Rajapersoonallisuushäiriöiset heips!
IOlen nelikymppinen koko ikäni mielenterveysongelmien kanssa paininut nainen
Teininä sairastuin vakavaan paniikkihäiriöön mikä onneksi saatiin lääkkeellä kuriin. Aina olen kuitenkin ollut surumielinen, pelokas ja huolestunut kaikesta. On ollut masennuksia, pelkotiloja, alkoholin käyttöä ahdistukseen. Monia eri lääkkeitä koitettu..
Olen taistellut läpi elämän. Vuosi sitten lääkäri ehdotti jos koitat ilman lääkitystä mitä olin 25 vuotta syönyt. Kahdessa kuukaudessa en uskaltanut ovesta ulos, itkin ja pelkäsin koko ajan tulipaloa yms…lopulta tilanne eskaloitui ja koin depersonalisaation eli aloin nähdä itseni irrallaan omasta ruumiistani. Olin seota ja luulinkuolevani. Menin suoraan sairaalaan ja sain lääkityksen ja rauhoittavia kunnes lääkitys taas alkaa tehota. Että kiva kun kuuntelin lääkäriä lääkkeiden lopettamisesta. Ensin diagnoosi oli psykoosi mutta muu vointi ja oireet ja ainainen ahdistus kertoivat rajapersoonallisuushäiriöstä. Onko muita joilla sama sairaus? Ei niin yleinen diagnoosi mutta työkyvyttömäksi vetänyt ja paraneminen ei mahdollista. Lääkkeillä pysyy joten kuten arjessa. Kertokaa hei jos samantyyppistä vaivaa ja miten selviätte!??
Hei oikeesti krooniset masentuneet ja paniikkihäiriöiset? Eikö sellasta löydy joka taistelee ja käy hoidossa ja syö lääkitystä? Ihminen voi olla joka päivä surullinen ja välinpitämätön vaikkei ole itsetuhoinen! Se on just vaikeinta löytää tulevaisuutta kun ei halua itseään hengiltä mutta ei uskalls katsoa tulevaisuuteen!!! Mä oon sellanen, en nauti mistään mutta haluan elää ja toivoa parempaa. Itsemurha ei ole ratkaisu, hoitoon pääsee kuka vaan jos on halu elää!!
Hei Jessika3, anteeksi, että vastaan vasta nyt, mutta en huomannut viestiäsi aiemmin, kun viestit tulevat moderoinnin jälkeen palstalle yhdessä rytäkässä. Toivottavasti olet kuitenkin vielä siellä. Totesin aiemmin jossakin ketjussa, että olen siunattu eri diagnooseilla, ja yli parikymppisenä sairastuin ensimmäisen kerran ahdistukseen, paniikkihäiriöihin ja pelkotiloihin. Tuolloin se diagnosoitiin nimenomaan rajatilahäiriöksi. Pahimmillaan siihen liittyi tuota depersonalisaatiota (useaan otteeseen). Se on kyllä outo tunne, kun kokee itsensä irralliseksi tekemisestään ja olemisestaan. Puhuessakin tuntuu, että äänessä on joku muu. Kuin olisi itsensä tarkkailija jossakin ulkopuolella. Siihen aikaan luin, että rajatilaisella on "huono ennuste", mutta omalla kohdallani on ollut hyviäkin vuosia (myös ilman jatkuvaa lääkitystä). Myöhemmin olen kärsinyt keskivaikeasta masennuksesta (toistuvasti) ja kerran vaikeasta masennuksesta. Nyt viisi vuotta "terveenä" oltuani on alkanut taas ahdistaa, nyt ei ole kuitenkaan ollut paniikkikohtauksia. Mitähän lääkettä syöt, kiinnostaisi kovasti tietää! Syön nyt Cipralexia (SSRI), vaikka se tuntuu auttavan vain osittain. Kyllähän tuo kohdallasi oli ilmiselvä virhe lopettaa lääkitys. Joskus tuntuu, että tämä mielenlääkitseminen on melkoista kokeilua, ja niinhän se tietysti oikeasti onkin. Mielelläni rupattelen asiasta lisää kanssasi, jos vain olet kuulolla!
Hei taas Jesskia3. Selasin nettiä, ja huomasin, että sähköhoito ei auta rajatilapotilaaseen. Sitä on kuitenkin käytetty menestyksekkäästi minuun, joten saattaahan olla, että 1.diagnoosi oli väärä. En muutenkaan tunnistanut itseäni tuosta tautiluokituksesta. En ollut nuorenakaan itsetuhoinen tai syömishäiriöinen. Ehkä jonkin verran impulsiivinen kuitenkin. Toisaalta rajatilaoireiden pitäisi lievittyvän ajan kuluessa eli ennuste olisikin hyvä (toisin kuin edellisessä viestissä kirjoitin). Joka tapauksessa olisi kiva kuulla lisää!