Itsellä on päivittäin jonkinlainen psykoosi joten olen jo tottunut. Vältelen paikkoja ja tilanteita jotka aiheuttaa jonkinlaisen psykoosin. Ulkona liikkuessa kuuntelen radiota jolloin keskityn kuuntelemiseen. Auttaa jonkin verran.

Mulla lukee papreissa että sairastan psykoosia, mut en tiä sit miten se ilmenee. Olen kuulemma vähän väliä pienessä psykoosissa. Sairaalaan en ole tämän takia joutunut, vielä. Olen 2 kertaa osastolla ollu ja tosiaan siellä oli suht turvallista ym olla.

saloka pieni. mulla alkoi masennus jo itse asiassa v.1993 kun menin naimisiin narsistisen miehen kanssa. olin 4kk raskaana ja mies tiesi sen,mutta hänelle se ei merkinnyt mitään.pahoinpitelyt jatkuivat.mustasukkaisuudesta ja luuloista,että olisin toisten miesten kanssa.viimeinen pahoinpitely johti sitten siihen,että hajotti asunnossani kaikki.löi kasvoihin,potki kylkiin ja uhkasi leipäveitsellä.poliisit veivät miehen putkaan ja mä sain kesken menon.jouduin hoitoon syvän debression takia n.3kk.dksi. se pelasti mint.jos en olisi joutunut,niin olisin riistänyt henkeni.niin alas mies vei itsetuntoni.en itseasiassa vieläkään pidä itseäni minkään arvosena,pidän itseäni rumana ja niin etten ansaitse kenenkään arvostusta.tuo vika pahoinpitely tapahtui joulun alla ja sempä takia,en voi sietää joulu vieläkään.jo pari kuukautta ennen joulun tuloa,sisälläni herää karmea pelko ja ahdistus.se kait jätti jälkensä.mulla oli silloin,vähällä puhjeta psykoosi,mutta ajoissa,kun pääsin hoitoon niin onneksi niin ei käynyt. kärsin suunnattomasta yksinäisyydestä.mulla,ei ole ainuttakaan ystävää.on iäkkäät vanhempani,joista minä yritän huolehtia ja he välillä minusta.minun mielipiteeni,on se että jokainen ihminen on ansainnut toisen ihmisen,jonka olkapäätä vasten saa turvallisesti nojata ja itkeä jos itkettää.😭

Minuakin kyllä kiinnostaa tietää millaisia oireita on psyykosissa ja mistä joku voi tietää olevansa psykoosissa.

Mulla on epilepsiapoissaolokohtauksia, saatan mitä vaan tehdä ja mennä minne vaan enkä jälkikäteen muista mitään. Minulle pitää kertoa ulkopuolisen tekemäni jutut.
Psyykosissako muistaa kaiken tekemässä, jos sitä katuu vai kertooko joku teille mitä teitte?
Nuorena häpesin kaikkea mitä tein kohtauksen aikana mutta en enää, kun en mielestäni ole niistä vastuussa. Kun tavallaan se en ole minä joka ne asiat tekee.

Kun nyt opiskelen muinaisuskontoja, opiskelukavereina on ihmisiä jotka harrastavat shamanismia. He kulkevat hurmoksessa ollessaan ylisessä ja alisessa eli maankamaran alla ja päällä. Voisin kuvitella, että he ovat psyykosissa. Itse tilaa vaan tutkin mutta en uskalla lähteä mukaan heidän matkalleen, kun pelkään sekoavani vielä enemmän.

Onko psyykosissa mitään hyvää?
Anteeksi kun sotkin taas tähän epilepsian joka on tällä foorumilla aika aliarvostettu sairaus.

Itse ollessani psykoosissa tuli sanottua aika järjettömiä asioita osastolla, mutta muistan ne asiat. Ainakin tietääkseni kaikki on muistissa.

Muistan sen tunteen, kun aika tuntui lentävän ja kaikki tuntui olevan hyvin. Muistin jatkuvasti uusia muistoja menneestä. Se tuntui hyvältä, kaikki purkautui ja pystyin puhumaan täysin estoitta hoitajille aivan kaikesta.

Yksi hyvä esimerkki tällaisesta estottomasta puhumisesta on se, että sanoin eräälle lääketieteenopiskelijalle hänen haastatellessaan minua, että hän on viehättävä ja haluaisin koskettaa itseäni hänen edessään. Kukaan järkevä ihminen ei sano sellaisessa tilanteessa haluavansa masturboida.

Minulle psykoosi merkitsi siis täyttä estottomuutta, ja koska yhteiskunta ei sellaista hyväksy, se luetaan sairauden oireeksi.

Siis kyllähän yhteiskunta hyväksyy, jos sanot lääkärillä että tekisi mieleni masturboida just nyt.
Eihän siitä mitään rankaistusta saa.
Mutta et näytä itse hyväksyvän estoottumattasi (jo on vaikea sana, ymmärrät kai).
Haluisitko ilman psyykosia sanoa noin? Jos et pelkäisi mitä muut sinusta ajattelee?

ps mie en haluaisi.

Voisiko joku kertoa millainen sairaus on psykoosi? Tuolla kurssilla
oli sitä sairastavia mutta asia ei selvinnyt minulle.

Siis kyllähän mulle oli ok olla estoton 😀 Psykoosi oli hauskaa aikaa, ja olisin mielelläni jäänyt siihen tilaan. Ei tarvinnut murehtia mistään.

Eräs lääkäri vain sanoi minulle myöhemmin, että yksi psykoosin oire voi olla jonkinlainen estottomuus. Yhteiskunnassa on kuitenkin jonkinlaiset kirjoittamattomat normit, joita ihmisten odotetaan noudattavan.

Eihän siitä vankilaan joudu, jos sanoo niin kuin minä sille lääketieteenopiskelijalle sanoin. Mutta sairaalassa laaditussa lausunnossa tilastani oli ylhäällä maininta "potilaan puheet hyvin seksuaalisesti sävyttyneitä" ja siitä tiesin, että yliseksuaalinen käytös voi liittyä mielenterveydenongelmaan.

Haluaisinko nyt sanoa niin kuin sanoin sille lääketieteenopiskelijalle? En. Estottomuuskausi liittyi psykoosiini enkä enää ole siinä tilassa.

Ei sillä, etten haluaisi olla siinä tilassa se oli oikeasti tosi mukavaa! Mutta sitten kun se tila on ohi, tajuaa, että jäljelle on jäänyt vain kourallinen lääkkeitä ja niiden sivuvaikutukset. Ja diagnoosi. Ja terapia, jossa pitäisi miettiä, että mikä menikään pieleen. No, mikä meni? En tiedä. Sitä tässä kai nyt terapiassa selvitellään.

Meinaatko sarrukka sillä elämänhallintakurssilla?

Unohdin sanoa, että itselläni oli estottomuuden lisäksi todella vahvoja tunnevaihteluita. Saatoin yhtenä hetkenä itkeä vollottaa ja toisena nauraa sydämeni kyllyydestä. Tämäkin oire oli mielestäni vain ja ainoastaan vapauttava enkä meinannut millään käsittää, miksi sairaalan hoitohenkilökunnan mielestä se tila oli epätoivottu.

Nykyinen avohoitoterapeuttini sanoi kerran, että ihmisen mielenterveys on kuin aita, joka kaikilla saattaa välillä kaatua hieman. Mutta jos kaita kaatuu liikaa, on kyseessä mielenterveyden heikentyminen ja pahimmillaan psykoosi. Terveen ja sairaan raja on häilyvä.

Terapeutti sanoi myös, että on monia psykoosiin sairastuneita, jotka ovat työelämässä ilman että kukaan tietää heidän sairastavan psykoosia. Kysyin häneltä, onko psykoosi yleensä sellainen tila, että sitä sairastava hortoilee ympäriinsä kuin Salattujen Elämien Isabella tiedostamatta ollenkaan, mitä on tekemässä. Hän sanoi, että televisiosarjoissa liioitellaan psykoosin kaltaisten sairauksien oireita (vaikkei myöntänytkään seuraavansa kyseistä sarjaa).

Itse oon saanu sellaisen käsityksen, että psykoosi on aina ihmisillä erilainen, yksilöllinen. Minun aikanani psykoosiksi sanottu tilani oli täysin erilainen IisaMarin kokemukseen verrattuna mutta tuo ajan kuluminen kuului omaankin kokemukseeni.

Lyhyesti tilastani: Olin kuin pikkulapsi, joka oli eksynyt ja joutunut eroon vanhemmistaan. Kaikki vaikutti oudolta, uudelta, jopa pelottavalta. En viikkoon käyny missään, eikä se haitannu ollenkaan mut sen jälkeen kaverin lievästä painostuksesta lähdin käymään tutussa kahvilassa kahvilla. Kun pääsin sisään kahvilaan, jäin vain seisomaan ovensuuhun ja katselin pöljänä ympärilleni kysyvä ilme kasvoilla. En yksinkertaisesti tiennyt mitä minun pitäisi tehdä siinä. Kaveri tuli sitte ja suurinpiirtein kädestä pitäen ohjas pöytään ja toi kahvikupin eteeni. Toinen tälläinen jännä tilanne kävi kun en tunnistanu omaa autoani. Kaveri ajoi autoa tuolloin ja hänen piti tulla hakemaan minut päivystyksestä. Hän ajoi suoraan eteeni mutta vilkuilin yhä kaukaisuuteen enkä huomioinu häntä ollenkaan. Parin viikon jälkeen tilanne alkoi pikku hiljaa korjautumaan. Ei ollu ollenkaan huono olla mutta sitten kun tämä usva alkoi haihtumaan, ahdistus ja masennus alkoi. Aikaa tähän kului arviolta kuukausi tai kaksi.

Tälläinen kokemus.

Olisi mielenkiintoista kuulla enemmänkin tarinoita psykoosista. Jospa joku psykoosin kokenut tai psykoosin sairastaneen omainen vielä huomaisi tämän viestiketjun ja esittäisi jonkun uuden näkökulman aiheeseen.

Onko teillä käsitystä siitä, voiko psykoosin uudelleen sairastaminen aiheuttaa jonkinlaista pysyvää vahinkoa mielelle? Ihan vain sillä, että joskus salaa haaveilen, että saisin kokea psykoosin uudelleen. Mutta tietenkin vain sillä ehdolla, ettei siitä seuraisi mitään vakavaa.

No joo... Taitaa olla turha toive. Myönnän itsekin. Terapeutti sanoi kerran, että se on aika vakava tila. Ja onhan se. Höh. Voi harmi 😀

Vakavasti ottaen peruuttaisin viimesyksyisen psykoosin kyllä, jos voisin, mutta en voi, ja siksi mietinkin kai, että kun kerran se on nyt kerran koettu niin kai sen voisi kokea uudestaankin, jos se ei auheuta enempää vahinkoa. Mutta kyllä se tosiaan varmaan aiheuttaisi.

Kyllä minusta psykoosi on mielelle jotain jo aiheuttanut, jos vaikka edes huumorimielessä sitä uudelleen toivoo?
Minä olen lukenut, että esim epilepsiakohtaus on niin suuri tilanne aivoille että siinä kai joku osaa aivotoiminnasta vaurioituu. Kai se sitten jossain vaiheessa parantuukin, kun muuten olisin jo vihannes. Psyykoosikin varmasti rasittaa myös aivoja eikä pelkästään mieltä.

Ehkä sinä et kaipaa psyykoosia vaan sairaalaoloa? Tämä sairaalaelämä se vasta perseestä on, olisit onnellinen ettet ole siinä kunnossa nyt.

maanvaiva,

olen pahoillani, että vitsailin vakavalla asialla.

En ole lukenut psykoosista niin paljoa, että tietäisin kaikki sen vaikutukset mielelle ja aivoille. Myönnän kyllä, että lääkärini sanoi, että jos psykoosi uusiutuu, saattaa mieli jäädä jotenkin sille psykoosi-tasolle jollain tasolla eikä enää välttämättä palaa milloinkaan normaaliksi. Ei olisi pitänyt kuulostaa niin huolettomalta.

Olen itsekin suuttunut, kun joku tuttu on vitsaillut syövästä, mutta ajattelin kai, ettei psykoosista vitsaileminen ole niin paha. No, nämä on näitä minun aivoituksiani. Sori.

Saanko kysyä maanvaiva, että oletko sä nyt pitkään ollut sairaalassa? Aiemman käsitykseni mukaan asut pohjoisessa, mutta omassa kodissa. Vai käsitinkö aiemmin väärin? Tuli vain mieleen, vastaa jos haluat.

Ehkä sotkin sut täysin kirjoituksellani. Olen vasta yöllä tullut sairaalaan, hetkessä meni kunto huonoksi vaan. Kai tämä tästä taas menee.
Asun minä pohjoisessa omassa kodissani mutta adoptiovanhempani ja siskon perhe lähes samassa pihassa ja tulevat apuun kyllä hyvin tiheesti. Joskus pyydän, usein tulevat pyytämättä.

IisaMari kirjoitti 21.2.2013 14:45

maanvaiva,

olen pahoillani, että vitsailin vakavalla asialla.

Olen itsekin suuttunut, kun joku tuttu on vitsaillut syövästä, mutta ajattelin kai, ettei psykoosista vitsaileminen ole niin paha. No, nämä on näitä minun aivoituksiani. Sori.

Siis en pahastunut vitsailusta, mielestäni. Minä vaan olen ajatellut, että sinulle psyykosissa olo on ollut vakava trauma tms. Ja koko ajan yrittänyt olla etten vaan mitään omaa huumoriani siihen sotke.

Minäkin lasken leikkiä omista sairauksista mutta suutun, jos toinen sen tekee.