Raskas yksinäisyys
Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet jotenkin erityisen raskaita kestää. Olen töiden jälkeen vain itkenyt, käpertynyt nukkumaan ja yrittänyt unohtaa, että olen edes olemassa. Kesälomalla pystyin jostain syystä skarppaamaan ja tekemään asioita, liikkumaan ulkona ja tapahtumissa (vaikka yksin kaiken teinkin ja pieni alakulo vaani aina pinnan alla). Jälkeenpäin ajatellen sekin oli silti pitkälle väkisin suorittamista.
Nyt on vain iskenyt täysi romahdus ja pystyn vain vaivoin pitämään itseni töissä kasassa. Ahdistaa eniten se, ettei ole ketään, joka oikeasti tuntisi minut. Ei ole ketään, joka pystyisi ymmärtämään mun elämää, tuntemuksia ja jonka kanssa jakaa ajatuksia ja ihmetellä elämää yhdessä. On niin näkymätön, arvoton ja turha olo. Pelkkien hyvänpäivän tuttujen (käytännössä työkavereiden) seura tuntuu vain raskaalta, kun pitää yrittää kohteliaisuuden nimissä olla iloinen ja hymyillä, vaikka mieli on täysin musta ja samaan aikaan toistelen mielessäni, että miksi mun pitää olla olemassa tässä hetkessä.
Ei mitään järkeä missään. Mun elämä on niin täysi vitsi kaikkiin muihin verrattuna. Tuntuu, että kaikki muut ovat jotain ihmeen täydellisyyksiä (tai ainakin monta kertaa parempia, rakastettavia ja kaiken hyväksynnän arvoisia toisin kuin minä). Kurkkua kuristaa ja ihmettelen, että miten kauan tätä elämää voi kestää, vaikka mitä muutakaan sitä voi kuin vain aina kestää ja kestää. Mielestäni olisi kyllä oikeus ja kohtuus, että niitä onnellisiakin jaksoja olisi elämässä edes joskus. Onko se tosiaan liian kohtuuton toivomus? (ja nyt en yhtään kestäisi yhtäkään ymmärtämätöntä yksinäisyyttä vähättelevää kommenttia) Olen vain niin toivottaman väsynyt tähän elämään juuri nyt.
Minusta on mukava seurata "päiväkirjanomaisia" ketjuja ihmisten elämänmenosta. Toisten kokemuksista lukeminen auttaa ja on vertaistukea. Usein jo otsikko kertoo, että on kysymys vähän henkilökohtaisemmasta eikä ihan yleisestä aiheesta. Tuskin kukaan on vihainen siitä, että sellaista ketjua kommentoidaan. Varmaan jokainen haluaa tulla kuulluksi ja nähdyksi. Se on sitten veteen piirretty viiva, miten paljon toisen asioihin päiväkirjanomaisissa ketjuissa sopii puuttua.
Liiza2 kirjoitti 3.4.2016 12:42
Kyllä kohteliaisuus nostaa mielialaa. Itsellä eilen vähän laski mieliala kun laitoin kaverille viestä että haluatko sängyn ilmaiseksi. Hän vastas vaan että ei nyt ole tarvetta.
Ei ole iso juttu mutta vois kuitenkin kiittää tarjouksesta. Oisko sitten nuoruuden piikkiin mennyt ettei kakskymppinen vielä osaa?Ei tämå siis missään nimesså iso juttu ole mutta kun ite olin herkällä mielialalla niin sattui jotenki mieltä masentamaan. Kiva tyttö tää on jolle sånkyä tarjosin kyllä.
Ystävä tarjosi minulle yhtä kirjaa, kun oli siivouspuuhissaan. Valitettavasti minulla ei ole tarvetta ko. kirjalle eikä tyhjää tilaakaan. Tämä Liiza2:n viesti kuitenkin oli mielessäni, kun KIITIN tarjouksesta ja kieltäydyin kohteliaasti. Kyllä kohteliaisuus on selkeän positiivinen juttu ja kun ystäviä ei ole yhtään liikaa, haluaa niitä vähiä kohtaan käyttäytyä heidän arvoisellaan tavalla. Kiitos Liiza2:lle muistutuksesta!
Desper kirjoitti 18.4.2016 12:46
Minusta on mukava seurata "päiväkirjanomaisia" ketjuja ihmisten elämänmenosta. Toisten kokemuksista lukeminen auttaa ja on vertaistukea. Usein jo otsikko kertoo, että on kysymys vähän henkilökohtaisemmasta eikä ihan yleisestä aiheesta. Tuskin kukaan on vihainen siitä, että sellaista ketjua kommentoidaan. Varmaan jokainen haluaa tulla kuulluksi ja nähdyksi. Se on sitten veteen piirretty viiva, miten paljon toisen asioihin päiväkirjanomaisissa ketjuissa sopii puuttua.
Niin minustakin mutta usein menen siihen ansaan etten huomaa, että ketjusta tuli päiväkirjanomainen ketju ja menen sinne kirjoittamaan itse ketjun asiasta, eikä se ole mikään veteen piirretty viiva, koska en voi poistaa tekstiäni.
Yleensä, jos näen netissä päiväkirjan, kysyn luvan voinko kommentoida.
Miksi muuten nuorten puolella ei omita ketjuja laisinkaan vaan siellä hölistään kaikissa ketjuissa jokainen omalla tavallaan?
Onko aikuisten puolelle syntynyt kukkahattutäti-kuppikunta?
maanvaiva kirjoitti 18.4.2016 14:57
Niin minustakin mutta usein menen siihen ansaan etten huomaa, että ketjusta tuli päiväkirjanomainen ketju ja menen sinne kirjoittamaan itse ketjun asiasta, eikä se ole mikään veteen piirretty viiva, koska en voi poistaa tekstiäni.
Yleensä, jos näen netissä päiväkirjan, kysyn luvan voinko kommentoida.Miksi muuten nuorten puolella ei omita ketjuja laisinkaan vaan siellä hölistään kaikissa ketjuissa jokainen omalla tavallaan?
Onko aikuisten puolelle syntynyt kukkahattutäti-kuppikunta?
Mikä ansa se on, että kirjoittaa päiväkirjanomaiseen ketjuun ketjun asiasta? Miten tekstin poistamismahdollisuus liittyy veteen piirretty viiva -käsitteeseen? Millälailla päiväkirjanomainen ketju on kuppikunta? Jos tätikuppikunta on syntyäkseen, eikö ole luonnollisempaa, että se syntyy aikuisten puolelle kuin nuorten? 😳
Minusta näyttää, että olemme nyt täysin pillanneet ja varastaneet tämän ketjun itsellemme. Joten lopetan, ehkä joku haluaa tehdä oman ketjun kukkahattutäti-kuppikunnasta,osallistun sitten siihen.
Nyt kun olen nukkunut yön yli ja kun te olette keskustelleet lisää näistä päiväkirjaketjuista, on todettava että ehkä minä olen puuttunut LonelyWolfin ketjuun liikaa omilla kommenteillani. Olen Tukinetissä aika uusi kirjoittaja, enkä aluksi ollenkaan ymmärtänyt mitä nämä päiväkirjaketjuiksi kutsutut ketjut ovat. En ole niitä paljon lukenut, koska ei tunnu luontevalta lukea ketjua, johon on kirjoitettu satoja sivuja ja tuhansia viestejä. Jos johonkin ketjuun kommentoin, haluaisin lukea ketjun alusta lähtien, jotta saan riittävän kuvan käydystä keskustelusta. Nämä päiväkirjaketjut ovat kummallisia, sillä sen verran kun niitä olen katsonut, tuntuu että niissä on vain muutama kommentoija ja kommentoinnilla on jonkinlaiset "salaiset säännöt". Desperkin käsittääkseni viittasi näihin sääntöihin viestissään. Kummallista on, että näissä päiväkirjaketjuissakin esitetään kysymyksiä ja kun tämä on kuitenkin nettikeskustelupaikka tämä Tukinet, niin voisi kuvitella että kuka tahansa asiallinen keskustelija olisi tervetullut pohtimaan niitä esitettyjä kysymyksiä. Näin ei kuitenkaan ilmeisesti ole päiväkirjaketjuissa, vaan niihin tulisi osata vastata "salaisten sääntöjen" mukaisesti ja mielellään kuppikuntaan rajoittuen. Toisaalta olen nähnyt sitäkin, että päiväkirjaketjuissa on huhuiltu kommentteja toisilta niitä saamatta. Desperin mukaan päiväkirjaketjun tunnistaa otsikosta. Minä en ainakaan omaa sellaisia kykyjä, että osaisin otsikosta ketjun päiväkirjaksi tunnistaa. Siinä mielessä olen Maanvaivan kanssa samaa mieltä siitä, että päiväkirjoille voisi olla oma keskustelualueensa tai otsikossa voisi olla jokin tunniste esim. PK. Oma juttunsa on Tukinetin keskustelun taso ylipäätään. Täällä on loppujen lopuksi aika vähän kirjoittajia. Uusia kirjoittajia kyllä ilmaantuu tasaisin väliajoin, mutta usein heidän avaamiinsa keskusteluketjuihin ei tule yhtään tai juuri yhtään kommenttia. Ymmärrän, ettei kaikki osaa kaikille sanoa mitään, mutta ihmetyttää tämä vakiokirjoittajien poteroituminen vain omiin ketjuihinsa. Uusien kirjoittajien keskustelunavaukset kun usein koskevat ihan samoja aiheitakin kuin päiväkirjoihin "linnottautuneiden" vakkarikirjoittajien. Joskus tosi kauan sitten kirjoittelin Tukinettiin (Maanvaiva, muistan sinun jo silloin kirjoitelleen tänne!), niin tukihenkilötkin osallistuivat enemmän avoimeen keskusteluun. En ajattele, että heidän nyt niin tarvitsisi välttämättä tehdä. On vain jäänyt mieleen, että silloin tukihenkilöt usein totesivat keskustelupuolen ongelmista, että "kirjoittajilla on mt-ongelmia". Että voihan kaikenlaisista ongelmista niinkin ajatella. Joka tapauksessa minä kaipaan Tukinetin keskusteluista nimenomaan keskustelua, jossa on erimielisiäkin kommentteja ja yhdessä kehitytään keskusteluiden kautta. Päiväkirjamaiset keskusteluketjut eivät oikein mahdu minun käsitykseeni keskusteluista mm. edellä mainittujen asioiden vuoksi. Täytyy kuitenkin jatkossa yrittää pysyä poissa päiväkirjaketjuista, jos ne onnistun tunnistamaan. Pahoitteluni LonelyWolfille, jos olet kokenut minun ns. kaapanneen ketjusi tai kommentoineen kirjoituksiasi väärällä tavalla. Se ei ole ollut tarkoitukseni.
Lukossa kirjoitti 13.4.2016 11:40
Hei LonelyWolf, tulin lähettämään sinulle terveisiä tätä kautta. Toivottavasti sinulle kuuluu hyvää. Ei me olla sinua unohdettu ja olet tervetullut milloin tahansa takaisin kirjoittelemaan. Aurinkoista kevättä 🙂🌻
Kiitos Lukossa! Kaikkea hyvää sinulle! Ketjuun kirjoittamasi viestit ovat olleet minulle tärkeitä eli et todellakaan ole "puuttunut liikaa" 🙂
Tulin vilkaisemaan tänne ja aika erikoisen keskustelun olette saaneet aikaan 😀 En minä ole tätä koskaan päiväkirjana ajatellut ja mielestäni olen useinkin kirjoittanut, että tykkään kun minulle kommentoidaan jotain ja ketjussa on keskustelua. Ketjusta on tullut pitkä kun en ole nähnyt järkeväksi aloittaa uutta ketjua joka viestilleni ja valaista taustojani joka kerta uudelleen. Olen käyttänyt tätä stressin purkamiseen ja vertaistuen hakemiseen ja sitä olen teiltä saanutkin. Kiitos kaikille siitä!
Olen tällä hetkellä hyvin stressaantunut töissä tapahtuvien muutosten vuoksi eikä minulla ole ollut aikaa ja energiaa käydä enää täällä. Olen tosiaan myös keskittynyt terapiaan ja se tuntuu edelleen hyvältä ja saan siitä tukea. Ehkä käyn välillä vilkuilemassa/kirjoittelemassa tänne vielä, mutta ainakin nyt vain hyvin harvakseltaan.
Oikein hyvää jatkoa kaikille! 🌻🙂🌻
Moi, LonelyWolf! Mukava kuulla sinusta taas. Hyvä, että terapia tuntuu hyvältä ja tukea antavalta. Mulla ei nyt taida olla sen enempää sanottavaa, mutta itse asiassa juuri tänään otin taas yhteyttä YTHS:ssään masennuksen tiimoilta ja sain ajan yleislääkärille. Todennäköisesti sitten seuraava askel on mennä psykiatrin juttusille ja pohtia mahdollista Kelan psykoterapiaan menoa. Nyt tuntuu, että se voisi tosiaan olla tarpeen. Elämä tuntuu vaan hirvittävän jumittavalta ja tarvitsisin tosiaan jotain apua tästä suosta nousemiseen.
LonelyWolf kirjoitti 20.4.2016 21:36
Olen käyttänyt tätä stressin purkamiseen ja vertaistuen hakemiseen ja sitä olen teiltä saanutkin.
Kiitos kun tulit kommentoimaan asiaa. Tuntuu helpottavalta, etten ole saanut mitään suurempaa haittaa aikaiseksi, sillä sellaiseen en todellakaan ole pyrkinyt. Tämä Tukinet on vertaistuki paikkana jännä. Kuten sinä lainauksessani kirjoitit, olen minäkin saanut paljon vertaistukea näistä Tukinetin keskusteluista. Ja kun ihmissuhdeverkosto on melko ohut tällä hetkellä, tulee näille viesteille ja kontakteille laittaneeksi aika paljonkin painoarvoa. Nettikeskusteluissa on vielä aina se, että ei voi täysin tietää, mitä toinen ajattelee. Toisen päähän saattaa tulla heijastaneeksi oman päänsä ajatuksia ja tunteita.
Olen muuten ottanut toipumisessani selvästi muutamia askeleita parempaan suuntaan. Nukun paremmin, olen vähemmän ahdistunut ja toimintakykyni (energia ja halu tehdä asioita) on parantunut. Vieläkään en ole priimakunnossa, mutta parempaan suuntaan menossa. Tälläkin hetkellä olen taas hirmuisen kateellinen esimerkiksi sinulle LonelyWolf työelämästä. Kaipaan kovasti ihmissuhteita. Haluaisin istua kokouksessa miettimässä asioita toisten kanssa ja haluaisin syödä lounasta puhuen vaikka jostain jonninjoutavasta tv-ohjelmasta. Mutta se ei ole vielä realistista. Pitäisi vain nyt jaksaa nauttia tästä elämänvaiheesta, sillä tässäkin on omat hyvät puolensa.
Toivoisin sinun osallistuvan edelleen aktiivisesti tänne keskusteluihin, sillä olet ollut todella hyvää keskusteluseuraa. Ymmärrän kyllä hyvin kiireitäsi ja stressiäsi, joten älä ota "meistä viestien odottelijoista" lisästressiä. Toivottavasti löydät sopivan tasapainon eri asioiden välillä. On kiva kuulla että olet saanut terapiasta tukea. Ei ole itsestään selvää, että asiakkaan ja terapeutin välillä syntyy hyvä suhde.
Lukossa kirjoitti 23.4.2016 12:25
Tälläkin hetkellä olen taas hirmuisen kateellinen esimerkiksi sinulle LonelyWolf työelämästä.
Ei kannata olla. Olen hajoamassa siihen.
LonelyWolf kirjoitti 24.4.2016 1:58
Lukossa kirjoitti 23.4.2016 12:25
Tälläkin hetkellä olen taas hirmuisen kateellinen esimerkiksi sinulle LonelyWolf työelämästä.
Ei kannata olla. Olen hajoamassa siihen.
Toivottavasti et kuitenkaan hajoa. Voisinpa lähettää sinulle jaksamista ja sitkeyttä, ehkä näin virtuaalisestikin jotain välittyy sinne. Muuta en oikein osaa sanoa. Voimia! 🙂🌻😯🗯️
On paha mieli aiheuttamastani sotkusta. Pyydän anteeksi. Tarkoitus ei ollut kauhean paha.
Onpa hyvä kirjoitus koko elämän kestäneestä sinkkuudesta ja sen aiheuttamasta häpeästä ns. "sisäisestä klonkkuudesta":
http://www.parisuhteenpalikat.fi/sisaisesta-klonkusta-eli-hapeasta/
Otteita tekstistä:
"On sietämätöntä olla vuosikausia tarvitseva, jos tarvitsevuuteen ei vastata. Se on hävettävää."
"Häpeän kokemus syntyy usein varhaislapsuudessa, kun lapsen nähdyksi tulemisen tarpeeseen ei vastata. Hän oppii häpeämään itseään. Tuo sama vastasyntynyt on meidän jokaisen sisällä. Häpeän tunne johdattaa aina uudestaan pienen ihmisen kokemuksiin, ensimmäisiin vuorovaikutussuhteisiin, pois käännettyihin katseisiin ja yksinäisiin itkuihin. Kokemukseni mukaan syvät ystävyyssuhteet voivat korjata tuota vauriota."
"Monet asiantuntijat sanovat, että itseään täytyy rakastaa ensin ja että itsensä rakastaminen on avain siihen, että muutkin rakastavat. Minä sanon, että se on perseestä. On väsyttävää ja mahdotonta ammentaa rakkautta loputtomiin itsestään. En tietenkään ajattele, että kumppanin tulisi olla terapeuttini, joka korjaa tai pelastaa minut. Se prosessi on jo käyty."
Lukossa kirjoitti 24.4.2016 11:47
Voimia! 🙂🌻😯🗯️
En tajua, mistä tuo apua-hymiö tuohon ilmestyi. Ilmeisesti olen hosunut jotain. Piti siis olla pelkkä kukkanen.
Vermillion kirjoitti 20.4.2016 23:21
Moi, LonelyWolf! Mukava kuulla sinusta taas. Hyvä, että terapia tuntuu hyvältä ja tukea antavalta. Mulla ei nyt taida olla sen enempää sanottavaa, mutta itse asiassa juuri tänään otin taas yhteyttä YTHS:ssään masennuksen tiimoilta ja sain ajan yleislääkärille. Todennäköisesti sitten seuraava askel on mennä psykiatrin juttusille ja pohtia mahdollista Kelan psykoterapiaan menoa. Nyt tuntuu, että se voisi tosiaan olla tarpeen. Elämä tuntuu vaan hirvittävän jumittavalta ja tarvitsisin tosiaan jotain apua tästä suosta nousemiseen.
Hei, Vermillion, mukava kuulla sinunkin kuulumisiasi. Suosittelen kyllä tuota terapiaan hakeutumista, kun jumittava tilanteesi on kestänyt jo niin pitkään. Muuten se jumi vain jatkuisi. Kun löytää hyvän, ratkaisukeskeisen terapeutin, niin hän osaa oikeasti neuvoakin eikä vain kuunnella. Siinä kohtaa täytyy jaksaa olla tarkka, että huomaa kemioiden oikeasti toimivan eikä tyydy keneen tahansa. Menet vain askel kerrallaan, etkä ajattele heti liian pitkälle.