Hei!
Teen itsestäni ehkä naurettavan, mutta otan sen riskin. Mun synkkä salaisuus: raiskaus, mistä vaikenin ja pidin sisälläni 22 vuotta, en tiedä miten ja josta puhuin vasta tänä vuonna lääkärille.
Olin 20v, pienikokoinen, luottavainen, hölmö ja neitsyt. Olin tullut viikonlopuksi sulhaseni luo sadan kilsan päähän. Oltiin viety sulhanen töihin. Mentiin rakennuksella käymään niinkuin ennenkin. Mentiin työmaakoppiin. Ovi meni lukkoon. Kysymys mulle: olenko ehta.? En ensin ymmärtänyt murretta. Pelästyin, kun tajusin: neitsyt. Tuleva APPENI kehui, kuinka ennenkin oli vienyt neitsyitä. Hän teki selväksi, että tarkastaa tavaran: minun alapääni.
Hän riisui vyönsä… muistikatko, kokovartalovapina ja KIPU alapäässä… En muista siitä eteenpäin. Eikä sille miehelle riittänyt se yksi kerta. Se teki sen uudestaan ja uudestaan…Sai mut uskomaan, että se on oikeutettua.
Olen hävennyt sitä nämä vuodet. Haluan saada käsiteltyä tämän paskan ulos.😭
Miusta on hyvä, että olet nyt ottanyt yhteyttä lääkäriin. Kokemasi vääryys on iskostunut henkisesti niin syvälle sinnuu, että ammatti auttajan kanssa juttelemalla voisit ehkä kyetä vähän paremmin elämään tapahtuneen kanssa. Näin mie ainakin toivoisin.
Vaikket enempää tapahtuneesta kertonutkaan, niin se EI ollut siun syysi, etkä sie tehnyt tuolloin mitään väärää. Maailmassa on vain liikaa ihmisiä, joilla ei ole mitään käsitystä hyvien ja pahojen tekojen erolla.
Toivottavasti saat tarvitsemaasi apua ja ymmärrystä.
Kiitos unei, kun vastasit minulle. Tämä on mulle niin arka paikka ja on rikkonut musta jotain ja paljon. Vaikka olen viime aikoina itkenyt paljon, tätä asiaa en pysty itkemään.
Kihlauspäiväni 160989 sekä raiskaajani kuolinpäivä 150990 eli ensiviikolla vuosipäivät. En edes muista, milloin ensimmäinen raiskaus tapahtui. Tuli se niin järkytyksenä. Syksyä se on. Mulla oli silloin kaksi vaihtoehtoa: kuolla tai tulla raiskatuksi. Se ympäristö: työmaakoppi. Seinä täynnä työkaluja: vasaraa, sahaa, poraa, ruuvimeisseliä jne. Hoin silloin itselleni ettei tää ole totta. Luulin kuolevani. Nyt kuolen enää häpeään, kun kehtaan edes kertoa tästä.
Silloin opiskelin kauppiksessa ja siivosin iltaisin mun vanhassa lukiossa. Enhän voinut tehdä itsestäni numeroa. Näin jälkikäteen on paha viisastella.
Nyt en jaksa enempää.
Ahdistaa!!
Vihaan itseäni tapahtuneen takia!
Hei,
Uhrit kantavat häpeää ja tekijä sen kun porskuttaa tekosillaan kehuen.... oksettavaa!
Vieläkö tuo tyyppi on elossa? Joudutko kohtaamaan häntä?
Mitä naiivia ja hyväuskoista siinä on, että appensa kanssa on tekemisissä ja luottaa tähän? Sinulla ei totisesti ole hävettävää. Äijä on täysin pimeä.
Jotenkin tämä kipeä mykkyrä sisälläsi olisi nyt yrittevä sulattaa- voimia asian käsittellyyn ja kipeiden juttujen kohtaamiseen - siitä alkaa paraneminen.🌻🙂🌻
Hei!
Aika kamalaa :O Vaikea edes kuvitella itseään yhtä kamalaan tilanteeseen, mutta ole iloinen, että kaikki tuo on takanapäin. Olet jo voittanut, koska olet selvinnyt hengissä tähänki saakka. Älä enää katso taaksesi ja mieti menneitä!
Itse ainakin uskon, että paha saa aina palkkansa. Jos ei tässä elämässä -niin sitten seuraavassa. Vaikka raiskaajasi onkin jo kuollut aikoja sitten niin kyllä hänkin joutuu tilille teoistaan. Se on varma!
Oletko koskaan kertonut tapahtuneita miehellesi? Minusta hänellä ja muilla olisi oikeus tietää millainen henkilö tämä appi-ukko oikeasti oli! Heillä voi olla toisenlaisia muistikuvia hänestä ja heidän silmissään tämä ihminen oli varmasti mitä mukavin. En ymmärrä miksi salailla jotain näin karmivia asioita??? Tottakai ymmärrän ettei tälläisiä asioita välttämättä niin vain kerrota (ja häpeä painaa mieltä) MUTTA on aika lopettaa olla uhri ja kertoa totuus!
Raiskaukset eivät koskaan ole uhrin syytä, ei kukaan tervejärkinen ihminen puolustele raiskaajia! Kaikki ovat varmasti SINUN puolellasi! Uskalla ihmeessä avata suusi ja kertoa asioista, vai haluatko iänkaiken peitellä ja salailla jonkun monsterin tekemisiä? Mitä jos kukaan muu ei koskaan saa tietää? Eikö se olisi väärin?
Puhu vaikka miten pahaa tekisi! Siten lopulta vapautat itse itsesi...
Ehkä parantuminen onkin jo alkanut, koska kirjoitit tänne...et olisi kirjoittanut, jos et asiaa haluaisi käsitellä tai jos ei olisi aika irrottautua menneistä. kaikella on oma aikansa ja paikkansa!
Voi olla, että muiden on aluksi vaikea uskoa kertomuksiasi todeksi, mutta pääasia on että totuus tulee ilmi ja tiedät itse mikä on totta.
Tsemppiä! Ja toivottavasti sait KUNNON miehen joka pitää huolta sinusta ja on isänsä vastakohta, kunnollinen ja rehti, huolehtiva ja herkkä mies.
Ansaitset vain parasta!
🙂👍
Elämä voittaa!
Hei!
Jasse: Ei enää elä.
silentdespair: Toivon, että paha saa palkkansa. Kyllä miehelleni kerroin ennen naimisiinmenoa.
Kiitän molempia teitä viisaista sanoista. En vaan pääse omasta syyllisyydestä eroon. Vihaan itseäni varmaan lopunelämääni.