Ilonai kirjoitti 24.3.2016 20:13

Heippa!

Olen korkeakouluopiskelija ja valmistun pian. Kävin kahden vuoden ajan koulupsykologilla ahdistuksesta, jonka vuoksi jätin usein menemättä kouluun. Tein opiskelujen ohella töitä ja työmäärä on saanut minut uupumaan.

Olen neljän vuoden opiskelun aikana asunut noin 12 eri osoitteessa. Yhteensä neljällä paikkakunnalla ja kahdesti ulkomailla, 3 kk kerrallaan. Pisin aikani yhdessä osoitteessa on puoli vuotta ja lyhin aika kaksi päivää.

Viime vuonna olin Nepalin maanjäristyksessä ja pian tämän jälkeen minä ja poikaystäväni erosimme. Olimme asuneet puoli vuotta yhdessä ja olin saanut uuden työpaikan. Nyt irtisanouduin ja muutin asumaan kotipaikkakunnalleni äitini luokse.

Olo on kaiken jälkeen täysin tyhjä. En tiedä minne suuntaan pitäisi lähteä. Nyt pitäisi aloittaa opinnäytetyö, hakea töitä ja uusi asunto (taas). En ole kuitenkaan kuukausiin tehnyt mitään. Ihan kuin olisin ollut maailmalla matkoilla ja tullut tuhlaripoikana kotiin tyhjän päälle.

Miten olette saaneet itsenne taas toimimaan kun pää on aivan tyhjä ja voimat kadonneet?

Hei!

Voin samaistua moneen asiaan. Jotain positiivista, olet valmistumassa pian. Olet myös nähnyt paljon. Olen myös asunut ulkomailla pariinkin otteeseen. Toisella kerralla tapahtuikin ylilyönti, kun koulu kävi ylivoimaiseksi ja tulin takaisin Suomeen. Onneksi ja luonnollisesti pääsin asumaan ihanan mieheni luo. Kaikki suunnitelmat meni ihan uusiksi... On ollut pirun vaikea syksy ja talvi, itsemurha-ajatuksia ja levottomuutta. Nyt parempaan päin. Syksyllä taas reissun päälle, voi olla että opinnot jäävät kesken, mutta itse tullut siihen tulokseen, että vaikka kuuraan vessoja, kunhan olen onnellinen.
Vastatakseni kysymykseesi, se vie aikaa. Tee suunnitelma ja yritä elää päivä kerrallaan. Monesti laskenut päiviä, viikkoja, kuukausia, kunnes pääsen tavoitteeseeni. Se ei kuitenkaan auta. On hyvä olla suunnitelma, mutta siihen mennessä tehdä asioita, mitkä pitävät liikkeessä ja tyytyväisenä. Onko sulla kiinnostuksen kohteita? Kokeile uutta harrastusta.
Taidat olla itsekin levoton. Etsit niin kauan kun on hyvä? Itsellä asia on näin. Mun mielestä se on ihan ok. Pitää vain yrittää vielä.
Mene metsään kävelemään itseksesi. Voi olla että tulee romahdus, mutta niin sen ehkä täytyykin. Alhaalta voi ja pystyy nousemaan. Kohti uusia tuulia!

Mitähän nyt... olen aloittanut opparin ja sitä yritän tehdä päivittäin. Käyn koiran kanssa kävelemässä pari kolme kertaa/päivä. Joskus käyn tanssimassa. Päivät sujuvat mutkattomasti, mutta en vain ole tyytyväinen. Olen jatkuvasti kiukkuinen ja ahdistunut kaikesta. Perhe ja muut ihmiset suututtaa, koira ärsyttää, pienet arjen mokailut menevät hermoon ja yleensä ilman suurempaa syytä...
Elämä tuntuu juuttuneen ja en saa mitään aikaiseksi. Soimaan itseäni kun en saa päivittäistä sivumäärää kirjoitettua oppariin, kun en ole hakenut töitä tai asuntoa. Tuntuu, että laiskottelen, mutta kun yritän tehdä jotain kunnollista, iskee ahdistus... äh, Turhauttaa!
😠

Sinulla on tapahtunut paljon asioita 4 vuoden aikana. Ihmetyttää miksi olet muuttanut niin monta kertaa? Ilmeisesti koulu on kuitenkin sellainen mistä pidät, ala johon opiskelet. On varmasti ollut äärimmäisen raskasta muuttaa niin monta kertaa. Omat muutot voi laskea yhden käden sormilla. Ja minun on äärimmäisen vaikea päästä uudessa asunnossa kotouden fiilikseen. Onko sinulla tällä hetkellä joku taho, jossa voisit käydä juttelemassa? Nuo ärtymykset ja muut ovat hyvin tuttuja masennuksessa.

Muuttoihin on ollut joka kerta joku pieni syy ja muutamia ovat opiskelupaikan vaihto, poikaystävä, ulkomaille lähtö, rahattomuus sekä työpaikka... Olen tehnyt päätöksiä suin päin... Tiedostan, että olen väsynyt jatkuvaan muutokseen ja sen takia pakotin itseni pysähtymään. Tämän vuoden alussa päätin mennä äitini luokse kotikaupunkiini. Arki on ollut ihanan helppoa kun on tuttu ympäristö ja kaupunki.
Viime vuonna muutin niin usein, että elin jatkuvasti matkalaukullisella tavaraa. Välillä en aamulla edes heti muistanut, missä olen..
Tänä vuonna olen ollut todella saamaton. En ole hakenut töitä, etsinyt asuntoa ja opinnäytetyökin matelee. En tiedä olenko tyytyväinen vai tyytymätön... Olen aina tottunut selviytymään itsenäisesti ja nyt tuntuu vaikealta olla huushollattavana äidin luona. Nyt olen kuitenkin alkanut miettiä mitä oikesti haluan tehdä ja missä haluan asua ja tehdä töitä. Alan jo pikkuhiljaa hahmottamaan tulevaisuuden suuntaa... Se on mukavaa, mutta päiviäni varjostaa jatkuva kiukku, ahdistus ja pettymyksen tunne. Tunnen epäonnistuneeni, koska jouduin tyhjin käsin äitini luokse enkä ole saavuttanut mitään konkreettista - olen vain seilannut. Tänään tein netin masennustestin ja se näytti vaikeaa masennusta. 😐

Ilonai kirjoitti 29.4.2016 15:48
Tunnen epäonnistuneeni, koska jouduin tyhjin käsin äitini luokse enkä ole saavuttanut mitään konkreettista - olen vain seilannut.

Kai olet kuitenkin tullut hankkineeksi mm.:
- elämänkokemusta
- kielitaitoa
- järjestelykykyä
- selviytymistaitoa
- melkein kokonaisen tutkinnon

Muuttaminen on yksi ihmisen elämän koettelevin asia. Maanjäristyskään tuskin on auttanut. Kyllä opiskeleminen on ihan konkreettista, vaikka sitä voi olla nyt vaikea hahmottaa. Oletko hakenut apua? On hyvä, että sinulla on suunnitelmia tulevaisuuden suhteen, mutta ei avun hakeminen sitä kaada.

Kaksi vuotta sitten kävin säännöllisesti koulupsykologin puheilla ahdistuksen ja stressin vuoksi. Menneisyys kiristi päätä ja vaikeutti opiskeluelämää. Sosiaaliset tilanteet ovat vaikeita olleet aina. Syynä on luottamuspula. Olen joutunut useaan otteeseen petetyksi, minua on uhkailtu ja yritetty kääntää läheisiäni vastaan... Kaiken jälkeen on ollut vaikea luottaa jälleen ihmisiin ja luoda kestäviä suhteita. Viimeisin parisuhde päättyi lopulta siihen kun en vain kyennyt luottamaan mieheen, joka ei koskaan tehnyt mitään mikä olisi aiheuttanut epäluottamusta.
Olen siis hakenut tuohon apua. Nyt tuntuisi oudolta taas mennä saman psykologin puheille kun olimme jo yhteisymmärryksessä, että jaksan itsenäisesti.
Koen, että voin pärjätä omillani ja tervehtyä jos vain nyt suunnittelen elämää rauhassa. Asiaa ei vain auta läheisten painostus työnhakuun ja laiskaksi väittäminen.Sanoin heille kyllä, että aion pitää lepovuoden, mutta he eivät oikein kunnioita päätöksiäni... Olen vain laiska. Töitä olen tehnyt 15 vuotiaasta alkaen joka kesä ja myös kouluaikana. Cv: ni on mielestäni jo kunnioittavan pitkä, vaikka olen vasta 22- vuotias. Nyt haluaisin levätä, mutta mielialaa laskee muiden painostus ja myös omassa päässä pyörii ajatus, että töitä pitäisi tehdä ja ansaita elanto....

Ahdistaa, kun tätä palstaa ei päivitetä. Yksinäisten ja ahdistuneiden ainoa henkireikä on kiinni juuri kun on juhlapäivän aatto ja kaikkein ahdistavinta.