paikallisia juttuja. Unohdin muuten listasta, että pidän kauniista vaatteista. Olen jopa nyt masentuneena tehnyt pari onnistunutta ostosta, jotka ilahduttavat.

LonelyWolf kirjoitti 23.5.2016 0:0
Olen jonkin verran matkustellut, mutta viime vuosina siihen ei ole riittänyt voimia. Matkustelu vaatii kuitenkin paljon järjestämistä ja suunnittelua. Yksin matkustelu alkoi myös tuntua aika surumieliseltä.

Ymmärrän tuon järjestelyväsymyksen. Minäkin olen muutaman kerran halunnut matkalle, mutta olen jäänyt kotiin, kun en ole jaksanut järjestelyitä. Toisaalta en kyllä suunnittelekaan matkojani ihan valmiiksi, vaan jätän tilaa yllätyksille. Yksin matkustelun surumielisyydenkin ymmärrän ja olen sitä kokenut, mutta jotenkin se vaimenee minulla, kun sujahdan pois perinteisistä turistipaikoista ja hankkiudun paikallisten sekaan. Perinteisissä turistipaikoissa alkaa ahdistaa, kun vastaan tulee vain iloisia seurueita. Minulla on muutamia harrastuksia, jotka hieman helpottavat paikallisten sekaan pääsyä. Matkoilla olen myös aktiivinen, koluan museoita yms. ja silloin myös ajattelen, että on onni ettei kukaan matkaseuralainen jarruttele tai estele aktiviteetteja. Jonkun verran otan myös kontaktia muun maalaisiin turisteihin, usein iäkkäämpiin 🙂 Nykytilassani en jaksaisi matkustaa Viroa pidemmälle, eikä ole oikein varaakaan. Mutta ehkä joskus taas...

LonelyWolf kirjoitti 23.5.2016 0:0
Moni asia herättää nykyään vain väsymystä. Aamulla kun näkee auringon paistavan, niin kuvittelee lähtevänsä ulos, mutta lopulta jää kuitenkin nukkumaan sohvalle. Nautin luonnosta jos jotenkin saan itseni liikkeelle, mutta se on aina suuri haaste ja usein väsymys voittaa. Huh, kun nytkin väsyttää vaikka olen nukkunut pitkin päivää. Kiitos, että jaksat kirjoitella ja kauniita unia!

Minulle kävi juuri eilen noin, että suunnittelin luontoon menoa, mutta olinkin koko päivän sisällä. Yhdistän tällaisen käytöksen masentuneisuuteen. Olen edelleen masentunut, vaikka ihan järkyttävimmästä vaiheesta onkin päästy ylöspäin. Sallin itselleni eilisen löysäilyn, koska tiesin että tänään on pakko saada itsensä liikkeelle. Tällaista pakottavista asioista selviytymistä tämä elämä nyt vähän on. Vapaaehtoisia aktiviteetteja jaksaa tehdä aika vähän.

Toivottavasti jaksaisit iloita edes jostain pienestä jutusta tänään tai huomenna. Ja toivottavasti vointisi olisi yleisestikin hiipimässä kohti parempaa.

Lukossa kirjoitti 22.5.2016 10:59

Olen vähitellen alkanut ajatella työhön paluuta, eikä sen ajatteleminen kyllä ole helppoa.

Saako kysyä kauanko olet ollut sairaslomalla ja oletko välillä kokeillut töihinpaluuta?
Varmaan täytyy olla aika varovainen sen suhteen ettei palaa liian aikaisin. Tosin varmaan vaikea arvioida milloin olisi valmis siihen.

Tsemppiä LonelyWolfille
Lyhyesti, ettei mahdu kommentteja väliin.

LonelyWolf kirjoitti 23.5.2016 11:34

Lukossa kirjoitti 22.5.2016 10:59

Olen vähitellen alkanut ajatella työhön paluuta, eikä sen ajatteleminen kyllä ole helppoa.

Saako kysyä kauanko olet ollut sairaslomalla ja oletko välillä kokeillut töihinpaluuta?
Varmaan täytyy olla aika varovainen sen suhteen ettei palaa liian aikaisin. Tosin varmaan vaikea arvioida milloin olisi valmis siihen.

Voi anteeksi LonelyWolf! Tämä kysymys on mennyt minulta ihan ohi. Olen ollut sairauslomalla syksystä 2015 lähtien. Siis masennuksen vuoksi. Olin pari vuotta sitten puolen vuoden mittaisella saikulla samasta syystä. Sitten palasin töihin, mutta menin työkiertoon eri paikkaan. Välillä olin palkattomalla työvapaalla ja nyt siis taas sairauslomalla. Työhön paluuni ei siis viimeksi oikein onnistunut, vaikka teinkin sen jälkeen yli vuoden töitä ihan ok. Toisaalta silloin en myöskään ollut erikoissairaanhoidon hoidon piirissä enkä käyttänyt masennuslääkitystä. Nyt koen viimeksi mainittujen asioiden olevan paremmin. Edelleenkään en halua varsinaiseen työyksikkööni, vaan toivon siirtoa sieltä jonnekin. En tiedä onnistuuko se. Työhön paluussa mietityttääkin eniten 'minne paluu'. Minun tilanteeseeni on onneksi nyt puututtu aika napakasti ja minun ympärillä on jos jonkinmoisia asiantuntijoita. Onneksi virallisessa työyksikössäni on tosiasiallisia ja tunnustettuja ongelmia, jotka vaikuttavat mm. työturvallisuuteen (ei hengitysilmajuttuja vaan ihan muuta). Heti kesäkuussa ympärilläni hyörivä porukka kasvaa kahdella asiantuntijalla... Tyyli on minulle yhdentekevä, kunhan lopputulos olisi mahdollisimman hyvä 😎.

Meillä, jotka kärsimme yksinäisyydestä, on oikeastaan asiat hyvin. Pystymme kaipaamaan, ikävöimään, rakastamaan, meillä on tunteet. Läheisyyden kaipuu tuottaa tuskaa, jos läheisyyttä ei ole, mutta pystymme tuntemaan myös onnea ja iloa. Emme ole älyllistäneet ihan kaikkea. Tästä olen iloinen.

Pari päivää on ollut erikoisen hyvä olo. En ole edes tehnyt oikein mitään. Tänään istuin parvekkeella ja vain katselin puita, joiden oksat heiluivat tuulen mukana. Välillä ohi lenteli lintuja. Pelkään, että tämä olo menee ohi. Ehkä lääkitys on vihdoin kohdallaan.

Kiitos tsempeistä Desper ja kiitos Lukossa, että vastasit.

Desper kirjoitti 1.6.2016 16:16
Meillä, jotka kärsimme yksinäisyydestä, on oikeastaan asiat hyvin. Pystymme kaipaamaan, ikävöimään, rakastamaan, meillä on tunteet. Läheisyyden kaipuu tuottaa tuskaa, jos läheisyyttä ei ole, mutta pystymme tuntemaan myös onnea ja iloa. Emme ole älyllistäneet ihan kaikkea. Tästä olen iloinen.

Kiitos Desper! Tämä oli hyvä oivallus. Olen itsekin ajatellut jotain tämän suuntaista ja tiedän myös yksinäisen henkilön, joka ei pyri toisten seuraan enää. Tai kyllä hän on työelämässä ja se onkin hänelle tärkeä yhteys ulkomaailmaan, mutta monessa mielessä hän on mielestäni kova ja tunteetonkin. Kaipaukseen tosiaan sisältyy toive ja paljon tunteita.

LonelyWolf kirjoitti 4.6.2016 2:3
Pari päivää on ollut erikoisen hyvä olo. En ole edes tehnyt oikein mitään. Tänään istuin parvekkeella ja vain katselin puita, joiden oksat heiluivat tuulen mukana. Välillä ohi lenteli lintuja. Pelkään, että tämä olo menee ohi. Ehkä lääkitys on vihdoin kohdallaan.

ein

Onneksi olkoon. Minusta tuo on suuri muutos, kun kykenee tunnistamaan parempia oloja itsessään. Ja ainakin minulla niiden vanavedessä seuraa aina pelko niiden olojen menettämisestä. Toivotaan nyt kuitenkin, että voisi olla kyseessä vahvempi signaali, joka alkaa vierailla luonasi useammin ja pidemmin. Toivon myös hyvää lääkityksellesi. Minullakin on nyt toukokuussa mennyt aika hyvin. Selkäkipu tuli sotkemaan tätä kaikkea ja toi epätoivoiset itkuhetket takaisin. Tämä huono olo ei kuitenkaan tunnu mahdottoman pahalta, koska selkäkipu tulee paranemaan. Olisin tällä viikolla halunnut mennä yhteen konserttiin, mutta en selän vuoksi päässyt. Harmitti. Kotona olen tehnyt suurta urakkaa maallisen materian vähentämiseksi ja kyllä se jossain vaiheessa alkaa tuottaa tulosta. Edes joku asia edistyy...