Pikkuveljeni kuoli 18.4.2014

Pikkuveljeni kuoli 18.4.2014

Käyttäjä Tiikeri75 aloittanut aikaan 20.04.2014 klo 01:44 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Tiikeri75 kirjoittanut 20.04.2014 klo 01:44

Syrjäytynyt 29-vuotias pikkuveljeni teki itsemurhan 18.4.2014. Hänellä oli huumeongelmia, alkoholiongelmia, masennusta, ahdistusta ja rahavaikeuksia. Hänen elämänsä oli tuskaa ja kärsimystä, mutta hän ei suostunut ottamaan apua vastaan.
Äitimme löysi hänet kuolleena asunnostaan nyt pitkänä perjantaina.

En oikein pysty käsittämään, että häntä ei enää ole. Pikkuveljeni ei halunnut juurikaan olla tekemisissä kanssani, mutta edes joskus sain puhua hänen kanssaan puhelimessa. Nyt sekään ei enää ole mahdollista.

Kun vielä elimme lapsuudenkodissamme alkoholistivanhempiemme kanssa, pidin huolta hänestä ja kahdesta pikkusiskostani. Olisin edelleen halunnut auttaa häntä ja pitää hänestä huolta. Mutta hän ei suostunut.

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 20.04.2014 klo 12:09

Otan osaa suruusi.

Älä ainakaan itseäni syyttele, itsemurha on jokaisen oma valinta.
Vaikka syyttelee siitä kuitenkin itseään. Kokemuksesta tiedän.
Toivottavasti sinulla on joku kenen kanssa voit asiasta puhua, sillä kaikenlaisia tunteita tulee esiin.

Käyttäjä repukka kirjoittanut 20.04.2014 klo 12:55

Otan osaa. Surullista, kun ihminen itse päättää elämänsä. Hänellä oli varmasti tosi paha olla ja toivoton olo. Olisit halunnut auttaa, mutta se on jokseenkin mahdotonta, jos toinen ei halua ottaa apua vastaan. Ehkä hänellä olisi pitänyt olla halu päästä jaloilleen, että hän olisi voinut ottaa apua vastaan.

Käyttäjä Tiikeri75 kirjoittanut 20.04.2014 klo 13:15

Aloitin tämän päivän itkemällä pitkään sängyssä. Minulla on ikävä pikkuveljeäni. 😭
Haluaisin pystyä lähtemään hänen kans metsään nuotiolle istumaan paistamaan makkaraa ihan niin kuin pikkupoikina ja nuorina teimme yhdessä. Ehkä lähden yksin jos jaksan.

Olen nyt muutaman tunnin kuunnellu sellaisia cd-levyjä, joita tiesin hänen kuuntelevan. Sellaisia, joista tiesin hänen pitävän.

Pikkuveljeni oli lahjakas kitaristi. Se taito olisi voinut olla hänen pelastuksensa ja tie parempaan elämään kenties julkkiksena ja kenties rikkaampana kuin koko sukumme yhteensä. Mutta hän ei pystynyt panostamaan siihen tarpeeksi. Hänellä oli esiintymiskammo, joka haittasi hänen bändiuraansa.

Käyttäjä arka kirjoittanut 20.04.2014 klo 14:08

Hei!
Otan osaa pikkuveljesi kuoleman johdosta. Uskon että hän on nyt rakastavan Jeesuksen huomassa eikä mitään hätää enää ole. Itsekin suunnittelen itsemurhaa. Kirjoita lisää asiasta ja voinnistasi ettet joudu kantamaan tätä ihan yksin.

Käyttäjä Nymphalis Antiopa kirjoittanut 20.04.2014 klo 18:19

Hei Tiikeri.
Olen pahoillani pikkuveljesi menetyksestä. Toivon sinulle voimia jaksaa ja vaikka se just nyt on vaikea uskoa niin aika auttaa.
Älä vain syytä itseäsi mistään, olet tehnyt paljon.
Nämä on vain sanoja enkä ole hyvä sanomaan asioita, kunpa voisin oikeasti lohduttaa.

Käyttäjä Artie* (Työntekijä) (Sastamalan seudun mielenterveysseura ry) kirjoittanut 22.04.2014 klo 13:58

Hei Tiikeri75

Otan osaa ja olen pahoillani puolestasi. Veljesi on ollut sinulle tärkeä ja sinulla on yhteisiä hyviä muistoja hänen kanssaan vietetystä ajasta. Hänen kuolemaansa liittyy varmaan monia tunteita ja ajatuksia jo senkin johdosta että hänellä meni huonommin viimeaikoina.

Voit kirjoittaa nimimerkilläsi ajatuksiasi myös Tukinetin Net-Tukeen. Siellä on mahdollista käydä kahdenkeskistä keskustelua kriisityöntekijän tai kriisityöhön koulutetun vapaaehtoisen kanssa.

Jaksamista sinulle, t Artie
kriisityöntekijä

Käyttäjä Piakristiina kirjoittanut 22.04.2014 klo 15:54

Hyvin surullista, mutta sinä itse tiedät että yritit parhaasi auttaaksesi veljeäsi. Ketään ei voi auttaa, jos hän ei halua ottaa apua vastaan. Nyt sinulla on suruaika ja se on raskasta aikaa käydä läpi kaikkia muistoja läpi. Toivon että vielä aurinko paistaa elämääsi. Itselläni on vähän samanlainen tilanne nyt poikani kanssa joka on sotkenut asiansa monin tavoin. Yritän auttaa häntä, mutta hän ei ole halukas ottamaan apua vastaan. Päivästä toiseen vain jaksan pitää häneen yhteyttä. Aina toivon parasta ja pelkään pahinta. Onneksi hän on nyt saanut elämän syrjästä jotenkuten kiinni.
Pidä itsestä huolta ja yritä myös nauttia elämästä. Ehkä veljelläsi on nyt parempi olla siellä jossain...

Käyttäjä salainen55 kirjoittanut 22.04.2014 klo 16:47

Otan osaa suruusi, ihan sanattomaksi menin enkä löydä sanoja millä lohduttaa muuta kuin että toivon kovasti ymmärtäviä ihmisiä teidän kaikkien lähelle lohduksi.

Käyttäjä Tiikeri75 kirjoittanut 25.04.2014 klo 13:34

Kiitos paljon teille kaikille.

Näin viimeyönä ekan kerran unta pikkuveljestäni hänen kuolemansa jälkeen. Hän esitteli iloisena hymyillen mulle ja muille samassa keittiössä olleille (isäni, äitini ja muutama ystävä) vihreää, kumipintaista älykelloaan, joka oli hänen oikean käden ranteessa. Vasemmassa kädessään hän piti tummansinistä pientä pakkausta, jossa oli uusi tehokkaampi prosessori tuohon älykelloon.

Samassa unessa kolme vaaleahiuksista ihmistä kyseli multa vaikeita kysymyksiä liittyen jonkin talon rakentamiseen. En osaa sanoa olivatko he miehiä vai naisia, mutta tiedän, että kaikki kolme olivat sisaruksia keskenään. Ja tiesin, että heillä oli vielä neljäs sisarus, joka olisi tiennyt vastaukset kaikkiin noihin kysymyksiin. Hän ei kuitenkaan ollut paikalla eikä hänelle voinut soittaa puhelimella.

Ihan niin kuin meillä on todellisuudessakin tilanne. Me kolme sisarusta (minä ja kaksi pikkusiskoani) mietimme asioita, joihin vastaukset tiesi vain poismennyt pikkuveljemme.

Käyttäjä Tiikeri75 kirjoittanut 27.04.2014 klo 22:13

Pikkuveljen hautajaiset on noin viikon päästä. Kaksi pikkusiskoani tyhjensivät asunnon. Ja äiti oli vielä kolmantena hoitamassa muita käytännön juttuja. Isä ei pysty tekemään mitään. Ollaan sovittu mitä kaikkea kukin saa muistoksi pikkuveljestäni. Itse saan omat muistoesineeni sitten kun menen noin viikon päästä hautajaisiin.

Selailin eilen uusinta Mikrobitti-lehteä. Vaikka en niin lukutuulella ole ollutkaan. Siellä pisti silmään Googlen uusi projekti, jolla he aikovat mullistaa kännykkämarkkinat. Ideana on, että jokainen voi vaihdella itse haluamiaan osia helposti älykännykkäänsä. Esimerkiksi tehokkaamman PROSESSORIN! Eli just se juttu siitä mun unesta! Ihan kuin pikkuveli ois kertonu mulle tulevaisuudessa toteutuvia asioita. Tosin unessahan hänellä oli älykello, johon hän oli saanut postissa uuden prosessorin ja todellisuudessa nuo noin vuoden päästä myyntiin tulevat koottavat laitteet ovat älypuhelimia eivätkä älykelloja. Mutta älykellohan on älypuhelimen lisäosa. Ehkä siitäkin pian tulee itsekasattava versio markkinoille.

Tällaisia kummallisia asioita olen nyt pyöritellyt parina päivänä mielessä. Samalla kun olen valinnut virsiä pikkuveljeni hautajaisiin.

Käyttäjä kisulitassu2 kirjoittanut 29.04.2014 klo 11:41

Otan osaa nämä ovat vaikeita asioita sain eilen tietää Isälläni on luusyöpä olin lapsena hänelle katkera, koska hän oli ilkeä ja huusi minulle usein nyt sillä kauheasti ole mitään merkitystä millään noista asioista aikuisena olen kumminkin luopunut ajatuksista joita minulla oli vuosia ,hän vähätteli minua lapsena eikä pystynyt auttamaan minua paniikeissa ja ahdistuksessa. Meillä perhe ollut muutenkin aika rikkonainen siskokin voi huonosti ja ei ota lääkkeitään kilpirauhaseen ja siksi lihonnut älyttömäksi ja meidän välimme ovat rikki ja moensti hän katkaisi välinsä isäämme sanoen älä ota yhteyttä. Nyt hän kumminkni haluaa taas kun huomaa hän on sairas. En voi uskoa hänellä on 10v elinaikaa miksi aina meidän perheelle tapahtuu kaikkea paskaa sitä on ollut niin paljon jokaisella jo tarpeeksi. Olin jo pitkään ollut todella hyvällä päällä ja onnellinen ja nyt se taas kääntyi itkeä vollotan miten kestän sen ajatuksen en näe häntä tai näen hänet kivuissa kauheasti ajatuksia joille en voi mitään kun antaa ajan mennä. Nyt ajattelen olisinpa osannut lapsena olla onnellinen niistä mitä oli enkä kääntänyt kaikkea aina onpa kurjaa ja kamalaa.

Nyt pitäisi kääntää ajatus meillä on sentäs aikaa se ehkä kymmenen vuotta , en silti osaa ajatella noin ainakaan heti miten saan ajatukseni käännettyä joka päivä tästä ajatuksesta. Kun tiedän aina vaan pahenee hetki hetkeltä odotellen sitä pääpistettä. Miten olen itkemättä kun näemme mitä teen kun perhessä vaan ihmiset vähenee sisko väheni ja isovanhemmat minulla on vähän ihmisiä perheessä suvun kanssa ole kauheasti tekemisissä. Voisiko joku kertoa jolla kokemusta mitne pärjätä vanhemmansa poismenosta. Isäni on vasta 62 vuotias kuvittelin vuosia olisi lukuisia ainakin 20v. Hassua että kaikki nämä suvussa olevat huonot uutiset tai kuolemat ovat olleet aina olleet pääsiäinen tai sen jälkeen.

Sosiaaliset suhteet vain vähenevät ennen vietin pyhiä mummojeni kanssa se katosi sitten vanhempien nyt sekin vähenee kait se on tätä elämän kiertokulkua.

Käyttäjä Tiikeri75 kirjoittanut 08.05.2014 klo 10:16

Pikkuveljeni hautajaiset on nyt pidetty. Ne oli pienet hautajaiset, joissa oli vähän väkeä. Vain lähin perhe ja muutama pikkuveljeni ystävä. Yksi ystävistä soitti sähkökitaralla yhden veljeni suosikkibiiseistä Metallica: Nothing else matters. Metallica oli yksi pikkuveljeni suosikkibändeistä. Ja suuri vaikuttaja siinä, että pikkuveljeni alkoi aikoinaan soittaa sähkökitaraa ja jatkoi soittamista.

Otin pikkuveljeni tietokoneen mukaan. Koitan sen kautta tutustua vähän paremmin pikkuveljeeni vaikka nyt onkin jo liian myöhäistä. Oon jo löytäny koneelta jotain uskomatonta; muutamia videopätkiä, joissa pikkuveljeni soittaa kitaraa. Tiesin, että hän osasi soittaa hyvin kitaraa, mutta en tienny, että näin hyvin! Hän soittaa videoilla aivan uskomattoman hyvin. Jos asiat olisivat osuneet kohdalleen hänen elämässään, hänestä olisi voinut tulla maailmaanlaajuinen tähti. Mutta ei tullut.

Käyttäjä Tiikeri75 kirjoittanut 08.05.2014 klo 15:53

Mun isä kuoli sit tänään.

Hän on ollut jo vuosia kuolemansairaana. Pikkuveljeni kuolema varmaan järkytti häntä niin, että vastustuskyky heikkeni. Hän oli kovassa kuumeessa ja keuhkoissa oli tulehdus, joiden vuoksi joutui sairaalaan eikä päässyt pikkuveljeni hautajaisiin. Käytiin häntä siellä sairaalassa katsomassa pari kertaa samalla, kun käytiin hautajaisissa pikkusiskoni kanssa. Hänellä oli keuhkosyöpä ja sydänvaivoja.

Isän kuolema on mulle monimutkainen juttu käsitellä. Hän oli väkivaltainen alkoholisti, kun olin lapsi, nuori ja aikuinenkin. Hänen kuolemansa sureminen jää kyllä ihan mennen tullen pikkuveljen kuoleman suremisen alle. Mutta jotenkin jossain vaiheessa sekin on käsiteltävä.

Käyttäjä Tiikeri75 kirjoittanut 27.05.2014 klo 21:58

Nyt on isän hautajaiset pidetty. Kävin taas pikkusiskoni kanssa kahdestaan ajamassa 1000 kilometrin hautajaismatkan. Oli jälleen raskas reissu, mutta kylläkin paljon helpompi kuin pikkuveljen hautajaiset. En edelleenkään oikein voi uskoa, että pikkuveli on nyt todellakin kuollut. Isän suhteen on paljon helpompi uskoa ja ymmärtää asia, kun isä on tehnyt kuolemaa jo parikymmentä vuotta ja kunto on pikkuhiljaa pahentunut vuosien varrella. Välillä isä oli paremmassa kunnossakin ja aloimme jo tottua siihen, että isä selviää aina niistä lähellä kuolemaa käynneistään. Ei selvinnyt enää tällä kertaa.

Käyttäjä Tiikeri75 kirjoittanut 02.06.2014 klo 23:32

Soitin eilen tädilleni, isän siskolle. Noin 20 vuoden tauon jälkeen.

Olen aikonut soittaa vuosien varrella usein, mutta aina se vain on jäänyt. Hänkin on aikonut soittaa mulle ja välillä on yrittänytkin, mutta puhelinnumeroni on tänä aikana vaihtunut monta kertaa, joten minua ei ole tavoittanut.

Olimme joskus todella läheisiä. Tuntui hyvältä jutella hänen kanssaan vaikka onkin kulunut ihan liian pitkä aika.

Pikkuveljen ja isän kuoleman jälkeen suku alkoi tuntua tärkeämmältä kuin koskaan aiemmin. Haluan taas muistaa setieni ja tätieni nimet ja heidän lastensa nimet ja heidänkin lastensa nimet. Minulla on satoja sukulaisia, joita en ole koskaan tavannut. Haluan muutoksen siihen.