Päivittelen tätä seuraavan päivän aamulla koska tänään (aamulla) pitäis lähteä naikkarin päivystykseen. Toivon sydämeni pohjasta että mulla ei ole mitään infektiota, tai vakavampaa komplikaatiota, mutta oikeesti en tiiä. Pahoinvointikin meinaa ottaa voiton. Olispa huumorintajua jäljellä, mut ei vaan ole tässä vaiheessa.

Tuntuu et elän ripposilla ihmisten kanssa kanssakäymisestä, ja nyt kun oon tottunut siihen että tapaan ohjaajaa 1-2 krt viikossa, ja yhtäkkiä olen puolipakolla osittaisessa eristyksessä tahtomattani... ymmärrän miksi "kaikki" sanoo että ihmiset on sosiaalisia-/laumaeläimiä. Epätoivon huippu lienee se että oon taas vaihteeksi etsinyt kirkon keskusteluapua kun mistään muualta ei sitä puhelimitse näköjään saa ilman että joutuu maksamaan mansikoita siitä.

Ystäviä ja kumppani olis kiva saada, niitä tulee näissä hetkissä järkyttävä ikävä, mut en halua olla taakka kenellekään ja mun edellinen parisuhdeyritys loppu siihen että ei vaan ollut energiaa antaa suhteelle tarpeeksi.

Otin vähän aikaa sitten 3/4 osaa tarvittavasta rauhoittavasta ja nyt väsyttää, mut on silti pakko lähtee sinne naikkarille. Ehkä jos lähen tossa kahdeksan jälkeen, en kerkeis ajatella kuinka paljon antibiootit ahdistaa. Pitää ottaa sen lääkärin kanssa esille tää jatkuva pahoinvointi kans vaikka meen sinne lähinnä infektiomahdollisuuden takia.

"Pitää jaksaa huomiseen" on varmaan seuraavan parin viikon lause.

Näit on kiva ("kiva") lueskella ja lisäillä näihin seuraavana päivänä. Jotain rauhoittavaa siinä on kun voi kirjoittaa omalla äidinkielellä näistä, kun yleensä kirjoitan kaiken mahdollisen englanniksi.

Kävin naikkarilla, lekuri ropeloi vähän (olo oli vähän ku autolla korjaamossa ko se vähän törkki, tuijotteli ja ronklas), mä yritin olla valittamatta ja kiroilla koska tarpeellinen tutkimus yms yms, antibiootit naksahti: 10 pvn kuuri. Sit sitä vaan hädissään tekstailemaan et mistä saa rahaa lääkkeisiin, koska itellä on pankkitilillä suunnilleen pölypalleroita. (Sain lääkkeet kuitenkin, plus maitohappobakteeri -putelin koska ehkä se pitäis mun ruoansulatuselimistön bakteerikannan elossa.)

En valita; kotimatkan menin julkisilla, oli helvetillistä (naikkarilla kuulema happisaturaatio oli 98, 99, 100% but I call bullshit), mut siitäkin selvisin. Alle kaks viikkoa leikkauksen jälkeen. Suurinpiirtein kävelin ku ruusuntipoilla sen kotimatkan mut pääsin kotiin.

Tällä hetkellä tuntuu et meen yhdestä ongelmasta toiseen: aloitin siis antibiootit eilen ja nyt aamulla oli *jopa* kolmas annos niistä, seurauksena järkyttävä yökötys (pahoinvointi siis skaalaa "toivottavasti mun pahoinvointilääkkeet riittää tän kuurin ajaksi, muuten oon nesteessä ja mähän en lähde täältä yhtään minnekään muulla kuin lanssilla jos tää menee yhtään pahemmaksi"). Pääsin yhdestä pahoinvointia aiheuttavasta lääkkeestä eroon, olin yhden päivän ja yön sillee seminormaali ("normaali" pahoinvointi), nyt oon tässä.

Oon eniten huolissani mun normilääkityksestä, koska jos missaan niistä yhden annoksen niin se aiheuttaa jo lisäpahoinvointia. Ja mä en periaatteessa sais missata sitä yhtäkään, millään syyllä.

Mut en nyt maalaile piruja seinille, pahoinvointilääkkeitä vielä on enkä oo siinä tilassa että pitäis huolehtia kunnolla. Pienen yökkimisen mä vielä kestän kunhan saan jotain safkaa kuitenkin sisälleni.

Oon miettiny eilen ja tänään kuinka pelkästään avun mahdollisuus auttaa jo pitämään pään jotenkin ookoo, sillee et jaksaa oottaa vähän pitempään. Nukuin eilen tunnin tirsat siellä naikkarilla, just ennenku lekuri tuli pyytämään tapaamiselle. Ehkä jaksoin kun tiesin että vähintään hoitaja on napin painalluksen päässä. Täällä kotona taas on vaikeeta kun lähin "omainen" on häkessä 2/3 osaa päivästä.

Elän nyt siinä oletuksessa et elän seuraavat 9-10 pv suurinpiirtein keitetyllä riisillä, perunamuusilla, piltillä ja mehujäällä (ja jääpaloilla). Ens viikon maanantaihin pitäis kestää niillä, sinä päivänä sais uuden kauppatilauksen.

Yritin just juoda kahvia, mut ei menny alas. Tiiä mitä täs tekis.

Meinasin postata tän facebookiin kun sieltä sais enemmän vastauksia ja ihmisiin kontaktia, mut pelottaa et joudun jonkun silmätikuksi. Joten laitan tän tänne.

Mietin et tekiskö tälle oman aloituksensa, mut spämmään ihan tarpeeksi tätä "omaakin" lankaani, eikä mulla oo mitään "hajatuksien" lisäksi muutenkaan.

<hr />

Yksinäisyys näkyy ja tuntuu, tekee kipeetä jopa. Muutin Tampereelle vuosia sitten, just ja just kolmekymppisenä. Mulla ei oo eikä oo ollut perhettä tai kavereita, kumppanista puhumattakaan, lähes koko aikuisikäni aikana. Oon erittäin eläinrakas, mut en oo koskaan uskaltanut hankkia itelleni koiraa tai kissaa vastuun takia. (Tää tuntu jotenkin tärkeältä sanoittaa.)

Kirjoittaminen on vaikeeta, varsinkin tälleen kännykällä ja kun haluan kirjottaa "kunnolla", vaik onko sillä hirveesti väliä. Puhuminen olis helpompaa, mut ahdistus tulee tielle. Oon vuosia kirjoittanut ja puhunut englantia päivittäin, mut nyt kun on ongelmia tälleen niin haluis takas äidinkielen (suomen) pariin. En tiiä mikä siinäkin on; ehkä palaamista tutun ja turvallisen pariin.

Joten, Ex Tempore mietintöjä: oon niin tottunut tiettyihin tapoihin tehdä asioita, mutta nyt leikkauksesta toipilaana on ollut tosi vaikeeta kaikilta kanteilta. Ainoat ihmiset mun ympärillä on niitä, jotka tekee työtään (ja oon erittäin kiitollinen näistäkin ihmisistä) ja se vähän raastaa, varsinkin öisin ja viikonloppuisin.

Asiat mitä käyn läpi on niin raskaita ja oikeastaan ainoita jotka mulla pyörii mielessä tällä hetkellä, enkä haluu raskauttaa kenenkään muun elämää sillä et jankkaan omista sairauksistani. (En itekään oikeesti jaksa sitä enää tässä vaiheessa; harrastuksia ei oo tällä hetkellä kun mikään ei vaan kiinnosta enkä oikeestaan tee muuta kun pyörin netissä, joten ajatuksille on liikaa tilaa.)

Enivei, olen sitten illat, yöt ja viikonloput yksin. Oon myös huono nukkumaan, niitä ihmisiä jotka "säästää unta yötä varten" vaikka loogisesti tiiän et voisin nyt nukkua läpi päivän. Kai ihmiset tarvii 8h yhtenäistä unta mut mä oon onnekas jos saan 6-7h hyvänäkin yönä, joten Pienikin määrä unta päivällä on terapeuttista.

Pitäis jotenkin oppia silleen et yölläkin voi tehdä asioita ja mennä ulos ja päivällä voi nukkua jos nukuttaa. Kai. Ehkä.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 5 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: Turhaa copy-paste dataa pois

Just eilen "juhlin" 2 viikkoa leikkauksesta...

Tänään vuodan verta sisuskaluista.

En jaksa enää yhtäkään takapakkia ja kadun koko leikkausta koko sydämelläni.

Ai nii, ja ne pahoinvointilääkkeet mitä joudun ottamaan et pystyn syömään ees jotain? Niillä on "harvinainen" depressio-haittavaikutus.

Itken. Ihan oikeesti itken.

Vaan 5 päivää antibiootteja jäljellä, jee! Oon puolimatkassa jo!

Oon tänään vähän katkera leikkauksen jälkeiselle ohjeistukselle koska kukaan ei vaivautunut varoittamaan että about 10pv - 2vko leikkauksen jälkeen mulla saattaa olla pientä verenvuotoa vähän aikaa. (Ja milloin se verenvuoto ei ole enää normaalia. Sitäkään ei kukaan kertonut.) Muuten oon massiivisen tyytyväinen leikkauksen jälkeiseen apuun.

Sunnuntai pelottaa. Tossa ekassa viestissä näkee mitkä fiilikset viime sunnuntaina oli, eli aika helvetin paskat. Nyt on sentään extra lääkkeitä apuna, mut pelottaa silti. Huomenna tapaan vielä omaohjaajaa hetkisen ainakin; oon henkisesti takertunut siihen ku koala puuhun. (kyllä, hän tekee tätä työkseen ja pidänkin siitä pienestä välimatkasta mitä se "työ" osio tässä tuo; turvaa, jne jne. Mut itsekäs osa mussa haluais että se olis vapaa aina kun tarviin sitä. Ei oo mahdollista enkä oikeesti haluais sitä 100%, mut itsekkyys on itsekästä.)

Ens viikko kans, noi tappohelteet nimittäin. Mulla on pakastimessa mehujäitä ja aion tilata lisää kylmää, helposti sulavaa safkaa, mut oisin niin toivonut että nää sateet ois jatkunut ees ens viikolle. Pyh ja pah. Tulis ees siedettävät lämpötilat.

Pahoinvointi on ees vähäsen hallinnassa, ei hienosti mut jotenkin; pahoinvointilääke ja sit 45min myöhemmin rauhoittava+ruokaa antibioottien kans toimii aika hyvin, ei tarvi ees syödä paljoo. Taitaa olla kolmas päivä leikkauksen jälkeen kun mulla on ees jonkinnäköinen ruokahalu.

Lisäys: verenvuoto mistä olin eilen paniikissa on pysynyt suurinpiirtein samana. Eli uskon et kyseessä ei ollut muuta kuin just se odotettu verenvuoto n. 2 vkon kohdalla (josta puhuin siis yhden osaston ihmisen kanssa sieltä sairaalasta; en vaan vetänyt tätä pepustani). Oon edelleen "freaked out" siitä, mut en läheskään samaan pisteeseen ku eilen.

Mut huominen pelottaa.

Viime sunnuntai meni vähän ku meni ni pelkään et huomisesta tulee samanlainen shitshow niinku sanoin aiemmin.

Oon miettiny vakavasti takas kirkkoon menemistä: tuli kirjaimellisesti isää ikävä. Ylempänä sanoin et kirkon palveleva puhelin on mulle se epätoivon mittari, mut ehkä se sai ne mun kaks aivosolua kohtaamaan toisensa kunnolla ekaa kertaa vuosiin. Ei siitä sen enempää.

Kattelen Yle Areenalta sarjoja (Mooseksen perintö; yllätyin miten tykästyin yhtäkkiä suomalaisiin sarjoihin vuosien vihaamisen jälkeen) ja kuuntelen sadetta ja ukkosta ulkona; toivon että voisin pitää noita ikkunoita auki jatkuvasti et kuulisin paremmin sen. Sateesta märkä maakin tuoksuu niin paljon paremmalta.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 5 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: Lisäsin päivityksen eilisestä "verenvuotoepisodista"

Moi.
Mitä tarkoittaa "takaisin kirkkoon meneminen"? Oletko ollut tiiviimmässä tuhteessa kirkkoon/seurakuntaan?
Kunhan kysyn...

Hei!

Tässä tapauksessa se on sekä kirjaimellinen että kai tavallaan vähän... henkisempi? asia. (Tuohon olis varmasti ollut parempi sananparsi, mut unenpöpperössä en tiiä mikä.)

Tarkoitin siis fyysisesti kirkkoon ja kirkon toimintoihin takaisin paluuta, sekä kristinuskoon paluuta yleensä, vaikka "kirkko" ja "kristinusko" eivät tarkoitakaan kirjain kirjaimelta samaa asia. Sinällään se oli ehkä huonosti valittu tapa sanoa asia.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 5 kuukautta sitten. Syy: Yksityiskohtia

Onko nyt helpompi?

Mulla on ongelmana, että en viihdy itseni kanssa varsinkaan yksin. Nytkin pitää kirjoitella tänne, ku ei tuu unikaan ja muut nukkuu.

Joo, nyt on vähän parempi. Aattelin täs tehdä tänään taas vähän isompaa päivitystä kun en sunnuntaina kirjoittanut. (Yritän tosin parhaani mukaan myös olla ajattelematta tulevaa viikonloppua pelon takia.)

Mulla se myös menee just niin et yksin ollessa ahdistus pahenee, joskus ihan vähän ja joskus massiivisiin määriin. Ite (myös) kärsin nykyään unettomuudesta, liekö kesän takia, joten yöt on vaikeita kun on vaan yksin ajatusteni kanssa. :/ Oon kans useassa eri somessa ja postailen/luen läpi aamuyön tuntien sitten jos en muuten pysty olemaan.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 5 kuukautta sitten. Syy: Pieniä sananlisäyksiä sinne-tänns

24.07.2024 (Tästä tulee varmaan ikuisuuden pitkä viesti.)

Heippans!

Meinasin eilen tehdä isomman päivityksen, mutten jaksanut enää kännykällä kirjoitella ikuisuuden pituista tekstiä.

Kävin maanantaina avun kanssa apteekissa; bussimatka teki hupaa, kuntoutusohjaajankin auttaessa mun rollaattorin bussista sisään ja ulos, ja muutenkin. En oo ihan heti lähdössä ilman apua yhtään minnekään pitemmälle. Muuten se oli ihan ookoo, mut kävelen edelleen ku ruusuntipoilla ja ne mutkat, pysähdykset & liikkellelähdöt teki sen verran hupaa et jäi pistelemään kotiin päästyäni ja ihan vähän seuravaanakin päivänä.

Olin vähän toivonu et olisin saanu vartalotyynyn samalla reissulla, kun en pysty ihan vielä nukkumaan kyljelläni ja mietin oisko siitä ollu ees vähän apua (selällä nukkuminen kolme viikkoa nyppii aika pahasti), mut mulla on ylimääränen peitto mistä voin duunata ”makeshift vartalotyynyn”, jos oikeesti haluun.

En yleensä sano mistään lääkkeestä et ”tää on ihmelääke”, mut mulle Zofran on ihan oikeesti ollu ihmelääke: oon pystyny syömään yökkimättä ja melkein (MELKEIN) mitä mieli halajaa. Oon itseasiassa sen zofranin alotuksen jälkeen syöny näiden viimisen kahden ja puolen viikon puolesta, mut sallin sen itselleni koska oon ollu niin huonolla ravinnolla et tottakai mun kroppa yrittää saada jokaisen mahdollisen kunnollisen ravinnon ripasen itelleen. Muutama kilo täs varmaan tulee lisää, mut tulkoon; mulla on aikaa myöhemmin pudottaa kaikki se paino sit kun oon parantunut vähän enemmän.

Eilinen meni vähän mitäänsanomattomasti: väritin jotain vähän aikuisten värityskirjaa, kattelin ittelleni uutta puhelinta (peruspuhelin), koska toi älypuhelin ei oo ihan parasta mun mielenterveydelleni vaikka kätevä onkin. Tarviin sitä vielä moneen asiaan, joten aattelin jos saisin 2 sim korttia: yhden peruspuhelimeen ja yhden tuohon älyluuriin, mut peruskapula olis mulle se pääpuhelin.

Sit sunnuntai…

Pelkäsin sitä suunnattomasti. Loppujen lopuks se sit meni ihan hyvin. Ei hienosti, mut ihan hyvin. Pelkäsin et hajoon oikeen huolella, mut sit lopulta mulla oli radio koko päivän päällä, pesin pyykkiä, kuuntelin jumalanpalveluksen, virkkasin laukkua, ja yritin katsoa loput ”Mooseksen perinnöstä” (Ei mitään hajua mitä sille muuten tapahtu; kai siinä lopussa joku kaara pamahti… Kirjaimellisesti.) Tää kaikki plus lääkkeet piti mut kasassa aika hyvin.

Pitää kysyä jos mulla on mahdollista saada tää viimisin lääkäri omalääkäriksi, koska se ainakin oli myönteisellä asenteella mielenterveysongelmien kanssa. Pitää muutenkin varata sinne TK:seen aikaa tikkien poistoon kun mulla on neljä arpea vatsalla, mut kolmessa niistä on vielä tikit hengaamassa. Se perjantain verenvuoto on kontrolloitua, ellen uskaltais jopa sanoa et vähenemään päin, eikä oo silleen kipuja.

Mulla on jotenkin hassusti ikävä 80- ja 90-lukua; kapulapuhelimia ja sitä kun ei ollut odotusta olla 24/7 puhelimen tai vastaavan päässä vastailemassa emaileihin tai viesteihin, värit, vaatteet (paitsi ne tuulitakit), pelit, tv-ohjelmia, leffoja, jne jne… Kaikki ei ollu paremmin sillon, mut oli se vähän silleen yksinkertaisempaa. Voisin ottaa sen yksinkertaisemman ja hitaamman elämän yhteydessä nykyiseen aikakauteen.

Tasan kolme viikkoa leikkauksesta ja viimeinen annos antibiootteja! On jotenkin orpo olo kun oon 10 päivää elänyt sillee ajottamalla et "seuraavat antibiootit, ja sit seuraavat antibiootit, ja sit seuraavat antibiootit, ja sit nukkumaan..." ja nyt vaan... Oon.

Oon varovainen vielä sanoessani mitään tosta verenvuodosta, mut sitä on ny ollu enemmän ja vähemmän viime perjantaista eli melkein viikko, mut jatkuvasti vähentyen. Ei mitään kipuja, ainakaan siihen liittyen. Patologia sanoi siitä mun kasvaimesta että ei mitään syöpäsoluihin viittaavaa ja itse kasvainkin oli hyvänlaatuinen myooma.

Kävin kaupassa ohjaajan kanssa; oli tarkoitus ostaa käsisaippuaa (sain), jotain viherkasveja (ei ollu mitä halusin), ja käteistä (melkein unohdin), plus jätskiä (heräteostos). Nyt taas kuuntelen ku ukkostaa suoraan talon yläpuolella ja sataa sataa ropisee.

Kävely tekee vielä tiukkaa; köpöttelen menemään omaa tahtiani (hitaasti ja varovasti), ja keuhkot huutaa hoosiannaa (no pun intended), mut pääsin suht kivuttomasti tohon lähikauppaan ja takas.ä kuitenkin.

Vielä viikko sellaista rauhallisuutta ja lepoa, ja jos mun paraneminen jatkuu tälleen niin saattaa olla et pystyn jo viikon päästä imuroimaan ilman apua! Pyykit ja osittain astiat pystyn jo hoitamaan ite vaikkakin hitaasti. Pieniä voittoja joka päivä.

Eilen tuli laskut sekä leikkauksesta että TK:n käynnistä; Suomi on verrattain halpa maa terveydenhuollon suhteen, mut kyl se silti kirpaisee.

Diakonissa kutsuu. Tänään tein tt-hakemuksen ja päätin et mun on saatava puhelinlaskut järkeväksi. (Tarkoittaa halvempia liittymiä ja erillistä peruspuhelinta koska mielenterveys, ja en oikeesti tarvi älyluuria muuhun ku busseihin, pankkiin, postiin ja emailiin. Ja whatsappiin ehkä.) Tunkasin sinne jokaikisen mahdollisen laskun mitkä ei ees kuulu Perus-TT:n piiriin, ihan vaan et ne ainakin näkee miten tukalassa tilanteessa oon.

Laskeskelin viime yönä että mulle jäis toimeentulotuenkin jälkeen reippaasti alle 100e koko elokuulle; mulla on kaks Suurta puhelinlaskua (joo, omaa vikaa), joitain lääkkeitä (maksukatto täynnä, menee 2,5e per prk), ja tän tukiasumisen maksut, jotka ei mene mihinkään toimeentulotukeen mukaan. Ruokaan ei oo rahaa kun ei oo ees toiseen puhelinlaskuun. Jotain hätävaraakin pitäis vielä jäädä. Mietittiin ohjaajan kanssa vähän myös et miten noita mun menoja, varsinkin puhelinta, sais järkevöitettyä.

Aion rahatilanteesta huolimatta ostaa jotain viherkasveja ens kuun alussa tänne elävöittämään tätä asuntoa kun oon kuitenkin suuren osan päivää jumissa täällä vielä. Pistokkaat olis halvempia, mut en jaksa sitä sähläämistä.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 5 kuukautta sitten. Syy: Poistin tekstin viimeisen kappaleen koska en vaan halunnut sekoittaa sitä tähän ketjuun

Ehdin jo aatteleen et ehkä mun unirytmi alkaa palailla ennalleen kun heräsin kolmen jälkeen aamulla väsyneenä... Ei. Otin luurin käteen, katoin kelloa, enkä sen jälkeen saanu unta. Joskus kuuden aikaan laitoin radion kännykästä silleen tohon korvan viereen et kuulin ku joku puhu aika tasasella äänellä, ja nukahin vielä 1,5h siihen. Aika hyvin mulle kun tätä viimeistä 3 vko kattelee, et nukahdin ees uudestaan.

Otin puolikkaan rauhoittavan siinä herättyäni, mut ahdistaa silti. Viimeiset pari päivää oli niin hyvä olo et unohtelin ottaa sitä lääkettä ja ilmeisesti nyt se kostautuu ahdistuksena. Ens sunnuntai pelottaa... uudestaan. Groundhog day.

Ainoat asiat mitä odotan viikonlopussa on huominen keskuksen aukiolo ja sunnuntaina Jumalanpalvelus. (Haluun pitää uskonnon poissa tästäkin Ketjusta, mut jos se on yks ainoista valopilkuista vkonlopussa, ni sit se vaan on niin.)

Eilen (torstai) oli vika päivä antibiootteja ja aattelin et pahoinvointi loppuu siihen, mut olin väärässä. Oon onnellinen et ostin niitä helposti sulavia ruokia (riisiä pitää keittää lisää), koska nyt on se fiilis etten tuukaan syömään normaalisti ainakaan tänään. Pahoinvointilääkkeitä on vielä, onneksi. Tähän saattaa myös osasyyllisenä olla se että söin eilen paljon sokeria ja maitotuotteita, eli liikaa liian nopeesti mun vatsalleni, koska tota alavatsaa myös jomottaa vähän... tietyllä tapaa. Toinen osasyy saattaa olla et aloitin taas mun adhd-lääkkeet ainakin näitten kolmen arkipäivän ajaksi, ja ne aiheuttaa ruokahaluttomuutta.

Sanon muuten tähän väliin et se ero mun "ilman lääkkeitä adhd" ja "lääkitty adhd" on niin suuri et en vieläkään, kuukausien jälkeen, pysty itekään ihan tajuamaan asiaa.

Pystyn siis ajattelemaan ja oikeesti keskittymään, käsittelemään asioita ja istumaan paikallani (tänään olin siis työstämässä ruokasuunnitelmaa ensi kuulle kunnes mun lantio ja selkä sano et tarviin lepoa) parikin tuntia kerrallaan. Saan kiinni lukemastani ja muutenkin; mun ei tarvi lukea samaa asiaa moneen kertaan et tajuun n. Yhden kuudesosan siitä ees jotenkin. Musta tuntuu että mulla on Jopa persoonallisuus pelkän "elämäntapasählärin" lisäksi... tai sen sijaan.

Paraneminen ei oo lineaarista, joo, mut sois nyt et mun ainut komplikaatio on nyt menneisyydessä (mennyt tulehdus) ja vaikka näköjään on tosi yleinen kokemus et viikoilla 3 & 4 väsymystä on enemmän ja yleinen jaksaminen on vähän alakantissa. Mun nykyiselle olotilalle se ei tee hirveesti eroa, jos noi tulee olemaan ainoat ongelmat.

Mä vaan yritän kuunnella kehoani ja jos mitään, ni oon vähän liiankin varovainen. Liika varovaisuus lienee kuitenkin parempi ku hosuminen.

Istuin tänään keskuksella jotain 4-5 tuntia parissa pätkässä, ja lähdin vasta illalla. Voin sanoo et nyt väsyttää, ja oikeeta kylkee vähän nipistää, pelottaa et ne pitkät istumiset oli liikaa tai nostin liian painavia (korkeintaan pari kiloa) juttuja.

Kello lähentelee kuutta... yritän pysyä hereillä ainakin kahdeksaan, mieluusti yhdeksään, mut saa nähdä.

Auts. (TMI: joillekin ällöi kehojuttui alussa, mut kaikki tässä threadissä sisältää niitä.)

Heräsin neljän aikaan sillee vaa et "jaa, pitää käydä vessas". Siinä vaiheessa ku rupesin nousemaan ylös, alko sattumaan koko vatsaan ja aattelin et oikeesti reväytin jotain viime yön aikana. Mut ei, en ainakaan usko; olin nukkunu n. 8h putkeen ja rakko oli ihan täynnä. Tottakai ku 3 viikkoa olin herännyt n. 3-4h välein ja käyny vessassa, niin niin... Nyt sit tuntuu siltä et pitäis juosta vessassa 5 min välein, vaik tiedän et oikeesti ei tarviis? Pitääks mun nyt sit herätä keskellä yötä käymään vessas et ei tapahdu uudestaan?

Verta en sentään nähny enää tänä aamuna; ihan hyvin vähän sellasta vanhan veren näköstä mikä tulee "liikunnan" tai pitkän istumisen jälkeen. Varsinaista kipua ei oikeestaan ole, sellasta lievää jomotusta. Pelottaa olla käyttämättä siteitä mahdollisen vuodon takia, mut en voi käyttää niitäkään jatkuvasti.

Mietin et onko mun pakko käydä naikkarilla ultraamassa toi rakko et se oikeesti on tyhjä vai odottelenko ens viikon alkuun ja soitan omaan tk:seen sekä ultrasta että kriisin jatkumisesta? Naikkari tajuis paremmin ja siellä ainakin ON ultra varmasti, mut joudun kuitenkin soittaan tk:seen. Saattaa tosin olla myös että juon liikaa just ennen nukkumaan menoa. Koitan ens yönä jos 6 tuntia olis helpompi; laitan herätyksen vaa kylmästi jonnekin aamuyölle.

Nukuin viel vähän lisää ja näin painajaisia. Kävin keskuksella juomassa teetä ja pelaamassa jotain; en haluu olla yksin ja huomenna oon yksin (siis keskus kiinni) kuitenkin. Pystyn pari tuntia istumaan ja sit rupee sattumaan, oli tuoli minkälainen tahansa ja vaikka ottaisin taukojakin. Ärsyttää.

Väsyttää kun otin rauhoittavan, mut jos aion selvitä tästä viikonlopusta ni on pakko ottaa niitäkin vielä. Nyppii miten huonossa kunnossa tää pää on. En tajuu miten mun pitäis pärjätä huominen kun oon jo nyt... ei niin hyvässä kunnossa. Ainut millä mä pääsen vaikeimmista hetkistä yli on lääke ja nukkuminen.

Hassua miten unohtaa tiettyjä asioita kun elämä kriisiytyy; joku kysyi ihmisten haaveista ja muistin muiden vastauksia lukiessani et nii. Mullakin on haaveita. Kaikki kriiseilyt nyt vaan on menneet niiden edelle enkä ees muista niitä kaikkia, kun ahdistus ja masennus on ne päällimmäiset tunteet.

Meinasin säästää huomiselle, mut kävin kuitenkin pakolla tänään suihkussa, oli unten jälkeen jotenkin hikinen ja ällö olo kuitenkin. Oon onnellinen et se on ohi, mut en jaksanut hiuksia pestä; ehkä huomenna. Tai sit laitan kuivashampoota. Pitää laittaa ens aamuyölle herätys ettei tapahdu samaa ku tänä aamuna. Kai se on opetettava keho uudestaan sietämään pidempiä öitä. Nukkuu mä voin vaikka päivälläkin, kai.

Voisin tehdä listoja asioista mitä haluan tehdä ja oppia, listoja paikoista missä haluan käydä, listoja kriisi-, yksinäisyys- ja mielenterveysresursseihin. Pieniä listoja kivoista asioista (mun on pitäny tehdä sellanen purkki, jossa on taiteltuja paperinpaloja, joista jokaisella on muistutus jostain mistä tykkään tai mistä on ollut iloa).

Väsyttää taas, mut pelottaa mennä nukkumaan. Yritän löytää jotain positiivisia juttuja mitä ajatella, mut jotenkin en löydä sellasia mitkä olis "isompia" kuin se ahdistus. Haluun jossain vaiheessa uudet lakanat, pyyhkeet ja tauluja (ja radion) tänne. Tää kaikki mun ympärillä on jotenkin... en tiiä mitä. Mut ei täysin sitä mitä haluun.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 5 kuukautta sitten. Syy: Tuli kaks kertaa sama teksti; yritin siivota toisen pois
• Muokattu kirjoittajan toimesta 5 kuukautta sitten. Syy: Turhaa copy-paste dataa pois

MulderItsMe kirjoitti:
Pieniä listoja kivoista asioista (mun on pitäny tehdä sellanen purkki, jossa on taiteltuja paperinpaloja, joista jokaisella on muistutus jostain mistä tykkään tai mistä on ollut iloa).

Tykkään tästä ideasta! Mulla pyöri pitkään jossakin listoja asioista joita oli ainakin jossakin vaiheessa ollut mukava tehdä. Sit tyhjillä hetkillä kun ei ollut intoa aloittaa mitään erityistä saatoin valita listasta satunnaisesti seuraavan tunnin tai parin 'aktiviteetin', että tuli tehtyä edes jotain.

Toivottavasti vaivat väistyy pian js olosi helpottaa muutenkin! Mullakin saattaa olla naistenklinikka/tk:n gyne-konsultaatio edessä jos kiertotilanne ei liikahda muutamassa viikossa mihinkään.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 4 kuukautta, 4 viikkoa sitten. Syy: lisäys