Hei.

Tuo asia on mun mielestä jokaisessa tapauksessa oman laisensa. Mä olen kärsinyt vuosikausia masennuksesta ja ollut kaksi kertaa mielisairaalassa ja psykiatrilla vuosikausia sekä käynyt terapiassa ja nyt olen päässyt eläkkeelle jne jne..
Lääkkeitä aina vaihdellaan ja joskus sattuu itsellekkin huonoja hoitohenkilökuntaa, mutta niistä ei kannata välittää, he ovat kyllästyneitä hoitamaan työtään tai jotain. Tällä hetkellä käyn avohoitoyksikössä säännöllisesti joka viikko seurannassa ja siellä on hyvä henkilökunta sekä kiva asiakasryhmä joilta saa vertaistukea asioihin.
Monet asiat auttaa jaksamaan, vaikkakin minulle tuli viikko sitten avoero avovaimostani ja olen löytänyt nopeasti miellyttävän asunnon ja saanut tehtyä jatkosuunnitelmat erittäin nopeasti josta olen itsekkin hämmästynyt, että kuinkas voikin olla näin helppoa asioiden hoitaminen ehkä sekään ei kaikilla suju, mutta minulla on viime aikoina kaikki asiat sujuneet erittäin mainiosti eikä suurempia ongelmia ole ollut, tosin tämä ero nyt tuli aika puskista, mutten aio välittää asiasta vaan jatkaa täysillä eteenpäin! Musiikki auttaa, elokuvat, yleensä viihde, liikunta, hyvänsyöminen, lääkkeet, puhuminen, olemalla aktiivinen, vaikka ei jaksaisi, joskus voi jäädä sängynpohjalle, ei se ole minusta paha asia jos ei yksinkertaisesti vaan jaksa lähteä eikä ole pakko. Pitää löytää omat kivat jutut joiden parissa viihtyy😉

Mä oon sairastanut nyt yhtäjaksoisesti masennusta 7 vuotta, välillä hyvinkin vaikeaa, välillä hieman lievempää. Sitäkin ennen oli jo pari masennusjaksoa, joista kuitenkin kuntoutuduin vielä suht hyvin. Pahemmin sairastuin siis vuonna 2006, jolloin alkoi osastojaksot, loputtomat lääkekokeilut, sähköhoidot - kaikki mahdollinen. 5 vuotta meni tosi huonossa kunnossa, nyt pari vuotta hiukan paremmassa mutta ei todellakaan lähellekään tervettä.

Tosi rankkaa on ollut mullakin, ja huonoa kohtelua saanut etenkin osastolla. Avohoidon omahoitajankaan kanssa ei hirveästi synkkaa, hän on tyyppiä "mitäs ajattelet noin, ajattele mieluummin näin, niin ei ole totakaan ongelmaa". :-(. Avohoitolääkäriltä sen sijaan olen saanut hyvin apua ja tukea. Uusi juttu, joka on tällä hetkellä tosi tärkeä, on psykoterapia, jota yritän pystyä kustantamaan n. kerran viikkoon, vaikka Kela ei suuressa viisaudessaan eläkeläiselle terapiakorvauksia myönnä. Sarjassamme olet auttamisen arvoinen vain, jos susta voidaan terapian avulla vielä saada tuottava työntekijä". Ja kuka sen sitä paitsi osaa edes etukäteen sanoa, kuka tulee kuntoutumaan paremmin ja kuka huonommin.

Olen Päijät-Hämeen sos.psykiatrisen säätiön asiakas. Alkuvuodet kävin erilaisissa ryhmissä, esim. kässäryhmä, rentoutusryhmä, kuntosali jne. Nyt pari vuotta, kun olen voinut paremmin, olen itse vetänyt vertaisryhmiä ja ollut mukana joissain kehittämisprojekteissa asiakasedustajana. Näistä ympyröistä on myös löytynyt useampi ystävä, ja olen kokenut vertaistuen todella tärkeänä. Toimiiko sinun paikkakunnallasi Mieli maasta-ryhmä? Se on masentuneiden vertaustukiryhmä, missä saa kyllä ymmärrystä ja tukea omaan tilanteeseensa.

Koitetaan jaksaa kaikesta huolimatta, ja löytää jokaisesta päivästä edes joku pieni hyvän olon siemen, minkä varassa jaksaa eteenpäin.

Olen

Hei. Olen kärsinyt masennuksesta 15-vuotiaasta asti, nyt olen 29-vuotias. Eikä helpotusta juuri näy. Lääkkeitä kokeilin, mutta sivuoireet olivat niin järjettömät, ettei mitään järkeä. Nyt olen aloittanut terapian, mutta sekään ei kyllä auta mitään. Onkohan vika minussa, sitä en osaa sanoa?
Olen hautonut itsemurha-ajatuksia 15-vuotiaasta asti, mutta tässä sitä vieläkin ollaan. No, raukkahan minä olen ja täysi epäonnistuja, kun en edes saa itseäni tapettua. Viiltely on rakkain harrastukseni, enkä tiedä pystynkö sitä lopettamaankaan. Ehkä, jos olis joku, joka välittäis sen vertaa. Mutta ei.
Tänään taas on eletty yksi päivä lisää tässä kurjuudessa, ja joka ikinen päivä toivon. Toivon rohkeutta, että saisin tapettua itseni. En olisi kaikille enää taakkana.😞

Toivon teille kaikille masennuksesta kärsiville voimia elämään. Itse voin hyvin ja pahoin vaihtelevalla menestyksellä. Minulle paras lääke on Ketipinor. Kannattaa vielä yrittää, minäkin olen kohta 50v. Masennus on seuranani lähes joka päivä. Välillä meni vuosia, etten edes tiennyt ko. sairaudesta. Välillä kyllä ryyppään reilusti. Tuntuu,´että rapulakin on helpompi, kuin riuduttava masennus.😐

Täällä yksi joka on masennusta ja muita siihen liittyviä juttuja sairastanut monen monta vuotta. En tiä alkoko kaikki jo n. 11 vuotta sitten vai alkoko sit myöhemmin.

Ai miten jaksan. Päivät on erinlaisia. On hyviä ja on pahoja päiviä. Hyvinä jaksan hoitaa asioita, mut huonoina tekisin mieli vaan huutaa ja kömpiä sänkyyn takas.

Maruska kirjoitti 21.6.2013 10:39

Uusi juttu, joka on tällä hetkellä tosi tärkeä, on psykoterapia, jota yritän pystyä kustantamaan n. kerran viikkoon, vaikka Kela ei suuressa viisaudessaan eläkeläiselle terapiakorvauksia myönnä. Sarjassamme olet auttamisen arvoinen vain, jos susta voidaan terapian avulla vielä saada tuottava työntekijä". Ja kuka sen sitä paitsi osaa edes etukäteen sanoa, kuka tulee kuntoutumaan paremmin ja kuka huonommin.

Just noin, paitsi että se on eduskunta, joka suuressa viisaudessaan päättää, mitä Kela myöntää ja mitä ei. Ja eduskunta on päättänyt, että

"Kansaneläkelaitos korvaa 16-67-vuotiaan vakuutetun työ- tai opiskelukyvyn tukemiseksi tai parantamiseksi tarkoituksenmukaista kuntoutuspsykoterapiaa, jos asianmukaisesti todettu ja diagnosoitu mielenterveydenhäiriö uhkaa vakuutetun työ- tai opiskelukykyä."
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2010/20100874?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=psykoterapia%2A

Järjetöntä, että 67-vuotias palkkaa nauttiva saa Kelan tukemaa psykoterapiaa kuntoutuakseen työelämään, jota tuskin kovin paljon on jäljellä, mutta nuorempi eläkkeellä kituuttava ei saa samaa tukea. Väärin, väärin, väärin!

Kirjoitan nyt tänne, niin ei tarvitse uutta ketjua avata. Olen tosi pahassa pinteessä: pelottaa ja ahdistaa. Minulla on diagnosoitu keskivaikea masennus nyt keväällä, aiemmin on ollut moninaisia syömishäiriöoireita ja masennusta aiempina vuosina. Nyt uuvuin töissä, tulin kyyniseksi ja paloin lähes loppuun. Samalla masennusoireet alkoivat ja olen ollut tosi ahdistunut. Olen ollut pian 3 kk sairauslomalla. Käynyt siinä välissä terkkarilla, psykologilla (2 krt) ja lääkärllä. Psykoterapiavuodet on käytetty aiemmin; niitä ei enää ole.

Ajatus töihinpalaamisesta tuntuu hirveälle! Olen se tyyppi, joka aina yliarvioi omat voimansa ja on vaikeaa sanoa "ei". Lisäksi olen kamalan kritiikkiherkkä ja pelkään kaikkea sellaista. Pelkään, että joku ajattelee minusta pahaa. En halunnut työpaikalta kolmikantaneuvottelua, johon tulee työterveyslääkäri, työterveyshoitaja ja esimies. Siihen oli suostuttava: muuten tuskin saisin edes arviota työkyvystä Kelaan. Pelkään tuota huomista neuvottelua ihan hulluna. Lähipiiristä olen saanut kommenttia, että mun psyykkisen tilan tietoon saaminen muuttaa esimiehen käsitystä minusta, tottahan se.. Olen käynyt kerran juttelemassa ennen tätä. Minua huomauteltiin virheistä, työnkuva ei muuttuisi ja jotenkin tuli vain sellainen fiilis, että tätä halutaan pitää turhana stressinä. Työterveyshuollosta patistetaan töihin. Esimies tuskin haluaa ymmärtää tilannettani.

Onko joku ollut ko. neuvottelussa ja miten se meni? Sanonko mä, etten ole työkykyinen ja luettelen kaikki oireeni, joita on? Niitähän piisaa: surumielisyys, ahdistuneisuus (kohtauksittain myös), epävarmuus, itkuherkkyys, univaikeudet, vatsaongelmat, kipuilut.. Olen jopa ääneen sanonut, että kuolisin mieluummin kuin menisin sinne töihin. Mä en jaksa. Vaan jaksaminen katsotaan yleensä laiskuuden merkeiksi ja sentään olen kynsinhampain pitänyt kiinni harrastuksien jatkamisesta. Siis harrastuksen. Osasairauspäiväraha ei muuttaisi tilannetta oikeasti.. Mikään ei muuta. 😠

Minä olen ollut kolmikanta neuvottelussa. Tosin vaadin että työpaikan
esimies ei saa olla mukana. Siihen suostuttiin.Meidän päällikkö oli mukana
Neuvottelu meni ihan hyvin.
Kerroin reilusti asiat. Sen etten tule määrättyjen ihmisten kanssa toimeen.
Että koen heidän taholtaan kiusaamista. Kerroin myös epäonnistumisen
pelosta. Siitä kuin pelkään tulla töihin kun tiedä mitä edessä. Lääkäri
kertoi oman näkemyksensä. Ymmärsi asian. Samoin toisten suhtautuminen ok.
Nyt meillä työpaikan esimies vaihtunut. Yksi ihminen siirrettiin toiseen työpisteeseen.
Syksyllä luultavasti tulee jotain muutoksia vielä. Jännä juttu vain ettei se
pelko mihinkään hävinnyt. Edelleen tunnen suurta pelkoa että epäonnistun
jossain työtehtävässä. Tunnen itseni tosi tyhmäksi välillä. Osasairauspäiväraha
hakemus vetämässä. Toivon että sinulla neuvottelut meni hyvin. Kerro miten
sulle kävi.

Kaikkea hyvää sinulle elämääsi🙂👍.