Whatever,

miksi ihmeessä et kehtaisi mennä poliisille? Ei häpeä tai pelko voi olla siihen syy. Tiedän että kynnys pyytää apua ensi kerran on korkea mutta suosittelen että soitat rikosuhripäivystykseen ja pyydät lähimmästä toimipisteestäsi tukihenkilön. Tukihenkilö voi selvitellä asioita puolestasi ja tulla mukaan tekemään rikosilmoitusta. Itselläni se ainakin auttoi kun alkoi omat voimat olla vähissä.

Ja koska sinulla on kirjeitä ja ilmeisestimyös tekstiviestejä, ne ovat todisteita. Rikosilmoituksen voi tehdä vaikka vain oman tarinankin pohjalta, totuushan sielä pitää kuitenkin kertoa. Jos todisteita ei ole saattaa juttu lopahtaa siihen mutta ainakin vastapuoli joutuu kuulusteltavaksi ja se voi olla joillekkin jo herätys. Sinulla kun on todisteita, ei ole epäilystäkään etteikö tuomiota tule. En tiedä miksi sinulle on muuta sanottu. Rikosuhripäivystyksellä on myös juristineuvonta johon voi soittaa. Netistä lötyy kaikki numerot. Itse sain sieltä selkoa kun oli ensimmäisiä kuulusteluja eikä ollut mitään tietoa miten homma menee.

Sanoit että sitten ainakin mies tekee jotain. No, elät siinä pelossa jo nyt eikä ole takeita että hän jättäisi tekemättä mitään nytkään. Kun käyt tekemässä ilmoituksen ja hankit lähestymiskiellon, sen rikkomisesta saa lisää rangaistusta, tarvittaessa myös ottavat putkaan jemmaan. Jatkuvasta rikkomisesta sitten taas enemmän. Nyt annat hänen vain tehdä sinulle pahaa ja murenet entisestään. Tee hänen toimistaan rangaistavaa!! Koska sitä se on. Pahempaan tilanne tuskin tuosta enää voi mennä joten miksi et koittaisi parantaa sitä??

Kiitos, Nova 1908, ehkä mä todella voisin ja myös haluan että mies saa rangaistuksen tekosistaan! Vaikka mulle tukihenkilöt yms yrittää muuta väittää, sanoo että se ois mulle liian rankkaa ja että mies ei muuttaisi käytöstään yhtään, vaikka tekisin tästä ilmoituksen. Totuus vaan taitaa olla se etten itse saa rauhaa ennenkuin teen hänestä ilmoituksen. Ja sen mä myös teen! Miten, siis mihin otan yhteyttä, netissä, missä kerrotaan enemmän aioista, yritänkö guuglettaa joitain hakusanoja vai onko eillä antaa valmiita osoitteita. Mä oon ihan hukassa. Kiitos, että välitätte!🙂🌻

Whatever,

neuvoja netistä esim. http://www.rikunet.fi

Juristin puhelinneuvonta (ma-to klo 17-19) 0203 16117

Henk.koht. tukea aluetoimistoista ja palvelupisteistä. Varmaan netistä (tuolta rikunet.fi:sta) löytyy oman alueesi aluetoimiston yhteystiedot.

Muita:
Naisten Linja: 0800 02400, päivystys 16-20
<--- maksutonta neuvontaa, ohjausta ja tukea väkivaltaa, uhkaa tai pelkoa kokeneille naisille ja tytöille. web: naistenlinja.com Anteeksi jos tässä rikon palvelun sääntöjä, ei ole tarkoitus!

Mä en jaksa. Oon niin huonon olon vallassa etten tiedä miten päin olisin, mitä sanoisin, mitä kirjoittaisin, tekisin. SATTUU!!! Siis, nyt kun olen enemmän tän netin kautta käyny asioita läpi itsekseni niin olo on huono. Lääkäri eilen kysy että olenko sairaalahoidon tarpeessa, en ole, mutta kun nyt tuntuu etten jaksa. En jaksa mitään. Tekisi mieli vaan paeta jonnekin, pois. Ajattelin sitä mahdollisuutta että teen rikosilmoituksen, mutta kun jo sen ajatteleminen saa olon näin huonoksi en varmasti jaksaisi oikeuspsoressia, en nyt. Vaikka toivoisin exälleni (kuvottava sana) jotain tuomiota. Ei sillä ollu oikeutta pilata sitä hyvää, joka minussa oli. Näen asiat jotenkii nyt niin eri tavalla kun ennen tuota "tapausta". Oon ihan lukossa ja kun joku kysyy että mikä on, en osaa (tai kehtaa) sanoa. Hävettää. Ajattelen sittenkin että kaikki oli omaa syytäni, minä olin sellainen että laitoin miehen kerta toisensa jälkeen tekemään jotain. Ei, mä en kestä. Pelkään nytkin älyttömästi jotain. Siis jotain. En edes tiedä mitä. Tää on sekavaa, mutta mun mieli onkin ihan sekaisin. Miten tästä päivästä iltaan, miten illasta aamuun ja huomiseen. Haluan lomaa itsestäni, koko tästä tilanteesta. ITKEE...😭😯🗯️

Ja nyt, seuraavana aamuna olen vieläkin aika down. Siis "huonovointinen". En tiedä miten selviän. Eilen olin niin varma etten enää tätä päivää näe. Vaikka nyt olenkin tässä. Otin unilääkkeen eilen viestin kirjoittamisen jälkeen ja nukahdin, minun onnekseni, muuten olisi varmaan tapahtunut jotain pahempaa. Sain ohjaajat ymmärtämään, että mä haluun tehdä sen rikosilmoituksen, mutta sittenkin vielä jahkailen tässä. 😟

Siis, kuka mitä missä milloin. Miten jaksan käydä sen läpi. Entä jos exäni ei saakaan kiusaamisestani mitään tuomiota, entä jos hän sen jälkeen haluu tosiaan kiduttaa mua...😯🗯️

Miten muille on tapahtunu tuomion jälkeen??😐

Moikka kaikki te rakkaat!

Ihanaa että jaksatte kirjoittaa tänne ja tukea toisianne! Suuri KIITOS teille siitä!

Monet meistä kokee syyllisyyttä, häpeää, tyskaa jne... Itsekin tiedän etten ollut syyllinen, mutta tunnen eri tavoin.
Joka vuosi mietin ja mietin sitä kun en tehnyt ilmoitusta raiskaajastani ja mietin aina myös sitä että saatan olla osasyyllinen siitä jos hän jatkaa, sillä en silloin asialle voinnut tehdä mitään. Nyt melkein 4vuotta raiskauksesta päätin ottaa asian uudestaan esiin ja tehdä ilmoituksen... Silloin kun olin 16v kerroin asiasta mutta kun en kestänyt sitä pahaa oloa itsessäni ja ympärilläni valehtelin kaikille, että olisin keksinyt koko tapahtuman, ettei minua koskaan edes raiskattu. Tottakai kaikki uskoivat minua, koska ihminen uskoo helpommin sitä mitä haluaa, eikä sitä kipeää ja pahaa. Minulla on/oli nyt tässä asianajaja ja toimitin hänelle kaikki potilaskertomukseni eri paikoista siitä lähtien kun minut raiskattiin. Hän luki paperit läpi ja kertoi että on erittäin skeptinen asian suhteen, saattaa olla että ilmoituksesta olisi enemmän haittaa kun hyötyä, koska kertomukseni silloin ei täsmää nykyisen kanssa ihan yhteen. Luulin että se ilmoitus olisi helpottanut oloani ja olisin vihdoinkin tuntenut niin että olen tehnyt kaiken voitavani, mutta näin ei ole... kaikki kaatuu juuri kun on tehnyt päätöksen ja kaikki epäonnistuu...
Kehotan teitä kaikkia tekemään ilmoituksen, jos vain siihen on mahdollisuus! Voimia teille kaikille! Älkää antako miesten pilata elämäänne!!! 🙂🌻

Minut raiskattiin myös 16vuotiaana. Siihen liityi myös päiviä kestänyt vapauden riisto ja raakaa pahoinpitelyä. En voinut tehdä asiasta juttua. Koska siihen tuli apuun aikuisia tyyliin meidän sana sinun sanaasi vastaan. Kumpaa uskotaan korkeassa asemassa olevaa aikuisia vai 16v tyttöä?

Olen nyt 38 ja vasta parivuotta sitten aloin käsitellä koko asiaa. Ja on ollut aika rankkaa. Tilannetta ei auta yhtään se, että näen raiskaajaani lähes päivittäin. M

Mutta kokemuksen kautta neuvoisin muita käsitelkääasia mahdollisimman pian. Muuten se myrkyttää teidän elämän ja ette uskalla elää. Minulle kävi juuri niin. Hengitin kyllä ja olin mutta en elänyt.

Heissan.. Uskaltauduin tänne kirjoittamaan.

Mut raiskattiin tammikuussa 2007. Uuden vuoden aattona suutuin ystävälleni ja lähdin 4.1. ryyppäämään paikalliseen baariin. Olin silloin vielä 18v. Tolkuttomassa humalassa lähdin jatkoille yhden miehen kanssa.. Mutta siellä oli vielä kaksi muuta.

Pitkälti yli kaksikymppiset miehet raiskasivat mut. Ne nöyryyttivät, rikkoivat, tekivät musta saastaisen huoran. Lopulta yksi miehistä, nuorin ja "vähiten paha" raiskaaja, soitti ambulanssin ja miehet lähtivät veks jättäen mut sinne verissä päin. Viisi tikkiä alapäähän, klamydia, musta silmä, irroneita hiuksia.. Kaksi tuomittiin törkeästä raiskauksesta ja yksi raiskauksesta. Ovat vankilassa tällä hetkellä..

Nykyään mä kaipaan läheisyyttä mut en seksiä. Jotenki se aina vaan menee niin, ettei saa läheisyyttä ellei maksa siitä ittellään. Samainen ystävä, miespuolinen sellainen, ei tänä päivänä tiedä totuutta siitä miksi suutuin ja miten sen seurauksena kävi. Mä rakastan sitä ihmistä sydämeni pohjasta.. Mutta en mä voi kertoo, en mä uskalla.. En oo ylipäätään suostunut siitä puhumaan vaik oon käyny terapias ja ollu osastollakin.. Mä en vaan halua enää muistaa sitä likaisuutta..

Heippa!

Fannimaaria, raiskaus on varmaan sellainen asia, joka tulee seuraamaan sua lopun elämän... Siitä ei varmaan koskaan voi päästä kokonaan eroon, mutta sen asian kanssa voi oppia elämään, kunhan sen käsittelee. Ei sitä tarvitse, eikä kuulukaan hyväksyä, mutta silti ajan kanssa se paha ja likainen olo kuitenkin hellittää.
Jos olet ollut pitkään jo tämän miehen kanssa yhdessä, jota rakastat ja jos hän sinun mielestä on luotettava, rohkaisisin sinua kertomaan hänelle tapahtuneesta, jolloin hänen on myös helpompi ymmärtää jos kieltäydyt seksistä ja ehkä sinustakin tuntuisi silloin helpommalta...
Itse olen salannut tapahtunutta kohta jo neljä vuotta ja sailailu vie ihan älyttömästi voimia. En siis ole paras mahdollinen ihminen kehottamaan siitä puhumaan, mutta tiedän kuinka tärkeää se olisi. Minä olen ammattiauttajan kanssa asiasta puhunut. Se on auttanut jonkin verran, mutta välillä tuntuu silti vaan siltä,ettei oikein kukaan, joka ei ole sitä itse kokenut, pysty ymmärtämään... Minä en uskalla edes seurustella, koska pelkään kosketuksiakin niin paljon ja miehiä yli kaiken.
Mutta kirjoita ihmeessä tänne, sillä täällä me kuitenkin ymmärrämme toisia edes jonkin verran ja tiedämme osittain myös miltä toista tuntuu...

Tinakenkä tyttö on aivan oikeassa, asia pitäisi käsitellä mahdollisimman pian! Teko vanhenee 10vuodessa, mutta silti mitä aiemmin ilmoituksen tekee ja siitä puhuu, sitä todennäköisempää on saada joku vastuuseen ja saada itsensä taas jaloilleni. Minulle kävi juuri niin kuin sinullekin tinakenkä tyttö, hengitin, mutta en elänyt. En pystynyt nauttimaan mistään, kaikki tuntui vaan niin pahalta, mitä mukavampi tai kauniimpi asia oli sitä pahemmalta se tuntui...

Voimia teille kaikille! Oikein iso halaus! 🙂🌻

Olette rohkeita kaikki kun kirjoitatte tänne ja käytte asioita läpi... puhuminen on tärkeätä.
Olen itseni tuntenut viime aikoina " vähemmän rohkeaksi" Karsea tarianani on tapahtunut melkein 17- vuotta sitten. Olin tolkuttomassa humalassa tulossa avomieheni kanssa ystävien häistä, häät olivat eri paikka kunnalla kuin missä asuimme, samalla paikka kunnalla asui appi vanhenpani, jossa meidän pikku lapsemmekin oli hoidossa, jonne meidänkin piti mennä yöksi häistä.
Riitaannuin mieheni kanssa ja hän jäi vanhenpiensa luokse ja minä jatkoin koti- paikka kunnalle taksilla.
Matkalla tämä taksi kuski " käytti hyväksi"/ raiskasi minut.
Aamulla oli inhotta olo ja tunne että jotakin pahaa on tapahtunut.... En puhunut asiasta kenellekkään. Sysäsin vain kaiken pois mielestäni, siinä onnistuen. En voinut puhua yhteen pieneen mielikuvaan perustaen asiasta kenellekkään. Koska minulla oli vain yksi muistikuva silloin, ajattelin että, kuka uskoisi minua koska olin ollut kamalassa kännissä... pelkäsin että mieheni jättää minut, häpesin, syytin itseäni.
Näin ihmismieli voi toimia, kun on kokenut jotakin todella inhottavaa. Asian voi sysätä taka alalle kuulema jopa vuosi kymmeniksi..
Rupesin noin vuosi sitten muistamaan tapahtuneesta, olen nyt kertonut asiasta miehelleni, joka on edelleen rinnallani ja on tukenani, hänellekkin asia on vaikea pala.
Minä käyn myös psykoterapiassa asiaa läpi.
Soitin poliisille, seksuaalirikos tutkijalle joka oli oikein ymmärtäväinen. Soitin myös asianajajalle. Mitään muuta en voi tehdä, rikos on vanhentunut. Poliisi tietää kyseisen taksi kuskin nimen ja paikkakunnan.
Vaikka tapahtuneesta on jo vuosia, on silti erittäin tuskallista käydä asioita läpi.
Vaikka haluaisin muistaa ihan kaiken, en voi muistaa. Mieleen nousee pala palalta tilanteesta muistikuvia. Kuten missä tapahtui? miten?
Välistä itkettää, pistää vihaksi miksi en uskaltanut, pystynyt heti kertomaan? mutta en vaan voinut, ajattelin perhettäni ja sitä häpeää mitä tapahtuman puiminen olisi aiheuttanut.
Välillä tuntuu ylivoimaiselta käydä asioita läpi. Syyllistän myös itseäni siitä että jos se on tehnyt jollekkin muulle saman, ja sekin olisi jäänyt tapahtumatta jos olisin heti ollut rohkea ja kertonut, vaikka ei ollut kuin yksi muistikuva tapahtumasta...
Jossittelu on turhaa ja on vaan pakko käydä asiat nyt läpi vaikka tekee tosi pahaa... valillä on tunne että en haluakkaan muistaa enää mitään....
Voimia teille kaikille...

En oikeastaan ikinä ajatellut, etta mut olisi raiskattu. Käytin/käytän "seksiin pakottaminen" sanaa. Rikkinäisestä lapsuudesta johtuen olen kai etsinyt tukea ja turvaa miehistä, ehkäpä antanut heidän tehdä mulle "vastapalkkana" mitä ovat halunneet...

Aloin tajuamaan asian oikean laidan vasta kun kerroin ystävilleni monista tapahtumista (pidän päiväkirjaa, jota vain pari ystävääni lukee, en osaa puhua omista ongelmistani), ja heidän mielestään olin tullut raiskatuksi jokaisella kerralla. Poikaystäväni pakotti mut seksiin yli puoli vuotta sitten. Kadun sitä, etten heittänyt häntä ulos vaan jatkoin suhdetta. Kärsimystä se on ollut aina välillä, ja haluan vaan päästä tästä suhteesta ulos. Välillä taas kaikki on niin hyvin. Hän ei itse pidä sitä raiskauksena, koska "ei vetänyt pusikkoon ja raiskannut". Olemme puhuneet asiasta monta kertaa, hän on sanonut, ettei koskaan tee sitä uudestaan ja että mun olisi pitänyt ennemin vaikka huutaa ja potkia kuin antaa sen tapahtua. Mä olen antanut sen tapahtua niin monta kertaa, on tuntunut helpommalle vain maata paikoillaan, jos toinen ei ole uskonut kun sanon "ei". Monesti ne miehet ovat olleet paljon isompia, minkä mä niille olisin mahtanut?

Tällä hetkellä niin monet muut asiat mielessä ettei näiden asioiden läpikäymiseen riitä voimat. Samat kysymykset ovat mielessä kuitenkin aina kuin monella muullakin tänne kirjoittaneille. En ole yksin.

Sama juttu, yritän vaan muistaa etten oo ainut.. Mutta vaikeeta se on, ihan liian vaikeeta.

Tuntuu et kaikki kattoo vaan: siinä se huora menee, mitäs oli kännissä! En uskalla liikkua paljoa yksin.. Ehkä joskus kerron. Tai sitten en.

What ever.. Voimia kaikille 🙂👍

Tervehdys pitkästä aikaa! Päätin nyt nostaa tätä ketjua ylöspäin, jos vaikka heräisi taas henkiin..

Oli mulla asiaakin. Nimittäin nyt on hovioikeuspäivä tiedossa. Asiat ovat sinällään ihan hyvin, että koen olevani erittäin (??) vahvoilla juttuni kanssa. Tai niin ainakin vielä tuntuu, toivottavasti myös loppuun asti jaksan olla vahva. Asiaa helpottaa paljon se, että terapeuttini on yksi todistajistani, joten hän on tukenani koko oikeusprosessin ajan. Hänen mielestä ei ole epäilystäkään, että tappio tulisi. Hän rohkaisee ja osaa asiansa <3

Psyykkisesti melkoisesti ollaan noustu sieltä syvästä kuopasta..Saa nyt nähdä kauanko tämä "herkku" kestää. Jotenkin vaan on koko ajan sellainen varuillaan olo päällä..

Kirjoitelkaa, uudet ja vanhat! 🙂 🙂👍

Silloinen poikaystäväni sen aloitti. Olin vasta 18 vuotta ja hyvä jos poikaa pussannut. Se oli elämäni mustin joulu. Kokonainen viikko täyttä tuskaa. Se hirviö murhasi minut henkisesti raiskaamalla minut viikon ajan joka päivä ja useamman kerran vuorokaudessa. Hätäisesti laskettuna yli 20 kertaa. Minun kotonani, vanhemmat oven toisella puolella autuaan tietämättöminä. Minä pelkäsin ja lukitsin sen kaiken jonnekin mielen komeroon ja heitin avaimen pois.

Aina suihkussa pesin itseäni kuin riivattu, iho punoitti ja kirveli, mutta minä vain hankasin likaa pois. Oksetti ja hävetti.

Muutama vuosi myöhemmin avioliitossa alkoi tapahtua samaa, mies oli eri. Makasin vain paikallani ja annoin kyynelten valua, sittenpähän se oli ohi. En jaksanut tapella vastaan.

Kumpikin kulkee vapaana. Mutta molemmat varmasti saavat rangaistuksensa, paha saa aina palkkansa. Niin toivon.

Moikka!
Minäkään en ole aikoihin kirjoittanut, sillä olin ulkomailla 5viikkoa, mikä sai ihmeitä aikaiseksi. Minulla on oikein rauhallinen ja mukava olo... Loma teki niin hyvää kun miettii miltä tuntui ennen lähtöäni.
En muista kirjoitinko tänne jo, mutta minun rikosilmoituksestani ei tule mitään, sillä olen sotkenut asiat aika lailla 5vuotta sitten... Asianajanani oli sitä mieltä, että saatan vahingoittaa vaan itseäni, jos ryhdyn tekemään ilmoitusta, joten annan sen nyt olla ja yritän elää elämääni mahdollisimman hyvin eteenpäin, sillä ei koskaan tiedä koska se päättyy.
Ystävän ja isän kuoleman koskettivat, mutta ne myös avasivat silmät sille, että elämä on todellakin kovin lyhyt, eikä koskaan tiedä milloin se päättyy!
Olen niin onnellinen teidän puolesta, jotka jaksatte tehdä ilmoituksen ja saatte tukea! Itse tekisin samoin, jos vain voisin. Ja kehotan myös edellistä kirjoittajaa tekemään ilmoituksen, sillä sitä katuu myöhemmin, jos ei ilmoitusta tee...
Voimia teille kaikille!!! 🙂🌻