Tuntuu hirveältä lukea teidän kokemuksianne. Olen itse mies enkä ikinä voisi kuvitella tekeväni mitään tuollaista. Jo asiasta lukeminen saa vereni kiehumaan ja miettimään miten joku voi tehdä toiselle jotain noin pahaa.
Rangaistukset ovat mielestäni aivan liian pienet suomessa. Ja se on todella väärin.

Voimia ja haleja teille kaikille. 🙂🌻

Hei kaikki.

Minä jouduin pahoinpidellyksi viime helmikuussa ex mieheni toimista. Yleinen syyttäjä syyttää myös raiskauksesta. Koska raja on häilyvä seksuaaliseen tekoon pakottamisen ja raiskauksen välillä en tiedä mikä tuomio tulee olemaan. Tarkemmin, mies tunki useita sormiaan sisääni erittäin väkivaltaisesti samalla kun piti mattoveistä kurkullani ja oli hakannut kasvoni verille. Valuin verta usean päivän. Koen tulleeni raiskatuksi. Pahoinpitelyyn liittyi myös käsien sitomista ja potkimista. Ihmisyyteni ja naiseuteni on viety. Voiko sen saada takaisin? Kuka antoi luvan miehelle tehdä toiselle näin? Vaikka kuinka sanoi rakastavansa ja sitten tekee näin?

Tuomio olla oikeastaa joko pelkkä pahoinpitely tai raiskaus. Laissa sanotaan että toiseen tunkeutuminen aiheittamalla ensin toinen tiedottomaan tilaan tai pelkotilaan on raiskaus. Koen että näin minulle tehtiin vaikkei tunkeutuminen tapahtunut sukupuolielimellä. Onko kellään kokemusta miten tälläinen asia on oikeudessa ratkennut?

Tein tosiaan rikosilmoituksen. Tarinamme eroavat aika paljon tapahtuneista. Minulle mies sanoi ettei paljoakaan muista, oli niin raivon vallassa (olimme sopineet eroavamme, mies oli minulle väkivaltainen usean vuoden). Pelottaa ettei minua uskota oikeudessa vaikka minunhan sielä on puhuttava totta, ei miehen. Pelottaa ettei hän saa ansaitsemaansa rangaistusta ja katkeruuteni ja vihani jatkuu ikuisesti.

Muutin pois paikkakunnalta ja kuulin viikko sitten että mies muuttaa aivan lähettyville uuden naisen luokse. Pelottaa. Hän sai selvitettyä osoitteeni vaikka olin muuttanut kaiken salaisiksi, ei ilmeisesti ehtinyt tieto päivittyä.

Eniten koko asiasta kärsii mies jonka kanssa haluaisin nyt olla suhteessa. Tunteet syttyivät molemmin puolin ihan sattumalta, en todellakaan etsinyt uutta suhdetta. Mies on vuosien ajan ollut kaveri ja sattumalta aloimme jutella enemmän. Olen ollut hänelle asioistani todella rehellinen. Ajattelin alunperin että jos säikähtää näitä asioita, ei suhteesta mitään tulisikaan, koka joudun näitä asioita käsittelemään ja hoitamaan vielä pitkään. Suurin ongelma tässä suhteessa on minä. Olen pitkän väkivaltaisen suhteen aikana menettänyt kaiken itsetuntoni. Olen ihan sievä ihminen ja monet miehet kehuvat kauniiksi mutta koen itseni pilatuksi, aivan kuten moni täälä muukin on kirjoittanut. Nykyisessä suhteessa minun ei todellakaan tarvitse pelätä petetyksi tai hakatuksi tulemista, sen tunnen jossain selkärangassa. Silti pelko suurena möykkynä kummittelee mielessä ja välillä tuntuu että oksennan tai tuhkehdun. Oma käsitykseni seksistä on vääristynyt. Olen aina ollut aika seksuaalinen ja pidän seksistä edelleen. Seksi nykyisen miehen kanssa on todella tyydyttävää ja uskon että tunne on molemmin puolinen. Kuitenkin, kun mies katsoo pornoa joskus omalla ajallaan, tunnen itseni todella riittämättömäksi ja tulen hulluksi miettiessä miksi en riitä tai kelpaa. Miten voisin muuttua kauniimmaksi tai haluttavammaksi, miksi mies kaipaa muiden naisten katselua. Järkevästi ajatellen ymmärrän ettei porno ole minulle uhka eikä se korvaa minua mutten voi tunteille mitään. Mielialat hyppelevät jopa minuutin välein. Se on todella raskasta.

Miten sitä oppisi olemaan liikaa miellyttämästä toista? Tai ajattelematta että miehen pornon katselu on kuin rangaistus siitä etten ole tietynlainen. Todellisuudessa kelpaan tälle miehelle kuitenkin enemmän kuin voisi toivoa ja hän sanoo rakastavansa minua ja uskon häntä. Miksi sitten tunnen ja käyttäydyn näin? Paraneeko tämä koskaan? En voi kuitenkaan vaatia miestä luopumaan pornosta tai tavoistaan vuokseni. Tuntuu että olen tulossa hulluksi ja itseinho vain kasvaa.

Mistä apua itsetunnon ja minäkuvan uudelleen rakentamiseen? Mietin myös masennuslääkitystä jota olen vuosia sitten syönyt pimeän ajan masennukseen. Ehkä auttaisi saamaan tämän möykyn pois että voisi ajatella järkevästi..

Onko kellään kokemuksia oikeudenkäynneistä? Itselläni on tuomarin määräämä lakimies joka piti siis itse päättää ja asianajaja haki oikeutta toimia avustajana. Helpottavaa ettei tarvitse kaikkia lakikoukeroita ymmärtää itse. Oikeudenkäynnistä tulee varmasti rankka, lautamiehet ja kaikki. Toivottavasti pysyn kasassa siihen saakka, päivä tod näk ensi vuoden alku puolella.

Voimia meille..

Nova1908, sun viesti vaikutti muhun aika kovasti. En osaa lakiasioista sanoa yhtään mitään, mutta toivotan kuitenkin onnea. Ja oikeudenmukaisuutta.

Mun exä, se joka käytti mua miten tahtoi, katsoi myös jo ennen tekosiaan aina pornoa. Hän halusi katsoa sitä yhdessä minun kanssani, joskus piti kiinni että joutuisin katsomaan.. Se oli kamalaa, ja sitten piti olla hänen kanssaan. Sattuu, kun kirjoitan tätä. Sattuu se ettei muhun live-elämässä uskota. Mä on vaan tällainen toisarvoinen valehtelija. Mietin tänä syksynä monta kertaa sitä että teen hänestä rikosilmoituksen, lähinnä siitä, että kun olin muuttanut toiselle paikkakunalle hän lähetteli mulle kirjeitä joissa uhkasi tehdä kaikkea, hän soitteli minulle jopa yöllä ja sanoi että saan vielä kärsiä. En kuitenkaan halunnut tehdä ilmoitusta, koska minulle vakuuteltiin ettei hän tee mitään ja jos tekee niin esim. lähestymiskielto ei pysty sitä estämään. Tosi lohdullista. Ja mä pelkään. Pelkään liikkua yksin, pelkään miehiä, pelkään lähes kaikkea. Yritän selviytyä, yritän ehkä liikaakin yksin, vaikka olisi terapeutin tuki tarjolla, en vain osaa livenä puhua kenellekään. 😭

Mutta päivä päivältä on vähän helpompaa, kun mitään ei olekaan uhkailuista huolimatta tapahtunut. Joten, kai mä selviän tästä voittajana, ehkä joskus vielä pystyn olemaan jonkun kanssa.. Niin, sitten joskus.😑❓

Hei whatever ja muut,

whatever, todella harmi että sinun seksuaalisuutesi on sekoitettu noin pahasti. Itsellänikin tämä tunne että menettää miehen pornolle tulee entisestä suhteesta jossa mies katsoi todella paljon pornoa, lähes päivittäin ja korvasi näin minut sillä. Sen myötä vähentyi seksi, hellyys ja läheisyys joka kärsi tietenkin myös pitkään jatkuneesta hakkaamisesta, potkimisesta ja haukkumisesta. Oravanpyörähän siitä tulee. Tuollaisen kohtelun tuloksena alkaa ajatella yhä vähemmän itsestään ja vuosien jälkeen alkaa uskoa niihin valheisiin ettei ole minkään arvoinen tai edes seksin arvoinen. Ja mehen käytös tukee tuota ajattelua eikä paranemista voi tapahtua. Se pelko piilee jossain mielessä nyt uudessa suhteessa vaikka pornon käyttö on miehellä todella vähäistä.

Itse olen järkyttävän katkera ja vihainen siitä mitä ex mieheni teki minulle. Mietin pitkään että miten voisin antaa anteeksi jotta viha laantuisi. Tulin siihen tulokseen ettei minun tarvitse vihasta väkisin päästä eroon. Se että minulla on nyt oikeus tuntea tämä viha ja raivo eikä hän voi minua siitä rangaista (ellei nyt napsahda taas päässä ja tulee tänne riehumaan mikä on mahdollista) auttaa voimistumaan. Aion tuntea vihaa ja raivoa juuri niin kauan kun haluan. Kaiken tämän jälkeen minulla on siihen täysi oikeus. Olen kyllä vihainen myös itselleni kun en pystynyt lopettamaan suhdetta aikaisemmin ennen kuin tapahtui niin pahoja. Mutta jokaisella lienee rajansa, toisilla se on se yksi kerta, joillakin vasta satojen kertojen jälkeen tulee raja vastaan. Ehkä piti käydä näin huonosti että pääsin rimpuilemaan suhteesta pois. Nyt kun rakkaus on täysin kuollut näen miten huonosti mies minua kohteli, hän oli todella hyvä manipuloimaan ihmisiä. Monella ollut vaikeuksia uskoa näitä kauheuksia hänestä. Ja edelleen hänen yhteydenotoistaan näkee ettei ole muuttunut yhtään, tuskin on apua ongelmaansa hankkinut vaan siirtää sen seuraavaan suhteeseen. Onneksi, karua ajatella näin, mutta se ei ole minun murheeni enää.

Nova1908, sait minut taas ajattelemaan. Niin tosiaan, miksi minun pitäisi hyväksyä se miten axäni minua kohteli. Tiedän ettei se ollut oikein ja minulla vasta pitkä sairaalajakso ja terapia saivat tajuamaan ettei hän ollut täysin terve itsekään, vaan käytti mua häijysti hyväkseen. Nyt hän soittelee perään ja kyselee että mitä pahaa hän on muka tehnyt, miksi en vastaa hänen puheluihinsa, miksen palaa yhteen. Minulla on nyt niin raivo päällä kun hän eilisiltana taas soitti ja kerrankin vastasin puhelimeen (pelosta..). Hän kysyi heti aluksi miksen palaa hänen luokseen, miksen sano rakastavani häntä (koska se on kuulemma totuus), miksi olen nykyään niin ilkeä ja töykeä hänelle... Ja sitten perään uhkailee että jos en suostu tapaamiseen/tapaamisiin hän keksii kyllä tavan jolla opettaa mulle (nartulleen) miten häntä pitää oikeesti kohdella.

Olen yrittänyt vuosien saatossa erota monta kertaa, mutta kun exäni aina uhkaili väkivallalla yms. en eronnut hänestä, vaan jatkoin itseni hajottamista. Tässä tulos. Kärsin koko ajan lisää, olen menettänyt itseni, omanarvontuntoni, lähes haluni elää, olen saanut paniikkikohtauksia, kaikkea pahaa ja sitten on kuitenkin tämä pelko. Pelko sanoa sittenkin suoraan exälle jotain todella karua, että mee ittees äijä, sä et oo aiheuttanu kun pahaa, mua ei jaksa kiinnostaa yms.

Mä en jaksa enää välittää. Tehköön, vaikka pakahtukoon siihen oloonsa, että on tullut jätetyksi... Mä yritän elää elämää eteenpäin, kerätä sirpaleista uuden eheäämmän ihmisen. Kiitos teille tän ketjun muille "osanottajille" teidän tuella mä jaksan tän vaikeen, pelottavan ajan.☹️

Minun tarinani alkoi kuusivuotiaana, seksuaalisella hyväksikäytöllä. Neljätoistavuotiaana minut raiskattiin väkivaltaisesti. Nuo tapahtumat ovat muokanneet elämästäni tälläistä mitä se on, toisinaan hyvinkin tuskaista!
Kyseisten asioiden kanssa tulen nykyisin toimeen (ehkä), mutta.. elämä vie omia teitään. Olen toisinaan tiedostamattani hakeutunut tilanteisiin, jotka vain entisestään pahentavat elämääni. Tulee luotettua vääriin ihmisiin ja taas ovat siivet katkenneet!
Pääseköhän tästä kierteestä ikinään eroon?

Välillä tuntuu, että se luovuttaminen olisi helppokin vaihtoehto.
Minulla on kuitenkin 7v tytär joka on pitänyt minua kiinni tässä päivässä lujasti.

Muutama kk sitten elämä päätti etten ole vielä kokenut tarpeeksi kovia ja aivan tuntematon ihminen muutti elämäni taas painajaiseksi, käyttäen erittäin raakaa väkivaltaa minua kohtaan. Taas kaikki elämän haavat ovat riekaleina.
Satuin olemaan vain TAAS väärässä paikassa väärään aikaan... Miksi ihmeessä?
Kaikki mikä ei tapa, sattuu saatanasti!

Kaikki, mikä ei tapa sattuu saatanasti, toi oli hyvin sanottu. Mulla itselläni ihan samanlaiset tunteet. Tuntuu että elämä tai ihmiset vaan haluu satuttaa mua lisää, lisää. Tuntuu todella että on väärässä paikassa oikeaan aikaan ja päinvastoin. Tää on niin tuskaista, kieriskellä samalla muistoissa kun elämä tänäkin päivänä on tuskaa. Samalla yrittää mennä eteenpäin, vaikka pelottaa mitä sekään tuo tullessaan. Mun "pelastusrengas" on siinä että mulla on ihanat pikkuveljet, 9 ja 11-vuotiaat, joita näen vanhempieni luona käydessä joka toinen viikonloppu. Se tieto että on paikka jossa mua odotetaan saa mut jaksamaan. Ja se tieto että elämä on kuitenkin ehkä helppo lopettaa jos ei sttenkään jaksa, auttaa mua ihmeesti jollain omituisella tavallaan. Tosin mä oon yrittäny päättää päiväni jossain vaiheessa ja nyt, tänään olen jotenkin onnellinen siitä että olen sittenkin hengissä. Toiset päivät on helpompia kun toiset. 😟

Sitähän se on!
Jonain päivänä jaksaa katsoa tulevaisuuteen ja
toisena riutuu menneisyydessään täynnä tuskaisia tunteita!

Elämäni haasteet purettuna pieneksi kirjoitukseksi:

Pieni ihminen suuressa maailmassa...

Ajatukset virtaavat vuolaana ja
kokemukset painavat rintaani,
ihmiset vilisevät ohitseni pääsemättä kiinni ajatuksistani.
En pelkää heitä, mutta väistän ettei taas sattuisi, sieluni on murskattu.
Olen saanut palasia liiteltyä yhteen.
Olen vahvempi kestämään elämän haasteita,
mutta kerran särjetty ja paikattu
on helposti rikkuvaa, haurasta ja heikkoa.
Ihmisten pahuus oksettaa,
saa minut voimaan pahoin.

Miksi?
Miksi sinä halusit rikkoa minut
ja sinä, sinä ja sinä,
teitä on paljon!

Ensimmäinen, sinä joka loukkasit 6 vuotiaan koskemattomuutta, vain ahnautesi takia.
Mitä sinä sait?
-Rikotun lapsen, ainakin!

Toinen, sinä joka huumasit ja
raiskasit nuoren tytön, antautuen sairaille haluillesi.
Mitä sinä sait?
- et ainakaan tuomiota,
mutta hyvin rikkinäisen nuoren!

Kolmas, sinä ystäväni,
sait minut luulemaan itseäsi ystäväkseni
kuitenkin annoit sen kaiken tapahtua vierestä katsoen.
Mitä sinä sait?
-Minut huomaamaan,
että ystävät voivat olla pahimpia vihollisia.

Neljäs, rakas aviomieheni, kiedoit minut valheisiisi saaden minut elämään harhakuvaa.
Mitä sinä sait?
- Lapsen kanssani ainakin,
mutta samalla veit uskoani ihmisiin.

Viides, sinä jonka syliin turvauduin avioerossani,
sinä väkivaltainen paholainen.
Mitä sinä sait?
-Minä sain mustelmia ja
särkyneeseen sieluuni lisää säröjä!

Kuudes, sinä joka muutuit hirviöksi
saadessasi viinaa ja löytäessäsi puukon.
Mitä sinä sait?
- Melkein hengettömäksi särjetyn ihmisen, minut!

Seitsemäs, sinä jota rakastin kovasti kaksi mahtavaa vuotta, sairastuessani se kaikki olikin ohi kiitänyt hetki.
Mitä sinä sait?
- Ihmisen luottamaan itseesi, mutta huomaamaan pian, että se ei ollut fiksua.

Seitsemän ihmistä, jotka ovat muokanneet minua tavalla ja toisella ymmärtämään ja olemaan ymmärtämättä ihmisen pahuutta.

Tuo on kirjoitettu jo aikoja sitten!
Sen jälkeen ei ole loppua näkynyt ikäville tapahtumille...
Varsinkin tämä viimeisin on kuluttanut ennestään vähät voimavarat lähes loppuun.

Tosin, en vieläkään ole menettänyt kokonaan toivoani päästä elämän kanssa joskus sinuiksi, mutta voimia se vie ja välillä tuntuu ettei tossu enään nouse!
Tuleva oikeudenkäynti pahoinpitelijääni vastaan tuntuu mahdottomalta tässä tilanteessa ja näillä tunteilla.
Lähestymiskiellon sentään sain vuodeksi voimaan. Kiitos siittä asianajajalleni 🙂

Ajattelin eilen vihdoin vapautua menneisyyden kahleista ja suostuin tapaamaan samanikäisen miehen kuin itse olen. Menin kahville hänen luokseen, eikä muuta ollut edes mielessä, kummallakaan. Aluksi jo sanottiin, että tavataan kavereina.

No, kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes mulle soitettiin vieraasta numerosta. Ajattlin että se on yks mun kaveri ja vastasin puhelimeen. Siellä olikin exäni.. Kun sanoin etten pysty puhumaan ni se rupes huutaan mulle puhelimeen, että s****nan pirihuora, oot taas vieraissa, mä kyllä vielä opetan sut kunnioittamaan omaa miestäsi. Sä saat kärsiä siitä mitä oot mulle tehny, mun eukkohan ei vieraissa juokse. Mä lähetän pari kaverii sun luo ja sitten saat tietää mitä tuska on. Sen jälkee sä et edes kunnolla enää kävele ja sun mielenterveytes on mennyttä lopullisesti.

Tossa siis tasantarkkaan noi sanat mitä se käytti. Onko sitten ihme että mulle tuli kiire "kotiin". Kerroin ohjaajalle itkien että mun exä oli soittanu ja käyttäny aika rajua kieltä. Se vaan sano mulle että nyt lopetat itkemisen ja lähet vaikka lenkille. No mun lenkki suuntautu sitten alkoon ja ostin salmari-kossupullon (2 dl) ja join sen samantien. Nyt saan sitten tänää varoituksen siitä että mun piti jollain tavalla yrittää poistaa sitä pelkoa, surua ja kärsimystä, mitä puhelu aiheutti.

Tuntuu ettei kukaan okeesti välitä muuta kun siitä että näitä kuntoutumiskodin sääntöjä noudatetaan. Omalla, ihmisen tuskalla ja ahdistuksella ei siis oo mitään väliä...

Miten mä vielä kokoan itseni ja uskallan liikkua yksin ulkona. Vaikka toki exäni on ennenkin uhkaillut mua. Tuntuu vaan niin pahalle. Harmi että noi sanat tuli puhelimessa, kai exäni ois muuten jo tuollaisesta uhkailusta saanut jotain sanktioo?

😭😯🗯️😭 Niin mielettömän paha ja ahdistunut olo!

Voimia kaikille teille! Olette ihailtavan rohkeita ihmisiä kun jaksatte kaikesta huolimatta jatkaa elämäänne ja luottaa ihmisiin. 🙂🌻

Ei minua ole sanan varsinaisessa merkityksessä raiskattu, mutta naiviuttani ja tolkutonta humalatilaani käytettiin hyväksi ollessani 13-vuotias. Olimme kavereitteni kanssa viettämässä mökkiviikonloppua ja mukana minulla oli kossupullo ja tarkoituksenani oli vetää elämäni ensimmäiset kännit ja pitää hauskaa. Paikalla oli myös kavereitteni kaveri, muutaman vuoden vanhempi poika jonka kanssa juttelimme ja taisimme vähän pussaillakin. Sen jälkeen filmi onkin poikki ja muistikuvia on enää hyvin vähän. Joku vetää farkkujani pois jalasta. Kipu. Muut huoneessa olijat nauravat kun tajuavat mitä on tekeillä. Aamuyöllä revin vaatteet päälleni ja pakenen ulos. Oksennus. Tärinä. Häpeä. Tuijotan merelle ja päätän hukuttautua, mutta en jaksa tehdä edes sitä. Aamuyöstä en muista muuta. Herättyäni taas kuulen kuinka poikaporukka löytää verisen kortsun ja he naureskelevat, "reviiri" on korkattu...

Tapahtumasta on jo reilusti yli kymmenen vuotta mutta en käsitellyt asiaa tuolloin mitenkään vaan olen pyrkinyt unohtamaan koko asian, olen vasta nyt alkanut miettiä miten se on mahdollisesti vaikuttanut elämääni.

En vieläkään kykene luottamaan kehenkään, tunteistani en koskaan puhu kenellekään, muutamat parisuhdeyritelmät ovat kaatuneet siihen kun en koe olevani rakastamisen arvoinen. Seksielämäni on rajoittunut kännipanoihin tuntemattomien miesten kanssa yökerhojen vessoissa ja muissa yhtä romanttisissa paikoissa viimeisinä vuosina.

Joskus toivon että minäkin voisin vielä joskus elää normaalia elämää, mutta valitettavasti se ei taida enää olla mahdollista.

Whatever,

tuo on rikoslaissa määritelty aika varmasti laittomaksi uhkaukseksi, joten poliisiasemalle mars! Siitä napsahtaa sakkoja.

Nova1908, miten ihmeessä mä kehtaisin mennä poliiseille. Mua pelottaa, että sen jälkeen viimeistään exäni tekee jotain. Eikä sitä mitkään sakot edes kiinnosta, sillä kun ei oo luottotiedotkaan kunnossa. Enkä mä toisaalta edes usko että kukaan poliiseista ottaisi mua vakavasti. Ja kun näitä uhkailuja on tullut jo aika kauan, siis kirjeitäkin se on lähetellyt jo pari kuukautta sitten, jossa jokaisessa kymmenen sivun verran (kai..) on vuodattanut sitä miten saa mut kärsimään mun "pikkutekosista". Olisin silloin jo mennyt poliisiasemalle, mutta häpeä, pelko, syyllisyys sai mut luopumaan asiasta. Ajattelin että haluan vain unohtaa exäni, enkä enää edes lukenut niitä sen lähettämiä kirjeitä, vaan annoin suoraan ohjaajien säilöön ne, ja ovat siellä vieläkin. Mutta enkai mä nyt, yli kahden kuukauden jälkeen enää voi ne kädessä poliisille mennä, nehän varmaan naurais mut ulos, pitäis ihan sekopäisenä. Ja kun ei oo ketään todistamassa tuota viimeistä puhelua, paitsi se mies kenen luona silloin olin - ja häntä en tähän halua sotkea.

Mä kärsin, mutta yritän jatkaa elämää. Mietin, ehkä liikaakin asioita. Nyt tekisi vaan mieli käpertyy peiton alle ja itkee. Itkee ja sitten unohtaa koko asia, vaikka eihän se niin käy.

Siis oikeesti, kun ohjaajatkin täällä on sitä mieltä että mielenvikainen exäni ei saisi mitään tuomiota siitä uhkailusta, ja kun aikaakin on kulunut (niistä kirjeistä) ja siitä että se käytti mua hyväkseen (jota ei pystytä todistamaan) ni en kai mä enää voi poliisille mennä.

Auttakaa mua, please, mä oon ihan hukassa, ja niin yksin tän asian kanssa.😯🗯️

Whatever, sinulla on todisteita ex-miehesi uhkailuista. Ihan hyvin voit mennä poliisille niiden kirjeiden kanssa. Luulen, että poliisit eivät pidä sinua pilkkanaan ja ottavat ex-miehesi silmätikukseen. Sinä voit vaatia lähestymiskieltoa tälle miehelle ja poliisien suojelua sinulle. Sinä olet ihminen ja sinulla on arvoa siinä missä muillakin. Kukaan mielenvikainen mies ei voi tulla tallomaan sinua miten sattuu. Voit haistattaa ex-miehellesi pitkät paskat ja nousta häntä vastaan. Tiedän, se vaatii paljon voimia, mutta lopussa kiitos seisoo. Jaksamisia!

2 muuttoa ja vihdoin tunnen olevani turvassa. Raiskaajani ei tiedä missä asun, jes!!!! En ole hänen puheluihin vastannut yli puoleen vuoteen. Taitaa lopultakin olla kyllästynyt yrittämään. Toivottavasti. Mikään ei suututa niin kuin sen äijän jatkuva marina: " en minä mitään pahaa tahdo..." Joo joo, raiskaus ja hyväksikäyttö ei ole mitään pahaa!

Ulkoisesti olen turvassa ja sisältä vielä vähän eksynyt. Pelko ei ole täysin hävinnyt. Ahdistus palaa muistojen mukana aina silloin tällöin. Kuten näitä kertomuksia lukiessa. Silti on hyvä palata menneeseen ja todeta, että minulla ei ole hätää.

Kaduttaa vain se, että menin perumaan nostamani syytteen. Sen kyllä sai kirjallisesti perua. Syytettä ei vain enää voi nostaa uudestaan. Silloin tuntui niin hirveältä ajatus raiskauksen läpikäyminen oikeudessa, että syytteen peruminen oli helpotus. Jälkeenpäin kaduttaa, kun äijän olisi pitänyt saada tuomio.

Te rohkeat ja voimakkaat raiskatut, jotka olette nostaneet hyväksikäyttäjiänne vastaan syytteen: älkää peruko sitä vaikka tuntuisi paremmalta. Rikollisten kuuluu saada tuomio!!!! 😠

Mut raiskattiin viime tänä syksynä tai ite asiassa kesällä mut se menee kyl kuulema sukupuoliyhdyntään pakottamisena, näin sanoi rikostutkija. ite kävin kaikki tutkimukset läpi ja voin sanoa et vaik se tuntui ihan kauheen hävettävältä ni onneks lääkärit oli hirveen ymmärtäväisiä ja jokainen(myös se rikostutkija jonka luona kävin) sanoivat mulle et se ei ollu mun syy..sillä tunnettu tosiasia et myö raiskatuks jouudutut itteemme siitä syytämme et entäs jos olisin tehny näin tai näin jos jos jos..se ei oo meijän syy jos joku mies on noin tyhmä et ottaa naisen väkisin!! Itel kans nyt tulos oikeudenkäynti täst asiast tosin en yhtään tiedä milloin sillä mulle ainakin sanottiin et näit on niin paljon et voi viedä tosi pitkän ajan ennenku asia etenee yhtään eteenpäin. ☹️ Tänään vaan sattu semmonen tosi ikävä juttu(tai siis eilen) et tää joka mut makas väkisin löysi mut täält netis ja laitto viestiä et ite olin sitä halunnu ja et hän haluais nähdä taas uudestaan..ette saata ehkä kukaan tajuta miten pahalta tuo tuntu ku just ku oot vähän päässy jaloilles tuon jutun takia ni sit se samainen tyyppi on nyt taas kimpus just ku oot jo pahimmat haavat saanu umpeen ni ei, nyt ne sit avattiin kerta heitolla kaikki taas auki! 😭 tänään kyl sorruin viinan apuun,alko kyl niin paljon ahdistamaan tuon ihmisen kommentit et jotenkin tuntu et nyt tarttee kyl jotain apua ja äkkiä..tää on oikeesti ihan hirveetä ku nyt saa taas uudestaan pelätä et millo se päättää tulla mun oven taakse ja mitä sit teen jos se sen oikeesti tekee..kovasti tuo vannotti et meil oli muka niin ihanaa keskenämme..todella varmaan joo..ehkä hänellä mut mulle siitä jääny ku useamman kuukauden pelkotilat ja on ne edelleen olemassa. ☹️

Sen neuvon antaisin jokaiselle raiskauksen uhriks joutuneille et menkää välittömästi tekemään rikosilmoitus, ei noita muuten saada kiinni mitenkään ja ne saa vaan jatkaa tekosiaan ihan rauhassa!! Älkää antako sen tapahtua vaan osoittakaa et heidät on laitettava vastuuseen teoistaan!! Ite jatkan tätä kärsimysnäytelmää, tiedä sit koska tää tuska loppuu, välttämättä ei koskaan.. ☹️