Näin aluksi pureudun kirjoitus virheellisesti elettyyn elämään ja purkaa sitä pikkuhiljaa..
Nykypäivinä diagnosoin itseni lievää paniikkihäiriötä sairastavaksi ihmiseksi ja olen päättänyt parantua, mutta keinot ovat vielä kateissa.

Jos palaan syksyyn v.2012, jolloin ensi kerran tunsin tukehtuvani, pyörrytti, oksetti, vanne puristi rintaani, vatsa meni kuralle, tärisin, vapisin näköpuutoksineen ja olin varma että kuolen, ennenkuin pääsen terveysaseman päivystykseen. Pää kuvattiin kasvain epäilyn vuoksi, mutta migreeni diagnoosina astelin ulos.
Migreeni diagnoosi kelpasi minulle hyvin, olinhan elänyt alkoholistin puolisona yli 10 vuotta, sekä pyörittänyt 2 eri yritystä ilman toisen osapuolen tukea työntekijöineen, kunnes..

..elettiin lokakuuta v.12..yhdessä yössä menetin ydinperheeni, kotini, työni..kaiken, mikä on ihmiselle tärkeää. Vertasin silloin tapahtunutta vertauskuvallisesti..ensin minulta vedetään matto jalkojen alta, lennän persuksilleni ja samalla lyön pääni lattiaan, yritän ylös, mutta sattuu niin etten pääse..

Totuus tapahtuneeseen menee näin..alkoholisti puolisoni, lasteni isä, rakastui hirvipeijaisissa työntekijäämme niin kauheasti, että minut piti saada lasten kanssa heti kodistamme pois jotta hän tulee entisen työntekijäni kanssa asumaan meidän kotiin työntekijän lasten kanssa jotka sattui olemaan luokkakavereita meidän lasten kanssa..äkkiä vain pois, pois!!! Nyt tulee onni taloon!!! Jotta he voivat jatkaa yritysten pyörittämistä, vaikkei kumpikaan tiennyt hölkäsen pöläystä mistään.

No..tätä onnea jatkui 2kk, luottotiedot meni, koska kumpikaan ei ymmärtänyt että isällä on elatusvelvollisuus..
Minuthan piti myös maksaa ulos..johon molemmat joutuivat ottamaa lainaa

Onnea kesti 11kk, jolloin yritykset ja henkilöt tekivät konkurssin..

Nykyään, omistan lasteni isän kotitilan, ostin sen itselleni, jotta lapsille jäisi perinnöksi, isänpuolen suvun omistama tila jossa lapsemme ovat syntyneet jo viidennessä sukupolvessa.

Mutta mites minä? Kärsin edelleen lievistä ”kohtauksista”..päätä särkee, huimaa, sydän tykyttää välillä syyttä hurjasti, kämmenet hikoo ja olo on kuin verensokerit laskis yhtäkkiä.
Olen käynyt lääkärin juttusilla ja ehdottanut post traumaattisesta stressistä aiheutunutta paniikkihäiriötä, mutta mites lääkäri, joka minut tuntee, koska olenhan opiskellut ja työskennellyt terveydenhoito alalla ja vielä samassa paikassa, johon olen hakeutunut asiakkaaksi. Lääkäri nauro, se nauro päin naamaa ja sanoi, ettei minulla todellakaan ole päässä vikaa..mites minä? Mä loukkaannuin, enkä koskaan ole mennyt enään lääkäriin..

Mutta siitä tunteesta/ olosta haluaisin päästä pois, ilman lääkäriäkin..
Sitä huonoa tulee enään nykyisin ehkä 1-2 krt/ 2vk, mutta tunnistan olon ja haluaisin oppia ylittämään sen. Yleensä olo tulee kaupassa tai yhteisiä tuttuja tavatessa, silloin ajattelinkin, että tämä on tätä ja menee kohta ohi ja niin selviän siitä kenenkään huomaamatta.
Kun olen ottanut tunteeni/ oloni tutun kanssa puheeksi, vastaukseksi olen aina saanut, että olen harvinaisen vahva ihminen ja toiset eivät olisi siitä pyörrytyksestä selvinneet lapsia tukien ja sitten he vaihtavat puheenaiheen, aivan kuin pelkäisivät aihetta..

Mutta nyt! Olen päättänyt yrittää elää pikkuhiljaa askel askeleelta kohti sitä viikkoa, milloin ei huimaa, päätä särje, eikä kämmenet hikoa

Mielelläni lukisin kommentteja paniikkihäiriöistä ja ottaisin vastaa ehdotuksia keinoihin, joilla oire voitetaan 🙂
Kiitoksia etukäteen ja voimia jokaiseen päivään 🙂