Olen oudossa tilanteessa. Takana pitkä, hyvä avioliitto. Se kaatui miehen uskottomuuteen ja siihen,että tämä ei kyennyt jättämään huomattavasti nuorempaa naista.

Minä en ole tunnetasolla selvinnyt tästä oikein koskaan, olen kyseenalaistanut naiseuteni, pitkän avioliiton ja minulla on ollut huomattavia vaikeuksia sitoutua uuteen suhteeseeni.

Lisäksi mies on itsekin kulkenut edestakaisin eikä ole osannut olla ilman minua tai hänen, nuoren naisen kanssa. Hän ei ole saanut rauhaa itselleen ja elämälleen. Minä en myöskään. Mutta en osaa erottaa omia tunteitani nyt, pelottaa, mietin rakastanko vielä (tottakai jollain tasolla). Olen suhteessa itse nyt, hän, uusi mieheni haluaa minun kanssa elämän, mutta jollain tasolla vetaan häntä, en aktiivisesti ja häiritsevän paljon, mutta on piirteitä joita en ymmärrä tai tunne. Vai estääkö sen tämä vanha elämäni, että kun ei ole samanlainen niin se on siksi vaikeaa.
Nyt mietin, yritän antaa ajan vastata. Ja kysymykseni onkin,että onko saman kokeneita. Voisiko onnistua kahden vuoden eron jälkeen? Jos sinä olet onnistunut mitä se on vaatinut? Minä olen aika väsynyt, jokainen päivä on taistelua,että jaksan töihin. Lapsia meillä on.